Laiskan äidin syöttötuoli

Vauva on ruvennut maistelemaan soseita. Pepita löysi nettikirpparilta Flexa-syöttötuolin, joka tosin vielä odottaa, että vauva oppii istumaan. Pepita yllätti itsensä päätymällä muoviseen istuimeen. Puurojämien jynssääminen puutuolin pinnasta on kuitenkin koettu jo kahteen kertaan, joten nyt oli aika kokeilla jotain selkeälinjaisempaa. Pepita ei myöskään halunnut keittiöönsä pahoja esteitä. Flexan jalat eivät työnny häiritsevästi reitille.

Flexa kaipasi pehmustetta. Sellaisen olisi toki voinut ostaa, tarjolla oli punaisia tai sinisiä nalleja, melkein 40 euroa. Ei, Pepita kaipasi jotain kotikutoisempaa.

Remontin nostattamien tavaroiden virrassa ajelehti vaahtomuovia. Pepita leikkasi tuoliin sopivan palan matkimalla ostopehmusten muotoa. Sitten olisi pitänyt hankkia kangas ja ommella. Arvaa jaksoiko Pepita semmoista? Ei, ei todellakaan.

Pepita pyöritteli pehmustetta kädessään ja mietti pari päivää. Sitten se idea tuli. Indiskan tyynynpäällinen oli jo melkein joutunut kirpparilaatikkoon. Ja kyllä, tyynynpäällinen ja pehmuste olivat aivan saman levyisiä!

Kun pehmusteen asetti neliömäisen tyynynpäällisen toiseen laitaan, tyhjänä olevasta alueesta tuli pehmuketta tuolin peppuosaan. Päällisiä on kaksi, joten toisen ollessa pesussa voi käyttää toista. Ei tikkejä! Ihanaa olla laiska! Ja miten kotikutoista. Pehmuste toistaa keittiön uuden tilkkumaton sävyjä.

Vauvanvaatteissa kotiin päin?

Kirpputorilöytö Forssan Hope-kirpputorilta: käyttämätön Familon-nallemakuupussi vuoden 1978 äitiyspakkauksesta, 8 euroa. Pepitan tilille on kilahtanut äitiysavustus, 140 euroa. Niin kuin ennenkin Pepita ei tälläkään kertaa ottanut äitiyspakkausta, vaan valitsi mielummin rahan, jolla voi tehdä mieleisiään hankintoja uutta tulokasta varten. Pepita kuuluu siis vähemmistöön. Vain kolmannes äideista valitsee rahan, Kelan nettisivuilla kerrotaan.

Toki suomalainen äitiyspakkaus on huippukeksintö ja sillä on hieno historia. Pepita on kuitenkin hieman pettynyt, ettei Suomen juhlavuosi näy yhtenäisenä linjana tuotteiden kuoseissa. Miten olisi vaikka ollut ideoiden nappaaminen Suomen luonnosta —  revontulibodyja, pyrypotkareita, metsänvihreää unipussia? Mitä jos pahvilaatikossa olisi pärekorikuviointi? Ja leluksi jokin tulevaisuuden klassikko, jota jälkipolvet kilvan haalisivat kokoelmiinsa Paapu-helistimien tyyliin. Mieluummin ainakin norppa kuin kesy luppakorvakoira.

Esteettisyyden ja idearikkauden lisäksi tietysti myös tuotteiden alkuperä on olennainen asia. Vauvanvaatteita hypistellessä sitä on saanut huomata, miten harvinaisia Suomessa valmistetut vaatteet nykyään ovat. Pepita ei saa millään Kelan sivuilta selville, missä äitiyspakkauksen tuotteet on tehty. Itse koottuun äitiyspakkaukseensa saa juhlavuoden kunniaksi poimia tuolla 140 eurolla mahdollisimman kotimaisia tuotteita. Kirpputoreja kiertämällä löytyy helmiä, sillä laadukkaat vaatteet kestävät monta käyttäjää.

