Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Seitsemän minuutin siivous


Puhtikuu on lopussa ja niin on puhtikin. Nyt ei siis sisusteta huonetta, ei edes pientä. Tehdään piilo. Vitriinikaappi ei kertakaikkiaan sovi kaikille. Ei ainakaan niille, joiden juhlakattausastioista ei saa rakennettua harmonista kokonaisuutta. Pepitan paremmat astiat riitelevät keskenään, eikä niitä jaksa katsella. Otso yrittää jatkuvasti karhuta lisää tilaa Paratiisilta. Pitkävartiset kuohuviinilasit ovat kuin tylsä, väritön metsä.

Äkkiä Pepita tajusi mihin vuosi sitten jemmattu vanha tapetti sopisi. Liimapaperin avulla kiinnitetyt tapetinpalat jättävät astioiden kiistat näkymättömiin. Seitsemän minuutin siivous.

Ja vappuna astiastot joka tapauksessa saavat muuta ajateltavaa.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Miten lapsen saa siivoamaan?


Lastenhuone on ehkä kodin huoneista kaikkein ladatuin. Siis ladattu tavaralla, mutta ladattu myöskin odotuksilla huoneen toimivuudesta ja mielikuvilla siitä, miltä huoneessa kuuluisi näyttää. Käytännölliset vanhemmat odottavat lastenhuoneelta helppoa järjestyksenpitoa ja muunneltavuutta lapsen kasvaessa. Kumpikin aika kovia tavoitteita. Sisustusintoilijavanhemmilla saattaa olla selkeät ajatukset siitä, miten päiväpeiton väri sointuu täydellisesti yhteen lattiamaton kanssa. Todellisuudessa voi olla, että päiväpeitto harvemmin on levitettynä sängyn päälle ja maton peittää lelumeri.


Pepita raivaa lastenhuoneen silloin tällöin vieraankestäväksi. Vierailujen välillä huoneessa säilytetään siedettävää tasoa "marjanpoiminnalla" ja houkuttelulla. Marjanpoiminta tarkoittaa sitä, että lattialla sikinsokin olevat pikkulelut, palikat, helmet tai roskat kerätään "marjakippoihin" ja kumotaan oikeisiin sammioihin. Lapsi saattaa myös innostua, jos saa kerätä ensin "vain palikoita", sitten "vain pehmoeläimiä".

Pepita kuuluu niihin äiteihin, jotka antavat lasten kumota koko legosammion lattialle, kunhan alle on levitetty viltti. Viltin avulla lapset siivoavat legot jopa iloiten. Siivoamaan houkuttelu toimii parhaiten ennen jotakin hartaasti odotettua. Odotettu asia alkaa siis siivoamisen jälkeen.

Pepita ei ole saanut aikaiseksi liimailla kuvalappuja lelulaatikoihin. Laput voisivat auttaa lapsia muistamaan mitä laatikoissa pitäisi säilyttää. Kuvalapuiksi voisivat kelvata vaikka ne muistipelikortit, joiden parien sijaintia ei kukaan muista. Joskus joku lelu hautautuu kaapin pimentoon muutamaksi viikoksi. Löydettäessä se on ihmeellisesti muuttunut jälleen uudeksi.

Lapset eivät nuku vielä huoneessaan, joten Nukku-Matin vierailua varten huonetta ei tarvitse raivata. Sohvankorvikkeena toimii kaksi päällekkäistä vieraspatjaa patjansuojuksen sisälle kätkettynä. Patja voi olla lautta. Tai saari. Tai viimeinen oljenkorsi lelumereen hukkuvalle.


Joskus leikkien purku tuntuu pahalta, äidistäkin. Nuket saavatkin joskus jatkaa mehukestejään seuraavaan päivään, jopa olohuoneessa.

