Vauvan tasalla

Viime kuukausi on mennyt arjen harjoitteluun uuden tulokkaan kanssa. Repaleisista öistä huolimatta olo on onnellinen.

Huolellisista valmisteluista on ollut hyötyä, sillä juuri nyt ei kodin järjestämiseen ja virittelyyn ole aikaa. Nyt kun lapsia on kolme, toimintatapoja on pitänyt miettiä uudelleen. Isompia lapsia on järkevää osallistaa, keksiä pikku tehtäviä avittamaan arkea.

Isosisko voi vaikkapa tehdä lättytaikinaa lattialla vauvan kanssa.

Kimurantti juttu

Pepitan mies lensi pariksi viikoksi työmatkalle Mongoliaan. Pepitalla riittää siis puuhaa. Kotitöiden tekeminen Skypestä käsin ei onnistu.

Lasten jatkuva kissanhännänveto on yksi suuri haaste. Hieno onnistuminen koettiin, kun Pepita kaivoi 6-vuotiaalle pastelliliidut ja värikartongit. 7-vuotias sai rauhassa puuhailla omiaan ja 6-vuotias alkoi taiteilla. Pepita pääsi pyykkien kimppuun.

Kissanhännästä puheenollen, katsokaa tuota yläkuvan kissan häntää! Tosi outo!

Järjestys se olla pitää!

Kiinalaisen horoskoopin mukaan on alkanut apinan vuosi. On aika asettaa jokin uuden vuoden lupaus ja apinoida jotain! Oppisiko sitä vaikka elämään hiukan vähemmällä tavaralla? Järjestäminen kiehtoo, ei ihan apinan raivolla, mutta kuitenkin. Kun koti on siisti, ajatus kulkee jotenkin vapaammin. Muotia on oppia järjestelyä kirjasta. Pepita aikoo siis hankkia kirjan, sellaisen vaaleanpunaisen.

Arkisia ohjeita sisältävät kirjat asuvat olohuoneen sohvakaapeissa. Pitänee raivata, että vielä yksi mahtuisi sisään.

21. luukku

Joulusiivousta 5-vuotiaan tapaan. Lipaston vaatteet vedettiin ulos, viikattiin lattialle riviin ja aseteltiin sitten varovasti takaisin. Montessori-päiväkotiryhmästä on tarttunut tyttäreen tervetullutta järjestelmällisyyttä.

Hidas liukuhihna

Pepita ja mies pesivät eilen kaikki räsymatot mitä taloudesta löytyi. Kahdelta hengeltä urakkaan kului kolme tuntia.

Matonpesun voi ottaa jonkinlaisena raitaretriittinä. Matto kulkee pesun edetessä kuin hidas liukuhihna. Pesun aikan ehtii ihmetellä erilaisia kuteita ja väriyhdistelmiä. Vanhassa räsymatossa kiehtoo raitojen ja kuvioiden rikkaus. Jokainen on oma yksilönsä. Matto alkaa tuntua ystävältä,  jonka selkää on pesemässä.

Räsymaton raidat voivat myös innoittaa taiteilijoita. Taidemaalari Juhani Petäjäniemi ideoi toukokuussa Jyväskylään katutaideteoksen, jossa 120 metriä pitkä räsymatto maalattiin kadun pintaan. Uutinen maton maalaamisesta löytyy Ylen nettisivulta. Pepitalla ei ole tietoa, mitä matolle kuuluu nyt, kaksi kuukautta myöhemmin. Toivottavasti sitä ei ole pesty liian kovakouraisesti. 

Hymynaamaa pöytään ja heti!

Yritetään siis tyrmätä arki. Luvun ottaminen jatkuu.

KAKSI. Lounas antaa odottaa itseään muutaman minuutin oletettua kauemmin. Uhmakohtaus leijuu ilmassa. Pikkutomaateilla päästään syömisen alkuun. Ne voi kattaa lapsille tavalla, joka nostaa suupielet ylöspäin.

KOLME. Näyttääkö kuvan pöytäliina ryppyiseltä? Kumpi on pahempaa, ryppyotsaisuus vai ryppypöytäliinaisuus?

Miten selvitä arjesta?

Pepita on viime vuosina harrastanut yhtä kamppailulajia. Siis kamppailua arkea vastaan. Joskus arki selättää Pepitan. Mutta silloin tällöin Pepita pääsee ottamaan lukua. Arjen voi tyrmätä keksimällä kymmenen arjen ylittävää kikkaa tai niksiä.

YKSI. Kirpputorilta löydetystä ihananvärisestä pöytäliinasta löytyy kotona reikä. Liinasta tulee ehjääkin hienompi, kun reiän paikkaa patalapulla. Ja voi miten helppoa, kun patalappu on valmiiksi asennettuna kuumaa pannua varten! Vieraat tosin saattavat joutua hämmennyksen valtaan, jos haluavat auttaa kahvipöydän siivoamisessa ja yrittävät nyhtää lappua irti...

Lastenkutsut – uhka vai mahdollisuus?

