Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Lapsi oravanpyörässä


Välillä sitä miettii, onko lasten hoitaminen kotona tähän asti, 4- ja 6-vuotiaiksi ollut oikea ratkaisu. Ovatko lapset päässeet tarpeeksi jyvälle, mistä maailmassa on kysymys? Onhan niillä sentään ollut kerho, viimeisen vuoden ajan yhdeksän tuntia viikossa.

Mutta sitten 4-vuotias kertoo, mitä todella tahtoisi. "Äiti, minä en halua mennä kerhoon, eskariin tai kouluun. Ne on mun töitä. Mä haluan olla työtön." Lapsi, jolle eskari ja koulu ovat vasta kaukaista tulevaisuutta, tahtoisi eroon myös yhdeksästä viikottaisesta kerhotunnista. Yhdeksän tuntia viikossa! Sama aika, minkä joku toinen lapsi saattaa olla päivässä päiväkodissa!

Yhtä asiaa tytär ei hoksannut. Sitä, että leikki on lapsen työtä. Tai niin sen ainakin pitäisi olla. Onko nykyään maailman oravanpyörään valmentautumisesta tullut lapsen työtä?

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Hammaskeiju, älä tule meille


 6-vuotiaalta lähti ensimmäinen hammas. Tasan viisi vuotta sen jälkeen, kun poika oli kävellyt ensimmäisen kerran pihan poikki. Sehän oli ihan vasta! Taas iski syyllisyys. Onko tähänastiset merkkipaalut tarpeeksi hyvin dokumentoituna, onko varmasti kerätty muistoja talteen?

Hampaanlähtö oli hyvin tunnepitoinen tapahtuma. Hammas ehti heilua pari vuorokautta. Kun se viimein oli irtoamassa, pojan hämmennys oli suuri, melkein kuin jollain synnyttävällä äidillä.

Jo edellisenä iltana poika oli vannonut, että hän ei hammastaan kyllä millekään hammaskeijulle anna. Vaikka keiju toisi kokonaisen säkillisen kultarahoja, hän haluaa pitää hampaansa muistona.

Nykynuorisoko siis materialisteja? Ehei.

Mutta poika on tainnut periä äidiltään keräilyvimman.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Liian hyviä kirpparilöytöjä


Pepita seikkaili tänään taas Tampereen peräkonttikirppiksellä ja katsastipa vielä Radiokirppiksenkin valikoimat. Mukaan tarttui väripaloja!

Peräkonttikirppiksellä vierähti kaksi tuntia. Suloisia posliininmaalauksen värikarttalautasia löytyi kaksi, 2 euron kappalehintaan. Toinen niistä pääsee piristämään Pepitan opetusluokkaa.

Vehreänvihreä japanilainen säästökukko maksoi 3 euroa. Kumitipu ei olisi maksanut mitään, mutta Pepita lunasti sen 20 sentillä kukon kaveriksi. Radiokirppiksen löytö oli 11  kumieläintä. Eläinpussi maksoi euron. Tiedättekö tunteen, kun kirpputorilta löytyy jotain liian halpaa? Siitä tulee melkein syyllinen olo. Mutta nythän onkin syyllisyyskuu.

Kirpputoriteemaa käsitteli tänään myös Pepitan kolumni, joka julkaistiin Tyykikylän Sanomissa. Tyykikylän Sanomat on uusi posiviista ajattelua levittävä ilmaisjakelulehti, joka jaetaan 45 000 talouteen Forssan seudulla.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Vuorotellen töissä ja kotona

Suojeleva kyltti espanjalaisesta eläintarhasta.

Pepita aloitti siis syyskuun alussa vuorotteluvapaan sijaisuuden. Konkariopettaja pääsi vapaalle, Pepita vuorostaan työnsyrjään kiinni.

Aluksi Pepita ajatteli, että työhönmenevä äiti tarvitsee ehdottomasti avukseen lasten päivähoitopalvelua. 4-vuotias ilmoitettiin päivähoitoon ja 6-vuotias esikouluun ja iltapäivähoitoon. Tuumasta ei kuitenkaan ryhdytty toimeen. Pohdinnan jälkeen idea vuorottelusta siirtyi myös kotielämään. Päivähoito- ja eskaripaikka peruttiin. Pidettiin kiinni vanhoista kerhopaikoista. Vuorottelu hoituu näin: Pepita hoitaa lapsia aamupäivän. Kerho iltapäivän. Mies illan. Ongelma on keskiviikko, jolloin kerhoa ei ole, mutta Pepitalla on töitä. Keskiviikkoon etsittiin lastenhoitaja kotiin.

Miksi syyskuu on syyllisyyskuu? Syyllisyydentunteita ponnahtelee esiin, kun omaa arkeaan avaa ulkopuolisille. Millainen perhe jättää lapsen ilman esikoulua?

Vaikkapa sellainen, jossa äiti haluaa nähdä poikaansa arkena enemmän kuin aamuherätyksen ja illan viimeisen puolituntisen. Eskari kun on aamupäivällä ja iltapäivähoidon tarve tulisi sinä vaiheessa, kun Pepitan pitäisi sännätä työpaikalleen 40 kilometrin päähän.

Päätökseen vaikutti se, että 6-vuotias on jo vuoden verran laskenut paremmin yhteen- ja vähennyslaskuja kuin Pepita ekaluokalla. Ja se, että kerhotädit lupasivat auliisti teettää esikoulutehtäviä kahden eskari-ikäisen pikkumiehen kanssa. Veljen vanavedessä myös 4-vuotias säästyy puolipäivähoidolta päiväkodissa.

Mieltä kalvaa kylläkin se, että poika ei pääse tutustumaan tuleviin luokkakavereihinsa esikoulun välityksellä, sillä kerho toimii aivan eri kaupunginosassa.

Pepita oppi viikonloppuna uuden sanan. Helikopteriäiti. Ylihuolehtiva äiti, joka pörrää lapsensa ympärillä. Taas uusi syyllisyyssyy. Ehkä Pepita on välillä vähän helikopteri. Ja mitä muuta? Jos pysytään liikkuvissa objekteissa, niin ainakaan Pepita ei ole uraohjus eikä mikään sähköjänis. Ja eläimistä puheenollen, ainakaan Pepita ei ole tiikeriäiti.

Jos pitäisi valita joku eläin, Pepita haluaisi olla seepraäiti. Ei se ole mikään vakiintunut termi, älkää turhaan googlettako. Uusimman tutkimuksen mukaan raidat suojelevat seepraa hyönteisiltä. Seepra on tavallaan siis kävelevä suojatie. Miten hienoa olisi, jos ihmislapsenkin voisi pukea noin helppoon suojavarustukseen ympäristön piikittelyitä vastaan!

Vielä kun kaikille, persoonallisia raitojaan kantaville lapsille saisi vakuutettua totuuden: "Olet ainutlaatuinen."