Juoksua neliapilanurmella

Väripala palaa kuvioihin! Tasan vuoden mittainen tauko ei ole ollut lepoa, vaan vipinää ja vilskettä, huonosti nukuttuja öitä, uusia ideoita, maalauksia, aikatauluja, ruuhkaa. Kun pikkuinen oppi liikkumaan, blogi jäi paitsioon. Nyt taapero on vuoden ja yhdeksän ja puoli kuukautta. Se osaa juosta ja kiivetä ja vauhti kovenee koko ajan. On vain tartuttava hetkeen ja napattava nämä pienet Väripalahetket! 

Taloyhtiömme nurmi on tänä vuonna maaginen. Siitä nousee neliapilaa oikein urakalla! Tänäänkin jo viisi. Onko ruohonsiemenissä ollut jotain erikoista? Vai tarvitaanko täällä onnea jotenkin erityisesti? Vai olemmeko vain onnistuneet pysähtymään ja keskittymään hetkeksi?

Mammana mummoiässä

Mummolavaunut syyslomalla ensimmäisellä ajelullaan.

Mittariin tuli vuoden lopulla jo 41 vuotta. Mies ja lapset kantoivat kakun sänkyyn, kynttilöitä oli viisi. Luku ei kuulemma tullut lähestyvästä tasakymmenestä vaan perheen uudesta pääluvusta. Pepita ei paljon ikää ajattele, mutta välillä huomaa muiden sitä ajattelevan.

Pepita meni kesällä kierrätyskeskukseen etsimään mummolavaunuja ja vihjaisi aikeestaan myyjällekin. Löytyi söpöt, kankailtaan siistit 1990-luvun Emmaljungat, 10 €. Mukana tuli myös ratasistuin. Kassalla myyjä lausahti: – Ai, ne vaunut tuleekin sulle itsellesi!

Silloin tuntui tosi mummolta.

Onneksi toisella kirpparilla kysyttiin opiskelijakorttia. Sinne Pepita oli mennyt vauvan kanssa.

Vaunut muuten kulkee kuin unelma. Mutta onhan ne myös kymmenisen vuotta nuoremmat kuin kotivaunut.

Laiskan äidin syöttötuoli

Vauva on ruvennut maistelemaan soseita. Pepita löysi nettikirpparilta Flexa-syöttötuolin, joka tosin vielä odottaa, että vauva oppii istumaan. Pepita yllätti itsensä päätymällä muoviseen istuimeen. Puurojämien jynssääminen puutuolin pinnasta on kuitenkin koettu jo kahteen kertaan, joten nyt oli aika kokeilla jotain selkeälinjaisempaa. Pepita ei myöskään halunnut keittiöönsä pahoja esteitä. Flexan jalat eivät työnny häiritsevästi reitille.

Flexa kaipasi pehmustetta. Sellaisen olisi toki voinut ostaa, tarjolla oli punaisia tai sinisiä nalleja, melkein 40 euroa. Ei, Pepita kaipasi jotain kotikutoisempaa.

Remontin nostattamien tavaroiden virrassa ajelehti vaahtomuovia. Pepita leikkasi tuoliin sopivan palan matkimalla ostopehmusten muotoa. Sitten olisi pitänyt hankkia kangas ja ommella. Arvaa jaksoiko Pepita semmoista? Ei, ei todellakaan.

Pepita pyöritteli pehmustetta kädessään ja mietti pari päivää. Sitten se idea tuli. Indiskan tyynynpäällinen oli jo melkein joutunut kirpparilaatikkoon. Ja kyllä, tyynynpäällinen ja pehmuste olivat aivan saman levyisiä!

Kun pehmusteen asetti neliömäisen tyynynpäällisen toiseen laitaan, tyhjänä olevasta alueesta tuli pehmuketta tuolin peppuosaan. Päällisiä on kaksi, joten toisen ollessa pesussa voi käyttää toista. Ei tikkejä! Ihanaa olla laiska! Ja miten kotikutoista. Pehmuste toistaa keittiön uuden tilkkumaton sävyjä.

Joulukoirat

Pepitan joulunodotus on ollut tänä vuonna aika sumuista. Hienoja postissa lähetettyjä joulukortteja omista lapsista Pepita ei todellakaan ole pystynyt lähipiirille lähettämään, eikä joululahjojen joukossa ole mitään itsetehtyä.