Pepita on suuntaamassa synnyttämään kymmenen päivän sisällä. Jos kaikki sujuu hyvin, uusi kansalainen saa kotiintullessaan ylleen nämä vaatteet:

 

Pepitan äidin neuloma villapotkari, tehty aikoinaan Rouva Huun ollessa vauva 1967.

Pepitan äidin neuloma vaalea villatakki uutta tulokasta varten 50 vuotta myöhemmin, vuodelta 2017.

Ruskovillan silkkimyssy, saatu lahjaksi esikoisen syntyessä.

Myllymuksut-merkkinen sininen body, kirpputorilta. Kuosissa näkyy delfiineitä, jotka ovat kuuluneet tamperelaiseen eläimistöön.

Myllymuksuilta myös kestovaippa, käyttämättömänä kirpputorilta ostettu.

Jonkun itse ompelemat sinivalkoiset joustofroteepöksyt, kirpputorilta. Vaaleansiniset pikkusukat, kirpputorilta.

Ja sairaalasta pitäisi mukaan tarttua sinivalkoinen pipa, jollaisia Aamulehti on haastanut lukijoitaan neulomaan kaikille Taysissa syntyneille juhlavuoden vauvoille. Loistoidea!

Matkarattaiden uusi kukoistus

Vauvavarustelu jatkuu. Yksi asia, jolla on tarkoitus helpottaa kulkemista, on matkarattaat, joihin saa kiinni auton turvakaukalon. Klik vaan ja turvakaukaloon nukahtanut nyytti pääsee rattailla markettiin.

Testivoittajakaukalo ja telakka hankittiin vähän käytettynä 100 eurolla. Kaukaloon sopivat Britax B-agile-rattaat löytyivät nettihuutokaupasta 40 eurolla ja niihin sopivat kaukaloadapterit nettikirpparilta 10 eurolla.

Rattaiden kuomun kangas oli kuitenkin haalistunut auringossa. Musta kangas oli muuttunut epätasaisen ruskeaksi, kuten myyjä oli luvannutkin. Ihanaa! Täydellinen tuunausta kaipaava kohde! Pepita pesi kuomun ja hankki Vallejo-kangasvärejä, jotka sopivat myös tummille tekokuiduille ja jotka eivät kaipaa silitystä. Värien luvataan olevan myös myrkyttömiä. Värikartasta tuli valittua peittävät sävyt, jotka sekoittuvat kauniisti keskenään.

Kuomun rakenteessa on pari kivaa kikkaa. Takaosassa on vetoketjullinen pussukka, johon saa mukaan vaikka varavaipan. Kuomun keskellä on verkkomainen laajennusosa, jonka saa käyttöön avaamalla vetoketjun.

Luonnosta Pepita ei kuomutuunaukseen malttanut tehdä, vaan Enni Id-henkiset kukkakuviot saivat rönsyillä vapaasti. Ensimmäinen värikerros tuntui hukkuvan tummaan kankaaseen. Kaksi kerrosta tarvittiin tarpeeksi peittävään lopputulokseen.

 

 

Taatusti ei tule samanlaisia vastaan.

Hoitolaukun salaisuus

Vauvanvarusteluhysteriassa jopa hoitolaukkuun kohdistuu paineita. Nettiä selaamalla alkaa ymmärtää, että aisassa ei voi keikkua mikä tahansa muovipussi. Hoitolaukun on oltava kuin Muumimamman käsilaukku, joka varautuu kaikkeen. Sitä paitsi naiselle laukku ei ole vain laukku. Sehän on suorastaan omakuva.

Pepita päätti löytää täydellisen laukun. Sen piti olla pehmeä ja retroemmaljungien murrettuihin sävyihin sopiva, mieluiten klassinen malli. Se ei saanut olla liian silmiinpistävä tai juhlava. Sisällä piti olla tasku tai kaksi. Hihnan piti ylttää vaunujen aisan yli. Tilaa piti olla pikkuisen tarvikkeille kevyeen kaupunkiretkeilyyn. Laukun piti olla kierrätetty ja jos mahdollista, siinä piti olla tarinaa. Laukun piti sopia myös tavalliseen olkalaukkumenoon hoitolaukkuelämänvaiheensa jälkeen.

Laukku löytyi löytyi nettikirpputorilta. Globe Hopen Taana-laukku, 28 €. Hihnan tosin joutui vaihtamaan pidemmäksi ja säädettäväksi. Kukkaromainen laukku on kätevä avata ja sulkea.

Pienen googlettelun jälkeen selvisi että muutama vuosi sitten myynnissä ollut malli on ommeltu naisvankilan peitoista. Hyytävää, mutta toisaalta se kuvaa elämän kirjoa. Kangas, jonka alla vapautensa menettänyt  nainen on joskus uneksinut, kätkeekin nyt sisälleen pienen elämän arkieväitä. Siinä tosiaan on tarinaa.

Pinkki vinkki Keravalta

Pepitan perheen tie vei sunnuntaina katsomaan virkkaustaiteilija Agata Oleksiakin Our Pink House -teosta Keravalle. Pepita kuvaili ennen talolle menemistä lapsille simppelisti, mitä on luvassa. Talo, joka on peitetty virkkauksella.

6-vuotias kysyi: - Onko se niin kuin Enni Idin talo, mutta virkattu?

Pepita tajusi, että ehkä näinkin voisi sanoa. Vaikka taiteilijanaisten edustamat taidesuuntaukset ovatkin aivan erilaiset, niin pohjimmiltaan niistä voi löytää samaa henkeä.

Taidemuseo Sinkan nettisivulta voi lukea, että virkkauskuvioilla peitetty talo on Oleksiakin mukaan toivon ja unelmien talo. Vapaaehtoisten naisten, muunmuassa maahanmuuttajien voimin virkatun teoksen syntyprosessi on osa teosta. Taiteilija haluaa naisten näkymättömän työn päivänvaloon.

Padasjoen Enni Id maalasi yksin ja omaksi ilokseen. Mutta ehkä Enni Idinkin mökki on eräänlainen yhden naisen toivon ja unelmien talo.

Pepitan kirjasta nukketeatteria!

Kuva: Caius Andreas Bruun

Pepitan kirja Ilvekset kuin veljekset, (Lasten Keskus 2004) on päätynyt Nukketeatteri PikkuKulkurin nukketeatteriesitykseksi! Ensi-ilta on Annantalolla tiistaina 27.9. kello 18. Esitys on suunnattu 3-8 -vuotiaille. PikkuKulkuri on nimensä mukaisesti kiertävä nukketeatteri, jossa näyttelijäntyön hoitaa Ilpo Mikkonen. Esityksen on dramatisoinut ja ohjannut Teija Sivula, visualisoinut Heini Maaranen ja musiikki on Tapani Rinteen.

Pepita on kuullut väliaikatietoja projektin etenemisestä aika ajoin. Nukentekijän (kuten muidenkin tiimin jäsenten) ammattitaidosta Pepita oli täysin vakuuttunut, mutta silti tippa tuli linssiin, kun Pepita näki yläpuolella olevan kuvan näytelmän kohtauksesta. Miten hienosti onkaan tavoitettu kirjan tunnelma ja Otto-ilveksen hahmo! Pitsiä ja räsymattoa! Ah!

Esityksen materiaalivalinnat yhdistyvät kekseliäästi Pepitan kirjan kuvitukseen. Kuvituksessa Pepita on käyttänyt pehmeäsävyisen akryylimaalauksen rinnalla kollaasimateriaalia, kuten pilkkukankaita, undulaatinsulkia, siemeniä ja kakkupaperia.

