Laiskan äidin syöttötuoli

Vauva on ruvennut maistelemaan soseita. Pepita löysi nettikirpparilta Flexa-syöttötuolin, joka tosin vielä odottaa, että vauva oppii istumaan. Pepita yllätti itsensä päätymällä muoviseen istuimeen. Puurojämien jynssääminen puutuolin pinnasta on kuitenkin koettu jo kahteen kertaan, joten nyt oli aika kokeilla jotain selkeälinjaisempaa. Pepita ei myöskään halunnut keittiöönsä pahoja esteitä. Flexan jalat eivät työnny häiritsevästi reitille.

Flexa kaipasi pehmustetta. Sellaisen olisi toki voinut ostaa, tarjolla oli punaisia tai sinisiä nalleja, melkein 40 euroa. Ei, Pepita kaipasi jotain kotikutoisempaa.

Remontin nostattamien tavaroiden virrassa ajelehti vaahtomuovia. Pepita leikkasi tuoliin sopivan palan matkimalla ostopehmusten muotoa. Sitten olisi pitänyt hankkia kangas ja ommella. Arvaa jaksoiko Pepita semmoista? Ei, ei todellakaan.

Pepita pyöritteli pehmustetta kädessään ja mietti pari päivää. Sitten se idea tuli. Indiskan tyynynpäällinen oli jo melkein joutunut kirpparilaatikkoon. Ja kyllä, tyynynpäällinen ja pehmuste olivat aivan saman levyisiä!

Kun pehmusteen asetti neliömäisen tyynynpäällisen toiseen laitaan, tyhjänä olevasta alueesta tuli pehmuketta tuolin peppuosaan. Päällisiä on kaksi, joten toisen ollessa pesussa voi käyttää toista. Ei tikkejä! Ihanaa olla laiska! Ja miten kotikutoista. Pehmuste toistaa keittiön uuden tilkkumaton sävyjä.

Vauvanvaatteissa kotiin päin?

Kirpputorilöytö Forssan Hope-kirpputorilta: käyttämätön Familon-nallemakuupussi vuoden 1978 äitiyspakkauksesta, 8 euroa. Pepitan tilille on kilahtanut äitiysavustus, 140 euroa. Niin kuin ennenkin Pepita ei tälläkään kertaa ottanut äitiyspakkausta, vaan valitsi mielummin rahan, jolla voi tehdä mieleisiään hankintoja uutta tulokasta varten. Pepita kuuluu siis vähemmistöön. Vain kolmannes äideista valitsee rahan, Kelan nettisivuilla kerrotaan.

Toki suomalainen äitiyspakkaus on huippukeksintö ja sillä on hieno historia. Pepita on kuitenkin hieman pettynyt, ettei Suomen juhlavuosi näy yhtenäisenä linjana tuotteiden kuoseissa. Miten olisi vaikka ollut ideoiden nappaaminen Suomen luonnosta —  revontulibodyja, pyrypotkareita, metsänvihreää unipussia? Mitä jos pahvilaatikossa olisi pärekorikuviointi? Ja leluksi jokin tulevaisuuden klassikko, jota jälkipolvet kilvan haalisivat kokoelmiinsa Paapu-helistimien tyyliin. Mieluummin ainakin norppa kuin kesy luppakorvakoira.

Esteettisyyden ja idearikkauden lisäksi tietysti myös tuotteiden alkuperä on olennainen asia. Vauvanvaatteita hypistellessä sitä on saanut huomata, miten harvinaisia Suomessa valmistetut vaatteet nykyään ovat. Pepita ei saa millään Kelan sivuilta selville, missä äitiyspakkauksen tuotteet on tehty. Itse koottuun äitiyspakkaukseensa saa juhlavuoden kunniaksi poimia tuolla 140 eurolla mahdollisimman kotimaisia tuotteita. Kirpputoreja kiertämällä löytyy helmiä, sillä laadukkaat vaatteet kestävät monta käyttäjää.

