Naivistit Iittalassa jälleen

Naivistit Iittalassa -kesänäyttely on ollut avoinna jo kuutisen viikkoa. Pepitan eläinmuotokuvat on ripustettu juuri sellaiseen harmoniseen sommitelmaan, jossa hahmot alkavat näyttää vanhan talon sukupotreteilta, joilla kaikilla on oma tarinansa. Väriskaala on tällä kertaa niukka. Mustaa, valkoista, harmaata, hieman vihertävää, vaaleanpunaista, haaleaa sinistä. Yksi maalaus on jopa täysin mustavalkoinen. Työn nimi on Värikäs Persoona.

Värikäs persoona, akryyli 2019

Kun aika on... Iittalassa

Sirkuksen helmi, akryyli 2017

Naivistit Iittalassa -näyttely avautui! Omiin maalauksiin ehtii työskentelyprosessin aikana muodostua siteitä. Kesänäyttelyn mittaan Pepita valmistautuu vähitellen irrottamaan otteensa maalauksistaan, sillä yleensä osa niistä löytää uuden kodin. On lohdullista, että varattuja maalauksia voi käydä hyvästelemässä näyttelyssä elokuun loppupuolelle asti, mutta joskus tapahtuu odottamaton ero.

Kaksi Pepitan maalausta oli sijoitettu naivistinäyttelyn Aula-Shoppiin, josta ostaja saa teoksen heti mukaansa. Pepita ei avajaistohinassa ollut maalaustensa vaarallista sijaintia ymmärtänyt. Ensimmäisen tunnin jälkeen kahdesta kissapedosta muistutti vain kaksi seinässä törröttävää naulaa.

Kissat kulkevat omia aikojaan, se pitää varmaankin hyväksyä. Tämä postaus ei siis ole etsintäkuulutus. Kissat, olkaa onnellisia uusissa kodeissanne. Teistä ei tullut kesänäyttelykissoja, mutta teillä oli sekuntinne catwalkilla.

Maaginen mies, akryyli 2017

Taidetunnelmissa

Älä droppaa mun tunnelmaa, akryyli 2017

Eilen oli aika viedä viimeisetkin maalaukset Iittalaan kesän naivistinäyttelyä varten. Maalausurakan jälkeen Pepitan ilme oli kuin kuvan lampaalla. Vähäunisen yön jälkeen maalauksia pakatessa huomasi, että kyllä taiteenteko työstä käy. Silti sisällä päässä tunnelma on korkealla.

Toinenkin sekä taiteeseen että työhön liittyvä asia valmistui. Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin kevätnäyttely avautui Voipaalan taidekeskuksessa. Pepita suuntasi Iittalan töidenjätöstä miehen ja tyttären kanssa suoraan avajaistunnelmiin. Pepita on kolmatta kevättä mukana Emil-koulun toiminnassa kuvataideopettajan roolissa. Taidekeskus pullistelee upeita arkkitehtuuri- ja ympäristöteeman oppilastöitä.

Tässä pari poimintaa ulkotiloista. Avajaisten toiminnallinen osuus kiinnosti tytärtä erityisesti. Pihalla kävijät saivat punoa paviljongin ympärille matonkudetta. Yhteistyön tuloksena syntyi jännittävä tila, kiehtova kudelma, jota tytär ei olisi hennonnut millään jättää.

Paviljongin vieressä oli Pepitan 6-7-vuotiaiden oppilaiden pikkutyyppien kodit, jotka ovat saaneet innoitusta Pepitan BeWILDerwood-puistosta näyttämistä kuvista.

Ulkona suloiset mökit saivat luonnon ympärilleen ja heräsivät tavallaan eloon. Pepita on tallentanut asumusten tekoa Salvos-hankkeen blogiin: https://salvoshanke.wordpress.com/2016/12/02/pikkutyyppien-kodit/

Vakavasti otettava

Vakavasti otettava koomikko, akryyli 2017

Pepita vei sunnuntaina Iittalan naivistinäyttelyä varten kaksi maalausta maistiaisiksi. Toinen niistä oli kuvassa näkyvä maalaus Vakavasti otettava koomikko.