On aika antaa itselle armoa. Vaikka jouluvalmistelut vauvaperheessä ovatkin aika kaoottisia, iloa tulee pienistä ponnistuksista. 7-vuotias tahtoi tehdä koiranmuotoisia joulutorttuja. Snautserimalli löytyi Dronningholmin sivulta. Sitä hieman yksinkertaistettiin kahden viillon versioksi. Kinuskikissan blogista löytyy vielä lisää malleja.

Luovaa joulua kaikille.

Olotilojen muodonmuutos

Olohuoneen ja keittiön lattia vaati maalia. Puulattian lakkapinta oli kulunut ja ahdistava. Lattia haluttiin vauvankestäväksi. Kolot ja painaumat kuuluvat toki vanhan lattian luonteeseen, joten järeää hiontaa ei haluttu. Huonekalut sysättiin keoksi olohuoneen toiseen laitaan ja lattialle tilattiin pinnan karhennus ja maalaus vesiohenteisella lattiamaalilla. Sävyn nimi oli Valkama, eli eräs vaalea harmaa Tikkurilan värikartasta. Kymmenen päivän jälkeen huonekalut siirrettiin toiseen laitaan ja toinen osio sai saman käsittelyn. Ohessa operoitiin myös portaat.

Lattian jälkeen olohuoneen seinät alkoivat näyttää nuhjuisilta. Kellertävä paperitapetti sai nyt vihdoin mennä. Pepita sai vision turkooseista tapeteista. Tapetin värin piti olla syvä, juuri sinisen ja vihreän puolivälistä. Pinnassa piti olla ornamenttia, joka erottuisi juuri ja juuri. Ornamentti ei saanut olla liian pientä piperrystä. Tapetinetsintä oli uuvuttavaa. Turkoosi ei todellakaan ole tämän hetken hittiväri seinäpaperimarkkinoilla.

K-raudan poistohyllystä se oikea vihdoin löytyi. Caselio-tapettien turkoosi lumosi. Pepita tilasi vuokra-aviomiehen, joka notkui kolmessa metrissä ja asensi tapetit huolella.

Vapaaehtoinen remontti ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen vauvaperheessä, mutta kyllä uudistus sisustuksessa on sellainen piristysruiske, että nyt olohuoneessa tuntee tulleensa värien valkamaan. Pikkuhiljaa tavarat alkavat löytää paikoilleen. Tavarat löytävät myös uusia paikkoja. Kuvan peilinkehykseen tulee uusi maalaus. Aurinko on tullut olotilaan.

Valopilkkuja yössä

Tässä muutama kikka yöelämään! Vauva nukkuu kätevästi yönsä parisängyn sivuvaunussa. Unipesä tuo turvaa ja paksu unipussi lämpöä. Yöimetyksien sujumista pikkutunneilla helpottaa yövalo, jonka saa päälle kättä kurottamalla. Käden ulottuvilla on myös vesimuki sängyn päätyyn sijoitetussa lokerohyllyssä. Kun vauva alkaa tarttua esineisiin, pitää lamppu ja muki tietysti siirtää.

Vauvan tasalla

Viime kuukausi on mennyt arjen harjoitteluun uuden tulokkaan kanssa. Repaleisista öistä huolimatta olo on onnellinen.

Huolellisista valmisteluista on ollut hyötyä, sillä juuri nyt ei kodin järjestämiseen ja virittelyyn ole aikaa. Nyt kun lapsia on kolme, toimintatapoja on pitänyt miettiä uudelleen. Isompia lapsia on järkevää osallistaa, keksiä pikku tehtäviä avittamaan arkea.

Isosisko voi vaikkapa tehdä lättytaikinaa lattialla vauvan kanssa.

Meillä kotona?

Bad hair day, akryyli 2016

Silloin kun on itsellä huonon tukan päivä, voi sukeltaa fantasiamaailmaan. Sisustuslehtien siistit kodit voimauttavat jollain oudolla tavalla, harovat sitä omaakin päätä seesteisemmäksi. Pepita nauttii erityisesti sellaisten kotien ihmettelystä, jossa on paljon tavaraa, mutta tavarat ovat harmonisesti esillä.

Jotkut kodit ovat täydellisyydessään kuin suurta aprillipilaa, joissakin näkyy elämän jäljet.

