Matkarattaiden uusi kukoistus

Vauvavarustelu jatkuu. Yksi asia, jolla on tarkoitus helpottaa kulkemista, on matkarattaat, joihin saa kiinni auton turvakaukalon. Klik vaan ja turvakaukaloon nukahtanut nyytti pääsee rattailla markettiin.

Testivoittajakaukalo ja telakka hankittiin vähän käytettynä 100 eurolla. Kaukaloon sopivat Britax B-agile-rattaat löytyivät nettihuutokaupasta 40 eurolla ja niihin sopivat kaukaloadapterit nettikirpparilta 10 eurolla.

Rattaiden kuomun kangas oli kuitenkin haalistunut auringossa. Musta kangas oli muuttunut epätasaisen ruskeaksi, kuten myyjä oli luvannutkin. Ihanaa! Täydellinen tuunausta kaipaava kohde! Pepita pesi kuomun ja hankki Vallejo-kangasvärejä, jotka sopivat myös tummille tekokuiduille ja jotka eivät kaipaa silitystä. Värien luvataan olevan myös myrkyttömiä. Värikartasta tuli valittua peittävät sävyt, jotka sekoittuvat kauniisti keskenään.

Kuomun rakenteessa on pari kivaa kikkaa. Takaosassa on vetoketjullinen pussukka, johon saa mukaan vaikka varavaipan. Kuomun keskellä on verkkomainen laajennusosa, jonka saa käyttöön avaamalla vetoketjun.

Luonnosta Pepita ei kuomutuunaukseen malttanut tehdä, vaan Enni Id-henkiset kukkakuviot saivat rönsyillä vapaasti. Ensimmäinen värikerros tuntui hukkuvan tummaan kankaaseen. Kaksi kerrosta tarvittiin tarpeeksi peittävään lopputulokseen.

 

 

Taatusti ei tule samanlaisia vastaan.

Hetkestä kiinni?

Pepitalla alkoi neljänkympin kriisi. Parikymmentä vuotta sitten, aikuisen ikään ehdittyään Pepita ihmetteli, miksi aikuisia sanotaan aikaihmisiksi, sillä eihän heillä ole koskaan aikaa. Nyt aikaa tuntuu olevan vielä vähemmän, näitä aikoja sanotaan ruuhkavuosiksi. Tätä ruuhkaa ei voi alittaa, sitä ei voi ylittää. Täytyy mennä läpi. Ja sitten jonain päivänä huomaa, että leijonan osa elämästä on mennyt.

Onneksi on vaikkapa tämä Väripala. Tähän voi säilöä aikaa. Pienen pohtimishetken aika tuntuu olevan aloillaan. Ja hetkiin voi palata.

6-vuotiaan tulkinnassa Big Benistä kello on pysähtynyt näyttämään aikaa, jolloin ohitimme sen aamuvarhaisella matkalla lentokentälle.

Pienet suurkaupungissa

Suurkaupunki lasten kanssa on aina haaste. Lontoossa 6-vuotiaan ja 8-vuotiaan kanssa isoimmat elämykset olivat ilmaisia tai ainakin edullisia. Saippuakuplat Tate Modernin ulkopuolella kolahtivat paremmin kuin nykytaide. Ajelu kaksikerroksisella bussilla toimi paremmin kuin tiede- ja tekniikkamuseo.

Pienet asiat ovat siis merkityksellisiä. Yksi erittäin pieni esine pelasti matkan alkutaipaleen ja lopun. Heti Lontoossa yksi vedettävä laukku sanoi kahvansa irti. Pepitan mies otti ihmemiesilmeen, pyysi Pepitan nutturasta yhden hiuspinnin ja korjasi kahvan.

Paluumatkalla tuo sama epäonnenlaukku jäi kiinni turvatarkastuksessa. Sisältä löytyi Norwichin jalkapallo, 8-vuotiaan aarre. Turvatarkastaja ei halunnut pallon lentävän Suomeen, ainakaan täytenä. Pepita kuvitteli mielessään 8-vuotiaan reaktion, kun hän joutuisi jättämään pallon kentälle. Ei, oli pakko keksiä jotain. Pallon paikka oli ehdottomasti jalkapallokentällä, ei lentokentällä. Pepita nappasi vielä yhden pinnin päästään. Mies hoksasi, otti taas ihmemiesilmeen ja tyhjensi pallon.

