Naivistit Iittalassa jälleen

Naivistit Iittalassa -kesänäyttely on ollut avoinna jo kuutisen viikkoa. Pepitan eläinmuotokuvat on ripustettu juuri sellaiseen harmoniseen sommitelmaan, jossa hahmot alkavat näyttää vanhan talon sukupotreteilta, joilla kaikilla on oma tarinansa. Väriskaala on tällä kertaa niukka. Mustaa, valkoista, harmaata, hieman vihertävää, vaaleanpunaista, haaleaa sinistä. Yksi maalaus on jopa täysin mustavalkoinen. Työn nimi on Värikäs Persoona.

Värikäs persoona, akryyli 2019

Mahtuuko kaikki kaaliin?

Hyvä kaali, akryyli 2016

Pepita on viime aikoina yrittänyt kasvattaa kaalia. Asioita kun on mielessä niin paljon, että kaikki ei millään meinaa mahtua kaaliin. Eilen Pepita lähti opettamaan aamukahdeksalta ja palasi kotiin vasta, kun tuntiviisari oli tehnyt täyden kierroksen. Tällaista on puhtikuussa. 

Hiljattain Pepita kuljetti maalauksensa Iittalaan ja päätyi samalla Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn blogiin. Pepita sovitteli jo lintua puukoulun seinään, mutta hauska pikkuyllätys menee vielä hetkeksi mietintämyssyyn.

Mietintäriepu löytyi!

5-vuotias on nyt 6-vuotias. Tytär toivoi lahjaksi pingviiniä, bambia tai pupua. Leluna siis, onneksi.

Pupun erityisvaatimuksena oli, että korvia piti pystyä muotoilemaan. Vaatimusten mukainen ristiturpa löytyi Tampereen Luontokaupasta. Korvissa on sisällä rautalankaa, joten ne saa aseteltua haluamaansa asentoon.

Tytär sai viettää prinsessapäivää kotona. Päälle puettiin toisesta lahjapaketista tullut juhlamekko. Aamukakkupöydässä 6-vuotias totesi, että uuden pupun halaaminen on kuin mietintärievun puristamista. Mietintäriepua ei joulupukilta tullut, joten pupu on siis riepu. 6-vuotias kertoi, että pupu on kuin se "äidin runon pupu, joka laittaa korvansa solmuun ja miettii".

Pepita on tosiaan kirjoittanut runon Muistinsa menettänyt rusakko (kirjassa Lokin lokiikkaa, Lasten Keskus 2005). Solmu nenäliinassahan on vanha kikka jonkin asian muistamiseen. Korvien solmiminen auttaa kuitenkin rusakkoa, ainakin jonkin verran.

Lokin lokiikkaa -kirjan muistinsa menettänyt rusakko.

Muistinsa menettänyt rusakko

Kerran tuli luokseni rusakko.
Tuli, kun oli pakko.
Ei muistanut mihin pisti muistinsa,
oli kyllä etsinyt, tonkinut kuistinsa,
kaivellut kiivaasti kirjoituspöytää.
Vaan muistiaan ei voinut löytää.

Ei tiennyt, kuka on presidentti,
ei, kuinka pitkä on sentti,
tai miten vannotaan vala,
ei edes sitä, että hauki on kala. 

Sanoin: – Muistamisen piinassa
auttaa solmu nenäliinassa. 

Mutta rusakko korvansa solmuksi liitti
ja minua sitten kovasti kiitti, 
sillä hän muisti jo, mikä on hauki.

Mutta ei sitä, miten solmun saa auki. 

(Petra Heikkilä)