Tässä linkissä yksi poiminta, josta näkee, miltä meillakotona.fi voi näyttää.

Ahdistus aisoihin!

Pepita muistaa vieläkin ala-asteen maamyyräesitelmänsä. Miten hirveää oli mennä luokan eteen! Teki mieli kaivautua maan alle, kun kalvolle piirretty myyrä meni piirtoheittimeen väärin päin. Pelot on kuitenkin voitettu, sillä nykyään Pepita on luokan edessä mielellään.

Sosiaalisten tilanteiden pelko on yksi niistä ahdistuksista, joita käsitellään aivan upouudessa kirjassa Ahdistus aisoihin –  Lasten ahdistuneisuuden fokusoitu kognitiivinen hoito, jonka ovat kirjoittaneet Inkeri Eskonen, Mari Levander ja Minna Roine. Kirjan on kustantanut Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy. Kirjassa on omat osionsa terapeutille, lapselle ja vanhemmalle. Pepita sukelsi lapsuutensa jännittäviin hetkiin tehdessään kirjaan kuvia.

Pepitan lempikuva kirjassa on kuva, jossa kirjan pelkäävä hahmo pitää esitelmää yleisön edessä. Kun oikein ahdistaa, esitelmä alkaa tuntua vessapaperilta ja yleisö sarvipäiltä. Oma paperi tuntuu kuuluvan pönttöön. Hauras ketju voi katketa koska vain.

Hetkestä kiinni?

Pepitalla alkoi neljänkympin kriisi. Parikymmentä vuotta sitten, aikuisen ikään ehdittyään Pepita ihmetteli, miksi aikuisia sanotaan aikaihmisiksi, sillä eihän heillä ole koskaan aikaa. Nyt aikaa tuntuu olevan vielä vähemmän, näitä aikoja sanotaan ruuhkavuosiksi. Tätä ruuhkaa ei voi alittaa, sitä ei voi ylittää. Täytyy mennä läpi. Ja sitten jonain päivänä huomaa, että leijonan osa elämästä on mennyt.

Onneksi on vaikkapa tämä Väripala. Tähän voi säilöä aikaa. Pienen pohtimishetken aika tuntuu olevan aloillaan. Ja hetkiin voi palata.

6-vuotiaan tulkinnassa Big Benistä kello on pysähtynyt näyttämään aikaa, jolloin ohitimme sen aamuvarhaisella matkalla lentokentälle.

Hätähousu

Pepita ja perhe pyöräilivät pari viikkoa sitten järvenrantaan pienelle eväsretkelle lämpimän illan kunniaksi. Mehua, kahvia, mustikkasuklaata ja chilipähkinöitä. Aurinko paistoi ja laineet liplattivat. Ilokuun ihana ilta.

Mutta vesirajan tuntumassa rantakallio oli liukas. Varoituksista huolimatta 6-vuotias meni liian lähelle märkää kohtaa ja liukui veteen! Vaikka vettä oli vain parikymmentä senttiä, kaikki vaatteet kastuivat.

Onneksi Pepita oli ottanut lapsille varalle fleecetakit mukaan. 6-vuotias sai siis kuivan takin ylleen, mutta alaosan verhoilu olikin haaste. Vilttiin kääritytyneenä sai syötyä eväät ja sillä aikaa alushousut ehtivät kuivua tuulessa. Mutta jotta rannasta päästäisiin pois, piti kehitellä housut. Yhteistyössä miehen kanssa syntyi uusi keksintö, jonka voisi nimetä hätähousuksi. 8-vuotiaan raidallisesta fleecetakista kietaistiin pulahtajalle oivalliset pöksyt. Jalat vaan hihoihin, vetskari kiinni ja vyötärölle kiristystä Pepitan hiusdonitsin avulla. 6-vuotias pyöräili design-housuissaan tyytyväisenä kotiin. Takin kaulus jäi takapuolelle kiilamaiseksi pingviininpyrstöksi.

Ehkä joku vaatemuotoilija saa tästä innoitusta ja kohta kaupoissa ei enää myydä vaatekappaleita vain yhteen tarkoitukseen.

Maalausvirtaa Jurmalassa

Latvianlomalle mennessään Pepita oli tietoisesti jättänyt taidetarvikkeet kotiin. Eihän aikaa maalaamiselle perhelomalla kuitenkaan olisi.