Pepita kaipaa lisää vinkkejä lastenhuoneen järjestykseen.
Kerro omasi!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Kauas pallot karkaavat


Pääsiäinen meni ja vappu on tulossa. Tarmokkaat puhtikuun kotoilijat tekevät tietysti erikseen pääsiäiskoristeet ja vappukoristeet. Laiskuus aikaansaa joskus luovuutta. Pääsiäiskoristeiksi lasten kanssa tehtyjä kontaktimuovi-ikkunamunia katsellessaan Pepita sai idean. Munat on helppo kääntää ylösalaisin ja sommitella karkaaviksi ilmapalloiksi. Sitten reunan alle sujautetaan pätkä narua. Siinä kaikki. Pääsiäisen viimeisistä yllätysmunista tuli siis ilmapalloja!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Väripala suosittelee tänään

Unhomieli-blogi otti Maijjan haasteen vastaan ja suositteli viittä asiaa. Unhomieli heitti haasteen eteenpäin kaikille halukkaille. Tässä siis Väripalan viisi suositusta. Kaikkiin niihin liittyy jotenkin ruutu.

Sammuta ruutu.



Tee valinta kevein perustein. Ota irtokehykset ja naulaa ne valintasi ympärille. Voit muuttaa mieltäsi, kun haluat.

Mene pelaamaan sanaristikkopeliä hyvän ystävän kanssa. Sano meneväsi jumppaan. Aivojumppaan.


Leiki, että maton ruudut ovat vaikkapa merta ja hiekkarantaa. Jätä leikin jäljet lattialle.


Isoäidin neliö. Kääriydy villaiseen, hiukan virttyneeseen peittoon ja lepää.






lauantai 19. huhtikuuta 2014

Pääsiäispupujen kokoontumisajot


Tältä näyttää siellä, missä pääsiäispuput valmistautuvat jokavuotiseen urakkaansa. Yllätysmunien jakaminen uuvuttaa pupuparkoja kovasti, siksi he nauttivat vihreää ruohoa mahat täyteen ennen työtehtävien alkamista.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Median ihannetyttö?

Äidille ja tyttärelle.
Nukke kirpputorilta 0,20 €, peltitarjotin 2 €.
Nuken housut kuvausrekvisiittaa.

Näin missikisojen kynnyksellä muutama sana nykypäivän naisihanteesta. Pepita on jo vuoden päivät pohtinut, mistä löytää tyttärelle terveempi hahmo leikkeihin kuin mitä lelumarkkinoilla olevat naisnuket edustavat. Barbie ei ole mittasuhteiltaan realistinen. Bratz-nuket näyttävät moraalittomilta. Uusimmat tulokkaat, Monster High -nuket näyttävät kuolleilta. Yksikään naisnukke ei vielä ole kotiimme muuttanut ja 4-vuotias leikkiikin vielä tyytyväisenä vauvanukeilla. Vauvat syntyvät uudelleen ja uudelleen, niitä ruokitaan tissistä ja pullosta ja ne täyttävät joka päivä yksi tai kaksi tai ovat kipeitä. Välillä tytär on hoitanut nelosia ja voivotellut niiden hoitamisen rankkuutta.

Ylihuolehtivana äitinä Pepita googlettelee jo selviytymisstrategiaa tulevan naisnukkevaiheen varalle ja elättelee toivoa nukkemaailman uusista keksinnöistä. Viime heinäkuussahan amerikkalainen taiteilija Nickolay Lamm näytti maailmalle, miltä näyttäisi keskiverron 19-vuotiaan naisen mukaan tehty Barbie. Asia ei jäänyt tähän. Tämän vuoden maaliskuussa lanseerattiin todellakin Lammin suunnittelema Lammily-nukke. Ensimmäiset uudet kaunottaret jalkautuvat kansan pariin nettisivun mukaan vuoden lopulla. Lammilyn iskulause kuuluu "Average is beautiful". Hmm. Pepitan mielestä kauneutta löytyy tietenkin myös keskiverron ulkopuolelta. Kotisivullaan Lamm kuitenkin tulkkaa iskulauseen tarkoittavan, että todellisuus on kaunista.

On varmasti vielä matkaa siihen, että lelutehtaat alkaisivat tehdä nukkeja, joissa näkyisi ruumiinmuotojen koko kirjo. Lammilyn viitoittama suunta lienee kuitenkin oikea. Pepita näkee Lammin projektin taideteoksena, joka on saanut aikaan raikasta keskustelua ihannevartalosta, lelumuotoilun tyylittelyn moraalista  ja leluista median sanansaattajina.

