Naivistinen muraali, uusi lehti

On aika raportoida eräästä taideprojektista, kuten Väripalalla jo vähän aikaa sitten lupailtiin. Seinämaalaus sopii seinäkuuhun. Pepita sai toteuttaa naivistisen muraalin Iittalan hyvinvointikeskus Sauvolan ulkoseinään Hämeenlinnassa. Asiasta uutisoi myös Hämeen Sanomat eilen.

Projektissa oli mukana Naivistit Iittalassa -säätiö, jonka Facebook-sivuilta voi palata ensimmäisen päivän työmaatunnelmiin.

Hyvinvointikeskuksen palvelut kokoavat Iittalassa eri sukupolvia saman katon alle. Siitä se idea sitten lähti. Lapsikarhu on kääntänyt uuden lehden kirjastaan ja kannustaa isoa karhua lukemaan kanssaan. Seniorikarhun kävelysauva on alkanut versoa uutta lehteä. Muraalin nimi onkin Uusi lehti. Sen myötä kääntyy varmasti uusi lehti myös Iittalan asukkaille, hyvinvointikeskuksen käyttäjille.

Heleän luonnoksen jälkeen Pepita sovelsi värit julkisivumaalien hillitympään värikarttaan sopivaksi. Tavoite on, että värit säilyvät haalistumatta pitkään ja että muraali sopisi ympäristöönsä. Tikkurilalta tuli tietoa maalien ominaisuuksista ja erä Kivisil-maaleja muraalin toteutukseen. Tikkurilan nettisivuilla onkin jo hieno kavalkadi muraaleja, joiden toteutusta maalifirma on ollut tukemassa.

Jo kesäkuussa Pepita merkkasi työmaalla teipein alueen, johon muraali tulee. Alue ei ollut mikään jättimäinen, leveys 2,5 metriä, korkeus 3,5 metriä. Luonnos siirrettiin ruutukaavan avulla seinään.

Muraalin maalaus sujui telineeltä. Pepitan apuna seinän äärellä oli taideopiskelijanuorukainen. Pepita sai siis maalit sekoitettuina ja lautasille annosteltuina. Aikamoista luksusta. Maalit olivat vesiliukoisia ja asianmukaiset suojavarusteet käytössä. Vauvavatsa mahtui maalarinhaalariin ja kykkiminen seinän äärellä onnistui vielä juuri ja juuri.

Pepita toivoi sateetonta ajanjaksoa, ei lomailuun, vaan työntekoon. Toive toteutui ja itse maalausprosessi oli viikossa ohi. Pepita iloitsi siitä, että oma käsiala toistui isossa pinnassa hämmästyttävän mutkattomasti. Ensimmäisen muraalin myötä uusi lehti on nyt käännetty naivistitaiteilijanakin.

Valmis muraali

Kirjat vailla syvyyttä

Lukemisesta ollaan kovin huolissaan tässä pinnallisessa nykymaailmassa. Kirjahyllyt eivät ole mikään suuri sisustustrendi. Ja mikä pahinta, kirjahyllyistäkin on tullut pinnallisia.

Pepita perheineen pakeni todellisuutta Hotelli Flamingoon Vantaalle vapunviettoon. Hotellihuoneessa Pepita kohtasi hämmentävän näyn. Sängyn yläpuolella oli kirjahylly. 

Tai siis kirjahyllyn kuva. Tältä näyttää pinnallinen kirjahylly.

Aapisnostalgiaa

Pepita löysi vanhan aapisensa tamperelaiselta Tarina-kirpputorilta, 1,5 €. Aapiskukko-aapisen kuvitus on Tini Sauvon. Kirjan avaaminen aiheutti nostalgia-aallon. Tuossa taas Heikki-jänis ja Simo-siili! Anni ja Esa!

Kuvien katsominen ja kirjainten tavaaminen toi jännän turvallisuuden tunteen. Tunne tuli suoraan ekaluokan alusta — se oli tunnetta siitä, että nyt on rauha opetella. Uudet asiat olivat esillä selkeästi, mutta tarjosivat juuri sopivasti haastetta. Pepitahan ei osannut lukea kouluun mennessään. Sauvon seesteinen ja ihanan arkinen puukynäkuvitus teki vaikutuksen Pepitaan jo 33 vuotta sitten.

