Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Lakkopäivän robotti


Pepita ei lakkoillut eilen, vaan osallistui työpaikallaan koulutukseen. Pepita oppi tekemään robotin. Piirtäjärobotin. Pepita on hämmentynyt siitä, miten yhdistämällä muutaman johdon, pienoissähkömoottorin, patteripesän, katkaisimen ja epäkeskon kynään ja kierrätyssälään saa aikaan olennon, jolla on luonnetta. Pepitan Ruusurobotti vipeltää paperilla touhukkaana punaista viivaa vetäen.

Voisikohan robotti tehdä kuvataideopettajan hommat lakon aikana? Ainakin se paneutuu ansiokkaasti uusiin ympyröihin.


     video

2 kommenttia:

  1. Näin Pyhäniemen kesänäyttelyssä Lasse Ursinin piirtävät sateenvarjot, voit olla varma, että viihdyin siinä huoneessa pitkään ja olin täysin häkeltynyt niiden hienoudesta. Ihmiset kävelivät vain ohi, nyrpistelivät nenäänsä ja jatkoivat matkaansa toisaalle, ei vedonnut kaikkiin. Mieti kaksi hyppelehtivää sateenvarjoa, joiden liikettä ei ihan täysin pysty ennustamaan ja väsymättömästi syntyi hienoja mustia teoksia.

    VastaaPoista