Ilvekset kuin veljekset kertoo tarinan pienestä Otto-ilveksestä, jonka leopardi ja gepardi ovat yhdessä adoptoineet. Pilkkuja rakastavan Otto-pojan sopeutuminen ei ole helppoa. Enempää juonipaljastuksia ei tällä erää.

Koska tarinaan olennaisesti kuuluu pilkut, Pepita poikkesi ensi-iltavaateostoksilla. UFF:in alepäiviltä löytyi pilkullinen Noa Noan kietaisuleninki, 3 €. Pepita piristää mekkoa Rouva Huun polkunapilla.

Kirjojen elämänkaari on aina pieni arvoitus. Tämän ilveskirjan polku kulkee nyt hyvässä maastossa.

Enni Idin jäljillä

ITE-taiteilija Enni Idin (1904-1992) omaleimainen mökki Padasjoella oli viikko sitten sunnuntaina avoinna yleisölle viimeistä päivää tänä kesänä. Pepita perheineen kävi tutustumassa mökkiin, jonka sisätilat, kalusteet ja tavarat Enni oli maalannut täyteen kukkia ja köynnöksiä. Vain katon Enni oli jättänyt valkoiseksi, jotta yhteys taivaaseen säilyisi.

Mökissä oli myös Ennin leninkejä, joissa hämmästyttävällä tavalla toistuvat maalattujen köynnösten värit ja kuviot.

Myös muoviset arjen käyttötavarat olivat saaneet kylkeensä kasviaihetta ja kissoja.

Enni Idin kissatauluissa on jotain, joka sykähdyttää Pepitaa. Ne ovat vaistonvaraisia ja vimmaisia, mutta silti herkkiä.

Kuviin on vaikea saada taltioitua mökin runsautta ja tunnelmaa. Siksi käynti paikan päällä kannattaa. Taiteesta kiinnostuneelle Idin mökki on ITE-taiteen helmi, sisustusintoilija voi saada vaikkapa rohkeutta pensseliinsä.

Viisikymmentä toukokuun sävyä

Fifty shades of May, akryyli 2016

Pepita suhtautuu tekstiileihin eräänlaisina arkistoina.

Miehen lempipaidasta on ommeltu tyttären hamonen, synnytykseenlähtömekon vyöllä voi taluttaa pehmoleluja. Turkoosi maalitahra parhaisiin pöksyihin tuli siniseltä kaudelta.

Vaatteiden ohella myös tyynyt, täkit ja matot ovat tärkeitä. Kuluneet kohdat maistuvat arjelta. Yksityiskohtaiset tilkut ja koristekirjonnat vievät ajatukset niiden tekijöihin. Mitä elämän tilkkutäkkejä kodin tekstiilit ovatkaan!

Yksi Pepitan lempikirjoista on Kirsi Tapperin kirjoittama ja Seija Juvan kuvittama Paita, (Sanoma Oy 1984) jossa tyttö tekee tilaustyönä paidan suurmiehelle. Paidasta tulee jättisuuri ja sen kuvioilla on tarkoituksensa.

Iittalan kesänäyttelyssä on esillä Pepitan Fifty shades of May. Tässä kuussa on on ollut varmasti vähintään viisikymmentä sävyä.

Unohtumaton Puutarha

Aini Vaarin Puutarha-kangasta (1960)

Pepita oli nuorena tyttönä koulun taksvärkkipäivänä puutarhatöissä. Puutarha oli aivan erityinen, luovan ihmisen puutarha.

Nyt, yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin Pepita löysi kirpputorilta palasen juuri tuon puutarhan omistajan luovaa työtä. Siis palasen Aini Vaarin Finlaysonille suunnittelemaa vanhaa Puutarha-kangasta. Löytö lämmitti mieltä. Tilkun voisi kehystää seinälle muistoksi. Pepitalla on myös tätä suosikkikuosiaan pöytäliina, joka on uustuotantoa muutaman vuoden takaa. Liinaa kuuluu tietenkin pitää puutarhajuhlissa.