Tuleva ekaluokkalainen tarttui kirjaan innoissaan ja lukikin jo vähän, esikoinenkin silmäili uteliaana. Kirjan alkupuoli on pelkillä suuraakkosilla, joka aiheutti hämmennystä Pepitan lapsissa. Nykyään aloitetaan suoraan isoilla ja pienillä kirjaimilla.

Kirja saa nyt luvan toimia kotona luettavana eskarikirjana, ennen koulun aloitusta!

Ahdistus aisoihin!

Pepita muistaa vieläkin ala-asteen maamyyräesitelmänsä. Miten hirveää oli mennä luokan eteen! Teki mieli kaivautua maan alle, kun kalvolle piirretty myyrä meni piirtoheittimeen väärin päin. Pelot on kuitenkin voitettu, sillä nykyään Pepita on luokan edessä mielellään.

Sosiaalisten tilanteiden pelko on yksi niistä ahdistuksista, joita käsitellään aivan upouudessa kirjassa Ahdistus aisoihin –  Lasten ahdistuneisuuden fokusoitu kognitiivinen hoito, jonka ovat kirjoittaneet Inkeri Eskonen, Mari Levander ja Minna Roine. Kirjan on kustantanut Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy. Kirjassa on omat osionsa terapeutille, lapselle ja vanhemmalle. Pepita sukelsi lapsuutensa jännittäviin hetkiin tehdessään kirjaan kuvia.

Pepitan lempikuva kirjassa on kuva, jossa kirjan pelkäävä hahmo pitää esitelmää yleisön edessä. Kun oikein ahdistaa, esitelmä alkaa tuntua vessapaperilta ja yleisö sarvipäiltä. Oma paperi tuntuu kuuluvan pönttöön. Hauras ketju voi katketa koska vain.

Laivakoira seilasi sydämeen

Pepita löysi taannoin lapsuutensa lempikirjan tamperelaiselta Bonus-kirpputorilta. Laivakoira, Tammen kultaisten kirjojen numero 26, vuodelta 1954. Kirjan on kirjoittanut Margaret Wise Brown, kuvittanut Garth Williams ja suomentanut Marjatta Kurenniemi. Ensimmäisen painoksen kirja maksoi vain 3 euroa.

Pepita on lukenut kirjan juhlallisella paatoksella lapsille iltasaduksi jo monta kertaa. Kiitos kirjan nimikoinut Matti, kuka sitten ikinä oletkaan, olet pitänyt aarteen hyvässä kunnossa. Onneksi tämä mainio kirja on päässyt osaksi Rouva Huun kokoamaa Tammen kultaista juhlakirjaa.

Mikä kirjassa Pepitaa on lapsesta saakka oikein viehättänyt? Turre lähtee purjehtimaan, joutuu haaksirikkoon, rakentaa ajopuista mökin, korjaa laivansa, hankkii uudet vaatteet ja jatkaa purjehtimista.

Pienenä Pepitaa kiehtoi kirjassa seikkailu, itse tekeminen ja kodikkuus. Ja nuo samat asiat ovat edelleen ovat Pepitalle tärkeitä!

Yksi parhaista kohtauksista on se, kun Turre on vieraan maan vaatekaupassa ostoksilla. Kaupassa on kutakin tuotetta vain yksi, vähän niin kuin kirpputorilla.

Onko lukijoilla muistoja Tammen kultaisista kirjoista?

Päivän hyvä työ

Pepita ja mies veivät lapset vuorokaudeksi mummulaan. Hämmästyttävää oli, miten paljon 24 tuntiin mahtui. Matka Iittalan Kuusijuhlan kautta Helsinkiin, lounas kreikkalaisessa ravintolassa, Farmi Ryhmäteatterissa, lokakuisen kuvitusnäyttelyn töiden kuljetusta, kummitytön syntymäpäivät, paluu Tampereelle, illallinen intialaisessa ja vielä yksi poliisitehtävä. Siis mikä?