Pepita on suuntaamassa synnyttämään kymmenen päivän sisällä. Jos kaikki sujuu hyvin, uusi kansalainen saa kotiintullessaan ylleen nämä vaatteet:

 

Pepitan äidin neuloma villapotkari, tehty aikoinaan Rouva Huun ollessa vauva 1967.

Pepitan äidin neuloma vaalea villatakki uutta tulokasta varten 50 vuotta myöhemmin, vuodelta 2017.

Ruskovillan silkkimyssy, saatu lahjaksi esikoisen syntyessä.

Myllymuksut-merkkinen sininen body, kirpputorilta. Kuosissa näkyy delfiineitä, jotka ovat kuuluneet tamperelaiseen eläimistöön.

Myllymuksuilta myös kestovaippa, käyttämättömänä kirpputorilta ostettu.

Jonkun itse ompelemat sinivalkoiset joustofroteepöksyt, kirpputorilta. Vaaleansiniset pikkusukat, kirpputorilta.

Ja sairaalasta pitäisi mukaan tarttua sinivalkoinen pipa, jollaisia Aamulehti on haastanut lukijoitaan neulomaan kaikille Taysissa syntyneille juhlavuoden vauvoille. Loistoidea!

Matkarattaiden uusi kukoistus

Vauvavarustelu jatkuu. Yksi asia, jolla on tarkoitus helpottaa kulkemista, on matkarattaat, joihin saa kiinni auton turvakaukalon. Klik vaan ja turvakaukaloon nukahtanut nyytti pääsee rattailla markettiin.

Testivoittajakaukalo ja telakka hankittiin vähän käytettynä 100 eurolla. Kaukaloon sopivat Britax B-agile-rattaat löytyivät nettihuutokaupasta 40 eurolla ja niihin sopivat kaukaloadapterit nettikirpparilta 10 eurolla.

Rattaiden kuomun kangas oli kuitenkin haalistunut auringossa. Musta kangas oli muuttunut epätasaisen ruskeaksi, kuten myyjä oli luvannutkin. Ihanaa! Täydellinen tuunausta kaipaava kohde! Pepita pesi kuomun ja hankki Vallejo-kangasvärejä, jotka sopivat myös tummille tekokuiduille ja jotka eivät kaipaa silitystä. Värien luvataan olevan myös myrkyttömiä. Värikartasta tuli valittua peittävät sävyt, jotka sekoittuvat kauniisti keskenään.

Kuomun rakenteessa on pari kivaa kikkaa. Takaosassa on vetoketjullinen pussukka, johon saa mukaan vaikka varavaipan. Kuomun keskellä on verkkomainen laajennusosa, jonka saa käyttöön avaamalla vetoketjun.

Luonnosta Pepita ei kuomutuunaukseen malttanut tehdä, vaan Enni Id-henkiset kukkakuviot saivat rönsyillä vapaasti. Ensimmäinen värikerros tuntui hukkuvan tummaan kankaaseen. Kaksi kerrosta tarvittiin tarpeeksi peittävään lopputulokseen.

 

 

Taatusti ei tule samanlaisia vastaan.

Iloa puistosta

Pepitan perhe poikkesi taas Särkänniemessä. Viime kesänä testattiin, miten pärjätä tiukalla budjetilla huvipuiston riemuissa. Tällä kerralla päätettiin punnita paikan päällä, mitä iloiseen iltapäivään tarvittaisiin.

Jonotukseen ei ollut kärsivällisyyttä. Lopputuloksena oli pari tuntia Angry Birds -puistossa, 0 €. Rahaa kului kuitenkin euro kalanruoka-automaattiin, sillä lapset halusivat syöttää huvipuiston koikarppeja. Ruoka ei kuitenkaan kaloille kelvannut.

Pepitan mielestä kalat näyttivät uivan vedenpintaan heijastuvan puun oksistossa.