Tekstiilitaiteilija ja -suunnittelija Aini Vaari (s. 1934) suunnitteli Puutarhan vuonna 1960. Herttainen kuosi on siis jo 54-vuotias ja yhä se löytää uusia ystäviä. Aini Vaari on suunnitellut myös muita tunnettuja kuoseja kuten Coronna ja Taimi.

Kumieläintarhassa rullaa

Outokuun kunniaksi yksi outo kokoelma. Pepita pitää kellarikerroksessa jemmassa liki kahtasataa eläintä. Kumieläinkokoelma sai alkunsa eräältä puistokirppikseltä. Siellä oli myynnissä muutama eläin, eurolla kappale, olivathan ne sentään myyjän mukaan keräilytavaraa.

Sen jälkeen Pepitalle paljastui, että kumieläinlajeja oli paljon. Ja värityksiä jos jonkinlaisia. Ja oli pyörällisiä eläimiä. Ja junanvaunujakin. Ja että euro eläimestä ei ollut paljon. Keräiltävää on riittänyt, sillä tavoitteena on löytää kaikki eri elänlajit kaikissa mahdollisissa väreissä, sekä pyörällisinä että pyörättöminä. Joskus onnistaa tavallisella kirppiksellä, joskus tulee mentyä nettihuutokauppaan harvinaisuuksien perässä.

Kumieläimiä ja Marimekon Kesän lehti 2/2014

Hiljattain Pepita huomasi, että Marimekon uudestaan tuotantoon tulleessa Rulla-kuosissa vilisee tutunnäköisiä hahmoja. Kankaan on suunnitellut Katsuji Wakisaka vuonna 1981. Plagiaattikohua tästä tuskin saa aikaan, mutta hauska yhteensattuma kuitenkin. Muilta kumieläinfaneilta on tihkunut sellaista tietoa, että kumieläimiä olisi 1980-1990-luvuilla myynyt Ainu, tuotenimellä Iloiset eläimet.

Eläimissä lukee Made in W.Germany, tosin eläinjunassa alkuperä lukee vain veturissa. Pepitaa viehättää eläinten selkeät muodot ja niiden rikas värikirjo. Lapset oppivat aikoinaan niiden avulla värejä ja eläinlajeja. Lapset saavat eläimet tarvittaessa myös leikkeihinsä, kunhan laskevat, montako ovat ottaneet ja muistavat palauttaa ne laumaan.

Eläinkeräily tekee kirpputoriretkistä muistorikkaita. Keräilyn alkutaipaleella Pepita päätti tehdä perheensä kanssa nopean täsmäiskun eräälle kirpputorille Helsingissä käydessään. Tarkoitus oli siis löytää yksi kumieläin. Voi sitä riemua, kun se marjapuuronvärinen aasi löytyi. Ja voi sitä pettymystä, kun selvisi, että aasista puuttui hinta. Onneksi itsepalvelukirpputorin ystävällinen kassa soitti aasin omistajalle ja yksi euro vaihtoi omistajaa.

Kaupunki uudessa kuosissa

Mitä näette kuvan katulyhdyssä? Tämä erityisen kaunis yksilö osui kohdalle lasten kerhomatkan varrella. Tämähän on kuin urbaania maastokuosia, josta voi löytää piileskeleviä eläinhahmoja!

Lyhdyn hahmojen muodostuminen metallipylvääseen on ollut tietysti sattumanvaraista, mutta joissakin kangaskuoseissa on käytetty hyväksi piilokuvia. Maastokuosi on innoittanut Finlaysonin Jussi-kankaan suunnittelijaa Sami Vullia. Jussi-kuosi muistuttaa tavallista maastokangasta, mutta tarkemmalla tutkimisella huomaa, että kuosissa on pupujusseja sikin sokin.

Nukun yöni Jussi-tyynyllä. Ei ihme, että eläinhahmot pyörivät päässä päivälläkin.