Leipää ja kullanmuruja

Juuri nyt elämä on täynnä rutiineja, arkea, leipää. Arki on kuitenkin ilolla höystetty. Vauva on 9 ja puoli kuukautta ja on oppinut konttaamaan ja nousemaan tukea vasten seisomaan. Oikein hyvällä tahdolla voi kuulla pikkuisen sanovan äiti.

Välillä myös hyppyjä ulkomaailmaan. Pepita kävi piipahtamassa Naivistit Iittalassa -näyttelyn Lasten juhlassa. Vauvakin näki nyt Pepitan kirjaan perustuvan Ilvekset kuin veljekset -nukketeatteriesityksen. Pepita myös maalasi hetken omien maalaustensa äärellä. Kullanmuru-maalaus jäi myyntiin Aula-Shoppiin.

8. luukku

Suurmies, akryyli 2015

Jean Sibeliuksen syntymäpäivän luukusta löytyy tietenkin suurmies itse. Pepita maalasi säveltäjästä muotokuvan viime kesän Naivistit Iittalassa -näyttelyyn. Pepitan mielestä Sibelius on laulujoutsen.

Aina mun ei pidä

FaceMaker-palikoilla tehty univelkainen mies.

Syyllisyyskuu on taas alkanut. Tällä kertaa muutama sana häpeilemättömästä oman tahdon ilmaisusta.

Pepita kävi viime viikonloppuna kuuntelemassa Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin riemukasta menoa Orchestra Baobabin kanssa.

Tuuresta tuli mieleen Pepitan lempilastenlaulu Kuningas Ei. Laulu on upea, väkevä, elämänmakuinen puheenvuoro uhmaikäisen vinkkelistä. Pepitan lapset ovat laulusta innoissaan. Toisen kanssa -blogissa laulua kohtaan on ilmaistu myös huumorinvärittämää vastarintaa. Toistaiseksi sanoitus ei ole aiheuttanut Pepitan lapsissa uhmakohtausten tihentymää.

Pepitalle Kuningas Ei on vielä enemmänkin kuin vain lastenlaulu. Sen voisi valjastaa liian kilttien aikuisten voimannuttamislauluksi. Sen sanoja voisi alkaa tapailla, kun harjoitellaan sanomaan EI.

Toinen Pepitaa viime aikoina vavahduttanut biisi on Pertti Kurikan Nimipäivien Aina mun pitää. Biisin sanoma vähemmistön äänitorvena on oivallinen. Silti Pepita löytää siitä myös laajemman sanoman. Aina mun pitää voisi olla myös yleisempi nykyisen oravanpyöräelämän kuvaus.

Kuningas Eissä on kohtaus, jossa kuninkaan alamaiset (siis vanhemmat) joutuvat tekemään töitä pussit silmillä. Pepita kehitteli pussi-isän FaceMaker-palikkakuvaksi.

Iso ässä Iittalassa

Ainoa, akryyli 2015

Naivistit Iittalassa -näyttely on jälleen avautunut. Tänä vuonna Pepita on saanut innoitusta Sibeliuksen musiikista. Maalaamisen taustalla soinut musiikki on alkanut tuoda mukanaan värejä ja tunnelmia. Yksi niistä on kuvan maalaus Ainoa.

On aika hengähtää, pitää hieman taukoa. Olla ainoastaan.

Suurkaupungin sykkeestä

Tervehdys suurkaupungista. Siis mistä? Hämeenlinnasta tietenkin. Hämeenlinna on suuri, koska siellä syntyi Sibelius. Pari viikkoa sitten Pepita vei ensimmäiset maalauksensa Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyyn. Tulevan kesän maalauksissa on Pikku-Ainolan tunnelmaa Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi. Yksi maalauksista oli kuvassa näkyvä Tervehdys suurkaupungista. Pepitaa kiehtoo  löytää pienestä suurta. Ja jokaisen ison on joskus terveellistä yrittää nähdä maailma pienen silmin. Tätä kokonaisuutta luodessaan Pepita pitää myös korvansa höröllä. Sibeliuksen musiikki on innostavaa maalausmusiikkia. Aikaa avajaisiin on vielä kymmenisen viikkoa. Sitten onkin aika oikoa suuret rusetit juhlakuntoon.

