Sunnuntailapsi

Sunnuntailapsi päätti tulla maailmaan lasketun päivän aattona viikko sitten. Syntymättömän kokoa oli viime viikkoina yritetty arvioida jo kolmen ylimääräisen ultran avulla. Pepita ehti jo loppuviikkoina luulla joutuvansa synnytyksen käynnistykseen liian ison vauvan vuoksi, mutta lopulta päätettiin olla kärsivällisiä.

Vauvan koko mietitytti, sillä tavoitteena oli selviytyä  synnytyksestä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Seitsemän vuotta sitten synnytyslaulu osoittautui varsin hyväksi keinoksi lievittää tuskia ja koko homma sujui virka-ajan puitteissa. Akuutti-ohjelman nettisivuilta löytyi yksi synnytyslauluun hurahtanut äiti, joka puhuu siitä, miten hän halusi synnyttäessään olla omassa kropassaan läsnä.

Ah, mitä idealismia, mutta se toimi, edelleen. Läsnä tosiaan oltiin, koko ajan. Lapsi oli maailmassa kolmen ja puolen tunnin kuluttua ensimmäisistä merkeistä. Vokaalit riittivät lääkkeeksi, saliin mentiin kiireellä ponnistamaan. Seitsemässä minuutissa nelikiloinen poika näki päivänvalon.

Ja vaatteissakin on vielä kasvunvaraa.

Hymyä ja pyllyä

Odottavan äidin pitää tietysti esitellä blogissaan kodin vauvanhoitopiste. Selvää oli, että paikka järjestettäisiin kylpyhuoneeseen, koska siellä pyllykin pestään. Tylsiä valkoisia laattoja oli kuitenkin piristettävä.

Ensimmäisenä tuli mieleen vauvojen klassikkohymynaama, joka on itse asiassa Nestlén mainos. Iltalehden heinäkuisesta jutusta käy selville, että hymy on saanut porttikiellon Helsingin neuvoloihin.

Pepitakaan ei innostunut mainoshymystä, vaan päätti korvata kuvan kotikutoisemmin. Tuleva 7-vuotias isosisko halusi tuunata laatat kontaktimuovilla. Hymiökin syntyi, alkuverryttelynä. Ja sitten pupu, kissa, talo, lintu... Kun inspiraatio iski, ei kodissa ollut kovin kummoista värivalikoimaa, eikä Pepitalla juuri silloin aikaa ohjailla mittojen kanssa.

 

Niukan paletin kuvista tuli kuitenkin upeita ja vinot reunat sopivat tyyliin mainiosti. Tässä näkyvät kuvat on ikuistettu skannaamalla. Kaakeliin liimaamisen jälkeen poimut tasoittuivat eikä ilmakupliakaan jäänyt.

Koska tulokkaan vaippa vaihdetaan kylpyhuoneessa pesukoneen päällä, hoitoalusta piti valita pesukoneen mittojen mukaan. Färg&Formin pilvikuosi sopi värikkääseen retromeininkiin.

Mies oli tuonut keväällä työmatkaltaan Tansaniasta suloisen mobilen, joka pääsi hoitoalustan yläpuolelle. Hoitoalustan viereen mahtui vielä mukavasti pikkulaatikoita, joihin sai tarvikkeita käden ulottuville. Vauvan vaatteet ja kestovaipat valtasivat suurimman osan kylpyhuoneen kaappitilasta.

9-vuotias keksi termin rakkausviikko raskauden puolivälin paikkeilla. Nyt, kun eletään rakkausviikkoa 39, on syytä muistella, mistä ne vauvat oikein tulevat.

Perhereiästä, sanoo tulokkaan isä.

Vauvanvaatteissa kotiin päin?

Kirpputorilöytö Forssan Hope-kirpputorilta: käyttämätön Familon-nallemakuupussi vuoden 1978 äitiyspakkauksesta, 8 euroa. Pepitan tilille on kilahtanut äitiysavustus, 140 euroa. Niin kuin ennenkin Pepita ei tälläkään kertaa ottanut äitiyspakkausta, vaan valitsi mielummin rahan, jolla voi tehdä mieleisiään hankintoja uutta tulokasta varten. Pepita kuuluu siis vähemmistöön. Vain kolmannes äideista valitsee rahan, Kelan nettisivuilla kerrotaan.

Toki suomalainen äitiyspakkaus on huippukeksintö ja sillä on hieno historia. Pepita on kuitenkin hieman pettynyt, ettei Suomen juhlavuosi näy yhtenäisenä linjana tuotteiden kuoseissa. Miten olisi vaikka ollut ideoiden nappaaminen Suomen luonnosta —  revontulibodyja, pyrypotkareita, metsänvihreää unipussia? Mitä jos pahvilaatikossa olisi pärekorikuviointi? Ja leluksi jokin tulevaisuuden klassikko, jota jälkipolvet kilvan haalisivat kokoelmiinsa Paapu-helistimien tyyliin. Mieluummin ainakin norppa kuin kesy luppakorvakoira.

Esteettisyyden ja idearikkauden lisäksi tietysti myös tuotteiden alkuperä on olennainen asia. Vauvanvaatteita hypistellessä sitä on saanut huomata, miten harvinaisia Suomessa valmistetut vaatteet nykyään ovat. Pepita ei saa millään Kelan sivuilta selville, missä äitiyspakkauksen tuotteet on tehty. Itse koottuun äitiyspakkaukseensa saa juhlavuoden kunniaksi poimia tuolla 140 eurolla mahdollisimman kotimaisia tuotteita. Kirpputoreja kiertämällä löytyy helmiä, sillä laadukkaat vaatteet kestävät monta käyttäjää.

Pepita on suuntaamassa synnyttämään kymmenen päivän sisällä. Jos kaikki sujuu hyvin, uusi kansalainen saa kotiintullessaan ylleen nämä vaatteet:

 

Pepitan äidin neuloma villapotkari, tehty aikoinaan Rouva Huun ollessa vauva 1967.

Pepitan äidin neuloma vaalea villatakki uutta tulokasta varten 50 vuotta myöhemmin, vuodelta 2017.

Ruskovillan silkkimyssy, saatu lahjaksi esikoisen syntyessä.

Myllymuksut-merkkinen sininen body, kirpputorilta. Kuosissa näkyy delfiineitä, jotka ovat kuuluneet tamperelaiseen eläimistöön.

Myllymuksuilta myös kestovaippa, käyttämättömänä kirpputorilta ostettu.

Jonkun itse ompelemat sinivalkoiset joustofroteepöksyt, kirpputorilta. Vaaleansiniset pikkusukat, kirpputorilta.

Ja sairaalasta pitäisi mukaan tarttua sinivalkoinen pipa, jollaisia Aamulehti on haastanut lukijoitaan neulomaan kaikille Taysissa syntyneille juhlavuoden vauvoille. Loistoidea!

Matkarattaiden uusi kukoistus

Vauvavarustelu jatkuu. Yksi asia, jolla on tarkoitus helpottaa kulkemista, on matkarattaat, joihin saa kiinni auton turvakaukalon. Klik vaan ja turvakaukaloon nukahtanut nyytti pääsee rattailla markettiin.

Testivoittajakaukalo ja telakka hankittiin vähän käytettynä 100 eurolla. Kaukaloon sopivat Britax B-agile-rattaat löytyivät nettihuutokaupasta 40 eurolla ja niihin sopivat kaukaloadapterit nettikirpparilta 10 eurolla.

Rattaiden kuomun kangas oli kuitenkin haalistunut auringossa. Musta kangas oli muuttunut epätasaisen ruskeaksi, kuten myyjä oli luvannutkin. Ihanaa! Täydellinen tuunausta kaipaava kohde! Pepita pesi kuomun ja hankki Vallejo-kangasvärejä, jotka sopivat myös tummille tekokuiduille ja jotka eivät kaipaa silitystä. Värien luvataan olevan myös myrkyttömiä. Värikartasta tuli valittua peittävät sävyt, jotka sekoittuvat kauniisti keskenään.

Kuomun rakenteessa on pari kivaa kikkaa. Takaosassa on vetoketjullinen pussukka, johon saa mukaan vaikka varavaipan. Kuomun keskellä on verkkomainen laajennusosa, jonka saa käyttöön avaamalla vetoketjun.

Luonnosta Pepita ei kuomutuunaukseen malttanut tehdä, vaan Enni Id-henkiset kukkakuviot saivat rönsyillä vapaasti. Ensimmäinen värikerros tuntui hukkuvan tummaan kankaaseen. Kaksi kerrosta tarvittiin tarpeeksi peittävään lopputulokseen.

 

 

Taatusti ei tule samanlaisia vastaan.

Naivistinen muraali, uusi lehti

On aika raportoida eräästä taideprojektista, kuten Väripalalla jo vähän aikaa sitten lupailtiin. Seinämaalaus sopii seinäkuuhun. Pepita sai toteuttaa naivistisen muraalin Iittalan hyvinvointikeskus Sauvolan ulkoseinään Hämeenlinnassa. Asiasta uutisoi myös Hämeen Sanomat eilen.

Projektissa oli mukana Naivistit Iittalassa -säätiö, jonka Facebook-sivuilta voi palata ensimmäisen päivän työmaatunnelmiin.

Hyvinvointikeskuksen palvelut kokoavat Iittalassa eri sukupolvia saman katon alle. Siitä se idea sitten lähti. Lapsikarhu on kääntänyt uuden lehden kirjastaan ja kannustaa isoa karhua lukemaan kanssaan. Seniorikarhun kävelysauva on alkanut versoa uutta lehteä. Muraalin nimi onkin Uusi lehti. Sen myötä kääntyy varmasti uusi lehti myös Iittalan asukkaille, hyvinvointikeskuksen käyttäjille.

Heleän luonnoksen jälkeen Pepita sovelsi värit julkisivumaalien hillitympään värikarttaan sopivaksi. Tavoite on, että värit säilyvät haalistumatta pitkään ja että muraali sopisi ympäristöönsä. Tikkurilalta tuli tietoa maalien ominaisuuksista ja erä Kivisil-maaleja muraalin toteutukseen. Tikkurilan nettisivuilla onkin jo hieno kavalkadi muraaleja, joiden toteutusta maalifirma on ollut tukemassa.

Jo kesäkuussa Pepita merkkasi työmaalla teipein alueen, johon muraali tulee. Alue ei ollut mikään jättimäinen, leveys 2,5 metriä, korkeus 3,5 metriä. Luonnos siirrettiin ruutukaavan avulla seinään.

Muraalin maalaus sujui telineeltä. Pepitan apuna seinän äärellä oli taideopiskelijanuorukainen. Pepita sai siis maalit sekoitettuina ja lautasille annosteltuina. Aikamoista luksusta. Maalit olivat vesiliukoisia ja asianmukaiset suojavarusteet käytössä. Vauvavatsa mahtui maalarinhaalariin ja kykkiminen seinän äärellä onnistui vielä juuri ja juuri.

Pepita toivoi sateetonta ajanjaksoa, ei lomailuun, vaan työntekoon. Toive toteutui ja itse maalausprosessi oli viikossa ohi. Pepita iloitsi siitä, että oma käsiala toistui isossa pinnassa hämmästyttävän mutkattomasti. Ensimmäisen muraalin myötä uusi lehti on nyt käännetty naivistitaiteilijanakin.

Valmis muraali

Hoitolaukun salaisuus

Vauvanvarusteluhysteriassa jopa hoitolaukkuun kohdistuu paineita. Nettiä selaamalla alkaa ymmärtää, että aisassa ei voi keikkua mikä tahansa muovipussi. Hoitolaukun on oltava kuin Muumimamman käsilaukku, joka varautuu kaikkeen. Sitä paitsi naiselle laukku ei ole vain laukku. Sehän on suorastaan omakuva.