Ilotulitus keittiön lattialla

Uuden vuoden kunniaksi Pepita päätti ilotulittaa. Keittiö oli riisunut räsymattonsa jo jokin aika sitten ja kaipasi nyt jotain erilaista. Pepita kirjoitti nettikirpparin hakukenttään värikäs matto ja ruudulle ilmestyi heti räväkkä Askosta peräisin oleva Sparkle-matto.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Matto sijaitsi kilometrin päässä ja seuraavana päivänä se oli jo lattialla. Matossa on vetovoimaa. Legokori parkkeerasi matolle välittömästi.

12. luukku

Tämän päivän kalenterikuvassa on kaunein roskis, jonka Pepita on nähnyt. Se sijaitsee Iittalassa.

Näin joulun alla on syytä miettiä myös tavaroiden elämän päätepistettä. Pepita pyrkii jälleen parhaansa mukaan kierrättämään ja olemaan kekseliäs.

Säästäen Särkänniemessä

Putkeen meni huvipuistoreissu. Lapset tykkäsivät ilmaisesta leikkipuistosta.

Pepita perheineen meni pakolliselle käynnille Särkänniemeen, huvipuistokauden lähestyessä loppuaan. Perhe päätti testata, miten reissusta selviäisi hiukan pienemmällä rahalla, ilman rannekkeiden ostoa. 5-vuotias oli noin 110-senttinen, 7-vuotias hiukan yli 120-senttinen. Tarkoitus oli keskittyä nimenomaan huvilaiteosastoon. Aikuiset päättivät pitäytyä laitteiden ulkopuolella. Teemana perheellä oli olokuun kunniaksi hyvä olo. Matka kotoa puiston lähettyville taittui henkilöautolla ja kesti 5 minuuttia. Sisäänpääsy oli ilmainen. Neljä huvilaitelippua maksoi yhteensä 20 €.

Ranskalaisiin meni 4,90 €. Hattaraan 3,5 €. Kahteen narunvetoon 4 €. Siluettikuvaan 6 €. Suurta iloa koettiin ilmaisessa vihaisten lintujen leikkipuistossa, johon poikettiin leikkimään pariinkin otteeseen. Evääksi oli kotoa otettu suklaakeksiä ja vettä. Yhteensä aikaa kului huvipuistoalueella kolmisen tuntia.

5-vuotias lähti puistosta reppuselässä, kaikkensa antaneena, eikä 7-vuotiaskaan haikaillut enää mihinkään muualle kuin uimarannalle. Rahaa kului siis kaikkiaan 38,40 €.

Jos lapsille olisi ostettu laiterannekkeet verkkokaupasta, rahaa olisi jo pelkkään laitehupailuun kulunut 60 €, paikanpäältä ostaen 66 €. Muiden ostosten myötä huvipäivän hinta olisi ollut yli kaksinkertainen toteutuneeseen verrattuna.

Säästämiseen ja kuluttamisen kyseenalaistamiseen pitänee asennoitua. Huvipuiston portilla kävijä tulee tehneeksi hätiköityjä ratkaisuja, eikä tietoa perheen pienimpien huvittelutyylistä välttämättä vielä ole. Halvat on huvit, kun hyvinvarusteltu leikkipuisto riittää antamaan ne parhaat naurut.

Pepitan huippuhetki oli siluetinleikkuukojulla. Siluettitaiteilija Väinö Kemppainen leikkasi 5-vuotiaasta parissa minuutissa loistavan muotokuvan. Pepita ei voi lakata hämmästelemästä tämän pitkän linjan siluettimestarin ilmiömäistä kykyä. Pepitasta tuntui, että Kemppainen onnistui näkemään tyttärestä jotakin olennaista hyvin lyhyessä ajassa ja ikuistamaan sen saksien kulkemalle reitille. Pieni mustavalkoinen mestarityö pääsee kultakehyksiin ja omistajansa sängyn yläpuolelle.

