Pöllöjuttu synttäreiltä

7-vuotias on nyt 8-vuotias. Muutamalle koulukaverille pidettiin sirkussynttärit Kulttuurikeskus PiiPoossa. Sankari oli suunnitellut synttäreitään viikkotolkulla. Synttäreissä piti ehdottomasti olla pinata, se sellainen hauskoista kotivideoista tuttu meksikolainen karkeilla täytetty hahmo, joka nuijitaan rikki ja kaikki pääsevät keräämään nameja maasta.

Askartelukirjasta löytyi pinatan ohje ja Pepitan avustuksella sankari teki suloisen pöllöpinatan, aivan kuten kirjan kuvassa. Ilmapallon päälle laitettiin pari kerrosta liisteriin kastettuja sanomalehtisuikaleita. Kuivumisen jälkeen päälle liimattiin silkkipaperihapsut höyheniksi sekä liimattiin silmät ja nokka. Ilmapallo poksautettiin ja pöllö täytettiin makeisilla alakautta, peitteeksi teipattiin pahvinpala.

Valmis pöllö laitettiin juhlatilan kattoon roikkumaan. Karkit painoivat kuitenkin melkoisesti, eivätkä kiinnikkeet pöllön päässä kestäneet kuin yhden huitaisun puukepillä. Sen jälkeen pöllöparka oli maassa kaikkien riepoteltavana ja karkit menivät jakoon. Pöllön kohtalo vaikuttaa seuraavan pinatamme tuotekehittelyyn.

Sankari taisi pettyä, kun kaikki oli ohi niin nopeasti. Ihan pöllöähän se olikin.

Taidetunnelmissa

Älä droppaa mun tunnelmaa, akryyli 2017

Eilen oli aika viedä viimeisetkin maalaukset Iittalaan kesän naivistinäyttelyä varten. Maalausurakan jälkeen Pepitan ilme oli kuin kuvan lampaalla. Vähäunisen yön jälkeen maalauksia pakatessa huomasi, että kyllä taiteenteko työstä käy. Silti sisällä päässä tunnelma on korkealla.

Toinenkin sekä taiteeseen että työhön liittyvä asia valmistui. Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin kevätnäyttely avautui Voipaalan taidekeskuksessa. Pepita suuntasi Iittalan töidenjätöstä miehen ja tyttären kanssa suoraan avajaistunnelmiin. Pepita on kolmatta kevättä mukana Emil-koulun toiminnassa kuvataideopettajan roolissa. Taidekeskus pullistelee upeita arkkitehtuuri- ja ympäristöteeman oppilastöitä.

Tässä pari poimintaa ulkotiloista. Avajaisten toiminnallinen osuus kiinnosti tytärtä erityisesti. Pihalla kävijät saivat punoa paviljongin ympärille matonkudetta. Yhteistyön tuloksena syntyi jännittävä tila, kiehtova kudelma, jota tytär ei olisi hennonnut millään jättää.

Paviljongin vieressä oli Pepitan 6-7-vuotiaiden oppilaiden pikkutyyppien kodit, jotka ovat saaneet innoitusta Pepitan BeWILDerwood-puistosta näyttämistä kuvista.

Ulkona suloiset mökit saivat luonnon ympärilleen ja heräsivät tavallaan eloon. Pepita on tallentanut asumusten tekoa Salvos-hankkeen blogiin: https://salvoshanke.wordpress.com/2016/12/02/pikkutyyppien-kodit/

Kaksinkertainen kuusijuhla

Lahjan antamista harjoitellaan joka kerta lasten kanssa, kun kavereilla on synttäreitä. 6-vuotiaan eskarikaverikaksoset täyttivät kuusi. Tällä kertaa tytär oikein puhkui antamisen iloa. Korttikin syntyi huolella jo monta päivää etukäteen. Kortin kuvassa kaksoset avaavat pakettia, josta pomppaa heidän pikkuveljensä. Huomaa kaksosten hämmästyneet ilmeet! Hauskana yksityiskohtana numero kuusi kuusien keskellä.