Pepita on pohtinut TV:n Putous-ohjelmaa katsellessaan, mistä hyvät koomikot on tehty. Ollakseen vakavasti otettava koomikon on elettävä rooliaan, luotava tarinaa, ei vain kahlattava sketsistä toiseen. Älyttömältä näyttävään menoon tarvitaan älyä.

Naivistit Iittalaan -näyttelyyn tulevien maalausten väriskaala on vakavoitunut. Harmaa on tullut! Pepitan arki ei kuitenkaan ole kovin harmaata. Ehkä harmaa tulee aivosoluista. Ainakin ajattelu taiteen äärellä on aiheuttanut ensimmäiset harmaat hiukset.

Hätähousu

Pepita ja perhe pyöräilivät pari viikkoa sitten järvenrantaan pienelle eväsretkelle lämpimän illan kunniaksi. Mehua, kahvia, mustikkasuklaata ja chilipähkinöitä. Aurinko paistoi ja laineet liplattivat. Ilokuun ihana ilta.

Mutta vesirajan tuntumassa rantakallio oli liukas. Varoituksista huolimatta 6-vuotias meni liian lähelle märkää kohtaa ja liukui veteen! Vaikka vettä oli vain parikymmentä senttiä, kaikki vaatteet kastuivat.

Onneksi Pepita oli ottanut lapsille varalle fleecetakit mukaan. 6-vuotias sai siis kuivan takin ylleen, mutta alaosan verhoilu olikin haaste. Vilttiin kääritytyneenä sai syötyä eväät ja sillä aikaa alushousut ehtivät kuivua tuulessa. Mutta jotta rannasta päästäisiin pois, piti kehitellä housut. Yhteistyössä miehen kanssa syntyi uusi keksintö, jonka voisi nimetä hätähousuksi. 8-vuotiaan raidallisesta fleecetakista kietaistiin pulahtajalle oivalliset pöksyt. Jalat vaan hihoihin, vetskari kiinni ja vyötärölle kiristystä Pepitan hiusdonitsin avulla. 6-vuotias pyöräili design-housuissaan tyytyväisenä kotiin. Takin kaulus jäi takapuolelle kiilamaiseksi pingviininpyrstöksi.

Ehkä joku vaatemuotoilija saa tästä innoitusta ja kohta kaupoissa ei enää myydä vaatekappaleita vain yhteen tarkoitukseen.

Eskarilainen lähtee

6-vuotiaalla alkaa tänään esikoulu. Hänen kohdallaan muutos lienee pienin mahdollinen. Montessori-eskari on päiväkodin yhteydessä, jopa samassa ryhmässä kuin ennen. Toki eskarit irtoavat välillä ryhmästä omiin rientoihinsa. Vaikka ulkoisesti rutiinit säilyvätkin melko samoina, jokin ratas naksahtaa kuitenkin eteenpäin. 6-vuotiaasta on tulossa iso.

Pepita on lueskellut viime aikoina Sally Nortonin kirjaa 101 asiaa, jotka joka muksun pitäisi tehdä ennen esikoulua, suom. Juha Virkki (Atena 2010). Kirja sisältää jokaiselle vanhemmalle (ja varmaan muillekin) tuttuja tempauksia, joilla lapset saavat aikuiset tuntemaan itsensä kovin pieniksi. Kamalimpia kohtia on esimerkiksi numero 96: "Postita kirjeesi joulupukille, ennen kuin äiti ehtii nähdä sen." Tai numero 30: "Hukkaa kallein aarteesi pallomereen." Ravistavimpia on numero 82: "Älä anna äidin elää unelmiaan kauttasi."

Kesän lopulla Pepitalle tuli mieleen, että voisihan tuolle melkein-eskarilaiselle opettaa jonkin näppärän taidon. Koska 6-vuotias rakastaa keittiöhommia, hän halusi opetella keittämään kahvia. Niin siis Pepita ja mies saavat aina välillä juoda 6-vuotiaan valmistamaa virvoiketta. Tekoprosessia toki valvotaan sopivalta etäisyydeltä ja tytär saa keittää kahvia vain tilauksesta. 

Niin, 6-vuotiaasta tulee vähitellen iso, mutta se ei ole vain haikeaa, se on myös täynnä oppimisen iloa! 