Pepita on aina ihmetellyt lastenkirjojen auvoista maailmaa, jossa poliisit parveilevat herttaisessa kaupungissa järjestystä valvoen, hymyssä suin. Eihän sellaista oikeasti ole. Vai onko kuitenkin, Tampereella?

Matkalla ravintolasta kotiin Pepitan mies huomasi paljon juhlineen miehen kellahtavan pehmeästi erään pylvään ja seinän väliin. Juhlijasta jäi näkymään vain jalat. Pepita ja mies menivät katsomaan, millaista apua juhlija tarvitsisi. Tajuissaan hän oli, osasi kertoa kotiosoitteensakin, mutta pystyyn ei kyennyt nousemaan. Muutaman sekunnin ehdittiin miettiä, mitä tehtäisiin, kun katua ajeli poliisiauto.

Pepita viittoili auton pysähtymään. Autosta astui poliisi, jolla oli levein hymy, jota Pepita on ikinä nähnyt. Hyväntuulisena poliisi ilmoitti, että he hoitavat miehen tästä eteenpäin. Pepita tunsi olevansa jossain Kardemumman yössä.

Elämyspäivä teki hyvää, mutta päivässä sai myös tehtyä hyvää.

Satu menee puihin!

Pepita ja perhe viettivät syysloman Iso-Britanniassa. Ohjelmassa oli kolme päivää Norwichissa, kaksi Walesissa ja vielä lopuksi kaksi päivää Lontoossa. Tavoitteena oli yrittää löytää tasapaino lasten ja aikuisten kiinnostusten kohteiden välillä.

Norwichin lähellä sijaitseva BeWILDerwood oli täysosuma, josta nautti koko seurue. Metsään, isojen puiden siimekseen sijoitettu satupuisto oli elämys. Luontoon sointuvat puumajat ruokkivat mielikuvitusta. Ilmassa oli aitoa seikkailun ja oivalluksen iloa. Miksi tällaista ei ole Suomessa?

BeWILDerwood-päivämme oli sateinen keskiviikko. Ehkä juuri siksi puisto oli ruuhkaton, avautumisaikaan vain pari kouluryhmää ja muutama perhe. Saavuimme paikalle brittiystävämme autolla. Yli 105-senttisinä Pepitan seurueen jäsenet (3 aikuista, 2 lasta) maksoivat pääsymaksua 15,50 puntaa kukin.

Puihin rakennetut majat, labyrintit ja liukumäet tempaisivat mukaansa ja märkyys unohtui. 6- ja 8-vuotias nauttivat estottomasti, mutta sekä pienemmät että isommat viihtyvät puistossa varmasti.

Seurueemme nelikymppiset aikuiset painelivat lasten mukana kaikkialla, eikä missään vaiheessa tullut lälly olo. Liukumäet saattoivat olla aikuiseen makuun hieman liian hurjia. 

BeWILDerwoodin kehyskertomus pohjautuu Tom Blofeldin lastenkirjoihin. (Blofeld on myös puiston omistaja.) Ihmisille tarkoitettujen puumajareittien varrella saattoi ihailla pieniä, vaaksanmittaisille hahmoille rakennettuja asumuksia. Puiston kokemista ei haitannut, vaikka tarinaa ei ollutkaan tuttu. Missään ei (onneksi) näkynyt roolipukuihin sonnustautuneita karvaturreja.

Eväitten syöntiin oli oma paikkansa, jossa aikuiset saivat ostaa kahvikupposensa. Tarjolla olisi ollut myös lähiruokaa. Välttämättömät huolto-ja varastorakennukset oli tehty samaan tyyliin kuin muut rakennelmat. Vessat olivat siistit ja toimivat. Krääsäkauppakin löytyi, mutta melko maltillinen sellainen. Kirjat olivat kaupassa hyvin esillä.

Kokemuksen kruunasi pieni puroajelu, jonka Pepita seurueineen ajeli molempiin suuntiin, kun kerran tungosta ei ollut. Veneen kuljettaja vinkkasi huomaamaan ajelun varrella näkyvät satuolentojen talot. Puksuttelimme myös Mildred-krokotiilin ohi, joka päästeli sieraimistaan yllättäen vesisuihkun aivan veneen kohdalla!

