Pöllöjuttu synttäreiltä

7-vuotias on nyt 8-vuotias. Muutamalle koulukaverille pidettiin sirkussynttärit Kulttuurikeskus PiiPoossa. Sankari oli suunnitellut synttäreitään viikkotolkulla. Synttäreissä piti ehdottomasti olla pinata, se sellainen hauskoista kotivideoista tuttu meksikolainen karkeilla täytetty hahmo, joka nuijitaan rikki ja kaikki pääsevät keräämään nameja maasta.

Askartelukirjasta löytyi pinatan ohje ja Pepitan avustuksella sankari teki suloisen pöllöpinatan, aivan kuten kirjan kuvassa. Ilmapallon päälle laitettiin pari kerrosta liisteriin kastettuja sanomalehtisuikaleita. Kuivumisen jälkeen päälle liimattiin silkkipaperihapsut höyheniksi sekä liimattiin silmät ja nokka. Ilmapallo poksautettiin ja pöllö täytettiin makeisilla alakautta, peitteeksi teipattiin pahvinpala.

Valmis pöllö laitettiin juhlatilan kattoon roikkumaan. Karkit painoivat kuitenkin melkoisesti, eivätkä kiinnikkeet pöllön päässä kestäneet kuin yhden huitaisun puukepillä. Sen jälkeen pöllöparka oli maassa kaikkien riepoteltavana ja karkit menivät jakoon. Pöllön kohtalo vaikuttaa seuraavan pinatamme tuotekehittelyyn.

Sankari taisi pettyä, kun kaikki oli ohi niin nopeasti. Ihan pöllöähän se olikin.

Synttärinaksuja

7-vuotias sai kavereiltaan lahjaksi paljon askartelutarvikkeita. Eräästä paketista ilmestyi värikkäitä naksuja, joita ei ole tarkoitus syödä muuta kuin silmillään.

Naksuja voi kostuttamalla liittää yhteen ja niistä voi rakentaa hahmoja. Vinkkilehtinen oli pullollaan mitä monimutkaisempia ehdotuksia, mutta Pepita kannusti tytärtä kokeilemaan vaan ihan omasta päästä. Niin syntyi prinsessa ja hänen pieni koiransa.

Suodatetut kukat

Joululoma alkaa! Päiväkodin aikuisille oli hankittu joulutervehdykseksi pikkuiset tulilatvat. Vielä piti miettiä, miten kukat tarjoiltaisiin. Muovikääreet saivat lähteä. Tilalle Pepita tempaisi suodatinpaperit. Äkkiä syntyi vielä toinen oivallus. Suodatinpaperi taitoksille  ja saksilla paloja pois kuten paperihiutaleissa. Ruukku luomuksen keskelle, nauhaa ympärille ja kylkiäiseksi vielä pompom.

Kaksinkertainen kuusijuhla

Lahjan antamista harjoitellaan joka kerta lasten kanssa, kun kavereilla on synttäreitä. 6-vuotiaan eskarikaverikaksoset täyttivät kuusi. Tällä kertaa tytär oikein puhkui antamisen iloa. Korttikin syntyi huolella jo monta päivää etukäteen. Kortin kuvassa kaksoset avaavat pakettia, josta pomppaa heidän pikkuveljensä. Huomaa kaksosten hämmästyneet ilmeet! Hauskana yksityiskohtana numero kuusi kuusien keskellä.

Kortin kontrasteja lisättiin tietokoneella, jotta hennot lyijykynä- ja puukynäviivat näkyisivät paremmin. Kortiksi päätyi siis tuloste, mutta samalla hauska tilannekuva jäi itsellekin talteen.

Taidetehtailua

Pilviseen päivään sopii taideprojekti lastenhuoneen lattialla. Pari viikkoa sitten Pepita opetti 6-vuotiaalle grafiikan saloja.