Kun 6-vuotias kaatui loman toisena päivänä sänkyyn kurkkukivun vuoksi, Pepita päätti vapauttaa miehen ja 8-vuotiaan Pohjois-Euroopan suurimpaan vesipuistoon.

Pikkutoipilaan huollon ja viihdytyksen lomassa Pepita ehtisi hyvin maalata lomatalon terassilla, ruusupuskan katveessa. Ongelmana oli vain löytää maalausvehkeet Jurmalasta ennen miesväen katoamista vesipuiston syövereihin.

Pepitan mies soitteli jopa turisti-infoon, mutta vastaus oli, että lähin ostopaikka on Riiassa. Pepita ei halunnut uskoa.

Kiihkeän googletuksen tuloksena oli osoite muutaman kilometrin päässä, johon toivorikkaana ajeltiin. Osoitteesta löytyi sekatavarakauppa, mutta ei yhteistä kieltä. Kaupan ovella korjattiin juuri pyörää, ja Pepita maalaili parhaansa mukaan kynnyksellä ilmaa yrittäessään kertoa tarpeistaan.

Myyjätär myi mielellään pari maalauspohjaa, jotka olisivat ilmeisesti päätyneet myyntiin tauluina, jos olisivat ehtineet saada öljyväriä pintaansa. Jostain löytyi pari hyvää sivellintäkin. Mutta akryylivärejä, niitä rouvalla ei ollut. Hänellä oli kuitenkin tiedossa paikka, josta akryyliä saisi. Pepita maksoi huojentuneena pohjista ja siveltimistä vaaditun summan. Myyjä otettiin auton kyytiin johdattamaan kohti värikauppaa. Parinsadan metrin päästä, Raina ielalta, löytyi toimisto- ja askartelutarvikekauppa, jossa myytiin ilahduttavan laadukkaita akryylituubeja.

Vesikanisterin pohjasta Pepita leikkasi oivallisen vesikupin ja paletiksi löytyi paperilehtiön tukipahvi. Aamupäivän pikkuseikkailun jälkeen maalaaminen tuntui ruusuiselta. Päivän mittaan 6-vuotiaskin alkoi toipua ja alkoi piirrellä terassilla Pepitan seurana.

Poimitut, akryyli 2016

Mies ja 8-vuotias palasivat illalla vesipuiston virroista päät pyörällä. Pepitallakin oli ollut virtaa, omaan päähän paremmin sopivaa.

Mitä tekemistä lapsille?

Viileä kesäpäivä, turhautuneita lapsia, eikä mitään tekemistä. Silloin metallinpaljastin pelastaa tilanteen. 7-vuotias vaelteli kavereineen kodin läheisellä kukkulalla metallinpaljastimensa kanssa. Aarteita löytyi. Pojat kaivoivat ylös muun muassa jättikokoisia ruostuneita nauloja. Ne lienevät ratanauloja, kulkeehan rautatie lähistöllä.

Aarteenetsijöillä oli selvästi rautaista ammattitaitoa. Näistähän voisi koostaa jonkin romutaideveistoksen, vaikkapa rautarouvan tai teräsvaarin...

Kimurantti juttu

Pepitan mies lensi pariksi viikoksi työmatkalle Mongoliaan. Pepitalla riittää siis puuhaa. Kotitöiden tekeminen Skypestä käsin ei onnistu.

Lasten jatkuva kissanhännänveto on yksi suuri haaste. Hieno onnistuminen koettiin, kun Pepita kaivoi 6-vuotiaalle pastelliliidut ja värikartongit. 7-vuotias sai rauhassa puuhailla omiaan ja 6-vuotias alkoi taiteilla. Pepita pääsi pyykkien kimppuun.

Kissanhännästä puheenollen, katsokaa tuota yläkuvan kissan häntää! Tosi outo!

Mahtuuko kaikki kaaliin?

Hyvä kaali, akryyli 2016

Pepita on viime aikoina yrittänyt kasvattaa kaalia. Asioita kun on mielessä niin paljon, että kaikki ei millään meinaa mahtua kaaliin. Eilen Pepita lähti opettamaan aamukahdeksalta ja palasi kotiin vasta, kun tuntiviisari oli tehnyt täyden kierroksen. Tällaista on puhtikuussa. 

