Lakkopäivän robotti

Pepita ei lakkoillut eilen, vaan osallistui työpaikallaan koulutukseen. Pepita oppi tekemään robotin. Piirtäjärobotin. Pepita on hämmentynyt siitä, miten yhdistämällä muutaman johdon, pienoissähkömoottorin, patteripesän, katkaisimen ja epäkeskon kynään ja kierrätyssälään saa aikaan olennon, jolla on luonnetta. Pepitan Ruusurobotti vipeltää paperilla touhukkaana punaista viivaa vetäen.

Voisikohan robotti tehdä kuvataideopettajan hommat lakon aikana? Ainakin se paneutuu ansiokkaasti uusiin ympyröihin.

    

Elämänuran valinta

5-vuotias kertoi tänään, mikä hänestä tulee isona. Pepita ei suostu kantamaan syyllisyyttä tyttären ammatinvalinnasta.

Aina mun ei pidä

FaceMaker-palikoilla tehty univelkainen mies.

Syyllisyyskuu on taas alkanut. Tällä kertaa muutama sana häpeilemättömästä oman tahdon ilmaisusta.

Pepita kävi viime viikonloppuna kuuntelemassa Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin riemukasta menoa Orchestra Baobabin kanssa.

Tuuresta tuli mieleen Pepitan lempilastenlaulu Kuningas Ei. Laulu on upea, väkevä, elämänmakuinen puheenvuoro uhmaikäisen vinkkelistä. Pepitan lapset ovat laulusta innoissaan. Toisen kanssa -blogissa laulua kohtaan on ilmaistu myös huumorinvärittämää vastarintaa. Toistaiseksi sanoitus ei ole aiheuttanut Pepitan lapsissa uhmakohtausten tihentymää.

Pepitalle Kuningas Ei on vielä enemmänkin kuin vain lastenlaulu. Sen voisi valjastaa liian kilttien aikuisten voimannuttamislauluksi. Sen sanoja voisi alkaa tapailla, kun harjoitellaan sanomaan EI.

Toinen Pepitaa viime aikoina vavahduttanut biisi on Pertti Kurikan Nimipäivien Aina mun pitää. Biisin sanoma vähemmistön äänitorvena on oivallinen. Silti Pepita löytää siitä myös laajemman sanoman. Aina mun pitää voisi olla myös yleisempi nykyisen oravanpyöräelämän kuvaus.

Kuningas Eissä on kohtaus, jossa kuninkaan alamaiset (siis vanhemmat) joutuvat tekemään töitä pussit silmillä. Pepita kehitteli pussi-isän FaceMaker-palikkakuvaksi.

Pesä pyykkipojille

Oleellista olokuussa on ollut oleilu. Yhdentoista päivän päästä Pepita aloittaa taas opetustyön. Kun joutilaat aivot ja joutilaat tavarat kohtaavat, voi tulla oivallus.

Tyttären pyöränkori etsi uutta merkitystä elämäänsä. Samaan aikaan pyykkipoikajoukkue etsi kotia. Nyt kaikki ovat tyytyväisiä.

Säästäen Särkänniemessä

Putkeen meni huvipuistoreissu. Lapset tykkäsivät ilmaisesta leikkipuistosta.

Pepita perheineen meni pakolliselle käynnille Särkänniemeen, huvipuistokauden lähestyessä loppuaan. Perhe päätti testata, miten reissusta selviäisi hiukan pienemmällä rahalla, ilman rannekkeiden ostoa. 5-vuotias oli noin 110-senttinen, 7-vuotias hiukan yli 120-senttinen. Tarkoitus oli keskittyä nimenomaan huvilaiteosastoon. Aikuiset päättivät pitäytyä laitteiden ulkopuolella. Teemana perheellä oli olokuun kunniaksi hyvä olo. Matka kotoa puiston lähettyville taittui henkilöautolla ja kesti 5 minuuttia. Sisäänpääsy oli ilmainen. Neljä huvilaitelippua maksoi yhteensä 20 €.