Laatta kaiverrettiin lyijykynällä pehmeälle press-print-laatalle. 6-vuotias sai tietää, että painaumiin painoväri ei pääsisi, ne jäisivät vedoksessa paperinvärisiksi. Sitten sekoitettiin tasaisella alustalla vesiliukoisia linovärejä. Yllättävän hyvin aluseksi sopi nurkista löytynyt karkkilaatikon muovikansi, jonka pieni reunus esti telaa eksymästä liian laajalle! Laatalle telattiin kumitelalla tasainen värikerros. Hyvä tela ei ole aina halpa, mutta yhden Pepita on löytänyt jopa kirpputorin roinalaatikosta.

Sitten asetettiin laatta puhtaalle paikalle sanomalehden päälle ja painettiin kuva paperille puhtaan telan avulla.

Sitten vedos käännettiin varovasti laatan päältä. Valmis! Ja sitten uutta vedosta painamaan!

Yhdessä katsottiin, ettei laatan painaumat olleet liian hentoisia tai liian syviä, kokeiltiin eri väriyhdistelmiä, testattiin painamista liian värin kanssa ja liian vähäisen värin kanssa. 6-vuotias jaksoi keskittyä 20 vedoksen verran.

Tällä tekniikalla voi tehtailla kortteja tai taidelahjoja sukulaisten tai ystävien seinälle. Lapsi ei välttämättä halua antaa ainutkertaista teostaan läheisellekään ihmiselle, jos kokee onnistuneensa jossain pitkällisen pinnistelyn tuloksena. Painaminen voi kuitenkin tuoda lapsen herkät, viisaat viivat monien läheisten ulottuville ja lapsi voi niitä hyvillä mielin lahjoittaa. "Tämä on kuin kopiokone", huudahti 6-vuotias telatessaan.

Hienokuun kukkaset

Hienokuun postauksissa erityisen hienoja löytöjä arjesta.

Viime viikkoina Pepita on huomannut uuden merkin lähestyvästä vanhuudesta. Lasimaljakot ovat nimittäin alkaneet muuttua kiinnostaviksi.

Kaikki alkoi vierailusta eräällä tamperelaisella pikkukirppiksellä, josta löytyi oranssi, villinnäköinen kukkavaasi. Hinta 6 euroa.

Miehen kanssa kaikkea hienoa lasitavaraa kutsutaan aina leikkimielellä Muranoksi. Matkalla kirpparilta kotiin Pepitalle tuli yhtäkkiä mieleen, että tuo iloinen, hulvaton maljakko saattoi olla ihan oikeaa Muranon lasia. Siis Venetsian pieneltä Muranon saarelta peräisin olevaa perinteikästä, käsintehtyä kauneutta. Maljakon pohjasta ei löytynyt kaiverrusta tai tarraa. Vain pieni jälki, jonka Pepita tulkitsi punttelinjäljeksi.

Googletus vahvisti, että vaasin sukulaisia löytyi hakusanoilla murano red vintage vase ja niitä ainakin väitettiin Muranon lasiksi. Seuraavalla kerralla samalta kirpputorilta löytyi vielä toinen samanmoinen, mutta punaisempi maljakko, joka päätyi Pepitan isän synttärilahjaksi. Lisäksi kirpparilta tarttui vielä mukaan vinha, sinikeltainen vaasi, jonka alkuperää Pepita ei kuvia vertailemallakaan pystynyt selvittämään. Jokatapauksessa parin päivää sitten saadut nimppariruusut viihtyvät uusissa kaunottarissa.

Pepita ja lapset päin seiniä!

Mitä tässä kuvassa tapahtuu? Onko Pepitan luomisvimma riistäytynyt käsistä? Onko Pepita vetänyt lapset mukaan laittomuuksiin ja vieläpä keskellä kirkasta päivää?

Pepita vietti perheineen värikkään hetken pari viikkoa sitten Lastenkulttuuriyhdistys SirkusRakkausPumPumin, taidetarvike PAINEen ja Cartel Storen järjestämässä tapahtumassa Tampereella, jossa sai maalata spray-maaleilla katutaidetta luvalliseen seinään.

6-vuotias innostui erityisesti maalitusseilla piirtämisestä. Isoveli puolestaan tutkaili sitä, miten spray-pullon etäisyys seinästä ja kädenliikkeen nopeus vaikuttavat maalin levittymiseen. Lysti maksoi 5 euroa maalaajaa kohti. Seinään syntyi ainakin nopeita kissanaamoja aiempien maalareiden väriläiskien väleihin  ja runsaasti värikokeiluja.

Maalaamisen lomassa lapset kokeilivat viereisellä rampilla myös skeittilaudalla pysymistä. 

 

Taidekasvattajana Pepitan sormia syyhyttää spray-maalien mahdollisuudet.

Mitä tekemistä lapsille?

Viileä kesäpäivä, turhautuneita lapsia, eikä mitään tekemistä. Silloin metallinpaljastin pelastaa tilanteen. 7-vuotias vaelteli kavereineen kodin läheisellä kukkulalla metallinpaljastimensa kanssa. Aarteita löytyi. Pojat kaivoivat ylös muun muassa jättikokoisia ruostuneita nauloja. Ne lienevät ratanauloja, kulkeehan rautatie lähistöllä.

Aarteenetsijöillä oli selvästi rautaista ammattitaitoa. Näistähän voisi koostaa jonkin romutaideveistoksen, vaikkapa rautarouvan tai teräsvaarin...

Äiti, sinä olet tähti!

Pepita vietti äitienpäivän aattoa Tallinnassa, muun muassa Kumussa, nykytaidetta ja sydäncappucinoa siemaillen. Sillä aikaa mies ja lapset muokkasivat Pepitalle äitienpäiväaamun laulua:

Tuiki tuiki äitönen,

koko päivän sua katselen.

Lämpimänä loistat vaan,

sua kun halata mä saan.

Tuiki tuiki äitönen,

sulle suukon antelen!

Aamuinen jälleennäkeminen oli tavallista hilpeämpi. Olihan Pepita ollut perheensä luota poissa, kaukomailla, peräti puolitoista vuorokautta.

Pepita sai lahjaksi mansikoita. Tosin amppeliversiona, joten maistiaisia tulee vasta aikojen päästä.

Mietintäriepu löytyi!

5-vuotias on nyt 6-vuotias. Tytär toivoi lahjaksi pingviiniä, bambia tai pupua. Leluna siis, onneksi.

Pupun erityisvaatimuksena oli, että korvia piti pystyä muotoilemaan. Vaatimusten mukainen ristiturpa löytyi Tampereen Luontokaupasta. Korvissa on sisällä rautalankaa, joten ne saa aseteltua haluamaansa asentoon.

Tytär sai viettää prinsessapäivää kotona. Päälle puettiin toisesta lahjapaketista tullut juhlamekko. Aamukakkupöydässä 6-vuotias totesi, että uuden pupun halaaminen on kuin mietintärievun puristamista. Mietintäriepua ei joulupukilta tullut, joten pupu on siis riepu. 6-vuotias kertoi, että pupu on kuin se "äidin runon pupu, joka laittaa korvansa solmuun ja miettii".

Pepita on tosiaan kirjoittanut runon Muistinsa menettänyt rusakko (kirjassa Lokin lokiikkaa, Lasten Keskus 2005). Solmu nenäliinassahan on vanha kikka jonkin asian muistamiseen. Korvien solmiminen auttaa kuitenkin rusakkoa, ainakin jonkin verran.

Lokin lokiikkaa -kirjan muistinsa menettänyt rusakko.

Muistinsa menettänyt rusakko

Kerran tuli luokseni rusakko.
Tuli, kun oli pakko.
Ei muistanut mihin pisti muistinsa,
oli kyllä etsinyt, tonkinut kuistinsa,
kaivellut kiivaasti kirjoituspöytää.
Vaan muistiaan ei voinut löytää.

Ei tiennyt, kuka on presidentti,
ei, kuinka pitkä on sentti,
tai miten vannotaan vala,
ei edes sitä, että hauki on kala. 

Sanoin: – Muistamisen piinassa
auttaa solmu nenäliinassa. 

Mutta rusakko korvansa solmuksi liitti
ja minua sitten kovasti kiitti, 
sillä hän muisti jo, mikä on hauki.

Mutta ei sitä, miten solmun saa auki. 

(Petra Heikkilä)

15. luukku

Muutamassa seuraavassa joulukalenterikuvassa tulee olemaan jouluun liittyviä asioita liikennemerkein kuvattuna.

Tänään on aika antaa ajatus jollekin, joka viettää joulunaikaa yksin. Lauri Laukkasen ohjaamassa lyhytelokuvassa My Dear Friend  mummo saa yksinäiseen jouluunsa tärkeän muiston. Elokuvan voi katsella täältä.

9. luukku

Joskus suuria muotoilun keksintöjä tulee vahingossa. Pepita havahtui yhtenä touhukuisena yönä siihen, että 7-vuotiaan piti ottaa kouluun mukaan tonttulakki. Viime vuonna kumpikaan lapsista ei ollut suostunut käyttämään silloin helposti löytyneitä hiippalakkeja. Kerran hylätyt lakit pysyivät piilossa, uutta lakkia ei ollut ja naapureiden ikkunat olivat jo pimeinä. 7-vuotias nukkui tietämättä vanhempiensa ongelmasta.

Pepita ja mies vaeltelivat kodissa ja tarttuivat epätoivoisesti kaikkeen punaiseen, kunnes Pepitan käteen osui suloinen tummanpunainen neulepipa. Loistavaa. Pari tiukua hiipan kärkeen lainattiin villatossuista. Oli syntynyt uusi muotoilun tuote. Kuinka mukava onkaan kotikutoisen oloinen, rento, joustava pipa, jossa nykyaika ja perinteet kohtaavat! Ihan eri fiilis kuin tiukoissa kangaslakeissa, jotka eivät istu. 

Vanhemmat ponnistelivat lapsensa maineen vuoksi ja poika pääsi hienossa lakissa kouluun, niinkö? Eihän tuo uusi lakki tietenkään pojalle kelvannut. Poika lainasi koulusta tavallista tonttulakkia. Pepita ja mies tunsivat itsensä ihan tontuiksi.

Mutta kotona neulepipaa yllättäen kyllä käytetään. Ehkä aika on pian kypsä tonttulakkien muodonmuutokselle?

5. luukku

Joulukoristeita nollabudjetilla? Pepita oppi eräässä kierrätyspajassa tekemään muovipusseista suloisia pompom-palloja, jotka sopivat niin tukkaan (kuvassa) kuin joulukuuseenkin. Ohuista roskapusseista tulee täyteläisimmät pallot, mutta hauskoja syntyy myös ihan tavallisista ruokakaupan pusseista.

Ensin tarkistetaan, että muovipussi ei ole mistään kohtaa liiskaantunut tiiviiksi. Pussi asetellaan hiukan hörhöllään olevaksi pötköksi, joka taitetaan keskeltä kahtia. Ja sitten taitetaan kahtia vielä toisen kerran. Sitten tämän pikkupötkön keskelle sidotaan tiiviisti naru, johon tehdään umpisolmu. Narun päät saavat vielä jäädä pitkiksi. Sitten hyvillä saksilla leikataan pieniä paloja muovipussiaineksesta kummastakin päästä, niin että kaikki kerrokset vähitellen avautuvat pörröiseksi palloksi.

Lopuksi narun voi sitoa haluamansa pituiseksi lenkiksi. Erityisen tuuheaa palloa varten voi samaan pötköön laittaa parikin pussia.

