Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

PikkuKulkurin uusi vaellus alkoi!

Otto ja Ilpo Mikkonen. Kuva: Caius Andreas Bruun

Pepita ja lapset olivat eilen Annantalolla Helsingissä nukketeatterin ensi-illassa. Nukketeatteri PikkuKulkurin Ilvekset kuin veljekset lumosi. Esitys on Pepitan kirjalle sopivasti uskollinen, mutta silti luovasti sovellettu, huumorilla höystetty ja lämmöllä rakennettu. Loistava Ilpo Mikkonen ohjaa nukkeja välillä kaksin käsin ja jopa suullaan! Esityksen on dramatisoinut ja ohjannut Teija Sivula, visualisoinut Heini Maaranen ja tunnelmallisen musiikin on tehnyt Tapani Rinne.

Ensi-illan jälkeen Otto vilkutti Pepitalle heipat.

Heini Maarasen  kissapetonuket ovat upeita taideteoksia. Nukeissa on sellaista sielukkuutta, että ei niitä oikein nukeiksi voi edes kutsua. Katsokaa nyt vaikka tätä Tale-tiikeriä!

Tale-tiikeri

Pepita aikoo pongata PikkuKulkurin keikoilta aina kun mahdollista. Tietoa lähitulevaisuuden esityksistä ja ensi-illan tunnelmakuvia löytyy PikkuKulkurin Facebook-sivulta.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Pullot juhlien jälkeen


Mies väitteli. Oli siis suuren juhlan aika. Pepita sai tehtäväkseen koristella karonkkapöydät. Pepita janosi pulloja. Pullomuoti tarttui sisustuslehtien sivuilta eikä antanut rauhaa, ennen kuin juhlapöytiin sai pullojen henkeä.

Kesän aikana kirpputoreilta löytyi liki 40 värillistä pulloa, joihin päätyi yksi ruusu kuhunkin.

Nyt juhlan jälkeen pullot ovat vapautuneet tehtävästään ja alkaneet pikkuhiljaa kokoontua ikkunalaudalle. Ihan niin kuin ne juttelisivat. Ehkä ne jopa väittelevät.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Pepitan kirjasta nukketeatteria!

Kuva: Caius Andreas Bruun

Pepitan kirja Ilvekset kuin veljekset, (Lasten Keskus 2004) on päätynyt Nukketeatteri PikkuKulkurin nukketeatteriesitykseksi! Ensi-ilta on Annantalolla tiistaina 27.9. kello 18. Esitys on suunnattu 3-8 -vuotiaille. PikkuKulkuri on nimensä mukaisesti kiertävä nukketeatteri, jossa näyttelijäntyön hoitaa Ilpo Mikkonen. Esityksen on dramatisoinut ja ohjannut Teija Sivula, visualisoinut Heini Maaranen ja musiikki on Tapani Rinteen.

Pepita on kuullut väliaikatietoja projektin etenemisestä aika ajoin. Nukentekijän (kuten muidenkin tiimin jäsenten) ammattitaidosta Pepita oli täysin vakuuttunut, mutta silti tippa tuli linssiin, kun Pepita näki yläpuolella olevan kuvan näytelmän kohtauksesta. Miten hienosti onkaan tavoitettu kirjan tunnelma ja Otto-ilveksen hahmo! Pitsiä ja räsymattoa! Ah!


Esityksen materiaalivalinnat yhdistyvät kekseliäästi Pepitan kirjan kuvitukseen. Kuvituksessa Pepita on käyttänyt pehmeäsävyisen akryylimaalauksen rinnalla kollaasimateriaalia, kuten pilkkukankaita, undulaatinsulkia, siemeniä ja kakkupaperia.

Ilvekset kuin veljekset kertoo tarinan pienestä Otto-ilveksestä, jonka leopardi ja gepardi ovat yhdessä adoptoineet. Pilkkuja rakastavan Otto-pojan sopeutuminen ei ole helppoa. Enempää juonipaljastuksia ei tällä erää.