Siluetti on saanut nimensä rajuja säästöjä tehneen 1700-luvulla eläneen ranskalaisen valtiovarainministeri Etienne de Silhouetten mukaan. Lisää tietoa siluetin historiasta löytyy amerikkalaisen siluettitaiteilija Tim Arnoldin kotisivulta.

Kun 5-vuotias kuuli sivukuvaansa kutsuttavan siluetiksi, hän keksi kysyi: "Miksi se ei voisi olla sivuetti?"

Väinö Kemppaisen leikkaama siluetti ja kehyskaavailua.

Vintageleluja kilohintaan!

Otos Krakovan kirppislöydöistä.

Kierrätys on yksi kehäkuun teemoista Väripalalla. Naivistifestivaaleille matkatessaan Pepita ehti viettää pari päivää Krakovassa. Valitettavasti oleskelu ei osunut sunnuntaille, jolloin Hala Targowan tori olisi kai ollut jokaisen roinankerääjän paratiisi.

Pepita toteutti keräilyviettiään kiertämällä vaatteiden kierrätykseen keskittyneen Dawo-ketjun kirpputoreja. Näillä kirpputoreilla oli sekä yksittäin hinnoiteltuja vaatteita että isoja laareja, joiden vaatteet myytiin painon perusteella. Jopa lastenosaston hinnattomat leikkikalut laitettiin vaa´alle! Lelulaatikosta löytyi nykylelujen alta aina joku vanha kaunis aarre muutamalla zlotylla.

Osittain itse tehty joululahja?

Touhukuu on alkanut. Touhukuun touhut tähtäävät tietenkin jouluun. Tänä vuonna Pepitalla on kunnianhimoinen haave antaa mahdollisimman paljon joululahjoja, jotka ovat käytettyjä tai itse tehtyjä, konvehteja ja villasukkia lukuunottamatta. Tee-se-itse-kierrätysjoulu aiheuttaa tietenkin jonkin verran päänvaivaa, kirpparivisiittejä ja  ―  tietysti touhua.

Voisiko käytetyn ja itse tehdyn lahjan yhdistää? Joskushan kirpparilta löytyy sellaisia melkein sopivia lahjoja. Pepita saattaa törmätä esineeseen, joka suorastaan vaatii uutta maalikerrosta ylleen. Esine on laadukas ja hyvin suunniteltu, mutta ehkä jo kolhuja saanut. Sormia alkaa syyhyttää maalata esine ainakin osittain uudelleen! Hiekkapaperin ja akryylimaalaushetken jälkeen esine on taatusti persoonallinen. Pepitalle nämä tuunailut ovat sunnuntaimaalailua. Oman taiteen vastapainoksi on hauska tehdä silloin tällöin itsekoristeltuja lahjoja ystäville.

Enkelinaulakon Pepita antoi jo pari kuukautta sitten ystävälleen syntymäpäivälahjaksi. Teemansa puolesta se olisi sopinut myös jouluun. Alunperin yksivärisellä valkoisella enkelinmuotoisella kuviolla varustettu puinen naulakko maksoi kirpputorilla 0,50 €. Pepita maalasi enkelin esiin.

Valmiita esineitä tuunatessa pitää kuitenkin pitää näpit erossa antiikista ja muista keräilyesineistä. Omaa vaivannäköä kannattaa kuitenkin arvostaa sen verran, että valitsee muuttumisleikkiin hyvälaatuisia esineitä, jotka kestävät käytössä vielä pitkään.

Jotain tähdellistä tekemistä

Tiistaina vietetään origamipäivää. Värikäs päivä Lastenkirjablogi esitteli hiljattain tuoreen origamikirjan. Origameille on omistettu myös kokonainen blogi. Pepita ei juurikaan ole vihkiytynyt paperintaittelun saloihin. Miehen Japanista tuomat origamipaperit ovat vielä kaapissa koskematta. Paperitöihin ei ole ehtinyt paperitöiltä. 