5- ja 7-vuotias innostuivat tästä askartelureseptistä kovasti. Tosin roskapussille oli sitä perinteistäkin käyttöä leikkelytuokioiden jätteitä siivotessa...

Häkki heilahti

Pepita lukee lapsilleen iltaisin Thorbjørn Egnerin Kolmea iloista rosvoa. Tavoitteena olisi saada kirja päätökseen ennen kuin 7-vuotias näkee kirjasta tehdyn näytelmäversion mennessään luokkansa kanssa teatteriin perjantaina. Tämän illan luvussa 75 vuotta täyttänyt Topias sai syntymäpäivälahjaksi ystäviltään puhuvan papukaijan, amerikkalaisen Pollin.

Jännittävää olisi nähdä, puhaltaako teatteriväki 60 vuotta vanhaan tarinaan ja hahmoihin uutta vääntöä. 

Papukaijoista puheenollen, Pepita törmäsi Roomassa eräänä päivänä kahden tunnin sisällä kahteen vangittuun papukaijaan (kuvissa). Kumpikaan ei halunnut kommentoida.

Omaa jälkeä luomassa

7-vuotias vuoli kepistä kynän.

Pepitan ja miehen lapset ovat ottaneet ensimmäiset loikat ulkomaailmassa. 7-vuotias aloitti koulun. 5-vuotias aloitti päiväkodin. 7-vuotias kuului siihen noin kahden prosentin joukkoon, joka jättäytyi esikoulun ulkopuolelle. Esikoulun aikataulu ei sopinut perheen rytmiin, sillä iltatöihin mennyt Pepita halusi nähdä poikaansa enemmän kuin vain aamuisin ja iltaisin. Tästä syksystä lähtienhän esikoulun käyminen tai ainakin "esiopetuksen tavoitteet täyttävään toimintaan osallistuminen" onkin jo pakollista.

Esikouluttamaton 7-vuotias oppi kuitenkin vuoden aikana lukemaan, laskemaan ja käyttäytymään kerhoryhmässä. Koulunaloituslahjana pikku koululainen sai vanhemmiltaan puukon, sellaisen vasta-alkajille suunnitellun. Oikeastaan lapsen vähittäisen itsenäistymisen seuraamisessa ja vuolemisen ohjaamisessa on jotakin samaa. Pitää opastaa ja luottaa.

Opastaminen ja luottaminen. Siihen samaan uskotaan myös 5-vuotiaan päiväkotiryhmän pedagogiikassa. 5-vuotias pääsi montessori-päiväkotiryhmään. Montessori-pedagogiikan motto on auta minua tekemään itse.

Pepita menee kouluun vasta kuukauden päästä. Kuvataidekouluun ja siis opettamaan. Tämä kuu on olokuu. Luvassa on hiukan palstatilaa ololle, siis olotilaa.

Mitä lahjaksi ystävälle?

Pepitan hyvä ystävä, 5-vuotiaan kummisetä, täyttää tänään 40 vuotta. Pepita kävi hiljattain lahjaostoksilla, kirpputorilla tietenkin. Seurasi ankaraa ajattelua hyllyjen välissä. Mikä sopisi lahjaksi analyyttiselle, mutta myös runolliselle kuvataidealan miehelle? Jotain, joka liittyisi taiteeseen ja pohdiskeluun. Jotain, joka voisi olla eräänlainen matkamuisto 40 vuotisen elämänpolun varrelta.

Tehtävä vaikutti mahdottomalta. Pepita ajatteli jo pitää tauon, pistää asian mietintämyssyyn. Mutta sitten, siinä se oli! Pieni Ajattelija oli aivan omissa maailmoissaan eräällä hyllyllä. Onneksi pikkumies ei havahtunut mietteistään, kun Pepita poimi sen varovasti koriinsa. Kämmenelle mahtuva patsas on selvästi versio Auguste Rodinin tunnetusta Ajattelija-veistoksesta, jonka alkuperäinen nimi on Runoilija. Ajattelija oli kuin luotu lahjaksi juuri 40-vuotiaalle päivänsankarille, sillä pohjassa olevassa lapussa luki 40. Siis 40 senttiä.