Koska tarinaan olennaisesti kuuluu pilkut, Pepita poikkesi ensi-iltavaateostoksilla. UFF:in alepäiviltä löytyi pilkullinen Noa Noan kietaisuleninki, 3 €. Pepita piristää mekkoa Rouva Huun polkunapilla.


Kirjojen elämänkaari on aina pieni arvoitus. Tämän ilveskirjan polku kulkee nyt hyvässä maastossa.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kirpparikierros meni nuppiin


Pepita meni Tampereen Keskustorin jättimäiselle peräkonttikirppikselle nuivalla asenteella. Tarkoitus oli ostaa vain, jos jotain todella mullistavaa osuisi eteen.

No, eihän siitä reissusta ihan ilman tavaraa selvinnyt. Ensin löytyi sisustuspuu, 10 €. Pepitan pensselöinnin jälkeen se päätyy lempeille linnuille kotipuuksi. Nyt linnuille ei tarvitse maalata puuta suoraan seinään.


Toinen tajuntaa räjäyttävä löytö oli vanha peilihylly, 7 €, joka hurmasi raihnaisuudellaan. Peilipinta oli sen verran kulunut, niin että kuvansa näki ihanan epäselvästi. Sopii mainiosti aamupeiliksi vanhenevalle naiselle.


Kolmas aarre löytyi samalta myyjältä kuin peili. Pepita on jo parin vuoden ajan etsinyt 100-vuotiaita rautasängynnuppeja. Kun sitten neljä nuppia nökötti näköpiirissä, Pepita oli pudottaa silmänsä messinkipallojen sekaan. Plop plop. Neljä nuppia, yhteensä 10 €.


Pepitaa jaksaa kiehtoa se tunne, kun kirpputorilla siintää todellinen löytö. Hetken sitä epäilee silmiään, onko tämä tottakaan. Ja sitten pienen ohikiitävän hetken sitä pelkää, ehtiikö joku toinen napata aarteen aivan nenän edestä. Ja sitten kun esineen saa käsiensä ulottuville, sitä ajattelee, että hinta ainakin karkaa käsistä.

Sitten selviää, että kyse ei ole unesta, kukaan muu ei todellakaan ole kiinnostunut ja hintakin on kohtuullinen. Uusi esinesuhde on syntynyt.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Luovuuden hedelmä


Kesän aikana kukkivat kukat, mutta myös luovuus. 6-vuotias keksi yhdistää omenanraakileen, ruohotupon ja kepin. Ilme syntyi muutamalla survaisulla. Tulos kuvassa.

Kuvataidekoulun opettajana Pepita on luonnollisesti miettinyt mahtaisiko tytär innostua kuvataidekouluharrastuksesta. Kotikaupungin kuvataidekoulun alaikäraja on 7 vuotta. Pepita ei vielä uskaltanut keväällä lähteä uhmaamaan järjestelmää ilmoittamalla tammikuussa syntynyttä 6-vuotiasta pääsykokeisiin, eikä tyttärelläkään varovaisen tiedustelun perusteella olisi ollut uskallusta aloittaa harrastusta.

Nyt syksyllä tytär on kuitenkin rohkeampi, samoin Pepita. Takaportti kuvataidekouluun löytyi. Jaossa oli paikkoja ilman pääsykoetta yhden lukukauden mittaiseen 7-9 -vuotiaille suunnattuun ryhmään. Ensimmäisen opintokerran jälkeen 6-vuotiaan ilme oli valoisa. Nyt sekä äiti että tytär tekevät töitä kuvataidekoulussa, eri kaupungeissa tosin.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Kultareunus

Jokaisella päivällä on kultareunus, akryyli 2016

Jo yli vuosi sitten Pepita alkoi etsiskellä soikeita kehyksiä maalauksiaan varten. Mikä tahansa kehys ei ole kelvannut. Kuvan ja raamin on tuettava toisiaan, niiden on kerrottava samaa tarinaa.