Kortin kontrasteja lisättiin tietokoneella, jotta hennot lyijykynä- ja puukynäviivat näkyisivät paremmin. Kortiksi päätyi siis tuloste, mutta samalla hauska tilannekuva jäi itsellekin talteen.

Salainen koirakippo

6-vuotias toi päiväkodista kotiin savesta muotoilemansa tuikkualustan. Tytär oli touhottanut savikiposta jo heti siitä päivästä lähtien, kun hän oli käynyt eskariryhmänsä mukana ohjatussa savipajassa. Kotona 6-vuotias oli tunnustanut, että oli tehnyt kipon pohjaan salaa koiranpään, eikä pelkkiä koristekuvioita, kuten muut. 6-vuotiasta oli kipon tekemisen jälkeen alkanut jännittää, säilysikö hänen kapinakoiransa, vai tasoittelisiko ohjaaja kohoumat. Ilo oli suuri, kun kippo tuli koiruuksineen takaisin, tietenkin.

Tämä edellinen vaikuttaa pikkuasialta, mutta taidekasvattajana Pepita näkee siitä moneen suuntaan. Ensinnäkin huolettaa se, miten vähän päiväkodin piirissä olevat lapset pääsevät kokeilemaan savea, jonka polttaminen on ymmärrettävästi haaste. Ja Pepitaa harmittaa myös, että sitten kun savea lapsille tarjotaan, tehtävä on kovin kaavamainen. Tuikkukippo, no joo. Missä on tutkiminen ja tarina?

Vaikka savesta ei voisikaan tilan ja materiaalin määrän rajoittaessa tehdä kovin isoa veistosta, niin miksei voisi tehdä jonkinlaista sysäystä johonkin, jota lastentarhanopettajat voisivat ohjata eteenpäin toisilla materiaaleilla?

Leluaineksia kotoa ja luonnosta

Lilla Villanin yksi iso seinä on liitutaulua. Hauska idea näyttelytilassa!

Pepitan kuvitusnäyttely on esillä kulttuuritalo Lilla Villanissa Sipoossa lokakuun ajan. Pepita piipahti paikalla kertomassa kolmelle eskariryhmälle kirjantekemisestä ja kuvittamisesta. Lapset olivat eskarissa tutustuneet Pikku Nunuun löytöretki-kirjaan. Kirjan kuvitus on toteutettu kollaasitekniikalla ja kirjassa on yhtenä juonteena afrikkalaisten lasten itse tekemät lelut. Niinpä Pepita oli kehitellyt vierailunsa loppuun puolen tunnin työpajan, jossa lapset saivat tuunata hahmon perinteisestä suomalaisesta lelumateriaalista, kuusenkävystä.

Koska aika oli niin lyhyt, Pepita oli valmistanut etukäteen lapsille eräänlaisia hahmotelmia. Kodeista löytyvä roina on hyvä saada oivaltavaan uusiokäyttöön, joten käpylehmä karkasi uudelle vuosituhannelle. Joulupallot, mehupillit, lateksimaalinjämät ja taulunkiilat pääsivät lelumateriaaliksi.

Kuudenkymmenen käpyhahmotelman tekeminen etukäteen vaati toki melkoisesti aikaa, mutta siinä sivussa Pepita tuli pohtineeksi materiaaleja leikkisästä näkökulmasta. Kuinka hauskoja mehupillinivelet ovatkaan! Miten moneksi joulupallopää muuntuukaan!

Ajan kanssa Pepita toki tekisi kaiken lasten kanssa alusta lähtien, mutta pikapajaa varten valmiiksi liimatut raajat ja päät lunastivat paikkansa. Pepita näytti lapsille käpyhahmolauman ja pyysi heitä herättämään hahmot eloon. Variaatioita ja materiaalivaihtoehtoja oli sen verran, että lasten mielikuvitus alkoi lentää! Riemu oli suuri, kun lapset pajan päätteeksi saivat oman hahmonsa mukaansa.