5-vuotias on nyt 6-vuotias. Asiaa on juhlittu ja tullaan vielä juhlimaan erilaisilla kokoonpanoilla. Yksi kokoonpano oli kerhokavereista koostunut poppoo. Pepita astui siis vihdoin tuntemattomalle maaperälle, lastenkutsujen järjestäjäksi. Mitä onnistuneisiin lastenkutsuihin tarvitaan?

Pepita yritti olla järkevä: juhlien kesto rajattiin kahteen tuntiin, mies sai täyttää kakun, herkkupöytään kannettiin ennen makeita suolaiset syötävät ja lastenhuoneeseen soluttauduttiin auttamaan helmikorujen tekemisessä.

Pepita myös hössötti. Miten hienoja jalkapalloaiheisia kuppikakun koristeita erään lehden kuvassa olikaan! Katsopas, poika! Tämmöiset sitten hankitaan! Juhliin oli aikaa vielä kuukausi. Sittemmin lehti katosi.

Päivää ennen juhlia poika kysyi, että missä ne koristeet ovat. Niin, missä? Ankaran googlettelun ja yhden kaupungille tehdyn täsmäiskun jälkeen Pepitalla oli onnen avaimet: 12 pientä mustavalkoista sokeriläpyskää. Mainonta todellakin luo tarpeita.

Kutsujen aattona kokopäiväinen siivoaminen oli jo vienyt voimat, mutta tottakai vielä piti kehitellä pussukat vieraille annettavien pikkulahjojen ympärille. Pepita oli juuri aikeissa ruveta askartelemaan, kun seinänaapuri halusi ehdottomasti eroon puolesta tusinasta lahjapussista. Mikä sattuma! Lahjapussi voi siis parhaimmillaan olla mainio lahja, tyhjänäkin.

Ja kun päivänsankarin pikkusiskon kateus yltyi keskellä juhlahumua, toinen naapuri oli juuri lajitellut lelujaan ja lahjoitti pari itselleen tarpeetonta yllätystä kiukuttelijalle, sattumalta.

Itse juhlakakun kohdalla Pepita osasi väistää hössötyskoristeet. Viime vuoden toivelahjasta, jääkiekkopelistä, oli jäljellä enää vain pelaajat ja maalit. Ne oli säästetty, sillä niillä pelattiin edelleen aika ajoin kiihkeästi. Nyt ne pääsivät huolellisen pesun jälkeen makealle peliareenalle.

Yksi viime aikoina otsikoissa ollut syy lastenkutsujen epäonnistumiseen on ollut vieraiden puuttuminen.  Näin tapahtui Norjassa, kertoi Helsingin Sanomat 9.12.2013. Myös Suomessa on tapahtunut vastaavaa. Pepitan mielestä tässä tiivistyykin lastenkutsujen eräs erityispiirre. Lapsen juhliinsa valikoimat vieraat saattavat olla päivänsankarin vanhemmille tuntemattomia, eikä kommunikaatio aina toimi. Kädestä käteen kulkevat kutsukortit saattavat hukkua, eivätkä lapset välttämättä muista kertoa saamastaan kutsusta kotona ajoissa. Samannimisiä kavereita voi olla useampia ja väärinkäsityksiä voi syntyä. Lapsivieraiden vanhempia voi jännittää päästää lastaan heille tuntemattomaan paikkaan. Epävarmuustekijöitä siis riittää!

Varmuuden vuoksi Pepita pyysi kutsukorteissa vanhempia kertomaan, pääseekö lapsi juhlimaan vai ei. Kaikki ilmoittivat, että lapsi pääsee ja kaikki saapuivat paikalle täsmällisesti. Herkuttelun ja helmikorujen jälkeen lastenhuoneessa alkoi iloinen apinaleikki.

Norjan epäonnisten kutsujen jälkeen äiti julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvia koskemattomista karkkikulhoista. Pepita olisi voinut julkaista samanlaisia. Karkkikulhoja ei muistettu laittaa esille lainkaan. Eikä kukaan kysellyt niiden perään. 

Pepitan mielestä lastenkutsujen järjestämiseen tarvitaan siis hitunen järkeilyä, valmiiksi yhteenhitsautunut lapsijoukko, ripaus hulluttelua, sattumaa ja naapuriapua.

Viskaa tiskaaja laukkuun!

Matkalle mukaan – TISKIHARJA. Sillä pestään reissussa vaikkapa tutti- ja juomapullot. Tärkeä hotellimajoituksessa, mutta hyvä myös itsenäisemmässä loma-asumisessa ulkomailla. Romanttisessa huvilassa voi olla keittiössä vain pieni sievä sieni astianpesua varten. Vai pitäisikö elää sittenkin maassa maan tavalla?

Jos automatkalla lempinukke on unohtunut edelliseen etappiin, tiskiharjasta voi taikoa permanenttitussin avulla sähäkän tilapäishoidokin. Epätoivoista? Kyllä.

Mutta kuvan pepitaruutuinen harja on silti Pepitan suosikki.

Miten rakennetaan maja kotona puhtia säästäen?