Pepita oli lauantaina vierailulla synnyinseudullaan. Tyttärelle löytyi tuliainen kirpputorilta. Mittasuhteiltaan terveitä nukkejahan voi hyvällä tuurilla löytää suuntamalla katseet lapsinukkeihin ja suurten lelumerkkien ulkopuolelle. Suloinen, 20-senttinen muovinukke maksoi sentilleen saman verran. Tukka on mohairia ja vaatteet jääneet maailmalle. Silmämeikkimuodista päätellen nukke lienee vähintään Pepitan ikätoveri. Nukkea tyttärelle ojentaessaan Pepita sai opetuksen. 4-vuotias lausahti suu mutrussa: "Mä en haluu uutta nukkea." Tyttäreni lapsiluku oli tällä erää täysi.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pajunkissapäivän taikavitsat


Sunnuntaina oli pajunkissapäivä. Tarkoitus oli virpoa hengessä mukana oleville naapureille ja lähikulman tärkeälle pariskunnalle. 4-vuotias tahtoi virpoa tipuasussa. Hyvissä ajoin oli hankittu kirkkaankeltainen lippalakki, josta aamulla muokattiinkin tipupäähine. Mummilta oli lainattu keltainen pusero. Kun oli sonnustautumisen aika, 4-vuotias arvioi, että lopputulos ei näyttänut oikealta tipulta. Hän turvautui tuttuihin prinsessatamineisiin, laittoi kruunun päähänsä villapipon päälle ja puuhelmet kaulaansa.

5-vuotias tahtoi olla ritari. Hän löysi korkkikokoelmastaan leikkikypäränsä koristeeksi haarniskamiesaiheisen korkin. Uusi, 80 sentillä kirpparilta löydetty rintapanssari pääsi heti ihmisten ilmoille.

Pepitaa oli alkanut ahdistaa virallisten askartelutarvikkeiden hinta. Kirpputorilta oli löytynyt yksi iso kirjavien höyhenten pussi 50 sentillä. Loput virpomisvitsojen koristeista sai luvan löytyä kotoa. Pepita kaiveli kaappeja värikkäiden materiaalien toivossa, yritti hillitä lasten kinasteluja, availi ovea noidille, lappoi munia koreihin ja lähetti miehen vielä pajunkissametsään, kun aiemmin itse kerätyt oksat näyttivätkin liian vaatimattomilta. Mielessä oli ajatus, että valmistautuminen olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten. Alkoi kuitenkin tiivis, koko perheen yhteinen työpaja, jossa silputtiin punaisia, keltaisia ja turkooseja muovipusseja ja katkottiin pillejä palasiksi. Värikkäät pillinpalat näyttivät yllättävän hauskoilta naruun pujotettuina, linkkeinä oksanhaarojen välillä. Koristelu alkoi muistuttaa melkein värikylpyä, tuli jotenkin luova olo. Kinastelukin loppui. Jotain taikaa vitsoissa siis oli vaikka lapset eivät olleetkaan noitia.


torstai 10. huhtikuuta 2014

Miten rakennetaan maja kotona puhtia säästäen?


Tuoreessa muistissa ovat viime päivinä luetut kuvakirjat, joissa aikuiset ja lapset puuhailevat tai ovat puuhailematta yhdessä.

"Rakennetaan maja!" on aika yleinen pyyntö kotona. Lapset siis pyytävät aikuisen apua väliaikaisen vilttimajan rakentamiseen sisätiloissa. Ei kovin iso vaatimus suhteessa sen antamaan iloon. Ensimmäiseksi pitäisi unohtaa suorituspaineet. Lapset eivät pyydä suunnittelemaan Sagrada Familiaa (joka 132 rakennusvuoden jälkeen on edelleen kesken) vaan he pyytävät jotakin, joka valmistuu tässä ja nyt. Pitäisi osata sysätä kiire taka-alalle. Pitäisi osata elää. Pahimmillaan suorituspaineita tulee suorituspaineiden unohtamisyrityksistä.

Pepita tietää, että kun pitäisi ripustaa pyykkejä, hämmentää pataa, huuhdella kurahanskoja, raivata ruokapöytää, niin virittyminen leikin maailmaan ei aina ole helppoa.