Tuunaukseen lapset saivat käyttää kakkupaperia, kangasnauhaa, höyheniä, askartelusilmiä, lehtileikkeitä, permanenttitusseja sekä erikoisuutena ugandalaista puunkuorikangasta, jota Pepita oli tuonut mukanaan aikoinaan matkaltaan.

Joulupallojen naruista hahmot saa ripustettua vaikkapa kuuseen. Mikäli asia innostaa, metsään kannattaa mennä käpyjahtiin ennen lumen tuloa!

Pinkki vinkki Keravalta

Pepitan perheen tie vei sunnuntaina katsomaan virkkaustaiteilija Agata Oleksiakin Our Pink House -teosta Keravalle. Pepita kuvaili ennen talolle menemistä lapsille simppelisti, mitä on luvassa. Talo, joka on peitetty virkkauksella.

6-vuotias kysyi: - Onko se niin kuin Enni Idin talo, mutta virkattu?

Pepita tajusi, että ehkä näinkin voisi sanoa. Vaikka taiteilijanaisten edustamat taidesuuntaukset ovatkin aivan erilaiset, niin pohjimmiltaan niistä voi löytää samaa henkeä.

Taidemuseo Sinkan nettisivulta voi lukea, että virkkauskuvioilla peitetty talo on Oleksiakin mukaan toivon ja unelmien talo. Vapaaehtoisten naisten, muunmuassa maahanmuuttajien voimin virkatun teoksen syntyprosessi on osa teosta. Taiteilija haluaa naisten näkymättömän työn päivänvaloon.

Padasjoen Enni Id maalasi yksin ja omaksi ilokseen. Mutta ehkä Enni Idinkin mökki on eräänlainen yhden naisen toivon ja unelmien talo.

Luovuuden hedelmä

Kesän aikana kukkivat kukat, mutta myös luovuus. 6-vuotias keksi yhdistää omenanraakileen, ruohotupon ja kepin. Ilme syntyi muutamalla survaisulla. Tulos kuvassa.

Kuvataidekoulun opettajana Pepita on luonnollisesti miettinyt mahtaisiko tytär innostua kuvataidekouluharrastuksesta. Kotikaupungin kuvataidekoulun alaikäraja on 7 vuotta. Pepita ei vielä uskaltanut keväällä lähteä uhmaamaan järjestelmää ilmoittamalla tammikuussa syntynyttä 6-vuotiasta pääsykokeisiin, eikä tyttärelläkään varovaisen tiedustelun perusteella olisi ollut uskallusta aloittaa harrastusta.

Nyt syksyllä tytär on kuitenkin rohkeampi, samoin Pepita. Takaportti kuvataidekouluun löytyi. Jaossa oli paikkoja ilman pääsykoetta yhden lukukauden mittaiseen 7-9 -vuotiaille suunnattuun ryhmään. Ensimmäisen opintokerran jälkeen 6-vuotiaan ilme oli valoisa. Nyt sekä äiti että tytär tekevät töitä kuvataidekoulussa, eri kaupungeissa tosin.

Taidetehtailua

Pilviseen päivään sopii taideprojekti lastenhuoneen lattialla. Pari viikkoa sitten Pepita opetti 6-vuotiaalle grafiikan saloja.

Laatta kaiverrettiin lyijykynällä pehmeälle press-print-laatalle. 6-vuotias sai tietää, että painaumiin painoväri ei pääsisi, ne jäisivät vedoksessa paperinvärisiksi. Sitten sekoitettiin tasaisella alustalla vesiliukoisia linovärejä. Yllättävän hyvin aluseksi sopi nurkista löytynyt karkkilaatikon muovikansi, jonka pieni reunus esti telaa eksymästä liian laajalle! Laatalle telattiin kumitelalla tasainen värikerros. Hyvä tela ei ole aina halpa, mutta yhden Pepita on löytänyt jopa kirpputorin roinalaatikosta.

Sitten asetettiin laatta puhtaalle paikalle sanomalehden päälle ja painettiin kuva paperille puhtaan telan avulla.