Tuoreessa muistissa ovat viime päivinä luetut kuvakirjat, joissa aikuiset ja lapset puuhailevat tai ovat puuhailematta yhdessä.

"Rakennetaan maja!" on aika yleinen pyyntö kotona. Lapset siis pyytävät aikuisen apua väliaikaisen vilttimajan rakentamiseen sisätiloissa. Ei kovin iso vaatimus suhteessa sen antamaan iloon. Ensimmäiseksi pitäisi unohtaa suorituspaineet. Lapset eivät pyydä suunnittelemaan Sagrada Familiaa (joka 132 rakennusvuoden jälkeen on edelleen kesken) vaan he pyytävät jotakin, joka valmistuu tässä ja nyt. Pitäisi osata sysätä kiire taka-alalle. Pitäisi osata elää. Pahimmillaan suorituspaineita tulee suorituspaineiden unohtamisyrityksistä.

Pepita tietää, että kun pitäisi ripustaa pyykkejä, hämmentää pataa, huuhdella kurahanskoja, raivata ruokapöytää, niin virittyminen leikin maailmaan ei aina ole helppoa.

Pepita ei ole arkkitehti, joten majaleikkejä varten on ollut syytä kehittää vakiomalli. Kun majan tekeminen on helppoa, aikuisen puhtia riittää vielä majavierailuihinkin, jos kutsu käy. Helpointa on tehdä maja pöydän alle. Ruokapöytä vain tyhjäksi roinasta ja viltti päälle, niin että majasta tulee hämyisä. Tässä mallissa ongelma on ruokailu, joka on mahdotonta tehdä tavalliseen tapaan pöydässä, eikä majaa malta kuitenkaan heti purkaa. Pöydän sisässä syöminen kyllä onnistuu, mutta se taas vaikuttaa ruokalajin valintaan. Usein liian monimutkaista. Pepita onkin kehitellyt pettämättömän majamallin lasten rautasänkyihin! Sänky tarjoaa jo valmiiksi pehmeän alustan, joka estää tyynyjen ja peittojen kansanvaellusta huoneesta toiseen. Vanhanaikaisessa rautasängyssä päädyt ovat korkeat. Päiväpeitto viritetään katoksi ja seiniksi rautasängyn nuppien varaan hiusdonitsien avulla.

Mikä parasta, maja on kätevää tolpilla seisovaa Venetsian tyyliä, joten majaleikki ei estä yllätysvieraiden aikaansaamaa imurointipuhtia. 

Ylistys astiankuivauskaapille

Pitkäaikainen keittiöapulaisemme neiti Cylinda päätti irtisanoutua. 
Hän oli kyllä lakkoillut jo viime syksystä. Astiat olivat välillä todella huonosti pestyjä ja välillä hän unohti käyttää pesuainetta. Joskus hänellä tosin oli oikeia tarmonpuuska, silloin en meinannut saada häntä lopettamaan tiskaamista millään. Pistimme tuittuilut vanhuuden piikkiin. Neiti Cylinda oli kuitenkin ollut jo edellisten asukkaiden palveluksessa jo kymmenisen vuotta. Meille hän jaksoi työskennellä vielä kahdeksan vuoden ajan. 

Viime päivinä olemme miehemme kanssa tehneet neiti Cylindan hommat. Samalla on noussut uuteen arvoon astiankuivauskaappi. Astioita kaappiin nostellessani muistelin, että astiankuivauskaappia pidetään suomalaisena keksintönä. Ylen elävän arkiston nettisivulta löysin tiedon, että kaapin kehitti Työtehoseuran kotitalousosaston päällikkö Maiju Gebhard 1940-luvulla. Sivulta löytyy myös vanha video, jossa Gebhard esittelee, miten kaappi toimii. Käsin tiskatessani huomasin, miten nerokkaasti vesi ohjautuikaan puhtaista astioista takaisin tiskialtaaseen. En voi kuin ihmetellä, miksi kuulemma vain Italiassa ja Ruotsissa on otettu astiankuivauskaappeja keittiöiden kalustukseen. Onko tiskipöydälle avotelineeseen ladottuja astioita pidetty kodikkaina? Vai onko tiskaajan ja astioita kuivaavan apurin yhteistyö ollut niin herttaista, että siitä on tahdottu pitää kiinni?

Wikipediasta löydän tiedon, että Gebhard oli laskeskellut, että ennen pesukoneiden käyttöönottoa perheenemäntä käytti tiskaamiseen ja astioiden kuivaamiseen lähes 30 000 tuntia elämästään. Järkyttävää, vaikka laskukaavan perustana tuntuu olevan ehkä vähintään kymmenhenkisen perheen tiskit, taloudessa, jossa suurin osa perheestä syö kaikki ruuat kotona ja ateriat koostuvat kolmesta ruokalajista, jotka kaikki syödään eri lautasilta ja perheenisäntä ei koskaan auta yhtään. Lopetamme Cylindan tuuraamisen. Meille tulee töihin Asko, hänet kiinnitetään jo tällä viikolla.