Pepita ei ole arkkitehti, joten majaleikkejä varten on ollut syytä kehittää vakiomalli. Kun majan tekeminen on helppoa, aikuisen puhtia riittää vielä majavierailuihinkin, jos kutsu käy. Helpointa on tehdä maja pöydän alle. Ruokapöytä vain tyhjäksi roinasta ja viltti päälle, niin että majasta tulee hämyisä. Tässä mallissa ongelma on ruokailu, joka on mahdotonta tehdä tavalliseen tapaan pöydässä, eikä majaa malta kuitenkaan heti purkaa. Pöydän sisässä syöminen kyllä onnistuu, mutta se taas vaikuttaa ruokalajin valintaan. Usein liian monimutkaista. Pepita onkin kehitellyt pettämättömän majamallin lasten rautasänkyihin! Sänky tarjoaa jo valmiiksi pehmeän alustan, joka estää tyynyjen ja peittojen kansanvaellusta huoneesta toiseen. Vanhanaikaisessa rautasängyssä päädyt ovat korkeat. Päiväpeitto viritetään katoksi ja seiniksi rautasängyn nuppien varaan hiusdonitsien avulla.

Mikä parasta, maja on kätevää tolpilla seisovaa Venetsian tyyliä, joten majaleikki ei estä yllätysvieraiden aikaansaamaa imurointipuhtia. 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Hirviö-äiti pyytää anteeksi

Salla Savolaisen kuvitusta Vesta-Linnea-kirjaan


Eilinen aamukirja oli Tove Appelgrenin kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Vesta Linnea ja hirviö-äiti (Tammi 2001). Kirjassa Vesta-Linnean aamukänkkä aiheuttaa äidissä kiukunpuuskan, joka saa hänet kuulostamaan nälkäiseltä avantoon juuttuneelta jääkarhulta. Koko päivä sujuu ankeissa merkeissä. Lopussa äiti pyytää anteeksi ja samalla selviää, että äiti oli suunnitellut mukavaa päivää, mutta aamun hankaluuksien vuoksi hän pettyi ja suuttui. Kirja on hyvin todentuntuinen kuvaus siitä, mitä lapsiperheen päivässä voi tapahtua. Kirjan perheessä äiti ja tytär ovat kuitenkin harvinaisen hyviä sanoittamaan tunteitaan päivän päättyessä. Äiti sanoo Vesta-Linnealle, ettei hän aina pidä siitä, mitä tyttö tekee, mutta rakastaa tätä silti aina. Myös Vesta-Linnealla on samat tunteet äitiään kohtaan.

4- ja 5-vuotias olivat täysillä mukana lukuhetkessä, mutta erityisesti tämän kirjan kohderyhmänä taitavat olla myös kirjaa ääneen lapsilleen lukevat vanhemmat. Pepitasta oli voimauttavaa lukea hirviö-äidin tunnemyrskystä ja hyvän olon jälleenrakennustyöstä. Sillä kyllähän se känkkäränkkä voi tulla myös aikuisille.

Pepitaa jäi mietittymään Vesta-Linnean äidin kiukun syy korkeiden toiveiden latistuminen. Suorituspaineet saattavatkin olla arjessa nälkäisen jääkarhun veroinen hirviö. Pepita jättää tällä erää kirjoista kirjoittamisen tähän, mutta jatkaa näin puhtikuun kunniaksi juttua lapsiperheen arjesta ja pohtii puhdin järkevää käyttöä. Miten puhtia voisi kotia ja lapsia hoitaessa säästää? Millä tavoin voisi tehdä arjen askareista merkityksellisiä, ei pelkkiä suorituksia?

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Liian paljon televisiota

Liz Pichonin kuvitusta Hekku-kirjaansa

Väripalan pienessä lastenkirjakattauksessa on jo kasvatettu kukkia ja tunteita. Mitä vielä saisi olla? Miten olisi pari palaa ruutukasvatusta?

