Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

perjantai 29. elokuuta 2014

Kallioimartelua olohuoneessa


Pepita osti keväällä Ebba Masalinin kuvittaman opetustaulun. Leikkipuistomatkan varrella olevan kehyskaupan ikkunan kallioimarre naulitsi katseen joka ohituksella. Lopulta sisään oli pakko piipahtaa. Kyllä, taulu oli myynnissä. 40 euroa. Kaupat tuli. Taulua katsoessa Pepitalle tulee mieleen kallioimarteen juuren hiukan lakumainen maku, muistoja lapsuuden metsäreissuilta. Pepitan mielestä kallioimarre on kasveista kaikkein makein, siksi se oli saatava isona kuvana seinälle.

Opetustaulu etsi paikkaansa olohuoneessa koko kesän. Lopulta oli selvää, että vihertävä kirpputorisohva ja koulutaulu viihtyvät yhdessä. Parivaljakkoa yhdistää se sama ihana vihreä, jota Pepita ja sisko kutsuvat hobitinvihreäksi. Kallioimarre imartelee vihreää sohvaa ja saa sen hehkumaan.

Oli syytäkin saada taulu arvoiselleen paikalle. Tänään on tullut kuluneeksi 141 vuotta Masalinin syntymästä.

Kirpputorilöytöjä pullistelevat pikkuhyllyt eivät suostu olemaan täysin kurissa ja nuhteessa, vaikka vanhan koulutaulun viereensä saivatkin.

Ebba Masalinin yli sata vuotta kuvittamia Otavan julkaisemia kasvitauluja voidaan nykytekniikan ansiosta käyttää edelleen opetuksessa. Opetusviraston mediakeskus ja Helsingin kaupunginmuseo ovat koostaneet kasvitauluja kuvituksena käyttäen oppimateriaalikokonaisuuden nettiin, Soivan kasvion. Kasvio todellakin soi, tai ehkä pitäisi sanoa laulaa. Kokeilkaa!

Mustapohjaiset Masalinin kasvitaulut tuntuvat olevan nyt sisustajien suosiossa. Nostalgiannälkä selittänee osan suosiosta. Ja onhan tauluissa aivan erityinen sekoitus realismia ja surrealismia. Kasvit on kuvattu tarkasti, pienintä yksityiskohtaa myöten, mutta jättimäisiksi suurennettuina ne tulevat epätodellisiksi. Nykypäivän  kuvatulvan äärellä Pepitaan vetoaa tarkoitusperiltään selkeä ja ajatukset luonnonhelmaan vievä kuva.

Erityisen hyvin opetustaulut sopivat Pepitan mielestä opettajien kotiin. Pepita ei kyllä kasvitaulustaan huolimatta opeta biologiaa, vaan taidetta. Ensi viikolla Pepita menee jälleen taidekasvattamaan lapsia, oltuaan kotiäitinä kuusi vuotta. Alkaako syyllisyyskuu? Ehkä. Kun on töissä, ei ole kotona. Ja kun on kotona, ei ole töissä. 

perjantai 22. elokuuta 2014

Pihakirpputori perinteeksi?


Pepita myi tarpeettomia tavaroitaan viime viikonloppuna pihakirppiksellä synnyinseudullaan vanhempiensa ja Rouva Huun kanssa. Ilahduttavaa oli, että kävijöitä riitti miltei katkeamattomana virtana kuuden tunnin ajan. Moni tavara löysi uuden kodin. Pepita istutti Otto-ilveksen ja Maki-apinan portille sisäänheittäjiksi. Pepita ompeli jättipehmot aikoinaan kirjamessuesiintymisiä varten omien kuvakirjojensa hahmojen mukaan.

Pihakirpputori oli osa suurempaa kirpputorikierrosta, jossa kokoavana voimana oli kunnan kulttuuritoimi. Idea oli lähtoisin Pepitan isältä, joka oli viime vuonna kiertänyt Marttilassa pihakirpulta toiselle numeroidun kartan avulla. Marttilassa tapahtumaa vietettiin tänä vuonna jo toistamiseen. Toivottavasti Pepitankin synnyinseudulle syntyy pihakirppuperinne.