Kuvan maalaus syntyi inspiraation vallassa, mutta sitten paljastui, että jo valmiiksi ovaaliksi leikattu pohja ei ollutkaan standardikoko, johon olisi helppo etsiä kehystä. Pepita mylläsi nettikirpputoria mittoja kysellen ja löysi viimein maalaisromanttisen kynttilälampetin. Peilin osuus lampetissa oli tarkalleen Pepitan koiramaalauksen kokoinen. Lampetin kynttilänpidikkeen sai onneksi ruuvattua pois jättämättä jälkiä etupuolelle. Sitten hieman kultaväriä pintaan ja mopsi pääsi Naivistit Iittalassa -näyttelyyn.

Jokaisella päivällä on kultareunus, vaikka kuvan mopsi ei sitä vielä täysin olekaan ymmärtänyt. Haasteilla ja mutkilla on joskus tarkoituksensa.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Rauhassa rupsahtaneet

Talokaunotar Tallinnasta

Matkoilla ollessaan Pepitan suuria intohimoja on kulkea kaduilla ja kujilla valokuvaten vanhoja, ränsistyneitä taloja, jotka ovat myynnissä. Ostoaikeita ei ole, mutta näissä taloissa on luonnetta ja tarinaa, ne ovat persoonia. Talot ovat yleensä todella surullisessa kunnossa, mutta samalla on olemassa pieni toivo, että joku tulisi ja rakastaisi.

Pepitalla on toki sympatiaa myös irtonaisia talonosia kohtaan. Taloyhtiön talkoissa vintiltä löytyi vanha, koditon ovi. Pepita tarjosi sille häkkivarastonsa (pölyjen pyyhinnän jälkeen) kunnes joku naapureista huomaa kaipaavansa alkuperäisovea.

torstai 1. syyskuuta 2016

Ideoille herkistyneenä

Erityisherkkä, akryyli, 2016

Syksyn tullen Naivistit Iittalassa- ja Naivistit Varkaudessa -näyttelyt päättyivät. Varkaudesta Pepita sai kuulumiset puhelimessa. Pepitan maalauksista erityisesti yksi, kuvassa oleva Erityisherkkä, oli ollut useamman kävijän sydäntä lähellä. Maalauksen koira vaistoaa niin herkkänä ympäristöään, että tunnelma imeytyy korvannipukoihinkin.

Pepita piipahti viime lauantaina Iittalassa taiteilijoille järjestetyssä näyttelyn päätöskaronkassa. Tilaisuudessa lenteli uusia ideoita ja pari asiaa jäikin syyhyttämään mukavasti sormia.

Maalausten matkaaminen uusiin koteihin on aina vähän haikeaa. Eräänlaisena viestinä Pepita on signeeraanut maalauksensa oikeaa nimeään mukaillen Petraa, ovathan ne osa tekijäänsä. Pepitan Iittalan maalaukset olivat yhtä lukuunottamatta löytäneet uuden kodin. Pepita kävi kurkkaamassa myös lempeiden lintujen puuta. Heinäkuussa täydennetyn puun linnut olivat menneet joko maailmalle tai laatikkoon. Pepita jäi odottamaan merkkiä, mistä uusi inspiraatio syntyisi.


Iittalan näyttelypaikan pihalla oli ihmisrakas varis. Se notkui hölmönä ja pelottomana puukoulun ulkokaiteella. Pepita hihkaisi taiteilijaystävilleen:

- Hei, tuo varis on ihan naivi!

Sitten lintu lehahti hajamielisen näköisenä pihakatoksen huippuun. Miten hienolta sen siluetti näyttikään sinistä taivasta vasten. Samassa tuli ajatus. Pepita lähti hyvällä tuulella uuden lintuideansa kanssa kotiin.


Luominen on luontevaa nyt.