Luin eilen lasten kanssa Liz Pichonin kuvakirjan Hekku hylkää television (Kustannus-Mäkelä 2003). Kirja kertoo viisihenkisestä koiraperheestä, jossa yksi koiralapsista tuijottaa päivät pitkät televisiota, vaikka sisaruksilla on kivat leikit meneillään. "Kohta sinun silmäsi ovat kulmikkaat kuin televisioruutu," varoittaa äitikoira poikaansa. Sitten vanhemmat kyllästyvät Hekun riippuvuuteen ja raahaavat television pihavajaan. Hekku ei näekään enää lempiohjelmaansa Superkoiraa. Mutta Hekku heittäytyykin luovaksi ja alkaa leikkiä Superkoiraa, joka pelastaa pahvilaatikkotelevision. Sisarukset yhtyvät koko iltapäivän kestävään leikkiin. Erikoinen käänne kirjassa on se, että äitikoira livahtaa vaivihkaa pihavajaan katsomaan Superkoiran viimeistä jaksoa. Kun muu perhe löytää äidin vajasta, Hekku ei tahdo katsoa ohjelmaa, vaan leikkiä. Koiraperhe päättää katsoa kuitenkin yhdessä tämän viimeisen jakson ja leikkiä sen jälkeen Hekun kanssa. Hekku vakuuttaa lopussa television ääreltä, että huolta ei ole, kaukosäädin on hänellä. 

Kirja on jo yli 10 vuotta vanha, joten lasten kohtaamien ruutujen määrä on kasvanut ja niiden käytön rajoittaminen vaikeutunut. Televisio toimii kuitenkin edelleen hyvänä symbolina mistä tahansa mediaruudusta, vaikkakin nykylasten omia kännyköitä tai tietokoneita ei kovin helpolla saakaan raahatuksi lukkojen taakse vajaan. Kirja ei syyllisty liialliseen ehdottomuuteen, sillä lopussa television yhteinen kohtuukäyttö hyväksytään. Se, mitä tapahtuu Superkoira-sarjan päättyessä, jää arvoitukseksi. Kirja antaa rivien välissä myös sisustusvinkin: televisio sijoitetaan pois olohuoneesta, epämukavampaan tilaan. Tosin nykysuositus lienee se, että ainakin tietokone sijaitsisi olohuoneessa, jotta vanhemmat voisivat vahtia lapsen tekemisiä paremmin.

Hekku-koiran lopussa pitelemä kaukosäädin johdattaa ajatukset kaukosäätimen hallinnointiin. Voisin kiteyttää asian niin, että kaukosäätimen valtias olkoon perheessä se, joka arvostaa leikkiä eniten.

4- ja 5-vuotias kuuntelivat kirjan kiinnostuneina ja kuvituksen hauskoista yksityiskohdista juteltiin. Illalla television ääreltä kuului kysymys: "Äiti, tuleeko liiasta telkkarin kattomisesta oikeasti ruudun muotoiset silmät?"


Petra Heikkilän kuvitusta Hippu-kirjaansa

Television katselusta ollaan huolissaan toisessakin kuvakirjassa. Hipun laatikkoleikki (WSOY 2009) on itse kirjoittamani ja kuvittamani, eräänlainen ruutukasvatuskirja sekin. Siinä Hippu-possun kotiin hankitaan uusi televisio, joka saapuu suuressa pahvilaatikossa. Hippu vaatii laatikon itselleen leikkiin. Pikkupossu saakin leikkiä itsekseen, sillä vanhemmat viihtyvät sohvalla televisiota katsellen. Hippu tekee pahvilaatikosta kodin, jäätelökioskin, auton ja siivoojarobotin, mutta huomiota ei vanhemmilta heru. Vasta sähkökatkos saa vanhemmat havahtumaan. Silloin he löytävät aivan uudenlaista iltaohjelmaa Hipun huoneesta ja juuri ostettu televisio jää jatkossakin kakkoseksi.

Kirjan synnyn aikoihin vauvaperheessämme ei median liikakäyttö ollut erityisen ajankohtainen teema. En ollut myöskään törmännyt Liz Pichonin Hekku-kirjaan. Olin kirjaa tehdessäni yleisellä tasolla huolissani siitä, miten media ryövää aikaa perheitten yhdessäololta. Kirjan ideointivaiheessa muistelin entistä kämppäkaveriani, joka oli lapsuudessaan askarrellut itse television pahvilaatikosta. Käsistään taitavan ystäväni televisiossa liikkui piirretty kuvanauha joka kelautui talouspaperirullan ympärille. Hippukin kehittelee kirjassa oman, simppelimmän versionsa. Pahvilaatikkotelevisioita toivoisi lisää lastenhuoneisiin. Eivätkä ne siivoojarobotitkaan hassumpia olisi...

torstai 3. huhtikuuta 2014

Miten saada lapsi pyytämään anteeksi?

Väripala kaipaa reseptejä anteeksipyynnön opetteluun. Pepita on huomannut, että aikuisen vaatima anteeksipyyntö on ainakin omilla lapsilla usein vain robottimainen sana, jonka jälkeen sama, äskettäin pahoiteltu asia toistuu taas pian. Pepita ei ole pulmiensa kanssa yksin. Tuoreessa huhtikuun Meidän perhe-lehdessä lastenpsykiatri Janna Rantala pohtii lukijan kysymystä siitä, onko lasta järkevää painostaa pyytämään anteeksi. Rantala kehottaa aikuista ottamaan lapset mukaan selvittämään ristiriitatilannetta. Väärin tehneen lapsen vanhemman pitäisi lohduttaa kiusattua ja kuunnella myös väärin tehneen näkemys. Rantala kannustaa tässä vaiheessa sanoittamaan kummankin osapuolen vinkkeliä ilman kasvatussaarnaa. Sitten aikuinen voi pahoitella tapahtunutta kiusatulle ja tämän vanhemmalle, jos väärin tehnyt ei vielä itse siihen kykene. Myöhemmin rauhoittuneen lapsen kanssa voidaan miettiä, miten toimia sovussa, toista satuttamatta.

Sibylle Rieckhoff & Sophie Schmid:
Miten olisi anteeksi! Lasten Keskus 2010

Tätä pohtimista voi tehdä vaikka kuvakirjan äärellä. Luin lasten kanssa Sibylle Rieckhoffin ja Sophie Schmidin kuvakirjan Miten olisi anteeksi! (Lasten Keskus 2010). Kirjassa orava pudottaa vahingossa pähkinän villisian kärsälle ja jää potemaan pahaa oloa. Jänis kertoo kuitenkin taikasanan, jonka avulla oravan olo helpottuisi. Yhdessä eläimet menevätkin villisikaa tapaamaan. Kirja eläytyy vahvasti oravan tuntemuksiin ja kirjassa maalaillaankin oravan yliampuvia näkyjä siitä, mihin pähkinän putoaminen on voinut johtaa oravanvastaisiin mielenosoituksiin, villisian vakavaan loukkaantumiseen tai kostonhimoon.

Kirja haastaakin mielestäni aikuista keskustelemaan lapsen kanssa hiukan lisää oravan ajatusten ympäriltä. Pepitakin kertoi lukemisen lomassa lapsille, että tässä nyt on tällaista oravan kuvittelua. Pepitan olisi pitänyt käsitellä asiaa vielä painokkaammin, sillä 4-vuotiaalle jäi sellainen olo, että oravaa oli oikeasti kiusattu, olihan kuvissa näkynyt oravaa parjaavia kylttejäkin. Lapset myös arvostelivat tapaa, jolla vastentahtoinen orava sysätään villisian eteen anteeksipyyntöä varten. "Toi jänis tönii tota oravaa", lapset mutisivat. Tässä kirjassa painostuksen alla sanottu taikasana anteeksi johtaa kuitenkin hyvään ja helpottuneeseen oloon. Loppujen lopuksi myös villisialta löytyy syy pyytää anteeksi.

Ainakin aikuisen silmin kirjassa on kuvattu osuvasti tunteita vahingon jälkeen, jotka vaihtelevat välinpitämättömyydestä pelkoon, katumukseen, sääliin ja väistämiseen. Keventynyt mieli sovun jälkeen saa viimeisen aukeaman.

Onko jollain mielessä lisää kirjoja anteeksipyynnön ympäriltä? 

Kirja kylvää intoa

Christina Björk&Lena Anderson:
Linnea kylvää ja kasvattaa. Otava 1980



Hiukan jälkijunassa Pepita tahtoo osallistua Sinisen keskitien ideoimaan Blogien lastenkirjaviikkoon. Väripalalla esitellään nyt sellaisia lastenkirjoja, jotka juuri nyt ovat ajankohtaisia Pepitan perheen elämässä. 

