Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Häkki heilahti


Pepita lukee lapsilleen iltaisin Thorbjørn Egnerin Kolmea iloista rosvoa. Tavoitteena olisi saada kirja päätökseen ennen kuin 7-vuotias näkee kirjasta tehdyn näytelmäversion mennessään luokkansa kanssa teatteriin perjantaina. Tämän illan luvussa 75 vuotta täyttänyt Topias sai syntymäpäivälahjaksi ystäviltään puhuvan papukaijan, amerikkalaisen Pollin.

Jännittävää olisi nähdä, puhaltaako teatteriväki 60 vuotta vanhaan tarinaan ja hahmoihin uutta vääntöä. 

Papukaijoista puheenollen, Pepita törmäsi Roomassa eräänä päivänä kahden tunnin sisällä kahteen vangittuun papukaijaan (kuvissa). Kumpikaan ei halunnut kommentoida.


2 kommenttia:

  1. Meilläkin on tuo kirja, jota olemme lukeneet viittä vaille loppuun ja kuunnellet noin miljoona kertaa äänisatuna! Enpä ole muistanut bloggailla :).

    VastaaPoista
  2. Ehkä tämä toimii äänikirjana. Pepita kun ei osaa laulaa, ja lauluja on paljon!

    VastaaPoista