Asiaa munankuoressa

Yhdessä, akryyli 2012

8-vuotias tuli koulusta ja sanoi tahtovansa katsoa TipuTV:tä. Taas uusi mediavouhotus, Pepita ajatteli ja pyöritti päätään. Ihmetys oli suuri, kun TipuTV sitten rävähti älypuhelimen ruudulle. Suoraa lähetystä 8-vuotiaan naapuriluokasta, hautomakoneen ääreltä, jossa ensimmäiset tiput olivat juuri kuoriutuneet.

Koulun pääsiäistipuprojekti ravisuttaa Pepitan tajuamaan, että uusi opetussuunnitelma on oikeasti tullut.

Värikästä pääsiäisaikaa Väripalalta!

Aapisnostalgiaa

Pepita löysi vanhan aapisensa tamperelaiselta Tarina-kirpputorilta, 1,5 €. Aapiskukko-aapisen kuvitus on Tini Sauvon. Kirjan avaaminen aiheutti nostalgia-aallon. Tuossa taas Heikki-jänis ja Simo-siili! Anni ja Esa!

Kuvien katsominen ja kirjainten tavaaminen toi jännän turvallisuuden tunteen. Tunne tuli suoraan ekaluokan alusta — se oli tunnetta siitä, että nyt on rauha opetella. Uudet asiat olivat esillä selkeästi, mutta tarjosivat juuri sopivasti haastetta. Pepitahan ei osannut lukea kouluun mennessään. Sauvon seesteinen ja ihanan arkinen puukynäkuvitus teki vaikutuksen Pepitaan jo 33 vuotta sitten.

Tuleva ekaluokkalainen tarttui kirjaan innoissaan ja lukikin jo vähän, esikoinenkin silmäili uteliaana. Kirjan alkupuoli on pelkillä suuraakkosilla, joka aiheutti hämmennystä Pepitan lapsissa. Nykyään aloitetaan suoraan isoilla ja pienillä kirjaimilla.

Kirja saa nyt luvan toimia kotona luettavana eskarikirjana, ennen koulun aloitusta!

Ahdistus aisoihin!

Pepita muistaa vieläkin ala-asteen maamyyräesitelmänsä. Miten hirveää oli mennä luokan eteen! Teki mieli kaivautua maan alle, kun kalvolle piirretty myyrä meni piirtoheittimeen väärin päin. Pelot on kuitenkin voitettu, sillä nykyään Pepita on luokan edessä mielellään.

Sosiaalisten tilanteiden pelko on yksi niistä ahdistuksista, joita käsitellään aivan upouudessa kirjassa Ahdistus aisoihin –  Lasten ahdistuneisuuden fokusoitu kognitiivinen hoito, jonka ovat kirjoittaneet Inkeri Eskonen, Mari Levander ja Minna Roine. Kirjan on kustantanut Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy. Kirjassa on omat osionsa terapeutille, lapselle ja vanhemmalle. Pepita sukelsi lapsuutensa jännittäviin hetkiin tehdessään kirjaan kuvia.

Pepitan lempikuva kirjassa on kuva, jossa kirjan pelkäävä hahmo pitää esitelmää yleisön edessä. Kun oikein ahdistaa, esitelmä alkaa tuntua vessapaperilta ja yleisö sarvipäiltä. Oma paperi tuntuu kuuluvan pönttöön. Hauras ketju voi katketa koska vain.

Iittalan ensi-ilta

Naivistit Iittalassa -kesänäyttely avautui jälleen. Pepitalla on esillä kaksikymmentä maalausta yläkerran salissa.

Maalausten lisäksi puukoulun portaikossa elää Pepitan kasvattama puu, johon pääsi asumaan lempeitä lintuja. Nämä sydämelliset siivekkäät ovat aivan eri lajia kuin peleistä tutut vihaiset linnut, joiden ensi-ilta oli sattumalta samaan aikaan elokuvateattereissa.

Pepita kasvatti puun seinään pari viikkoa ennen avajaisia. Idätykseen tarvittiin ripaus rohkeutta, lempivärejä ja vapaata kättä. Ja tietenkin lupa kuraattori Hannu Castrénilta.