Pepitaan teki vaikutuksen puistosta henkivä luottamus lapsen kykyyn pitää hauskaa ilman ylenpalttista ylhäältä tulevaa ohjaamista ja holhoamista.  
10 +

Eskarilainen lähtee

6-vuotiaalla alkaa tänään esikoulu. Hänen kohdallaan muutos lienee pienin mahdollinen. Montessori-eskari on päiväkodin yhteydessä, jopa samassa ryhmässä kuin ennen. Toki eskarit irtoavat välillä ryhmästä omiin rientoihinsa. Vaikka ulkoisesti rutiinit säilyvätkin melko samoina, jokin ratas naksahtaa kuitenkin eteenpäin. 6-vuotiaasta on tulossa iso.

Pepita on lueskellut viime aikoina Sally Nortonin kirjaa 101 asiaa, jotka joka muksun pitäisi tehdä ennen esikoulua, suom. Juha Virkki (Atena 2010). Kirja sisältää jokaiselle vanhemmalle (ja varmaan muillekin) tuttuja tempauksia, joilla lapset saavat aikuiset tuntemaan itsensä kovin pieniksi. Kamalimpia kohtia on esimerkiksi numero 96: "Postita kirjeesi joulupukille, ennen kuin äiti ehtii nähdä sen." Tai numero 30: "Hukkaa kallein aarteesi pallomereen." Ravistavimpia on numero 82: "Älä anna äidin elää unelmiaan kauttasi."

Kesän lopulla Pepitalle tuli mieleen, että voisihan tuolle melkein-eskarilaiselle opettaa jonkin näppärän taidon. Koska 6-vuotias rakastaa keittiöhommia, hän halusi opetella keittämään kahvia. Niin siis Pepita ja mies saavat aina välillä juoda 6-vuotiaan valmistamaa virvoiketta. Tekoprosessia toki valvotaan sopivalta etäisyydeltä ja tytär saa keittää kahvia vain tilauksesta. 

Niin, 6-vuotiaasta tulee vähitellen iso, mutta se ei ole vain haikeaa, se on myös täynnä oppimisen iloa! 

Viisikymmentä toukokuun sävyä

Fifty shades of May, akryyli 2016

Pepita suhtautuu tekstiileihin eräänlaisina arkistoina.

Miehen lempipaidasta on ommeltu tyttären hamonen, synnytykseenlähtömekon vyöllä voi taluttaa pehmoleluja. Turkoosi maalitahra parhaisiin pöksyihin tuli siniseltä kaudelta.

Vaatteiden ohella myös tyynyt, täkit ja matot ovat tärkeitä. Kuluneet kohdat maistuvat arjelta. Yksityiskohtaiset tilkut ja koristekirjonnat vievät ajatukset niiden tekijöihin. Mitä elämän tilkkutäkkejä kodin tekstiilit ovatkaan!

Yksi Pepitan lempikirjoista on Kirsi Tapperin kirjoittama ja Seija Juvan kuvittama Paita, (Sanoma Oy 1984) jossa tyttö tekee tilaustyönä paidan suurmiehelle. Paidasta tulee jättisuuri ja sen kuvioilla on tarkoituksensa.

Iittalan kesänäyttelyssä on esillä Pepitan Fifty shades of May. Tässä kuussa on on ollut varmasti vähintään viisikymmentä sävyä.

Kannattaa tutkia taustat

6-vuotiaan viime syksyinen talopiirros. 

Iltasatuaikaan Pepitan perheessä on viime aikoina luettu Marjatta Kurenniemen satuja Pilvipaimen -kokoelmasta (WSOY 1976).

Toissailtana Pepita valitsi luettavaksi sadun nimeltä Kuka varasti Paperirouvan kakun, jonka ensimmäisten rivien perusteella arveli kolahtavan erityisesti piirtämisestä innostuneeseen 6-vuotiaaseen. Sadussa tyttö piirtää kauniin talon, pääsee yllättäen piirrokseensa vierailulle ja selvittää, mihin talon emännän kakut katoavat.

Syyllinen löytyy piirroksen takaa, jonne tytön pikkuveli oli alussa päässyt sutaisemaan pääjalkaisen. Tikku-ukko käy ryöstämässä etupuolen talosta kakkuja ja joutuukin sitten piirtäjätytön kumittamaksi.

6-vuotias arvasi kuvion jo sadun puolivälissä ja hämmästytti hajamielistä ja puhtikuun alun uuvuttamaa äitiään kertomalla epäilyistään. Lopuksi Pepita havahtui siihen, että oli lukenut juuri aivan upean sadun, joka kertoo lapsen mielikuvituksen voimasta ja ehkä hiukan myös sisarkateudesta.

Nyt Pepita ymmärtää 6-vuotiastaan paremmin. Tytär on aina halunnut piirtää vain paperin toiselle puolelle, eikä salli kenenkään muunkaan käyttää piirroksensa kääntöpuolta. Epäekologista, kyllä. Mutta turvallista.

Järjestys se olla pitää!

Kiinalaisen horoskoopin mukaan on alkanut apinan vuosi. On aika asettaa jokin uuden vuoden lupaus ja apinoida jotain! Oppisiko sitä vaikka elämään hiukan vähemmällä tavaralla? Järjestäminen kiehtoo, ei ihan apinan raivolla, mutta kuitenkin. Kun koti on siisti, ajatus kulkee jotenkin vapaammin. Muotia on oppia järjestelyä kirjasta. Pepita aikoo siis hankkia kirjan, sellaisen vaaleanpunaisen.

Arkisia ohjeita sisältävät kirjat asuvat olohuoneen sohvakaapeissa. Pitänee raivata, että vielä yksi mahtuisi sisään.

Huutia saduttomille illoille

Helmikuu on alkanut. Väripala nostaa esiin muutamia helmiä arjesta ja juhlasta.

Tämä kuva ehkä maailman pienimmästä kirjastosta Ruotsin Sigtunasta on omistettu Rouva Huulle, joka sai viime torstaina Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiön palkinnon. Pepitakin oli Tampereen Raatihuoneella iloitsemassa asiasta. Lasten kirjallisuuskasvatuskirjan kirjoittanut Huu kantaa huolta muun muassa lasten ja aikuisten yhteisten iltasatutuokioiden puolesta.

Häkki heilahti

Pepita lukee lapsilleen iltaisin Thorbjørn Egnerin Kolmea iloista rosvoa. Tavoitteena olisi saada kirja päätökseen ennen kuin 7-vuotias näkee kirjasta tehdyn näytelmäversion mennessään luokkansa kanssa teatteriin perjantaina. Tämän illan luvussa 75 vuotta täyttänyt Topias sai syntymäpäivälahjaksi ystäviltään puhuvan papukaijan, amerikkalaisen Pollin.

Jännittävää olisi nähdä, puhaltaako teatteriväki 60 vuotta vanhaan tarinaan ja hahmoihin uutta vääntöä. 

Papukaijoista puheenollen, Pepita törmäsi Roomassa eräänä päivänä kahden tunnin sisällä kahteen vangittuun papukaijaan (kuvissa). Kumpikaan ei halunnut kommentoida.

Yksi kirja rikkaudesta

Scoular Anderson: Maailman suurin suklaavanukas

Pepitalla on huono omatunto, koska oli kesän alussa luvannut esitellä joka kuukausi ainakin yhden kirpputorilta löytyneen kirjan. Kesä- ja heinäkuussa tämä onnistuikin, mutta mitä sitten tapahtui?

Ei Pepita kirjoja unohtanut. Päinvastoin. Illan lukuhetket ovat olleet rikkaampia kuin koskaan, mutta kirjat eivät ole löytyneet kirpputorilta vaan Rouva Huun lastenkirjahyllystä. Ensin luettiin Ihmemaa Oz. Kirjan tapahtumat tuoreessa muistissa käytiin katsomassa Tampereen Komediateatterin vaikuttava Ihmemaa Oz -esitys. Sitten luettiin Jaakko ja jättipersikka. Sitten Sulo ja suklaatehdas ja sitten Maija Poppanen. Pian päästään Onnelin ja Annelin kimppuun. Luetuissa kirjoissa ei enää ole välttämättä kuvaa joka aukeamalla, eikä se silti herpaannuta pienten kuulijoiden keskittymistä.