Mutta yksi on ylitse muiden. Neljästä paperisuikaleesta punottu tähti. Näitä tähtiä alkaa yleensä syntyä Pepitan hyppysistä harraskuun aikana, joskus lahjaksi, joskus omaan kuuseen tai lahjapakettien koristeeksi.

Pepita muistaa vielä sen koulutunnin, ehkä kuudennelta luokalta, kun koulussa opeteltiin näiden paperitähtien taittelua. Pepitan ilme oli ryppyinen ja suikaleet kädessä vielä ryppyisempiä. Suikaleet eivät menneet millään oikeaan asentoon. Teki mieli itkeä. Ihan kuin kurkkuun olisi tarttunut paperitähden muotoinen pala. Kotiin seurasi ohjepaperi, josta kovan harjoittelun jälkeen selvisi tähdentekemisen salaisuus. Onnistumisen jälkeen silmät tuikkivat kuin tähdet.

Nyt, kymmeniä ja kymmeniä tähtiä myöhemmin Pepitan teki mieli jakaa tämä tähtihetki. Tähdessä on jotain tähdellistä. Mitä jos sen iänikuisen joulukukan sijasta antaisikin ystävälle rasiallisen paperitähtiä?

Myönnetään, se vaatii harrasta puurtamista. Vai onko se sittenkin pysähtymistä?

Miten Robin Hood ryösti Pepitan

6-vuotiaan piirtämä kiukkuhirviö

Mokakuu voi olla oppimisen aikaa. Pepitan mokakuu alkoi mokarykelmällä.

Oikeastaan ensimmäinen moka tapahtui jo viikkoja sitten.  Pepita lainasi kirjastosta dvd:n, sellaisen lapsille suunnatun version Robin Hoodista. Elokuva oli ei ollut kovinkaan ihmeellinen.

Sitten tapahtu toinen moka. Robin Hood katosi. Vain kuoret jäivät. Tunnollisena ihmisenä Pepita uusi kirjastolainaa kauhuissaan ja etsi, etsi ja etsi. Olo oli kuin Nottinghamin sheriffillä joka yritti löytää huppupäistä mestaripiileskelijää Sherwoodin metsistä. Lopulta etsintään osallistui koko perhe. Elokuvaa ei löytynyt. Eräpäivä tuli.

Sitten, hetken mielijohteesta Pepita sai omasta mielestään nerokkaan tuuman ja osti saman elokuvan nettihuutokaupasta alle vitosella. Miten huojentuneella mielellä Pepita soittikaan kirjastovirkailijalle, olihan uusi korvaava kappale jo postissa matkalla! Sitten Pepita sai tietää tehneensä taas mokan. Korvaava kappale ei kelpaa, tekijänoikeussyistä. Virkailija kertoi, että Pepitan pitäisi maksaa 20 euron korvaussumma. Hinta hiukan kirpaisi, mutta tottahan Pepita kirjailijana tekijänoikeuksia arvostaa.

Kun Pepita sitten lähti kirjastoon kaksikymppinen kukkarossa, oli yllätys suuri. Korvaussumma olikin oikeasti 40 euroa. Oliko kirjaston puhelimeen vastannut aiemmin satutäti?

Pepita maksoi 40 euroa kiltisti. Tekijänoikeudet ovatkin aika veijareita! Kirjaston kirjan kadotessa asiakas voi ostaa tilalle uuden, mutta dvd-tallenteiden kohdalla hajamielisen asiakkaan on maksettava summa, joka on moninkertainen tuotteen ostohintaan nähden. Tämä Robin Hood, johon Pepita sai tutustua, ei siis ollut mikään lainsuojaton.

