Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Miten Robin Hood ryösti Pepitan

6-vuotiaan piirtämä kiukkuhirviö

Mokakuu voi olla oppimisen aikaa. Pepitan mokakuu alkoi mokarykelmällä.

Oikeastaan ensimmäinen moka tapahtui jo viikkoja sitten.  Pepita lainasi kirjastosta dvd:n, sellaisen lapsille suunnatun version Robin Hoodista. Elokuva oli ei ollut kovinkaan ihmeellinen.

Sitten tapahtu toinen moka. Robin Hood katosi. Vain kuoret jäivät. Tunnollisena ihmisenä Pepita uusi kirjastolainaa kauhuissaan ja etsi, etsi ja etsi. Olo oli kuin Nottinghamin sheriffillä joka yritti löytää huppupäistä mestaripiileskelijää Sherwoodin metsistä. Lopulta etsintään osallistui koko perhe. Elokuvaa ei löytynyt. Eräpäivä tuli.

Sitten, hetken mielijohteesta Pepita sai omasta mielestään nerokkaan tuuman ja osti saman elokuvan nettihuutokaupasta alle vitosella. Miten huojentuneella mielellä Pepita soittikaan kirjastovirkailijalle, olihan uusi korvaava kappale jo postissa matkalla! Sitten Pepita sai tietää tehneensä taas mokan. Korvaava kappale ei kelpaa, tekijänoikeussyistä. Virkailija kertoi, että Pepitan pitäisi maksaa 20 euron korvaussumma. Hinta hiukan kirpaisi, mutta tottahan Pepita kirjailijana tekijänoikeuksia arvostaa.

Kun Pepita sitten lähti kirjastoon kaksikymppinen kukkarossa, oli yllätys suuri. Korvaussumma olikin oikeasti 40 euroa. Oliko kirjaston puhelimeen vastannut aiemmin satutäti?

Pepita maksoi 40 euroa kiltisti. Tekijänoikeudet ovatkin aika veijareita! Kirjaston kirjan kadotessa asiakas voi ostaa tilalle uuden, mutta dvd-tallenteiden kohdalla hajamielisen asiakkaan on maksettava summa, joka on moninkertainen tuotteen ostohintaan nähden. Tämä Robin Hood, johon Pepita sai tutustua, ei siis ollut mikään lainsuojaton.

"Minulla on sellainen olo, että kun nyt menen kotiin, elokuva löytyy varmasti!" sanoi Pepita virkailijalle maksamisen jälkeen. Virkailija totesi, että löytyneen kappaleen saisi sitten pitää itse. Se ei Pepitaa juurikaan lohduttanut, olihan hyllyssä jo se nettihuutokaupasta ostettu dvd ja sekin vailla käyttöä. Pepita meni kotiin tällä kertaa vain kirjoja kassissaan.

Voiko kaikkien mokien keskellä olla jossakin asiassa oikeassa? Mikä ihme tuolla hyllyn takana nököttää? Ai, sinnehän on maastoutunut 6-vuotiaan taannoin piirtämä kiukkuhirviökortti. Mutta mikäs sen takana kiiltelee? Robin Hood. Pepitan virkalijalle esittämästä ennustuksesta oli kulunut kolme tuntia. Kirjasto oli juuri mennyt kiinni.

Mitä opimme tästä? Älä lainaa kirjastosta dvd-tallenteita, ellet säilytä niitä kassakaapissa ja tarkasta niiden sijaintia tasaisin väliajoin. Mokan satuttua älä yritä olla luova. Korvaussumman maksamisen jälkeen älä enää katsele ympärillesi, älä ainakaan asian ollessa vielä tuoreessa muistissa.

Äläkä kerro asiasta blogissa, nolaat itsesi lopullisesti.

1 kommentti: