Satu menee puihin!

Pepita ja perhe viettivät syysloman Iso-Britanniassa. Ohjelmassa oli kolme päivää Norwichissa, kaksi Walesissa ja vielä lopuksi kaksi päivää Lontoossa. Tavoitteena oli yrittää löytää tasapaino lasten ja aikuisten kiinnostusten kohteiden välillä.

Norwichin lähellä sijaitseva BeWILDerwood oli täysosuma, josta nautti koko seurue. Metsään, isojen puiden siimekseen sijoitettu satupuisto oli elämys. Luontoon sointuvat puumajat ruokkivat mielikuvitusta. Ilmassa oli aitoa seikkailun ja oivalluksen iloa. Miksi tällaista ei ole Suomessa?

BeWILDerwood-päivämme oli sateinen keskiviikko. Ehkä juuri siksi puisto oli ruuhkaton, avautumisaikaan vain pari kouluryhmää ja muutama perhe. Saavuimme paikalle brittiystävämme autolla. Yli 105-senttisinä Pepitan seurueen jäsenet (3 aikuista, 2 lasta) maksoivat pääsymaksua 15,50 puntaa kukin.

Puihin rakennetut majat, labyrintit ja liukumäet tempaisivat mukaansa ja märkyys unohtui. 6- ja 8-vuotias nauttivat estottomasti, mutta sekä pienemmät että isommat viihtyvät puistossa varmasti.

Seurueemme nelikymppiset aikuiset painelivat lasten mukana kaikkialla, eikä missään vaiheessa tullut lälly olo. Liukumäet saattoivat olla aikuiseen makuun hieman liian hurjia. 

BeWILDerwoodin kehyskertomus pohjautuu Tom Blofeldin lastenkirjoihin. (Blofeld on myös puiston omistaja.) Ihmisille tarkoitettujen puumajareittien varrella saattoi ihailla pieniä, vaaksanmittaisille hahmoille rakennettuja asumuksia. Puiston kokemista ei haitannut, vaikka tarinaa ei ollutkaan tuttu. Missään ei (onneksi) näkynyt roolipukuihin sonnustautuneita karvaturreja.

Eväitten syöntiin oli oma paikkansa, jossa aikuiset saivat ostaa kahvikupposensa. Tarjolla olisi ollut myös lähiruokaa. Välttämättömät huolto-ja varastorakennukset oli tehty samaan tyyliin kuin muut rakennelmat. Vessat olivat siistit ja toimivat. Krääsäkauppakin löytyi, mutta melko maltillinen sellainen. Kirjat olivat kaupassa hyvin esillä.

Kokemuksen kruunasi pieni puroajelu, jonka Pepita seurueineen ajeli molempiin suuntiin, kun kerran tungosta ei ollut. Veneen kuljettaja vinkkasi huomaamaan ajelun varrella näkyvät satuolentojen talot. Puksuttelimme myös Mildred-krokotiilin ohi, joka päästeli sieraimistaan yllättäen vesisuihkun aivan veneen kohdalla!

Pepitaan teki vaikutuksen puistosta henkivä luottamus lapsen kykyyn pitää hauskaa ilman ylenpalttista ylhäältä tulevaa ohjaamista ja holhoamista.  
10 +

Leluaineksia kotoa ja luonnosta

Lilla Villanin yksi iso seinä on liitutaulua. Hauska idea näyttelytilassa!

Pepitan kuvitusnäyttely on esillä kulttuuritalo Lilla Villanissa Sipoossa lokakuun ajan. Pepita piipahti paikalla kertomassa kolmelle eskariryhmälle kirjantekemisestä ja kuvittamisesta. Lapset olivat eskarissa tutustuneet Pikku Nunuun löytöretki-kirjaan. Kirjan kuvitus on toteutettu kollaasitekniikalla ja kirjassa on yhtenä juonteena afrikkalaisten lasten itse tekemät lelut. Niinpä Pepita oli kehitellyt vierailunsa loppuun puolen tunnin työpajan, jossa lapset saivat tuunata hahmon perinteisestä suomalaisesta lelumateriaalista, kuusenkävystä.

Koska aika oli niin lyhyt, Pepita oli valmistanut etukäteen lapsille eräänlaisia hahmotelmia. Kodeista löytyvä roina on hyvä saada oivaltavaan uusiokäyttöön, joten käpylehmä karkasi uudelle vuosituhannelle. Joulupallot, mehupillit, lateksimaalinjämät ja taulunkiilat pääsivät lelumateriaaliksi.