"Minulla on sellainen olo, että kun nyt menen kotiin, elokuva löytyy varmasti!" sanoi Pepita virkailijalle maksamisen jälkeen. Virkailija totesi, että löytyneen kappaleen saisi sitten pitää itse. Se ei Pepitaa juurikaan lohduttanut, olihan hyllyssä jo se nettihuutokaupasta ostettu dvd ja sekin vailla käyttöä. Pepita meni kotiin tällä kertaa vain kirjoja kassissaan.

Voiko kaikkien mokien keskellä olla jossakin asiassa oikeassa? Mikä ihme tuolla hyllyn takana nököttää? Ai, sinnehän on maastoutunut 6-vuotiaan taannoin piirtämä kiukkuhirviökortti. Mutta mikäs sen takana kiiltelee? Robin Hood. Pepitan virkalijalle esittämästä ennustuksesta oli kulunut kolme tuntia. Kirjasto oli juuri mennyt kiinni.

Mitä opimme tästä? Älä lainaa kirjastosta dvd-tallenteita, ellet säilytä niitä kassakaapissa ja tarkasta niiden sijaintia tasaisin väliajoin. Mokan satuttua älä yritä olla luova. Korvaussumman maksamisen jälkeen älä enää katsele ympärillesi, älä ainakaan asian ollessa vielä tuoreessa muistissa.

Äläkä kerro asiasta blogissa, nolaat itsesi lopullisesti.

Miten selvitä arjesta?

Pepita on viime vuosina harrastanut yhtä kamppailulajia. Siis kamppailua arkea vastaan. Joskus arki selättää Pepitan. Mutta silloin tällöin Pepita pääsee ottamaan lukua. Arjen voi tyrmätä keksimällä kymmenen arjen ylittävää kikkaa tai niksiä.

YKSI. Kirpputorilta löydetystä ihananvärisestä pöytäliinasta löytyy kotona reikä. Liinasta tulee ehjääkin hienompi, kun reiän paikkaa patalapulla. Ja voi miten helppoa, kun patalappu on valmiiksi asennettuna kuumaa pannua varten! Vieraat tosin saattavat joutua hämmennyksen valtaan, jos haluavat auttaa kahvipöydän siivoamisessa ja yrittävät nyhtää lappua irti...

Runkopatjasta salonkikelpoinen?

Seitsemän vuotta on vierähtänyt samassa osoitteessa. Kodin asukkaiden määrä on kaksinkertaistunut siinä ajassa, joten oli aika hankkia kunnon perhesohva. Alta lähti keväällä pieni divaani myyntiin. Saimme siitä kaksisataa euroa. Siinä siis budjetti perhesohvalle.

Hinnan lisäksi oli muitakin vaatimuksia. Sohvan piti olla kaunis. Siinä piti pystyä löhöämään, tarvittaessa myös nukkumaan. Sen alle piti pystyä varastoimaan tavaraa. Sen pitäisi näyttää hyvältä vielä seitsemän vuoden kuluttuakin.

Varmaan jotain outokuun juttuja. Mahdotonta! Vai onko?

- Käytetty 120 cm runkopatja kierrätyskeskuksesta 50 €
- Verhoiltu sängynpääty nettikirpputorilta 80 €
- 1970-luvun rautasängynpääty nettikirpputorilta 50 €
- Helmalakana kierrätyskeskuksesta 1 €
- Helmalakanan musta värjäyspulveri + suola 8 €
- Kelta-valkoinen peitto kirpputorilta  8 €
- Sängynaluslaatikko kierrätyskeskuksesta 8 €
- Petauspatja omasta takaa
- Iso matto runkopatjan päälle varastosta, saatu häälahjana
- Kasa tyynyjä omasta takaa

Runkopatja muuttui siis salonkikelpoiseksi 205 eurolla. Rautasängynpääty estää tyynyjä löhöilytyynyjä tipahtamasta. Kelta-valkoinen hapsupeitto peittää alleen pari jämerää jättityynyä, joista saa tarvittaessa rakennettua vaikka lattialle lisää löhöilypaikkoja. Lukuhetket sujuvat kullankeltaiseen pehmopäätyyn nojaten.