Ei uskoisi. Joskus pallon tyhjentyminen voi tarkoittaa unelmien täyttymystä.

Satu menee puihin!

Pepita ja perhe viettivät syysloman Iso-Britanniassa. Ohjelmassa oli kolme päivää Norwichissa, kaksi Walesissa ja vielä lopuksi kaksi päivää Lontoossa. Tavoitteena oli yrittää löytää tasapaino lasten ja aikuisten kiinnostusten kohteiden välillä.

Norwichin lähellä sijaitseva BeWILDerwood oli täysosuma, josta nautti koko seurue. Metsään, isojen puiden siimekseen sijoitettu satupuisto oli elämys. Luontoon sointuvat puumajat ruokkivat mielikuvitusta. Ilmassa oli aitoa seikkailun ja oivalluksen iloa. Miksi tällaista ei ole Suomessa?

BeWILDerwood-päivämme oli sateinen keskiviikko. Ehkä juuri siksi puisto oli ruuhkaton, avautumisaikaan vain pari kouluryhmää ja muutama perhe. Saavuimme paikalle brittiystävämme autolla. Yli 105-senttisinä Pepitan seurueen jäsenet (3 aikuista, 2 lasta) maksoivat pääsymaksua 15,50 puntaa kukin.

Puihin rakennetut majat, labyrintit ja liukumäet tempaisivat mukaansa ja märkyys unohtui. 6- ja 8-vuotias nauttivat estottomasti, mutta sekä pienemmät että isommat viihtyvät puistossa varmasti.

Seurueemme nelikymppiset aikuiset painelivat lasten mukana kaikkialla, eikä missään vaiheessa tullut lälly olo. Liukumäet saattoivat olla aikuiseen makuun hieman liian hurjia. 

BeWILDerwoodin kehyskertomus pohjautuu Tom Blofeldin lastenkirjoihin. (Blofeld on myös puiston omistaja.) Ihmisille tarkoitettujen puumajareittien varrella saattoi ihailla pieniä, vaaksanmittaisille hahmoille rakennettuja asumuksia. Puiston kokemista ei haitannut, vaikka tarinaa ei ollutkaan tuttu. Missään ei (onneksi) näkynyt roolipukuihin sonnustautuneita karvaturreja.

Eväitten syöntiin oli oma paikkansa, jossa aikuiset saivat ostaa kahvikupposensa. Tarjolla olisi ollut myös lähiruokaa. Välttämättömät huolto-ja varastorakennukset oli tehty samaan tyyliin kuin muut rakennelmat. Vessat olivat siistit ja toimivat. Krääsäkauppakin löytyi, mutta melko maltillinen sellainen. Kirjat olivat kaupassa hyvin esillä.

Kokemuksen kruunasi pieni puroajelu, jonka Pepita seurueineen ajeli molempiin suuntiin, kun kerran tungosta ei ollut. Veneen kuljettaja vinkkasi huomaamaan ajelun varrella näkyvät satuolentojen talot. Puksuttelimme myös Mildred-krokotiilin ohi, joka päästeli sieraimistaan yllättäen vesisuihkun aivan veneen kohdalla!

Pepitaan teki vaikutuksen puistosta henkivä luottamus lapsen kykyyn pitää hauskaa ilman ylenpalttista ylhäältä tulevaa ohjaamista ja holhoamista.  
10 +

Rauhassa rupsahtaneet

Talokaunotar Tallinnasta

Matkoilla ollessaan Pepitan suuria intohimoja on kulkea kaduilla ja kujilla valokuvaten vanhoja, ränsistyneitä taloja, jotka ovat myynnissä. Ostoaikeita ei ole, mutta näissä taloissa on luonnetta ja tarinaa, ne ovat persoonia. Talot ovat yleensä todella surullisessa kunnossa, mutta samalla on olemassa pieni toivo, että joku tulisi ja rakastaisi.