Kuudenkymmenen käpyhahmotelman tekeminen etukäteen vaati toki melkoisesti aikaa, mutta siinä sivussa Pepita tuli pohtineeksi materiaaleja leikkisästä näkökulmasta. Kuinka hauskoja mehupillinivelet ovatkaan! Miten moneksi joulupallopää muuntuukaan!

Ajan kanssa Pepita toki tekisi kaiken lasten kanssa alusta lähtien, mutta pikapajaa varten valmiiksi liimatut raajat ja päät lunastivat paikkansa. Pepita näytti lapsille käpyhahmolauman ja pyysi heitä herättämään hahmot eloon. Variaatioita ja materiaalivaihtoehtoja oli sen verran, että lasten mielikuvitus alkoi lentää! Riemu oli suuri, kun lapset pajan päätteeksi saivat oman hahmonsa mukaansa.

Tuunaukseen lapset saivat käyttää kakkupaperia, kangasnauhaa, höyheniä, askartelusilmiä, lehtileikkeitä, permanenttitusseja sekä erikoisuutena ugandalaista puunkuorikangasta, jota Pepita oli tuonut mukanaan aikoinaan matkaltaan.

Joulupallojen naruista hahmot saa ripustettua vaikkapa kuuseen. Mikäli asia innostaa, metsään kannattaa mennä käpyjahtiin ennen lumen tuloa!

Pinkki vinkki Keravalta

Pepitan perheen tie vei sunnuntaina katsomaan virkkaustaiteilija Agata Oleksiakin Our Pink House -teosta Keravalle. Pepita kuvaili ennen talolle menemistä lapsille simppelisti, mitä on luvassa. Talo, joka on peitetty virkkauksella.

6-vuotias kysyi: - Onko se niin kuin Enni Idin talo, mutta virkattu?

Pepita tajusi, että ehkä näinkin voisi sanoa. Vaikka taiteilijanaisten edustamat taidesuuntaukset ovatkin aivan erilaiset, niin pohjimmiltaan niistä voi löytää samaa henkeä.

Taidemuseo Sinkan nettisivulta voi lukea, että virkkauskuvioilla peitetty talo on Oleksiakin mukaan toivon ja unelmien talo. Vapaaehtoisten naisten, muunmuassa maahanmuuttajien voimin virkatun teoksen syntyprosessi on osa teosta. Taiteilija haluaa naisten näkymättömän työn päivänvaloon.

Padasjoen Enni Id maalasi yksin ja omaksi ilokseen. Mutta ehkä Enni Idinkin mökki on eräänlainen yhden naisen toivon ja unelmien talo.

PikkuKulkurin uusi vaellus alkoi!

Otto ja Ilpo Mikkonen. Kuva: Caius Andreas Bruun

Pepita ja lapset olivat eilen Annantalolla Helsingissä nukketeatterin ensi-illassa. Nukketeatteri PikkuKulkurin Ilvekset kuin veljekset lumosi. Esitys on Pepitan kirjalle sopivasti uskollinen, mutta silti luovasti sovellettu, huumorilla höystetty ja lämmöllä rakennettu. Loistava Ilpo Mikkonen ohjaa nukkeja välillä kaksin käsin ja jopa suullaan! Esityksen on dramatisoinut ja ohjannut Teija Sivula, visualisoinut Heini Maaranen ja tunnelmallisen musiikin on tehnyt Tapani Rinne.

Ensi-illan jälkeen Otto vilkutti Pepitalle heipat.

Heini Maarasen  kissapetonuket ovat upeita taideteoksia. Nukeissa on sellaista sielukkuutta, että ei niitä oikein nukeiksi voi edes kutsua. Katsokaa nyt vaikka tätä Tale-tiikeriä!

Tale-tiikeri

Pepita aikoo pongata PikkuKulkurin keikoilta aina kun mahdollista. Tietoa lähitulevaisuuden esityksistä ja ensi-illan tunnelmakuvia löytyy PikkuKulkurin Facebook-sivulta.

Pullot juhlien jälkeen

Mies väitteli. Oli siis suuren juhlan aika. Pepita sai tehtäväkseen koristella karonkkapöydät. Pepita janosi pulloja. Pullomuoti tarttui sisustuslehtien sivuilta eikä antanut rauhaa, ennen kuin juhlapöytiin sai pullojen henkeä.

Kesän aikana kirpputoreilta löytyi liki 40 värillistä pulloa, joihin päätyi yksi ruusu kuhunkin.

Nyt juhlan jälkeen pullot ovat vapautuneet tehtävästään ja alkaneet pikkuhiljaa kokoontua ikkunalaudalle. Ihan niin kuin ne juttelisivat. Ehkä ne jopa väittelevät.

Pepitan kirjasta nukketeatteria!

Kuva: Caius Andreas Bruun

Pepitan kirja Ilvekset kuin veljekset, (Lasten Keskus 2004) on päätynyt Nukketeatteri PikkuKulkurin nukketeatteriesitykseksi! Ensi-ilta on Annantalolla tiistaina 27.9. kello 18. Esitys on suunnattu 3-8 -vuotiaille. PikkuKulkuri on nimensä mukaisesti kiertävä nukketeatteri, jossa näyttelijäntyön hoitaa Ilpo Mikkonen. Esityksen on dramatisoinut ja ohjannut Teija Sivula, visualisoinut Heini Maaranen ja musiikki on Tapani Rinteen.

Pepita on kuullut väliaikatietoja projektin etenemisestä aika ajoin. Nukentekijän (kuten muidenkin tiimin jäsenten) ammattitaidosta Pepita oli täysin vakuuttunut, mutta silti tippa tuli linssiin, kun Pepita näki yläpuolella olevan kuvan näytelmän kohtauksesta. Miten hienosti onkaan tavoitettu kirjan tunnelma ja Otto-ilveksen hahmo! Pitsiä ja räsymattoa! Ah!

Esityksen materiaalivalinnat yhdistyvät kekseliäästi Pepitan kirjan kuvitukseen. Kuvituksessa Pepita on käyttänyt pehmeäsävyisen akryylimaalauksen rinnalla kollaasimateriaalia, kuten pilkkukankaita, undulaatinsulkia, siemeniä ja kakkupaperia.

Ilvekset kuin veljekset kertoo tarinan pienestä Otto-ilveksestä, jonka leopardi ja gepardi ovat yhdessä adoptoineet. Pilkkuja rakastavan Otto-pojan sopeutuminen ei ole helppoa. Enempää juonipaljastuksia ei tällä erää.

Koska tarinaan olennaisesti kuuluu pilkut, Pepita poikkesi ensi-iltavaateostoksilla. UFF:in alepäiviltä löytyi pilkullinen Noa Noan kietaisuleninki, 3 €. Pepita piristää mekkoa Rouva Huun polkunapilla.

Kirjojen elämänkaari on aina pieni arvoitus. Tämän ilveskirjan polku kulkee nyt hyvässä maastossa.

Kirpparikierros meni nuppiin

Pepita meni Tampereen Keskustorin jättimäiselle peräkonttikirppikselle nuivalla asenteella. Tarkoitus oli ostaa vain, jos jotain todella mullistavaa osuisi eteen.

No, eihän siitä reissusta ihan ilman tavaraa selvinnyt. Ensin löytyi sisustuspuu, 10 €. Pepitan pensselöinnin jälkeen se päätyy lempeille linnuille kotipuuksi. Nyt linnuille ei tarvitse maalata puuta suoraan seinään.

Toinen tajuntaa räjäyttävä löytö oli vanha peilihylly, 7 €, joka hurmasi raihnaisuudellaan. Peilipinta oli sen verran kulunut, niin että kuvansa näki ihanan epäselvästi. Sopii mainiosti aamupeiliksi vanhenevalle naiselle.

Kolmas aarre löytyi samalta myyjältä kuin peili. Pepita on jo parin vuoden ajan etsinyt 100-vuotiaita rautasängynnuppeja. Kun sitten neljä nuppia nökötti näköpiirissä, Pepita oli pudottaa silmänsä messinkipallojen sekaan. Plop plop. Neljä nuppia, yhteensä 10 €.

Pepitaa jaksaa kiehtoa se tunne, kun kirpputorilla siintää todellinen löytö. Hetken sitä epäilee silmiään, onko tämä tottakaan. Ja sitten pienen ohikiitävän hetken sitä pelkää, ehtiikö joku toinen napata aarteen aivan nenän edestä. Ja sitten kun esineen saa käsiensä ulottuville, sitä ajattelee, että hinta ainakin karkaa käsistä.

Sitten selviää, että kyse ei ole unesta, kukaan muu ei todellakaan ole kiinnostunut ja hintakin on kohtuullinen. Uusi esinesuhde on syntynyt.