Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kun sateenvarjo jäi kotiin

Tartutaan hetkeen, akryylimaalaus 2006

4-vuotias oli tahtonut pakata matkalle mukaan suloisen pilkullisen sateenvarjonsa. Pepita ei suostunut.

Hiekkaranta, Atlantti, simpukat. Romanttiselle huvilalle saavuttuaan Pepita perheineen tahtoi päästä ehdottomasti keräämään simpukoita. Viisi minuuttia kävelyä ja varpaat mereen. Mutta miksi ihmeessä ihmiset pyrkivät pois rannalta? Ai, taivaallahan on tummia pilviä. Mitä pienestä kesäsateesta, eihän sellainen simpukoiden keräämistä haittaa.


Mitä jos pitelisi vaan sadetta hetken rantajyrkänteen lipan alla? Sade ei olekaan kovin pieni. Se on rajuilma. Törmältähän tippuu soraa valuvan veden mukana. Kohta voisi tulla isompiakin kappaleita, kiviä, mutaa. Äkkiä takaisin huvilalle!

Pepita kantaa 4-vuotiasta sylissään halki aution hiekkarannan. 5-vuotias juoksee kaukana edellä isänsä perässä. Taivas alkaa viskoa karpalonkokoisia rakeita, jotka erottuvat valkoisina ruskeassa sannassa. 4-vuotias tuhisee: – Äiti, miksei me otettu sitä sateenvarjoa?

Taivas välähtää meren puolella ja ukkonen jyrähtää välittömästi. Pepita ei jää katsomaan valoshowta. Kiire kiire kiire! Rannassa tulee vastaan virta. Portaat, polku ja katukin ovat muuttuneet vuolaaksi puroksi. Vettä on välillä nilkkoihin asti. Paljain varpain kahlataan talolle, vastavirtaan. Ehjinä. Aarteet pestään ja asetellaan terassin lattialle. Isoin aarre on kuitenkin olla turvassa.


Suomeen palattuamme 4-vuotias ottaa pilkullisen sateenvarjonsa, nukkensa ja simpukoita. Hän laatii matolle asetelmaa. Nukke ja varjo keltaiselle ruudulle, simpukat siniselle. Samalla lapsi selostaa: – Tää nukke meni rannalle makoilemaan ja keräämään simpukoita. Se nukke oli lukenut säätiedotuksen ja se otti mukaan sateenvarjon.

2 kommenttia:

  1. Kun Luontoäiti kiukkuaa, kannattaa ottaa jalat alleen...

    VastaaPoista