Pepitalla on toki sympatiaa myös irtonaisia talonosia kohtaan. Taloyhtiön talkoissa vintiltä löytyi vanha, koditon ovi. Pepita tarjosi sille häkkivarastonsa (pölyjen pyyhinnän jälkeen) kunnes joku naapureista huomaa kaipaavansa alkuperäisovea.

Katu-uskottavat penkit

Ilokuun alun kunniaksi iloinen kalusteoivallus Jurmalan kadulta. Street burgerin penkit olivat näköjään saaneet innoituksen skeittilaudasta.

Ilokuussa Pepita esittelee iloisia sisustusideoita sekä kotipiiristä että kauempaa. 

Taidetarvikkeita Riiasta

Pepita jatkoi taidetarvikkeiden shoppailua Latvianlomallaan vielä Riiassakin. Pepita valitsi netin avulla yhden kaupan keskeiseltä paikalta. Paikan päällä Pepita oivalsi, että kauppa sijaitsi Riian Taideakatemian yhteydessä. Upean vanhan rakennuksen pihalla komeili Pepitan lempiveistos, Willendorfin Venus, tosin jättikokoisena ja kiiltävänä.

Akatemian alakerrassa, patinoituneen käytävän varrella oli taidetarvikekauppa, josta löytyi kotiinviemistä. Kamera tallensi kotiinviemiseksi kellarikerroksesta myös otoksen taiteellisesta vessanovesta.

Maalausvirtaa Jurmalassa

Latvianlomalle mennessään Pepita oli tietoisesti jättänyt taidetarvikkeet kotiin. Eihän aikaa maalaamiselle perhelomalla kuitenkaan olisi.

Kun 6-vuotias kaatui loman toisena päivänä sänkyyn kurkkukivun vuoksi, Pepita päätti vapauttaa miehen ja 8-vuotiaan Pohjois-Euroopan suurimpaan vesipuistoon.

Pikkutoipilaan huollon ja viihdytyksen lomassa Pepita ehtisi hyvin maalata lomatalon terassilla, ruusupuskan katveessa. Ongelmana oli vain löytää maalausvehkeet Jurmalasta ennen miesväen katoamista vesipuiston syövereihin.

Pepitan mies soitteli jopa turisti-infoon, mutta vastaus oli, että lähin ostopaikka on Riiassa. Pepita ei halunnut uskoa.

Kiihkeän googletuksen tuloksena oli osoite muutaman kilometrin päässä, johon toivorikkaana ajeltiin. Osoitteesta löytyi sekatavarakauppa, mutta ei yhteistä kieltä. Kaupan ovella korjattiin juuri pyörää, ja Pepita maalaili parhaansa mukaan kynnyksellä ilmaa yrittäessään kertoa tarpeistaan.

Myyjätär myi mielellään pari maalauspohjaa, jotka olisivat ilmeisesti päätyneet myyntiin tauluina, jos olisivat ehtineet saada öljyväriä pintaansa. Jostain löytyi pari hyvää sivellintäkin. Mutta akryylivärejä, niitä rouvalla ei ollut. Hänellä oli kuitenkin tiedossa paikka, josta akryyliä saisi. Pepita maksoi huojentuneena pohjista ja siveltimistä vaaditun summan. Myyjä otettiin auton kyytiin johdattamaan kohti värikauppaa. Parinsadan metrin päästä, Raina ielalta, löytyi toimisto- ja askartelutarvikekauppa, jossa myytiin ilahduttavan laadukkaita akryylituubeja.

Vesikanisterin pohjasta Pepita leikkasi oivallisen vesikupin ja paletiksi löytyi paperilehtiön tukipahvi. Aamupäivän pikkuseikkailun jälkeen maalaaminen tuntui ruusuiselta. Päivän mittaan 6-vuotiaskin alkoi toipua ja alkoi piirrellä terassilla Pepitan seurana.

Poimitut, akryyli 2016

Mies ja 8-vuotias palasivat illalla vesipuiston virroista päät pyörällä. Pepitallakin oli ollut virtaa, omaan päähän paremmin sopivaa.

Loman täyttymys

Pepita matkusti perheensä kanssa viideksi päiväksi Jurmalaan, Latviaan. Vaikka Pepita ei olekaan välinelomailija, niin joskus tietyt tavarat tekevät kokemuksesta täydemmän.Tällä kertaa tuo täyttymys tuli kahdesta ilmalla täytetystä esineestä.

Lapset halusivat välttämättä Jurmalan keskuksessa Majorissa päästä hoipertelemaan jättimäisen vedessä kelluvan rantapallon sisälle. Näky oli epätodellinen. Lapsilla oli hauska viisiminuuttinen, eikä ahtaan paikan kammoa ilmennyt.

Pidempää iloa lapset saivat lomatalomme emännän lainaamasta kumiveneestä. Tavallisesti nahistelevat sisarukset muuttuivat yllättävän yhteistyökykyisiksi meren ranta-aallokossa, vaikka he eivät toki oman onnensa nojassa olleetkaan. Sanonta samassa veneessä ei tosiaan ole tuulesta temmattu.

Maalikuun miete

Pepita keksi tänään maalaustaiteen ystävälle uuden tittelin. Maalivahti. Maalivahti vahtii maalien liikkeitä, joko omissa tai muiden teoksissa. Kuvassa toritaidetta Krakovasta. Tätä ei maalivahti purematta niele.

Maalivahtina Pepita nauttii löytäessään merkityksiä sieltä mihin niitä ei ole tarkoituksella ladattu. Tiedostamatta toritaidekauppiaat ovat luoneet kadulle teoksen, joka näyttää läpileikkauksen siitä millä ajatellaan ihmisten haluavan kotiaan koristaa. Kuvassa näkyy vain osa muuriin kiinnitetyistä tauluista.

Yltäkylläisen taulumeren viesti voisi olla, että arki on niin väkevää, että sitä on pakko hieman makeuttaa.

Häkki heilahti

Pepita lukee lapsilleen iltaisin Thorbjørn Egnerin Kolmea iloista rosvoa. Tavoitteena olisi saada kirja päätökseen ennen kuin 7-vuotias näkee kirjasta tehdyn näytelmäversion mennessään luokkansa kanssa teatteriin perjantaina. Tämän illan luvussa 75 vuotta täyttänyt Topias sai syntymäpäivälahjaksi ystäviltään puhuvan papukaijan, amerikkalaisen Pollin.

Jännittävää olisi nähdä, puhaltaako teatteriväki 60 vuotta vanhaan tarinaan ja hahmoihin uutta vääntöä. 

Papukaijoista puheenollen, Pepita törmäsi Roomassa eräänä päivänä kahden tunnin sisällä kahteen vangittuun papukaijaan (kuvissa). Kumpikaan ei halunnut kommentoida.

Sisustussilmäilyjä Roomassa

Pepita pyrki Roomassa tallentamaan muutamia hauskoja sisustusideoita. Sisustuskauppoihin Pepita ei kylläkään astunut. Virikkeitä oli tarkoitus ammentaa kaduilla kävellessä. Yhtä katua tamperelainen Pepita tervehti erityisen iloisena. Katu oli tietenkin Via del Moro. Kadulta löytyi Veccia Trastevere -ravintola, jossa oli loistoidea – leipäkorista tehty tunnelmallinen lampunvarjostin.

Majapaikan viereisen kauppahallin ulkopuolella lojuvat tyhjät tavaralaatikot alkoivat kiehtoa. Olisipa hienoa, jos keittiössä olisi iso lipasto, joiden etupaneelit olisivat näitä kirjavia tekstejä pullollaan! Kai tämän joku on jo keksinyt?

Sirkushenkisen perheen vessanlogot voisivat muistuttaa näitä nykytaiteen museo MACROn logoja.

Pullonkorkkikokoelmalla voisi tuunata kukkaruukun. Tietoa ei ole siitä, onko kuvassa esiintyvää kasvia juotettu pullosta. 

Rooman kirpputorikokemuksista tulee postaus harraskuussa, kirpputorit kun ovat Pepitan lempiharrastus.

Loma Roomassa

Pepita karkasi syyslomalla miehen kanssa neljäksi päiväksi Roomaan, koska roomantiikkaa tarvittiin. Pepita ihmetteli, miksei ollut aiemmin päätynyt tuohon kaupunkiin, vaikka luulisi, että sinne ajautuisi ihan vahingossakin. Kaikkien teiden kun sanotaan vievän Roomaan. 

Lomakuun asenne näkyi matkaillessakin. Loma ei kummankaan matkalaisen mielestä saanut olla nähtävyyksien suorittamista. Piti olla hauskaa. Siis romediaa!

Lomakuun kunniaksi postauksia siis Roomasta. Tässä ensin nähtävyyspostaus. Pepita luki opaskirjasta, mitä nähtävyyksiä pidettiin pakollisina. Sitten Pepita ja mies valitsivat niistä jotkut ja päättivät, mistä vinkkelistä paikka katsastetaan.

Colosseum. Colosseum kierrettiin ulkopuolelta. Edellisenä päivänä oli satanut rankasti, joten Pepita löysi uuden kuvakulman.

Heijastuksia myös uuden arkkitehtuurin äärellä, nykytaiteen museo MAXXIssa. Museon peilipinta ihastutti evästauolla. 

Pietarinkirkko. Vatikaani päätettiin tutkia ajan kanssa toisella reissulla. Yhtenä iltana majapaikkaan matkatessa virheellisesti valittu bussi vei yllättäen Pietarinkirkon kupeeseen. Kirkon kupoli yövalaistuksessa oli taianomainen. 

Borghesen puisto. Mielikuvitus alkoi laukata loppumattoman puiston puiden muotoja katsellessa. Kuvassa ehkä hiirenkolosseum. Kartasta näkyi puiston roomanttinen muoto.

Säästäen Särkänniemessä

Putkeen meni huvipuistoreissu. Lapset tykkäsivät ilmaisesta leikkipuistosta.

Pepita perheineen meni pakolliselle käynnille Särkänniemeen, huvipuistokauden lähestyessä loppuaan. Perhe päätti testata, miten reissusta selviäisi hiukan pienemmällä rahalla, ilman rannekkeiden ostoa. 5-vuotias oli noin 110-senttinen, 7-vuotias hiukan yli 120-senttinen. Tarkoitus oli keskittyä nimenomaan huvilaiteosastoon. Aikuiset päättivät pitäytyä laitteiden ulkopuolella. Teemana perheellä oli olokuun kunniaksi hyvä olo. Matka kotoa puiston lähettyville taittui henkilöautolla ja kesti 5 minuuttia. Sisäänpääsy oli ilmainen. Neljä huvilaitelippua maksoi yhteensä 20 €.

Ranskalaisiin meni 4,90 €. Hattaraan 3,5 €. Kahteen narunvetoon 4 €. Siluettikuvaan 6 €. Suurta iloa koettiin ilmaisessa vihaisten lintujen leikkipuistossa, johon poikettiin leikkimään pariinkin otteeseen. Evääksi oli kotoa otettu suklaakeksiä ja vettä. Yhteensä aikaa kului huvipuistoalueella kolmisen tuntia.

5-vuotias lähti puistosta reppuselässä, kaikkensa antaneena, eikä 7-vuotiaskaan haikaillut enää mihinkään muualle kuin uimarannalle. Rahaa kului siis kaikkiaan 38,40 €.

Jos lapsille olisi ostettu laiterannekkeet verkkokaupasta, rahaa olisi jo pelkkään laitehupailuun kulunut 60 €, paikanpäältä ostaen 66 €. Muiden ostosten myötä huvipäivän hinta olisi ollut yli kaksinkertainen toteutuneeseen verrattuna.