Pepita päätti löytää täydellisen laukun. Sen piti olla pehmeä ja retroemmaljungien murrettuihin sävyihin sopiva, mieluiten klassinen malli. Se ei saanut olla liian silmiinpistävä tai juhlava. Sisällä piti olla tasku tai kaksi. Hihnan piti ylttää vaunujen aisan yli. Tilaa piti olla pikkuisen tarvikkeille kevyeen kaupunkiretkeilyyn. Laukun piti olla kierrätetty ja jos mahdollista, siinä piti olla tarinaa. Laukun piti sopia myös tavalliseen olkalaukkumenoon hoitolaukkuelämänvaiheensa jälkeen.

Laukku löytyi löytyi nettikirpputorilta. Globe Hopen Taana-laukku, 28 €. Hihnan tosin joutui vaihtamaan pidemmäksi ja säädettäväksi. Kukkaromainen laukku on kätevä avata ja sulkea.

Pienen googlettelun jälkeen selvisi että muutama vuosi sitten myynnissä ollut malli on ommeltu naisvankilan peitoista. Hyytävää, mutta toisaalta se kuvaa elämän kirjoa. Kangas, jonka alla vapautensa menettänyt  nainen on joskus uneksinut, kätkeekin nyt sisälleen pienen elämän arkieväitä. Siinä tosiaan on tarinaa.

Liikuttavat lastenvaunut

Vakosamettiset Emmaljungat vauvakopalla, vuosimallia 1982.

Onko vauvaan valmistautuminen erilaista nyt kuin vuosikymmen sitten? Kolmikymppinen Pepita yritti pitää mielessä synnytysvalmentajan lauseen, että syli on vauvan tärkein varuste.  Pepita teki käytännöllisiä varustevalintoja esikoiselleen lähinnä kirpputoreja kierrellen. Puolentoista vuoden kuluttua toinen tulokas käytti samoja tarvikkeita, ainoastaan vaunut vaihtuivat 2000-luvun alun yhdistelmävaunuista vuoden 1982 vakosamettiemmaljungiin, yhdistelmät tosin nekin.

Nyt nelikymppisenä Pepita pyrkii jatkamaan kierrätyshenkistä varustelua, joskin netin ja lastentarvikekauppojen nykyinen kuvavyöry häiritsee keskittymistä. Kierrättäjällekin netti aiheuttaa päänvaivaa. Nettikirpputorien houkutukset kutsuvat hifistelemään, vertailemaan, pohtimaan tyyliä ja valintojen välittämää viestiä.

Isoimpia valintoja on nimenomaan vauvan liikuttamiseen liittyvät valinnat. Vaunut vai kantaminen? Designvaunut, tavikset vai retrot? Liina vai kantoreppu? Kaikesta voi lukea laidasta laitaan mielipiteitä, loputtomiin.

Emmaljungien ratasistuin seuraavaan vaiheeseen.

Nyt kun rakkausviikkoja on jo kasassa 30, on syytä katsastaa vaunut. Pepita ottaa lämpimässä varastossa odottaneet retrovaunut jälleen käyttöön. 7-vuotiaan vauvavaiheeseen nettihuutokaupasta löytyneet lastenvaunut olivat palvelleet 1980-luvun alussa yhtä lasta. Sen jälkeen, ennen päätymistään Pepitan perheeseen, niitä oli säilytetty huolella vuosikausia. Vaunuissa kulkenut lapsi kasvoi aikuiseksi ja myi kulkupelinsä Pepitalle.

Nyt, 35-vuotiaina, vaunut toimivat edelleen, ainoastaan renkaat Pepita vaihtoi, toisiin vanhoihin, hieman isompiin. Luovuttaja löytyi nettikirpparilta kympillä. Retroilun syy on kestävyydessä ja tyylikkyydessä. Syysvauva tarvitsee tosin koppaansa paljon lämmikettä. Kun vauva kasvaa ruskeasta kopasta ulos, vaihdetaan runkoon viininpunainen ratasistuin.  

Varmuuden vuoksi tarvitaan vielä kantoreppu vapauttamaan käsiä ja luomaan läheisyyttä. Sitä syliä.