Mutta tänään löytyi rikastava kirja kirpputoriltakin. Scoular Andersonin kirja Maailman suurin suklaavanukas (Kustannus-Mäkelä 1987) maksoi Fidalla 0,50 €. Kirjassa yltäkylläisyydessä elävällä kuninkaalla on ongelma. Pihalle on ilmestynyt jättimäinen suklaavanukas, jota kuninkaan nimittämät työryhmät eivät saa siirrettyä pois maisemaa pilaamasta. Lopulta narri keksii idean. Pian onkin ongelma poissa ja väkijoukolla vatsa täynnä. Toimiva idea kerrotaan kirjassa vain aukeaman herkuttelukuvalla, ei tekstissä. Humoristisen kuvituksen ja nasevan tekstin yhteiseloa on mukava seurata. Kirja nostaa valokeilaan luonnolliset, mutkattomat ideat, joita kaavoihinsa kangistuneet apulaiset eivät keksi. Pepitaa viehättää kirjassa myös sanoma jakamisesta ja yhteisöllisyydestä. Ajankohtaista juuri nyt. 

Vieras ulkoavaruudesta

Aukeama Raija Kojolan Pikkuväen askartelukirjasta.

Pepita lupasi viime kuussa esitellä joka kuukausi ainakin yhden kirpputorilta löytyneen kirjan. Kehäkuisella kirpparikierroksella Pepitan käteen tarttui Raija Kojolan Pikkuväen askartelukirja, Otava 1972. Malliaskartelukirjan ostaminen ei ollut lapsilähtöiseen taidekasvatukseen uskovan Pepitan suunnitelmissa. Tämä kirja sai kuitenkin hymyn huuleen takatekstin hehkutuksella: "Toiveleluja huippuhuokealla."

Kodin ylijäämäainesta hyödyntävän malliaskarteluperinteen on aikoinaan (ja ehkä vieläkin) ajateltu olevan lapsia kehittävää, lähinnä kai sorminäppäryyden osalta. Uteliaisuudesta Pepita osti kirjan 90 sentillä ja etsi sieltä eksoottisimman askarteluohjeen. Ehdottomaksi suosikiksi nousi Futuro-talo. Niin, todellakin, arkkitehti Matti Suurosen muovinen Futuro vuodelta 1968 oli tämän askartelukirjan ilmestyessä vielä tuore keksintö. Massatuotantoon Suurosen Futuro oli liian kallis. Tällaisena pahvilautasmallina suuretkin määrät Futuroa voi toteuttaa huippuhuokealla!

Pepita ei kuitenkaan tehnyt omaa lentävää pahvilautastaan liimaamalla ja leikkaamalla, vaan tyytyi maalaamaan Futuron. Hiirillä on edessään loistava tulevaisuus, jossakin ilmakehämme ulkopuolella.

Futuro, akryyli 2015

Kirpparikirja taukokuulle

Tadasu Izawan ja Shigemi Hijikatan kuvitusta Pinokkio-kirjaan.

Lukuhetki aikuisen kanssa tarjoaa lapsille tauon keskelle päivän vilskettä. Pepita on huomannut, että kuvakirjalla saa häivytettyä lastenvälisten riitojen jälkimaininkeja. Myös lounaan kypsymisen odottelu sujuu paremmin kirjan avulla. Parhaita tarinoita ei aina kannata jättää iltasaduiksi, sillä illalla väsymys voi joskus pilata lukuhetken.

Tampereen Keskustorin peräkonttikirppikseltä tarttui tänään eurolla haaviin suloinen Pinokkio-kirja vuodelta 1970, jonka on Carlo Collodin sadusta mukaellut Oscar Weigle. Kirja on ilmestynyt WSOY:n Nukkesadut-sarjassa, jossa tuttuja satuja on kuvitettu nukkeasetelmin. Japanilaiset kuvittajat Tadasu Izawa ja Shigemi Hijikata ovat tehneet kuvituksia lukuisiin kuvakirjoihin 1960-1970-luvuilla, joita löytyy vaikkapa Trash Collectorin sivuilta.

Pepitaa nukkeasetelmakuvitukset ovat kiehtoneet jo aivan pienestä lähtien. Nukkekirjojen hartaudella tehdyt pienoismaailmat ovat huikaisevia, värit suloisen makeita ja muodot selkeitä. Kuvassa näkyvä Pinokkio-kirjan valasaukema muovimerineen ja hapsuhetuiloineen on Pepitasta liikuttavan kaunis.

Väripalalla aletaan tarjoilla joka kuukausi vähintään yksi päivä- tai iltasadunmittainen kirjapalasuositus, joka on löytynyt kirpputorin uumenista. Älkää huolestuko, menu on varmasti nautittavaa. Kirjoissa ei ole parasta ennen-päivää. Pääasia on, että kirja avautuu.

Pepita sai Adventure-palkinnon!

Eilen jaettiin Raumalla Pertsa ja Kilu -päivillä Laivakello- ja Adventure-palkinnot. Loistava sanataituri, kirjailija Hannele Huovi palkittiin Laivakello-palkinnolla. Pertsa ja Kilu -päiviä järjestää Väinö Riikkilä -seura. 

Kuvittajalle myönnettävä Adventure-palkinto annettiin Pepitalle! Palkinnon perusteluissa lukee mm. seuraava, tuhti lause: "Adventure-palkinnon saajan kuvituksissa näkyy rakkaus lapsiin, halu ymmärtää lasten maailmaa ja asettua lapsen asemaan niin, että vaikeat aiheetkin on kuvattu lapsilähtöisesti ja lasta ymmärtäen. Näin lapsi saa vapauden kasvaa haluamallaan tavalla ja haluamassaan tahdissa."

Lisää palkinnosta vaikkapa Lastenkirjahyllystä. 

Tämä Adventure-uutinen ei siis ole uutisankka. Ankat kylläkin piristivät Pepitan päivää synnyinkaupungin Forssan kirpputoreilla tänään. Suloiset vesilinnut löytyivät kahdelta eri kirpputorilta, yhteensä 8 eurolla. Ankkojen sisälle voi varastoida aarteita. Toisella ankalla oli mukanaan pikkuinen, rakkaudenvärinen lapsiankka.

Adventure-palkinnon jälkeen on aika purjehtia kohti uusia seikkailuja.

Yllätys yllätys!

Yllätysmunien kotiin salakujettama muovitilpehööri ei ole juurikaan kiehtonut Pepitaa. Tänä pääsiäisenä munista on kuitenkin alkanut löytyä hauskoja, muototajua haastavia kääntöhahmoja. Sammakko, joka on toisin päin hirvenpää! Pingviini, joka on toisin päin sarvikuononpää! Ja kun muistelee takavuosien iloisia löytöjä, tulee mieleen tonttu, joka on toisin päin krokotiili! Netin uumenista löytyi tieto, että tuo tonttukroko on Kinderin yllätys vuodelta 1999. Hahmon lumovoimasta todistaa se, että tuo tonttukroko löytyi edelleen Pepitan laatikosta. Pikkuhahmon vuolukiviveistosta muistuttava ulkonäkö poikkeaa edukseen tavallisesta yllätyskrääsästä.

Tällaisten silmänkääntötemppujen kehittäminen ei varmasti ole helppoa, mutta taatusti palkitsevaa. Näin pääsiäisen kunniaksi Pepita kaivaa esiin itsetekemänsä kääntökuvan pupusta, joka riisuu päähineensä ja pukee housut käden käänteessä. Kuva on kirjasta Makin makiikkaa (Lasten Keskus 2007).

Vaikka yhdenkin kääntökuvan keksiminen on haastavaa, on kuitenkin olemassa kokonaisia kääntökuvakirjojakin, esimerkiksi Satu Kontisen Hupskeikkaa (WSOY 2010). Kääntökuvien kiehtovuus lienee pelkistämisessä. Joka elementillä on oltava kaksi uskottavaa roolia.

Munien löydöt ajoivat Pepitan etsimään tietoa yllätysfiguurikulttuurista netistä. Radio Novan helmikuisesta nettijutusta löytyy kurkistus Kinder-hahmojen keräilyyn. Pepita huomaa, että Kinder-yllätysten keräily ei ole enää leikin asia. Vanha yllätys voi olla aarre. Ruotsalaisen keräilijän sivustolta löytyy noita kauniita 1990-luvun lopun vuolukivimäisiä kääntöhahmoja lisääkin. Pepita ei niin välitä, kertyykö yllätyshahmoille aikojen saatossa keräilyarvoa vai ei. Kääntöhahmot pääsevät Pepitan taidekasvatusvälineistöön. 

Suurin yllätys on, että, että pienestä munasta voi saada tuhdin oivalluksen.

Neljätoista Kimuranttia juttua

Hippu saa paketin Kimurantti juttu -kirjassa

Tässä touhukuussa on jotain erityistä. Ilmassa tuntuu olevan selkeää tahtoa auttaa lapsiperheitä, joille ei ehkä ilman ulkopuolista tukea tulisi jouluna lahjoja. Pepita tahtoo auttaa. Miten ihmeessä tonttuna toimiminen voisi onnistua? Auttaja voi toimittaa lasten lahjoiksi sopivia tavaroita Joulupuu-keräyspisteisiin, joista ne sitten toimitetaan paketoituina ja nimilapuilla varustettuina lapsille jouluaatoksi.

Ymmärrettävistä syistä lahjojen pitää olla käyttämättömiä. Se siitä kierrätyksestä siis tämän lahja-asian kohdalla. Pepitan toinen periaate on suosia itse tehtyjä lahjoja. Miten sille periaatteelle nyt käy?

14 kappaletta Kimurantti juttu -kirjaa (WSOY 2005)

Pepita päättää lahjoittaa 14 kappaletta Kimurantti juttu -kuvakirjaansa 2-4 -vuotiaille lapsille. 14 siis vuoden 2014 mukaan. 14. joulukuuta on viimeinen keräyspäivä.

Kotikaupungistaan Pepita löysi Joulupuu-keräyksen, jonka järjestää Tammerkosken Nuorkauppakamari ry. Joulupuu-keräyksiä järjestetään eri puolella Suomea.

Väripala haastaa mukaan Lastenkirjahylly-blogin Rouva Huun! Huu, löytyisikö hyllystäsi kirjalahjoja?

Nukketeatterisiilin kierrätysjoulu

Kuva: Ilpo Mikkonen

Pepita kävi lapsineen Tampereen Lielahden kirjastossa katsomassa Pikku Kulkurin Siilin joulu -esityksen. Kävijöille ilmaiset nukketeatteriesitykset Tampereen kirjastoissa ovat tulleet tutuiksi Pepitalle kotiäitivuosien varrella. Pikku Kulkurin esitykset ovat olleet erityisen kauniisti, luovasti ja selkeästi toteutettuja. Tämäkin esitys loihti 4- ja 6-vuotiaan kasvoille säteilevän hymyn.

Pikku Kulkurin esitykset ovat yhden miehen, Ilpo Mikkosen show. Taustatiimistä löytyy toki vielä lisää nukketeatteriammattilaisia. Siilin joulussa nähdään Marika Halmeen huovuttamalla tehtyjä nukkeja, jotka ovat todellisia taidonnäytteitä.

Siilin joulu -esitys pohjautuu samannimiseen kuvakirjaan, jonka on kirjoittanut M. Christina Butler ja kuvittanut Tina Macnaughton.

Pepitaa hymyilytti esityksen teema: käpälästä käpälään kiertävä lahja! Eilenhän sitä juuri tuli Väripalalla luvattua, että tämän joulun lahjat olkoon enimmäkseen kierrätettyjä tai itse tehtyjä. Toivottavasti nämä second hand-lahjat eivät päädy viidenteen käpälään ainakaan saman joulun aikana, vaikka nukketeatteriesityksessä eläinten keskuudessa se loikin joulun henkeen sopivaa yhteisöllisyyttä.