Puu puhkesi kukkaan. Pepita viritti puuhun hiukan Ebba Masalinin opetustaulujen tunnelmaa. Onhan puu todellakin vanhan koulun seinällä. Sitten tarvittiin vielä viisauden lintuja. Sivellin oli kevään aikana kutsunut puusydämistä esiin erilaisia lempeitä ilmeitä. Sydänpöllöt lennähtivät kukkien kohdille.

Pöllöjen maalaaminen ei ollut ollenkaan pöllömpää. Niiden äärellä oli voimauttavaa viivähtää. Pepita antoi itselleen luvan käyttää makeita värejä ja kultaakin. Jos pöllö löytää uuden kodin, se jättää jälkeensä kukan ja antaa tilaa kaverille. 

9. luukku

Joskus suuria muotoilun keksintöjä tulee vahingossa. Pepita havahtui yhtenä touhukuisena yönä siihen, että 7-vuotiaan piti ottaa kouluun mukaan tonttulakki. Viime vuonna kumpikaan lapsista ei ollut suostunut käyttämään silloin helposti löytyneitä hiippalakkeja. Kerran hylätyt lakit pysyivät piilossa, uutta lakkia ei ollut ja naapureiden ikkunat olivat jo pimeinä. 7-vuotias nukkui tietämättä vanhempiensa ongelmasta.

Pepita ja mies vaeltelivat kodissa ja tarttuivat epätoivoisesti kaikkeen punaiseen, kunnes Pepitan käteen osui suloinen tummanpunainen neulepipa. Loistavaa. Pari tiukua hiipan kärkeen lainattiin villatossuista. Oli syntynyt uusi muotoilun tuote. Kuinka mukava onkaan kotikutoisen oloinen, rento, joustava pipa, jossa nykyaika ja perinteet kohtaavat! Ihan eri fiilis kuin tiukoissa kangaslakeissa, jotka eivät istu. 

Vanhemmat ponnistelivat lapsensa maineen vuoksi ja poika pääsi hienossa lakissa kouluun, niinkö? Eihän tuo uusi lakki tietenkään pojalle kelvannut. Poika lainasi koulusta tavallista tonttulakkia. Pepita ja mies tunsivat itsensä ihan tontuiksi.

Mutta kotona neulepipaa yllättäen kyllä käytetään. Ehkä aika on pian kypsä tonttulakkien muodonmuutokselle?

Omaa jälkeä luomassa

7-vuotias vuoli kepistä kynän.

Pepitan ja miehen lapset ovat ottaneet ensimmäiset loikat ulkomaailmassa. 7-vuotias aloitti koulun. 5-vuotias aloitti päiväkodin. 7-vuotias kuului siihen noin kahden prosentin joukkoon, joka jättäytyi esikoulun ulkopuolelle. Esikoulun aikataulu ei sopinut perheen rytmiin, sillä iltatöihin mennyt Pepita halusi nähdä poikaansa enemmän kuin vain aamuisin ja iltaisin. Tästä syksystä lähtienhän esikoulun käyminen tai ainakin "esiopetuksen tavoitteet täyttävään toimintaan osallistuminen" onkin jo pakollista.

Esikouluttamaton 7-vuotias oppi kuitenkin vuoden aikana lukemaan, laskemaan ja käyttäytymään kerhoryhmässä. Koulunaloituslahjana pikku koululainen sai vanhemmiltaan puukon, sellaisen vasta-alkajille suunnitellun. Oikeastaan lapsen vähittäisen itsenäistymisen seuraamisessa ja vuolemisen ohjaamisessa on jotakin samaa. Pitää opastaa ja luottaa.

Opastaminen ja luottaminen. Siihen samaan uskotaan myös 5-vuotiaan päiväkotiryhmän pedagogiikassa. 5-vuotias pääsi montessori-päiväkotiryhmään. Montessori-pedagogiikan motto on auta minua tekemään itse.

Pepita menee kouluun vasta kuukauden päästä. Kuvataidekouluun ja siis opettamaan. Tämä kuu on olokuu. Luvassa on hiukan palstatilaa ololle, siis olotilaa.