Ranskalaisiin meni 4,90 €. Hattaraan 3,5 €. Kahteen narunvetoon 4 €. Siluettikuvaan 6 €. Suurta iloa koettiin ilmaisessa vihaisten lintujen leikkipuistossa, johon poikettiin leikkimään pariinkin otteeseen. Evääksi oli kotoa otettu suklaakeksiä ja vettä. Yhteensä aikaa kului huvipuistoalueella kolmisen tuntia.

5-vuotias lähti puistosta reppuselässä, kaikkensa antaneena, eikä 7-vuotiaskaan haikaillut enää mihinkään muualle kuin uimarannalle. Rahaa kului siis kaikkiaan 38,40 €.

Jos lapsille olisi ostettu laiterannekkeet verkkokaupasta, rahaa olisi jo pelkkään laitehupailuun kulunut 60 €, paikanpäältä ostaen 66 €. Muiden ostosten myötä huvipäivän hinta olisi ollut yli kaksinkertainen toteutuneeseen verrattuna.

Säästämiseen ja kuluttamisen kyseenalaistamiseen pitänee asennoitua. Huvipuiston portilla kävijä tulee tehneeksi hätiköityjä ratkaisuja, eikä tietoa perheen pienimpien huvittelutyylistä välttämättä vielä ole. Halvat on huvit, kun hyvinvarusteltu leikkipuisto riittää antamaan ne parhaat naurut.

Pepitan huippuhetki oli siluetinleikkuukojulla. Siluettitaiteilija Väinö Kemppainen leikkasi 5-vuotiaasta parissa minuutissa loistavan muotokuvan. Pepita ei voi lakata hämmästelemästä tämän pitkän linjan siluettimestarin ilmiömäistä kykyä. Pepitasta tuntui, että Kemppainen onnistui näkemään tyttärestä jotakin olennaista hyvin lyhyessä ajassa ja ikuistamaan sen saksien kulkemalle reitille. Pieni mustavalkoinen mestarityö pääsee kultakehyksiin ja omistajansa sängyn yläpuolelle.

Siluetti on saanut nimensä rajuja säästöjä tehneen 1700-luvulla eläneen ranskalaisen valtiovarainministeri Etienne de Silhouetten mukaan. Lisää tietoa siluetin historiasta löytyy amerikkalaisen siluettitaiteilija Tim Arnoldin kotisivulta.

Kun 5-vuotias kuuli sivukuvaansa kutsuttavan siluetiksi, hän keksi kysyi: "Miksi se ei voisi olla sivuetti?"

Väinö Kemppaisen leikkaama siluetti ja kehyskaavailua.

Päivän väri oli punainen

Resepti hyvään oloon: metsä, marjoja ja hyvää seuraa.

Viesti päiväkodista

Kun lapsi aloittaa päiväkotiuransa, vanhemmat tietenkin pohtivat, miten päivä pienellä mahtaa sujua. Joskus lapsen olosta saa viestin muullakin tavalla kuin hoitajien kertomana. 5-vuotias toi touhukkaana kotiin ensimmäisen päiväkotipäivänsä tuotoksen, eli kuvassa näkyvän maalauksen. Taidetta voi toki tulkita monella tapaa, mutta Pepita tietää, että jos tämä 5-vuotias maalaa, hän kokee olevansa turvallisessa paikassa.

Päiväkodin huoneen nurkassa on maalausteline, jatkuvasti ladattuna. Siis peiteväriä kupeissa, siveltimet törröttämässä, paperia ja teippiä käden ulottuvilla, lyijykynä signeerausta varten. Valmiin työn lapsi kuljettaa varovasti hyllyyn kuivumaan ja antaa tarvittaessa tilaa seuraavalle innokkaalle.

Pepitaa ihastuttaa taidekasvattajana tuo matalan kynnyksen maalaaminen. Käyttäjää valmiina odottavat materiaalit tekevät maalaamaan ryhtymisestä helppoa. Siveltimeen tulee tartuttua, kun on sellainen olo.