Nyt eletään aikaa, jolloin monessa lapsiperheessä hankitaan multaa rairuohoa varten. Siksi ensimmäisenä esittelyvuoroon pääsee Christina Björkin kirjoittama ja Lena Andersonin kuvittama Linnea kylvää ja kasvattaa -kirja. Kirja on Pepitalle tuttu lapsuudesta. Hiukan toisella kymmenellä ollessaan Pepita kasvatti ruusupapuja sekä pari avokadoa ja appelsiinipuuntainta ikkunalaudalla Linnean oppien mukaan. Kirjassa parasta on innostava, kekseliäs asenne ja Lena Andersonin sympaattinen kuvitus. Kasveihin suhtaudutaan arvostaen, niille annetaan nimiäkin.

Alle kouluikäisille kirja toimii parhaiten pienten poimintojen kirjana. Aikuinen ja lapsi voivat yhdessä lukea valittuja otteita yhteisten viherpeukalopuuhien lomassa.

Ruusupapujen ripeä mullasta nouseminen on sellaisia ihmeitä, joita Pepita halusi kokea lasten kanssa uudelleen. Pepita järjesti lasten kanssa ikkunalaudalle ruusupapujen kasvukilpailun, jonka parissa viikossa voitti naapurinpojan kylvämä papu. Isin verso meni vahingossa katki. Se oli 4-vuotiaalle itkun paikka. Isi-papu sai kuitenkin mahdollisuuden uuteen lähtöön.

Maajussille morsian. Morsian katsastaa tiluksia
ruusupapukilpailun mitalikolmikon äärellä.

Papukilpailujen jälkeen otimme Linnea-kirjan valittuja aukeamia iltasatuhetkeen. 4- ja 5-vuotias innostuivat itämisen voimasta myös kirjan kautta ja ovat valmiita kokeilemaan seuraavaksi vaikkapa herneitten voimailukisoja ja viiniköynnöksen kasvatusta.

Linnean leikinomaisten vinkkien ohessa on myös tietoa kirvoista, ruukunvaihdosta ja kukkien kastelusta matkan aikana, joten kirjasta saattaa aikuinenkin oppia uutta. Andersonin mustavalkovihreä kuvitus on yhtäaikaa ilmeikäs ja havainnollinen. Kirjan ruotsinkielinen alkuteos ilmestyi jo 1978. Kirja on erityisen ajankohtainen nyt, kun kotoilu  ja hidastaminen valtaavat alaa. Kirja voisi tarjota maanläheistä vastapainoa ruutujen ääressä viihtyvälle nuorisolle.

Jospa sitä multaa hankkisikin tänä keväänä hiukan enemmän?

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Aprillia, aprillia!


Vaikka loppujen lopuksi melkein kaikki oli totta. Huone on todellakin pieni. Aikaa sisustukseen meni tuokio jos toinenkin. Rahaa euro jos toinenkin? Kyllä, tarkalleen ottaen Panton-tuolin pienoismalli maksoi kirpputorilla 1,5 euroa. Sisustuskirjan kuvakin tuli vastaan sattumalta, mutta oikeasti silloin Panton-tuoli oli jo hankittu. Ja se koti, kuten kuvassa näkyy, siellä kyllä riittää vielä sisustettavaa muissakin pienissä huoneissa. Muistakaa se taas seuraavana aprillipäivänä...

Puhtikuu on alkanut!

Retrotyyli-kirjan kuva: Andrew Wood










































































Itse otettu kuva kotimme huoneesta.

Puhtikuu alkakoon rivakasti! Kodissa on pieni huone, joka on odottanut sisustusta jo pitkään. En ole vain millään keksinyt, mitä sinne laittaisin. Niinpä otin käteen sisustuskirjan, Neil Binghamin ja Andrew Weavingin kirjan nimeltä Retrotyyli - uutta ja vanhaa moderniin kotiin. Avasin kirjan sattumanvaraisesta kohdasta. Ahaa. Punertava Panton-tuoli, muualle neutraaleja sävyjä. Juu, tämä se on. Jo oli aikakin vähän repäistä. Remontissa meni tuokio jos toinenkin. Ja euro jos toinenkin. Mutta kyllä kannatti. Vai mitä olette mieltä?