Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Makeaa mahan täydeltä!


Pepita Ruutu tykkää makeasta. Liiallinen makean syöminen ei ole hyvästä. Siksi Pepita on päättänyt syödä silmillään makeita värejä, sitä terveyssisaret eivät sentään pysty kieltämään. 

Parikymmentä vuotta vanhat keittiönkaapinovet olivat vielä vuosi sitten ankean valkoiset. Rungot olivat edelleen kohtalaisessa kunnossa. Ovien vaihtoa budjetti ei olisi kestänyt, vaikka puuovet olisivat kyllä sopineet yli 100-vuotiaan rivitalovanhuksen keittiöön. Niinpä Pepita vain hioi ja maalasi levyovet. Jos työn olisi teettänyt ammattilaisella, väriksi olisi varmaankin valittu se yksi tarkoin mietitty. Kun maalauksen teki itse, kuukausien kuluessa värejä tulikin neljä. Omille paikoilleen asetetut maalatut ovet alkoivat vaatia tietynvärisiä kavereita. Avohyllymuoti huojensi Pepitan urakkaa hiukan, kolme kaapinovea poistettiin kokonaan. Aidon materiaalin kaipuu sai Pepitan hankkimaan kirpputorilta edullisen puisen pesukomuutin ja lipaston keittiötarvikkeiden säilytykseen. Nyt Pepita voi makeilla keittiöllään, joka lienee kauhistus valkoisen maalaisromantiikan ystäville ja tiukkapipoisimmille perinnetalovaalijoille.


Sokerinhimoa voi joskus yrittää hillitä itsepetoksella. Tässä Pepitan lempitarjottimessa on kakkua jos jonkinlaista. Sitä voi ainakin kuvitella herkut oikeiksi, siihen käden ulottuville. Tarjottimessa lukee: "Joka suu herkkusuu, siksi AXO" ja sama ruotsiksi. Axo on Paraisilla toimiva perinteikäs leipomo. Axon tuotteet ovat olleet markkinoilla jo 1940-luvun alusta. Pepita löysi tarjottimen Loimaan rompetorilta viime kesänä.

Lisäksi vielä niksi keittiön kuorrutukseen peltitarjottimista on sekä koristeiksi että käyttöesineiksi, kun ne kiinnittää isolla magneetilla jääkaapin kylkeen. Tarjottimesta tulee näin jättimäinen jääkaappimagneetti, eikä tarvita liimaa, poraa eikä koukkuja. Ehkä tämä ei ole mikään uusi juttu todellisille sisustusintoilijoille, mutta Pepita hykerteli onnellisena oivalluksensa jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti