Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Vuorotellen töissä ja kotona

Suojeleva kyltti espanjalaisesta eläintarhasta.

Pepita aloitti siis syyskuun alussa vuorotteluvapaan sijaisuuden. Konkariopettaja pääsi vapaalle, Pepita vuorostaan työnsyrjään kiinni.

Aluksi Pepita ajatteli, että työhönmenevä äiti tarvitsee ehdottomasti avukseen lasten päivähoitopalvelua. 4-vuotias ilmoitettiin päivähoitoon ja 6-vuotias esikouluun ja iltapäivähoitoon. Tuumasta ei kuitenkaan ryhdytty toimeen. Pohdinnan jälkeen idea vuorottelusta siirtyi myös kotielämään. Päivähoito- ja eskaripaikka peruttiin. Pidettiin kiinni vanhoista kerhopaikoista. Vuorottelu hoituu näin: Pepita hoitaa lapsia aamupäivän. Kerho iltapäivän. Mies illan. Ongelma on keskiviikko, jolloin kerhoa ei ole, mutta Pepitalla on töitä. Keskiviikkoon etsittiin lastenhoitaja kotiin.

Miksi syyskuu on syyllisyyskuu? Syyllisyydentunteita ponnahtelee esiin, kun omaa arkeaan avaa ulkopuolisille. Millainen perhe jättää lapsen ilman esikoulua?

Vaikkapa sellainen, jossa äiti haluaa nähdä poikaansa arkena enemmän kuin aamuherätyksen ja illan viimeisen puolituntisen. Eskari kun on aamupäivällä ja iltapäivähoidon tarve tulisi sinä vaiheessa, kun Pepitan pitäisi sännätä työpaikalleen 40 kilometrin päähän.

Päätökseen vaikutti se, että 6-vuotias on jo vuoden verran laskenut paremmin yhteen- ja vähennyslaskuja kuin Pepita ekaluokalla. Ja se, että kerhotädit lupasivat auliisti teettää esikoulutehtäviä kahden eskari-ikäisen pikkumiehen kanssa. Veljen vanavedessä myös 4-vuotias säästyy puolipäivähoidolta päiväkodissa.

Mieltä kalvaa kylläkin se, että poika ei pääse tutustumaan tuleviin luokkakavereihinsa esikoulun välityksellä, sillä kerho toimii aivan eri kaupunginosassa.

Pepita oppi viikonloppuna uuden sanan. Helikopteriäiti. Ylihuolehtiva äiti, joka pörrää lapsensa ympärillä. Taas uusi syyllisyyssyy. Ehkä Pepita on välillä vähän helikopteri. Ja mitä muuta? Jos pysytään liikkuvissa objekteissa, niin ainakaan Pepita ei ole uraohjus eikä mikään sähköjänis. Ja eläimistä puheenollen, ainakaan Pepita ei ole tiikeriäiti.

Jos pitäisi valita joku eläin, Pepita haluaisi olla seepraäiti. Ei se ole mikään vakiintunut termi, älkää turhaan googlettako. Uusimman tutkimuksen mukaan raidat suojelevat seepraa hyönteisiltä. Seepra on tavallaan siis kävelevä suojatie. Miten hienoa olisi, jos ihmislapsenkin voisi pukea noin helppoon suojavarustukseen ympäristön piikittelyitä vastaan!

Vielä kun kaikille, persoonallisia raitojaan kantaville lapsille saisi vakuutettua totuuden: "Olet ainutlaatuinen."




1 kommentti:

  1. Kiva että löysitte teidän perheelle sopivan ratkaisun! Tunnen muitakin jotka ovat jättäneet esikoulun väliin. Hyvää työnaloitusta!

    VastaaPoista