Sitten vedos käännettiin varovasti laatan päältä. Valmis! Ja sitten uutta vedosta painamaan!

Yhdessä katsottiin, ettei laatan painaumat olleet liian hentoisia tai liian syviä, kokeiltiin eri väriyhdistelmiä, testattiin painamista liian värin kanssa ja liian vähäisen värin kanssa. 6-vuotias jaksoi keskittyä 20 vedoksen verran.

Tällä tekniikalla voi tehtailla kortteja tai taidelahjoja sukulaisten tai ystävien seinälle. Lapsi ei välttämättä halua antaa ainutkertaista teostaan läheisellekään ihmiselle, jos kokee onnistuneensa jossain pitkällisen pinnistelyn tuloksena. Painaminen voi kuitenkin tuoda lapsen herkät, viisaat viivat monien läheisten ulottuville ja lapsi voi niitä hyvillä mielin lahjoittaa. "Tämä on kuin kopiokone", huudahti 6-vuotias telatessaan.

Pepita ja lapset päin seiniä!

Mitä tässä kuvassa tapahtuu? Onko Pepitan luomisvimma riistäytynyt käsistä? Onko Pepita vetänyt lapset mukaan laittomuuksiin ja vieläpä keskellä kirkasta päivää?

Pepita vietti perheineen värikkään hetken pari viikkoa sitten Lastenkulttuuriyhdistys SirkusRakkausPumPumin, taidetarvike PAINEen ja Cartel Storen järjestämässä tapahtumassa Tampereella, jossa sai maalata spray-maaleilla katutaidetta luvalliseen seinään.

6-vuotias innostui erityisesti maalitusseilla piirtämisestä. Isoveli puolestaan tutkaili sitä, miten spray-pullon etäisyys seinästä ja kädenliikkeen nopeus vaikuttavat maalin levittymiseen. Lysti maksoi 5 euroa maalaajaa kohti. Seinään syntyi ainakin nopeita kissanaamoja aiempien maalareiden väriläiskien väleihin  ja runsaasti värikokeiluja.

Maalaamisen lomassa lapset kokeilivat viereisellä rampilla myös skeittilaudalla pysymistä. 

 

Taidekasvattajana Pepitan sormia syyhyttää spray-maalien mahdollisuudet.

Kimurantti juttu

Pepitan mies lensi pariksi viikoksi työmatkalle Mongoliaan. Pepitalla riittää siis puuhaa. Kotitöiden tekeminen Skypestä käsin ei onnistu.

Lasten jatkuva kissanhännänveto on yksi suuri haaste. Hieno onnistuminen koettiin, kun Pepita kaivoi 6-vuotiaalle pastelliliidut ja värikartongit. 7-vuotias sai rauhassa puuhailla omiaan ja 6-vuotias alkoi taiteilla. Pepita pääsi pyykkien kimppuun.

Kissanhännästä puheenollen, katsokaa tuota yläkuvan kissan häntää! Tosi outo!

Muodon vuoksi

Pienenä Pepita kadehti kaverinsa piirustuslevyä. Äiti sanoi tyttärelleen, ettei moista kapistusta tarvita, Pepita osaa piirtää ilman kaavioita. Sittemmin muodot ovat löytyneet vapaalla kädellä hyvin ja äidin lausahdus on jäänyt kannustuksena mieleen.

Pepitan mielestä näissä sabluunoissa on silti jotakin kiehtovaa. Siksi nyt aikuisena Pepita keräili Tupperwaren piirustulevyjä kirppiskierroksilta, porasi kulmiin pikkuiset reiät ja liitti levyt yhteen ohuella metallilangalla. Keittiö sai värikkään verhon. Maailma ikkunan takana värjää hahmot elävästi. Kaavoihin kangistumattoman kuvataideopettajan verhoksi tämä sopii hyvin.

Maalikuun miete

Pepita keksi tänään maalaustaiteen ystävälle uuden tittelin. Maalivahti. Maalivahti vahtii maalien liikkeitä, joko omissa tai muiden teoksissa. Kuvassa toritaidetta Krakovasta. Tätä ei maalivahti purematta niele.