Erityisen onnellinen Pepita on häälahjamaton uudesta elämästä. Kaunis huutokauppalöytö sai ensimmäiset vuodet olla olohuoneen lattialla. Pienten jalkojen tepsutus oli sille kuitenkin liikaa. Matto kurttuili ja oli levoton. Pepita lankesi uudenaikaisen ruutumaton pauloihin ja armahti vanhan maton lomailemaan varastoon kahdeksi vuodeksi.

Tässä uudessa käyttötarkoituksessa sohvan verhoiluna häälahjamatto toimii nyt täydellisesti. Se on tarpeeksi ohut myötäilläkseen kauniisti runkopatjan muotoa. Metrin verran mattoa on vielä rullalla seinustalla piilossa. Mattoa ei ole kiinnitetty mitenkään, joten se voi jatkaa uraansa lattiallakin, kun meno noin 14 vuoden kuluttua rauhoittuu. 

Kauas pallot karkaavat

Pääsiäinen meni ja vappu on tulossa. Tarmokkaat puhtikuun kotoilijat tekevät tietysti erikseen pääsiäiskoristeet ja vappukoristeet. Laiskuus aikaansaa joskus luovuutta. Pääsiäiskoristeiksi lasten kanssa tehtyjä kontaktimuovi-ikkunamunia katsellessaan Pepita sai idean. Munat on helppo kääntää ylösalaisin ja sommitella karkaaviksi ilmapalloiksi. Sitten reunan alle sujautetaan pätkä narua. Siinä kaikki. Pääsiäisen viimeisistä yllätysmunista tuli siis ilmapalloja!

Pajunkissapäivän taikavitsat

Sunnuntaina oli pajunkissapäivä. Tarkoitus oli virpoa hengessä mukana oleville naapureille ja lähikulman tärkeälle pariskunnalle. 4-vuotias tahtoi virpoa tipuasussa. Hyvissä ajoin oli hankittu kirkkaankeltainen lippalakki, josta aamulla muokattiinkin tipupäähine. Mummilta oli lainattu keltainen pusero. Kun oli sonnustautumisen aika, 4-vuotias arvioi, että lopputulos ei näyttänut oikealta tipulta. Hän turvautui tuttuihin prinsessatamineisiin, laittoi kruunun päähänsä villapipon päälle ja puuhelmet kaulaansa.

5-vuotias tahtoi olla ritari. Hän löysi korkkikokoelmastaan leikkikypäränsä koristeeksi haarniskamiesaiheisen korkin. Uusi, 80 sentillä kirpparilta löydetty rintapanssari pääsi heti ihmisten ilmoille.

Pepitaa oli alkanut ahdistaa virallisten askartelutarvikkeiden hinta. Kirpputorilta oli löytynyt yksi iso kirjavien höyhenten pussi 50 sentillä. Loput virpomisvitsojen koristeista sai luvan löytyä kotoa. Pepita kaiveli kaappeja värikkäiden materiaalien toivossa, yritti hillitä lasten kinasteluja, availi ovea noidille, lappoi munia koreihin ja lähetti miehen vielä pajunkissametsään, kun aiemmin itse kerätyt oksat näyttivätkin liian vaatimattomilta. Mielessä oli ajatus, että valmistautuminen olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten. Alkoi kuitenkin tiivis, koko perheen yhteinen työpaja, jossa silputtiin punaisia, keltaisia ja turkooseja muovipusseja ja katkottiin pillejä palasiksi. Värikkäät pillinpalat näyttivät yllättävän hauskoilta naruun pujotettuina, linkkeinä oksanhaarojen välillä. Koristelu alkoi muistuttaa melkein värikylpyä, tuli jotenkin luova olo. Kinastelukin loppui. Jotain taikaa vitsoissa siis oli – vaikka lapset eivät olleetkaan noitia.