Pepitan päivä kului tiiviisti myyntipuuhissa. Lähimmät muut myyntipaikat olivat kilometrien päässä. Muiden pihoilta Pepita ei siis voinut tällä kertaa löytöjä tehdä. Hamsterinvaistot istuvat Pepitassa kuitenkin syvällä. Isän varastosta löytynyt jugend-lampun aihio oli myynnissä sitkeästi loppuun asti, mutta jatkossa se siirtyy Pepitan kukka-amppeliksi.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Sulatin kellon veteläksi

Ylhäällä Makin makiikkaa -kirja, alempana Riimikissa kikattaa.

Ilokuun kunniaksi jotakin iloista, suorastaan kikatuttavaa.

Pepita on kirjoittanut ja kuvittanut runokirjan Makin makiikkaa (Lasten Keskus 2007). Kirjassa seikkailee kissamaki, joka on apina, ainakin puoliapina. Maki on kokeilija ja seikkailija, joka näkee ympärillään arjen ihmeitä, eräänlaista taikuutta siis. Kirjan aloitusrunossa maki haluaa kyseenalaistaa tavalliset normit, mittanauhan, kellon ja kartan.

Juuri tuo Makin makiikkaa -runo pääsi mukaan keväällä ilmestyneeseen kirjaan Riimikissa kikattaa, (Tammi 2013) jonka ovat koonneet sanataidekasvattajat Anna Anttonen ja Kati Inkala. Kirjassa on runoja yli 20 tekijältä, uusia ja vanhoja. Kirjailija Eppu Nuotio on kirjoittanut ihan uusia runoja juuri tätä kirjaa varten. Kirjan on kuvittanut Karoliina Pertamo. Erikoisuutena kirjassa on runojen leikkiohjeet, tarkoilla ikäsuosituksilla varustettuina. Esipuheessa tosin myönnetään, että runot ja leikit toimivat miltei minkäikäisen lapsen kanssa hyvänsä.

Tekijänkappaleen kolahdettua postilaatikkoon lapset pyysivät äitiä kokeilemaan kirjan runoleikkejä. Jumpaksihan se meni, myös aivojumpaksi. Runojen, omienkin, muistaminen ulkoa (samalla kun pitäisi muistaa leikkikoreografia) on Pepitalle jostain syystä todella vaikeaa. Mutta sylikkäin olo, hassuttelu ja pienet yllätyskeinutukset saivat kyllä kaikki kikattamaan.


Makin makiikkaa

Minähän tempun tekaisin
pistin sentit sekaisin.
Sulatin kellon veteläksi
muutin pohjoisen eteläksi. 


Kirjan leikkiehdotus runolle on seuraava: Koputa jalkoja lattiaan ja naputa varpaita yhteen. Vedä polvet syliisi. Kiepsahda lapsen kanssa selälleen ja sieltä takaisin istumaan. Pepita kokeili tätä lasten kanssa sylikkäin. Hyvinhän se toimi. Pepita sepitti leikkiohjeesta kotikäyttöönsä oman version saadakseen itselleen muistisääntöä runonlausuntaan. 4- ja 6-vuotias innostuivat nimittäin vaatimaan toistoja.

Näin Pepita selviää leikkihetkestä: Lapsi selin syliin, rummutetaan lapsen jaloilla lattiaa ensimmäisen rivin tahdissa. Sekoitetaan senttejä: heilutellaan lapsen jalkoja ristiin. Sulatellaan kelloa vatkaamalla hellästi lapsen jalkoja, kuin ne olisivat vetelät viisarit. Pohjoinen muuttuu hetkeksi eteläksi, kun keinahdetaan lapsi sylissä selälleen ja takaisin.

Riimikissa kikattaa toimii varmasti kotikäytön lisäksi erityisen hyvin monenlaisten vanhempi-lapsi-harrastusten virikkeenä. Nuottejakin on sen verran, että innokkaita käyttäjiä löytynee muskareistakin.

Pois suorituspaineet. Eihän kikatus tule leikkiohjeiden orjallisesta noudattamisesta vaan hyvästä vuorovaikutushetkestä. Ja toki kirjaa voi lukea myös tavanomaisen runo- ja lorukirjan tapaan, ilman leikkejä.

Vaan lapset kun pääsivät runoleikkien makuun, paluuta tavalliseen ei enää ole. Pepita ei voi lausua Makin makiikkaa -runoa enää ilman jumppaa.

Joskus on terveellistä sulattaa se kello, antautua leikkihetkeen, unohtaa kiireet. 

maanantai 11. elokuuta 2014

Seitsemän vuoden kriisi?

Yllätyspari, akryylimaalaus 2012

Pepita ja mies ovat olleet tänään naimisissa tasan seitsemän vuotta.

Pienenä Pepita seurasi telkkarista Napakymppi-ohjelmaa. Ohjelmassa oli tietokoneella iso rooli. Mikäli neiti tai herra X olivat samaa mieltä kumppanisuosikistaan tietokoneen kanssa, pääsi pariskunta matkalle kaukomaille. Pepitasta tuo oli kovin romanttista. Ajatella, tietokone tiesi, kuka on se oikea.

Pitihän sitä sitten isona itsekin kokeilla. Ei siis televisio-ohjelmaan menemistä, mutta kumppanin etsimistä tietokoneen avulla. Pepita teki profiilin nettitreffisivustolle. "En ole kevytkenkäinen, mutta askel ei paina.", aloitti Pepita kuvailunsa kahdeksan ja puoli vuotta sitten. Tietoverkon uumenista löytyi 175 kilometrin päästä mies, jota Pepita tuskin olisi koskaan muuten kohdannut. Vuoden päästä oli jo hääpäivä sovittu.

Pepita ei ole koskaan arkaillut kertoa ihmisille, miten sulho löytyi, vaikka ehkä joidenkin mielestä nettideittailu on noloa.

Myöhemmin Pepita maalasi Yllätyspari-maalauksen, jossa pingviini ja jääkarhu ovat menneet naimisiin. Eräänlainen napakymppipari, kumpikin eri navoilta kotoisin.

Napakymppi-ohjelmassa pariskunta pääsi siis parhaassa tapauksessa kaukomaille. Avioliitto on parhaassa tapauksessa eräänlainen loppuelämän mittainen kaukomatka, yleensä kylläkin kumpuilevassa maastossa.

Yleinen uskomus on, että avioliitossa on seitsemän vuoden tietämillä kriisi. Huolestuneena Pepita googletteli, onko asian laita todella niin. Iltalehden jutussa 12. 6. 2011 viitataan brittiselvitykseen, jossa yksi kriisi tulisi jo kolmen vuoden kohdalla. Pepita ei muista neljän vuoden takaisia tapahtumia, sillä puolivuotias vekkari herätti monta kertaa yössä.

Perinteistä kiinnostuneena Pepita otti selvää, mikä on seitsemännen hääpäivän nimitys. Villahäät. Ehkä siinä on resepti seitsemän vuoden kriisin ehkäisyyn. Ei mitään puolivillaista. Ihan tositarkoituksella tässä ollaan.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Voiko sydäntä pitää pullossa?

Tarjoiluehdotus Oliver Jeffersin kirjalle The heart and the bottle.

Reitti kirjaston kuvakirjahyllyjen ääreltä kohti lainauspistettä kulkee vieraskielisten kuvakirjojen ohitse. Kun suomenkielisiä helmiä ei ollut koppaan juuri kertynyt, Pepita tarttui englanninkielisiin. Tässä yhtenä iltana luettiin iltasatuna Oliver Jeffersin The heart and the bottle (HarperCollins Children´s Books 2010). Kirjassa pieni tyttö tutustuu innokkaana ja uteliaana maailmaan yhdessä aikuisen kanssa. Eräs tapahtuma saa kuitenkin tytön sullomaan sydämensä pullon suojaan ja pullon kaulaan roikkumaan. Eikä sen jälkeen mikään ole enää entisellään...

Pepita välttää juonipaljastuksia, sillä voi olla todellinen elämys. Lapset ihmettelivät kirjan äärellä, että ei kai sydäntä oikeasti voi laittaa pulloon ja silti jatkaa elämää. Niin, ei ehkä oikeasti. Mutta noin symbolina viesti tavoittaa ainakin aikuisen lukijan, jolle kirja on oivallinen lohtukirja.

Tekstiä oli sen verran vähän ja lauseet sen verran yksinkertaisia, että lapsille lennosta kääntäminen sujui Pepitalta takeltelematta. Toki oikea kääntäjä osaisi valita juuri ne oikeat sanat alkuperäistekstin sävyjen mukaan. Ilahduttavaa on kuitenkin laajentaa reviiriä uusille kirjanmetsästysalueille, ehkä nimenomaan kokeellisten, erityisen omaperäisten kirjojen toivossa.

Iltasadun äärellä lapset innostuivat juttelemaan kirjan kuvista, joissa on myös virkistäviä kollaasielementtejä. The heart and the bottle on hyvä esimerkki kirjasta, jossa on tarttumapintaa sekä aikuiselle että lapselle. Tämä kirja on hyvä kimmoke aikuisen ja lapsen  keskustelulle, arvuuttelulle, yhteiselle tarinoinnille. Ja ympyrä sulkeutuu, siitä vuorovaikutuksestahan tässä kirjassa juuri on kyse.

Australiassa 1977 syntyneestä Oliver Jeffersistä lisää tietoa hänen kotisivullaan.

perjantai 1. elokuuta 2014

Muistot teatteriksi

Koukkuniemen kesäteatterin ohjelmalehtinen,
ulkoasu: Ruut Luoto.Räsymatto kuvausrekvisiittaa.

Ilokuu on alkanut! Ilokuussa Pepita yrittää keskittyä iloa tuottaviin asioihin. Pepita saa usein iloa törmätessään taiteeseen. Kuluneella viikolla Pepita näki kaksi teatteriesitystä, joiden molempien teemana olivat muistot.

On elomme muistoja vain sai ensi-iltansa eilen. Se ei ole aivan tavallinen kesäteatteriesitys. Koukkuniemen Kalevala -hankkeessa tamperelaisen Koukkuniemen vanhainkodin asukkailta  kerättyjä lapsuus- ja nuoruusmuistoja on muokattu koskettavaksi, täysipainoiseksi esitykseksi, jonka on ohjannut 23-vuotias Meri-Maija Näykki. Muutkin tiimin jäsenet ovat nuoria lahjakkuuksia.

Esitysdramaturgiasta vastannut Iira Halttunen, 20,  kertoo käsiohjelmassa luomisprosessista näin: "---Jokaisen muisto on tärkeä, eikä sitä saa esittää väärässä valossa edes näyttämöllä. Toisaalta fiktio on myös paras suojaverho ihmiselle ja tämän muistoille. Sekin on tehnyt tämän esityksen tekemisestä kutkuttavaa ja mielenkiintoista alusta asti." 

Ihan konkreettinenkin suojaverho esityksestä löytyy. Räsymaton takana tapahtuu kaikki se, jota ei haluta esityksessä suoraan näyttää. Ja matoilla on myös muita rooleja, kuten esiintymisareenan pinta, piilopaikka, huutolaislapsi. Räsymatto toimiikin Pepitan mielestä loistavana materiaalina, onhan se varmasti kuulunut haastateltujen vanhusten elämään. Lisäksi räsymaton voi nähdä eräänlaisena muistojen kudelmana, joka esitys itsessäänkin on.

Sää salli ensi-illan ulkona. Näsijärven rannalla leppoisa tuuli yritti kuivata liikutuksen  kyyneleitä yleisössä. Lisätietoja hankkeesta löytyy hankkeen nettisivulta täältä.

Marja-Muusa Hämäläinen esittää Muistojen maalari -paperinukketeatteria.
Taustalla Anna-Liisa Hakkaraisen teoksia.

Alkuviikosta Pepita poikkesi Naivistit Varkaudessa -näyttelyssä. Näyttelyn teema on Iloa Itä-Suomeen. Vanhassa kauniissa puutalossa on esillä naivistisia teoksia 40 tekijältä. Pepitan maalaukset löytyvät yläkerrasta.

Pepitan perhe sai nähdä näyttelyn kuraattorin Marja-Muusa Hämäläisen esittämää paperinukketeatteria, jossa hän oli nivonut omat naivistiset maalauksensa mukaan esitykseen. Esityksen nimi oli Muistojen maalari. Taiteilija löytää tarinassa oman tapansa työskennellä muiden ihmisten muistojen ikuistajana. Pepitaa kiehtoi yksinkertaisesti ja toimivasti rakennetut kulissit ja nuket. Oivaltavana loppuyllätyksenä katsojat saivat valita oman muistojen helmen mukaansa.

Niin todellakin, muistot voivat olla räsymaton kuteita, mutta myös helmiä helminauhassa.