Säästämiseen ja kuluttamisen kyseenalaistamiseen pitänee asennoitua. Huvipuiston portilla kävijä tulee tehneeksi hätiköityjä ratkaisuja, eikä tietoa perheen pienimpien huvittelutyylistä välttämättä vielä ole. Halvat on huvit, kun hyvinvarusteltu leikkipuisto riittää antamaan ne parhaat naurut.

Pepitan huippuhetki oli siluetinleikkuukojulla. Siluettitaiteilija Väinö Kemppainen leikkasi 5-vuotiaasta parissa minuutissa loistavan muotokuvan. Pepita ei voi lakata hämmästelemästä tämän pitkän linjan siluettimestarin ilmiömäistä kykyä. Pepitasta tuntui, että Kemppainen onnistui näkemään tyttärestä jotakin olennaista hyvin lyhyessä ajassa ja ikuistamaan sen saksien kulkemalle reitille. Pieni mustavalkoinen mestarityö pääsee kultakehyksiin ja omistajansa sängyn yläpuolelle.

Siluetti on saanut nimensä rajuja säästöjä tehneen 1700-luvulla eläneen ranskalaisen valtiovarainministeri Etienne de Silhouetten mukaan. Lisää tietoa siluetin historiasta löytyy amerikkalaisen siluettitaiteilija Tim Arnoldin kotisivulta.

Kun 5-vuotias kuuli sivukuvaansa kutsuttavan siluetiksi, hän keksi kysyi: "Miksi se ei voisi olla sivuetti?"

Väinö Kemppaisen leikkaama siluetti ja kehyskaavailua.

Vintageleluja kilohintaan!

Otos Krakovan kirppislöydöistä.

Kierrätys on yksi kehäkuun teemoista Väripalalla. Naivistifestivaaleille matkatessaan Pepita ehti viettää pari päivää Krakovassa. Valitettavasti oleskelu ei osunut sunnuntaille, jolloin Hala Targowan tori olisi kai ollut jokaisen roinankerääjän paratiisi.

Pepita toteutti keräilyviettiään kiertämällä vaatteiden kierrätykseen keskittyneen Dawo-ketjun kirpputoreja. Näillä kirpputoreilla oli sekä yksittäin hinnoiteltuja vaatteita että isoja laareja, joiden vaatteet myytiin painon perusteella. Jopa lastenosaston hinnattomat leikkikalut laitettiin vaa´alle! Lelulaatikosta löytyi nykylelujen alta aina joku vanha kaunis aarre muutamalla zlotylla.

Naivistisen taiteen festivaaleilla

Punaisen kehän sisältä löytyy Pepitan maalaukset!

Pepita lähti hetkeksi pois tutuista ympyröistä. Kehäkuussa ei kannata jäädä kiertämään yhtä ja samaa kehää, vaan tutustua uusiin piireihin. Kesään kuuluu tietysti festarit! Pepita käväisi naivistisen taiteen festivaalien avajaisissa Katowicen kaupungissa Puolassa. Wilson Shaft Gallery on Puolan suurin yksityinen galleria. Kahdessa valtavassa salissa on esillä naivistitaiteilijoiden teoksia 33 eri maasta. Festivaali järjestetään kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna on erityisesti painotettu skandinaavista naivismia.

Pepitan lähettämät Jan van Eyck -muunnelmat olivat saapuneet turvallisesti perille. Viime vuonna festivaaleilla oli miltei 300 taiteilijalta yhteensä yli 1500 teosta ja tämä vuosi siitä tuskin paljon poikkeaa. Varma tapa siis saada päänsä pyörälle. Puolalaisen televisiokanavan uutisen kautta pääsee kurkistamaan avajaispäivän tunnelmaan.

Suuri löytö!

Tuhtikuun kunniaksi Pepita julkaisee kuvan suurimmasta matkamuistostaan. Kolmimetrinen puu tarttui mukaan viime elokuussa, kun Pepita shoppaili Tukholman kirpputoreilla.

Millaisia tuhteja löytöjä lukijat ovat tehneet?