Ostos alitti lahjabudjetin. – Penni ajatuksistasi, sanoi Pepita pikkumiehelle.

Kranssi on jo ovella...

Ja myös joulu on jo ovella! Koska Pepitalla on kierrätysjoulu, romusta on tullut kultaa. Tavaravuoria hienovaraisesti kritisoivaan ovikranssiin tarvitaan paljon pientä hylättyä krääsää, kultainen spray-maali, kranssipohja ja kuumaliimaa tai ohutta rautalankaa.

Esineet suihkautetaan kullalla ja kiinnitetään kranssipohjaan. Kun sekavat värit häviävät, esineiden muodot tulevat esiin hienolla tavalla. Maalaisromantikot voivat tehdä vaikka valkoisen kranssin.

Pepitalle kranssin tekeminen oli seikkailu unohdettujen ja yhdentekevien rojujen äärelle. Kranssissa esineet saivat uuden elämän, yllättävän arvonylennyksen.

Tätä kranssia ja joulua yhdistää myös eräänlainen tavaran kultajuhla. Miten ihminen oppisi ilmaisemaan arvostustaan toiselle ilman valtavaa tavarakierrettä?

Pepita ei lähettänyt tänä vuonna joulukortteja. Tämä kranssin myötä Pepita toivottaa siis hyvää ja merkityksellistä joulua! Olkaa kultia toisillenne.

Kaksi kultaista tätiä

Lasten kerho meni joulutauolle. Viimeisen kerhokerran kunniaksi piti keksiä jotakin pientä muistamista kultaisille tädeille. Ehkä jokunen muukin vanhempi miettii, mitä lapsen hoitajille tai opettajille voisi antaa kauden päättyessä. Ylen nettisivulta löytyy viime keväisestä jutusta esimerkkejä siitä, millaisiin mittasuhteisiin lahjojen antaminen voi paisua.

Aamulla 6-vuotias, joka oli aiemmin vannonut inhoavansa askartelua, tarttui tehtävään innostuneena. Pepita kehitti käsillä olevista tarvikkeista helpon ja nopean enkeliaskartelureseptin, jossa sai, tottakai, näkyä lapsen oma kädenjälki.

Vankalle pahville liimattiin enkelin hiuksiksi aiemmin tehty, jo kuivunut paperimassalätyskä. Poika piirsi enkelille vartalon ääriviivat. Pepita leikkasi hahmon irti ja suihkutti sen kultamaalilla kuistilla molemmilta puolilta. Paperimassan päälle liimattiin lapsen paperille taiteilemat kasvot. (Jos naama ei heti lapsen mielestä onnistu, niitä voi tehdä useampia ja liimata sitten sen parhaan.) Pepita kiinnitti aivan ohutta kullanväristä rautalankaa yhdellä kuumaliimatipalla pään taakse ripustuslenkiksi. Noin 15-senttisen enkelin saa ripustaa kuuseen tai vaikka suojelusenkeliksi seinälle.

Mummoille, ukeille ja kummeille tästä voisi muunnella henkilökohtaisemman lahjan korvaamalla piirroskasvot vaikkapa valokuvalla. Selkeään linjaan sopisi vaikkapa pelkistetty mustavalkoinen kasvokuva kopiona tai tulosteena. Valokuvaus on nykyään niin helppoa, että yhdessä lapsen kanssa voi vaikka napata juuri tähän askarteluun sopivan ilmekuvan.