Hiljattain Pepita kuljetti maalauksensa Iittalaan ja päätyi samalla Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn blogiin. Pepita sovitteli jo lintua puukoulun seinään, mutta hauska pikkuyllätys menee vielä hetkeksi mietintämyssyyn.

Maalikuun miete

Pepita keksi tänään maalaustaiteen ystävälle uuden tittelin. Maalivahti. Maalivahti vahtii maalien liikkeitä, joko omissa tai muiden teoksissa. Kuvassa toritaidetta Krakovasta. Tätä ei maalivahti purematta niele.

Maalivahtina Pepita nauttii löytäessään merkityksiä sieltä mihin niitä ei ole tarkoituksella ladattu. Tiedostamatta toritaidekauppiaat ovat luoneet kadulle teoksen, joka näyttää läpileikkauksen siitä millä ajatellaan ihmisten haluavan kotiaan koristaa. Kuvassa näkyy vain osa muuriin kiinnitetyistä tauluista.

Yltäkylläisen taulumeren viesti voisi olla, että arki on niin väkevää, että sitä on pakko hieman makeuttaa.

Kumieläintarhassa värisee

KonMarin järjestyskirjan lukemisen jälkeen Pepita on virittynyt kodin järjestelyyn, tosin perinteisemmällä hylly kerrallaan -metodilla. Kumieläintarhan jäseniä ei sentään karsita, mutta pölyt niistä pitää karistaa. Lapsetkin auttoivat kumieläintarhan siivouksessa. Eläinten asettelu takaisin paikoilleen ei kyllä olekaan mikään helppo homma, sillä 6-vuotias alkoi järjestellä eläimiä väreittäin.

Tehtävää ei ole vielä saatettu päätökseen.

Järjestys se olla pitää!

Kiinalaisen horoskoopin mukaan on alkanut apinan vuosi. On aika asettaa jokin uuden vuoden lupaus ja apinoida jotain! Oppisiko sitä vaikka elämään hiukan vähemmällä tavaralla? Järjestäminen kiehtoo, ei ihan apinan raivolla, mutta kuitenkin. Kun koti on siisti, ajatus kulkee jotenkin vapaammin. Muotia on oppia järjestelyä kirjasta. Pepita aikoo siis hankkia kirjan, sellaisen vaaleanpunaisen.

Arkisia ohjeita sisältävät kirjat asuvat olohuoneen sohvakaapeissa. Pitänee raivata, että vielä yksi mahtuisi sisään.

Kristallinkirkas idea vessasta

Kodin pienin huone, vessa, on muuttumassa Tuhkimosta prinsessaksi. Syklaamin sävy on jo  seinillä ja kristalliplafondi katossa, mutta vielä ei tilassa voi tehdä tarpeitaan eikä puuteroida nenäänsä.

Vessan tarkoitushan on imaista pienet ja isot hädät. Pepita on myös hiljaittain kuullut vinkin vessan käyttämisestä (lähinnä kai lasten) kiukun lievityksessä: pönttöön voi huutaa pahan olon ja sitten vetäistä sen viemärin syövereihin. Pepita on kyllä huolissaan vedenkulutuksesta, mutta ehkä kiukun voi huuhdella tavallisten jätösten yhteydessä.

Pepita on aina halunnut vessan, jossa on kristallivalaisin. Arjessa on oltava kimmellystä, siksi kodin arkisimmasta huoneesta tulee miltei koomisen kaunis.

Kaunis arki

Timmikuu alkoi taas. Tässä timmikuussa Väripalalla on asioita, jotka näyttävät hyviltä.

Pepita oli jo kauan etsiskellyt kirpputoreilta värillisiä juomalaseja elämän tuoksinassa rikkoutuneiden tilalle. Marraskuussa Forssan Fidassa Pepitaa onnisti ja erä lempivärin laseja pääsi uudelle omistajalle 0,30 € kappalehintaan.

Arjen harmaudessa sitä välillä tulee miettineeksi, mistä energia oman elinpiirin tarkoin harkitun värikirjon rakentamiseen oikein tulee. Kuvan näkymä ei ole lavastettu. Se aukeni Pepitan eteen eilisiltana lasten nukutuksen jälkeen, kuin vastauksena mietintöihin.