Quo vadis?

Taas oli tämän päivän uutisten jälkeen sellainen hetki, että mielessä olleet kirjoittamisen aiheet tuntuvat yhdentekeviltä. Pepita ihmettelee, mihin maailma on menossa. Jälkikasvuaan voi toki ohjailla hyvälle tielle, mutta emme voi hypätä toisten kenkiin.

6-vuotias löysi H&M-kenkänsä kirpputorilta hintaan 1,5 €. Nyt ne ovat lempikengät. Toivottavasti ne ovat taikakengät, joilla selviää tässä ihmemaailmassa.

Aarreaitta

Pepitan perheen kristallisali on nyt nyt valmis. Uutta on vain valaisin, valtaistuin, lattialaatat sekä keltaiset seinälaatat. Muut elementit on ostettu tai saatu käytettynä.

Soikea peili on pitkäaikaislainassa appiukolta, sillä jotain lainattuahan piti olla. Peili on erityisen hyvä siksi, ettei siitä näe kuvaansa liian tarkasti.

Pyykkikorina toimii Pepitan isän varastosta löytynyt vanha pullokori. Pajuteema jatkuu verhossa, joka on oikeasti liina, sattumalta aivan oikean kokoinen.

Jotain sinistäkin piti olla. Juuri se oikea sininen löytyy vanhan kehystetyn kuvan merestä.

Sisustushäkistä tuli mainio teline pikkupyykille. Selles-merkkinen lavuaari löytyi nettikirpputorilta kun seinien syklaamisävy oli päätetty. 

Kukkalaatat olivat löytyneet samalta nettikirpputorilta jo yli vuosi sitten. Ne saivat määrätä huoneen tyyliä ja värimaailmaa. Koska iso peili ripustettiin varsin korkealle laattojen vuoksi, laitettiin lapsia varten pieni kissapeili matalalle. Mies valitsi ja asetteli vanhat valokuvat pyyhenaulakon päälle. Syklaamiseinät päätettiin varjella ylenmääräiseltä tilpehööriltä.

Viimeinenkin silaus tuli kirpputorilta. Kun remontin loppu häämötti, Pepita löysi Bureau-kyltin vessan oveen. Kyllä, todellakin, toimistohan tämä on! Löytötavaratoimisto. 

Kukkia ja kontrasteja

Pepitasta on ihanaa leikkiä sisustussuunnittelijaa. Se on kuin morsiamen varustelua. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua. Jotain sinistäkin täytyy toki keksiä.

Vessan lattialle on heitetty uudet laatat. Mustaa, harmaata ja valkoista. Ja nettikirpputorilta löytyneestä vanhanaikaisesta kaapista tulee allaskaappi.

Kaapinoviin saa piirtää

Timmikuun kunniaksi keittiö tarvitsi vielä lisää kunnonkohotusta. Pari vuotta sitten Pepita maalasi kaapinovet, mutta yksi syrjässä ollut unohtui. Valkoinen ovi oli kummitellut mielessä siis jo pitkään.

Sisustuskaupasta löytyi mustaa liitutaulukontaktimuovia ja liitutaulutussi. Muovituksen jälkeen 6-vuotias syöksyi koristelemaan kaapin houkuttelevaa mustaa pintaa.

– Laitetaan muihinkin oviin tätä muovia, 6-vuotias toivoi piirrettyään oven täyteen.

Tyttären ehdottamaan keittiöuudistukseen Pepita ei ryhtynyt, mutta salli toki taiteilun muidenkin kaapinovien värilliseen pintaan, jossa uusi tussi käyttäytyi samoin kuin kontaktimuovin päällä. Pepita muistaa lapsuudestaan erityisen hienona hetket, jolloin kädessä oli tussi ja edessä iso pohja.

Kesällä kerran -blogin hengessä

Pepita asetti Kesällä kerran -blogin innoittamana itselleen haasteen. Kaikenkirjaviin pukeutuvalle tyttärelle etsittiin kerrankin hillitympi asukokonaisuus. Mustaa, valkoista, harmaata, tehosteena keltaista. Kuvassa KappAhlin koirapaita, joulupukilta. Jooko-merkkinen pallomekko kirpputorilta, 1 €.