Sujuiko askarteluaamussa kaikki niin kuin Strömsössä? Ei. 4-vuotias ei todellakaan halunnut tehdä pahvienkeleitä. Hän olisi halunnut tehdä mosaiikkiteoksen. Hmm. Siinäpä kaakelinpala purtavaksi tulevaisuuteen. Tulossa Väripalalla siis: Väripalojen sommittelua lapsilähtöisesti!

Neljätoista Kimuranttia juttua

Hippu saa paketin Kimurantti juttu -kirjassa

Tässä touhukuussa on jotain erityistä. Ilmassa tuntuu olevan selkeää tahtoa auttaa lapsiperheitä, joille ei ehkä ilman ulkopuolista tukea tulisi jouluna lahjoja. Pepita tahtoo auttaa. Miten ihmeessä tonttuna toimiminen voisi onnistua? Auttaja voi toimittaa lasten lahjoiksi sopivia tavaroita Joulupuu-keräyspisteisiin, joista ne sitten toimitetaan paketoituina ja nimilapuilla varustettuina lapsille jouluaatoksi.

Ymmärrettävistä syistä lahjojen pitää olla käyttämättömiä. Se siitä kierrätyksestä siis tämän lahja-asian kohdalla. Pepitan toinen periaate on suosia itse tehtyjä lahjoja. Miten sille periaatteelle nyt käy?

14 kappaletta Kimurantti juttu -kirjaa (WSOY 2005)

Pepita päättää lahjoittaa 14 kappaletta Kimurantti juttu -kuvakirjaansa 2-4 -vuotiaille lapsille. 14 siis vuoden 2014 mukaan. 14. joulukuuta on viimeinen keräyspäivä.

Kotikaupungistaan Pepita löysi Joulupuu-keräyksen, jonka järjestää Tammerkosken Nuorkauppakamari ry. Joulupuu-keräyksiä järjestetään eri puolella Suomea.

Väripala haastaa mukaan Lastenkirjahylly-blogin Rouva Huun! Huu, löytyisikö hyllystäsi kirjalahjoja?

Osittain itse tehty joululahja?

Touhukuu on alkanut. Touhukuun touhut tähtäävät tietenkin jouluun. Tänä vuonna Pepitalla on kunnianhimoinen haave antaa mahdollisimman paljon joululahjoja, jotka ovat käytettyjä tai itse tehtyjä, konvehteja ja villasukkia lukuunottamatta. Tee-se-itse-kierrätysjoulu aiheuttaa tietenkin jonkin verran päänvaivaa, kirpparivisiittejä ja  ―  tietysti touhua.

Voisiko käytetyn ja itse tehdyn lahjan yhdistää? Joskushan kirpparilta löytyy sellaisia melkein sopivia lahjoja. Pepita saattaa törmätä esineeseen, joka suorastaan vaatii uutta maalikerrosta ylleen. Esine on laadukas ja hyvin suunniteltu, mutta ehkä jo kolhuja saanut. Sormia alkaa syyhyttää maalata esine ainakin osittain uudelleen! Hiekkapaperin ja akryylimaalaushetken jälkeen esine on taatusti persoonallinen. Pepitalle nämä tuunailut ovat sunnuntaimaalailua. Oman taiteen vastapainoksi on hauska tehdä silloin tällöin itsekoristeltuja lahjoja ystäville.

Enkelinaulakon Pepita antoi jo pari kuukautta sitten ystävälleen syntymäpäivälahjaksi. Teemansa puolesta se olisi sopinut myös jouluun. Alunperin yksivärisellä valkoisella enkelinmuotoisella kuviolla varustettu puinen naulakko maksoi kirpputorilla 0,50 €. Pepita maalasi enkelin esiin.

Valmiita esineitä tuunatessa pitää kuitenkin pitää näpit erossa antiikista ja muista keräilyesineistä. Omaa vaivannäköä kannattaa kuitenkin arvostaa sen verran, että valitsee muuttumisleikkiin hyvälaatuisia esineitä, jotka kestävät käytössä vielä pitkään.