Mutta maalikuussa siis levitetään vain maalia, eikä vielä päästä maaliin.

Suurta urheutta?

Jean de Brunhoffin kuvitusta kirjasta 
Babarin lapsuus, WSOY 1958

Pepita Ruutu vietti lauantain tutustuen kahteen itselleen vieraampaan maailmaan, musiikkiin ja urheiluun. Mukana oli tukijoukkoina mies ja kaksi lasta. Ensimmäiseksi musiikkiosuus: kulttuurinnälkäisiä vanhempia lapsineen Tampereen yliopiston juhlasalissa kuulemassa Tampereen akateemisen sinfoniaorkesterin musiikkisatua Tarina Babarista, pienestä elefantista. Ilmoituksen mukaan esitys sopi 4-10-vuotiaille. Kyseessä on musiikkisatu, jonka Francis Poulent oli säveltänyt Jean de Brunhoffin kuvakirjojen pohjalta 1940-luvulla.  Käsiohjelmasta käy selville, että sävellys oli alunperin syntynyt niin, että eräs Poulentin sukulaistyttö oli halunnut vaihtelua musiikkiin ja työntänyt sedän nuottitelineelle Babar-kirjan. Poulent luki tarinan tytölle ja soitti väliin keksimäänsä musiikkia. Viiden vuoden kuluttua hän kirjoitti musiikin muistiin ja 1960-luvulla musiikkisatu sovitettiin sinfoniaorkesterille.

Musiikkisadun alkuperäiset elementit olivat siis lausunta, kuvakirjan kuvat ja kohtauksiin liittyvä musiikki. Ne kaikki tavoittivat myös lauantain yleisön. Nykyteknologian voimin kirjan kuvitusaukeamia näytettiin komeasti valkokankaalla. Aluksi esiteltiin orkesterin soittimet, joka teki hyvää varsinkin Pepita Ruudun yleissivistykselle. Nyt Pepita erottaa toisistaan kontrabasson ja sellon, eikä enää sekoita tuubaa ja trumpettia toisiinsa.  Vahva musiikki, söpöstelemättömät kuvat ja Pikku Kakkosen tädin (Veera Degerholmin) kerronta tekevät 4-vuotiaaseen tyttäreen vaikutuksen. Kertomuksen alussa tytär päätti, että äiti on äitinorsu  ja hän itse on pikkuinen Babar. Seuraavassa kohtauksessa äitinorsu ammutaan. 4-vuotias peittää päänsä äitinsä syliin, mutta sitten hän ei enää kestä. Salissa on muutaman sekunnin hiljainen hetki, jonka rikkoo 4-vuotiaan sydäntäriipaiseva nyyhkäisy. Päät kääntyvät – kuka ei ollut tarpeeksi urhea?

Illalla näimme TV-ruudusta jääkiekkoilija Teemu Selänteen uran päätöksen, joka johti olympiapronssimitaliin. Kyyneliään pyyhkivää Teemu Selännettä haastatellaan televisiossa. Ajoittaista urheiluallergiaa poteva Pepita Ruutukin on leiriytynyt ruudun ääreen liikuttuneena. Riemukkaaseen peliin hetki sitten eläytynyt 5-vuotias poika katsoo Selännettä ja ihmettelee, miksi tuo itkee. Selitämme, että ilosta se itkee ja toisaalta haikeudesta, kun ura loppuu. Selänne toteaa, että oli kyllä luvannut olla itkemättä haastattelussa. Miksi – pitääkö urheilijan taistella urheasti myös kyyneliä vastaan? Nukkumaan mennessä 5-vuotiaalta tulee itku. Sanoo itkevänsä ilosta – mutta kohta ei enää oikein tiedä, miksi. 

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua.