Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Paistaa se päivä perheeseenkin!


Äitienpäivänä Pepita kävi lapsuudenkodissaan kukittamassa oman äitinsä. Samalla Pepita kokosi vanhat nukkeystävänsä suloiseen perhepotrettiin. Isosiskoni, joka nämä nuket alunperin omisti, muisti tämän perheen nimenkin tämähän on Päivänpaiste-perhe. Sunshine Family -kuvahaulla ruudulle avautuu valtava kuvameri, jossa näkyy perheen tykötarpeita (joita Pepitalla ja hänen siskollaan ei koskaan ollut) ja myös tummaihoinen perhe.

Näissä Mattelin 1970-luvulla valmistamissa perhenukeissa on Pepitan mielestä jotain valtavan herttaista. Äidin ja isoäidin kasvoissa ei ole meikin hiventäkään ja heillä on tietenkin ajan henkeen sopivat kukkamekot päällä. Isä näyttää boheemilta pehmolta ja isoisä ei stressaa parranajosta.

Leikeistäni on aikaa jo miltei kolmekymmentä vuotta. Siinä ajassa perheeltä on hävinnyt kengät yhtä lukuunottamatta ja vauvankin varpaat ovat kasvaneet ulos potkupuvusta. Tälle perheelle paljasjalkaisuus sopii.

Onko sinulla muistoja näistä nukeista?

2 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika: minulla sattuu olemaan muistoja juuri näistä kuvassa olevista nukeista! Perheeseen kuului vielä ottolapsena punahiuksinen kiharatukkainen lapsi. Päivänpaiste-perhe oli aikaansa edellä: miksei nykyään tämän leppoisen elämäntavankin esikuviksi markkinoida tällaista kahden sukupolven perheidylliä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olisipa suloista, jos olisi sellaisia perhenukkeja nykyäänkin kaupoissa. Olin itse pienenä hyvin vaikuttunut nimenomaan noista mummu- ja vaarinukeista, olivat barbilaatikon erikoisuuksia harmaine hapsineen.

      Kotoilua ja hidastamista kyllä on alettu arvostaa, mutta onko se kuitenkaan lisännyt sukupolvien kanssakäymistä?

      Jokainen voi tietysti tuunata nukkeperheen isovanhemmat ja isoisovanhemmat tarpeen vaatiessa ihan vaan liimalla ja harmaalla tekokarvalla vaikkeivat ne sen jälkeen enää EU:n lelunormien mukaisia taatusti olekaan...

      Ja onko tarpeellista edes tuunata? Nykymummoa tuskin äidistä erottaa, jos mummo on trendimummo!

      Poista