Maalivahtina Pepita nauttii löytäessään merkityksiä sieltä mihin niitä ei ole tarkoituksella ladattu. Tiedostamatta toritaidekauppiaat ovat luoneet kadulle teoksen, joka näyttää läpileikkauksen siitä millä ajatellaan ihmisten haluavan kotiaan koristaa. Kuvassa näkyy vain osa muuriin kiinnitetyistä tauluista.

Yltäkylläisen taulumeren viesti voisi olla, että arki on niin väkevää, että sitä on pakko hieman makeuttaa.

Kaapinoviin saa piirtää

Timmikuun kunniaksi keittiö tarvitsi vielä lisää kunnonkohotusta. Pari vuotta sitten Pepita maalasi kaapinovet, mutta yksi syrjässä ollut unohtui. Valkoinen ovi oli kummitellut mielessä siis jo pitkään.

Sisustuskaupasta löytyi mustaa liitutaulukontaktimuovia ja liitutaulutussi. Muovituksen jälkeen 6-vuotias syöksyi koristelemaan kaapin houkuttelevaa mustaa pintaa.

– Laitetaan muihinkin oviin tätä muovia, 6-vuotias toivoi piirrettyään oven täyteen.

Tyttären ehdottamaan keittiöuudistukseen Pepita ei ryhtynyt, mutta salli toki taiteilun muidenkin kaapinovien värilliseen pintaan, jossa uusi tussi käyttäytyi samoin kuin kontaktimuovin päällä. Pepita muistaa lapsuudestaan erityisen hienona hetket, jolloin kädessä oli tussi ja edessä iso pohja.

10. luukku

Downshifting, akryyli 2015

Pepitan opetustunnit on tältä vuodelta pidetty. Nyt vedetään hiukan henkeä ja suunnitellaan tulevaa.

7. luukku

Jos ei touhukuun tiimellyksessä ehdi lukea oikeaa kirjaa, voi lukea vaikkapa värikarttaa. Miten hienoja nimiä väreillä onkaan! Tikkurilan Tunne väri -sisämaalisävyjä ovat vaikkapa Onni, Emali, Palatsi, Monsuuni, Myytti, Papukaija, Duuri, Salaisuus, Maininki, Ajopuu, Kätkö, Himmeli, Tutu, Mulperi, Pai, Mustekynä, Nukke, Horisontti. Värikarttaa lukiessa jokaisen värin kohdalla on hyvä pysähtyä ja antaa mielikuvan tulla.

Toki värikartoista saisi teemaa myös taidekasvatukseen tai omaan rentoutukseen. Miten hienoa olisikaan sekoitella eri värejä ja nimetä niitä! Tai lukea värikartasta pelkkiä nimiä ja sekoittaa väri nimestä tulevan olon mukaan. Sitten voisi vertailla, miten värikartan laatijan ajatukset poikkeavat omista.

Pepita luki erityisen tarkkaan Tikkurilan värikartan punaisia kohtia, ei lähestyvän joulun, vaan vessaremontin vuoksi. Seinän väriksi valikoitui Syklaami.

Miten tukea lasten taidetta?

7-vuotiaan tikkutalo pääsi kahvilan ikkunaan.

Pepitan lasten näyttely on sunnuntaina viimeistä päivää Vohvelikahvilassa. Näyttelyn tärkein sanoma on lapsen kannustamisen ja lapseen uskomisen tärkeys.

Lapsen aloitteisiin vastaaminen vaatii toki aikuiselta herkistymistä ja ihan konkreettista taiteen tukemista, kehyksillä, ripustusideoilla ja maalaustelineillä.

Pyynikin hiekkarannalta pyydystetty valas.

7-vuotias pyydysti Pyynikin hiekkarannalta kesällä valaan. Toki se piti saada kotona kehyksiin. 5-vuotiaan naamio sopii vanhaan, pehmustettuun kultakehykseen. Pojan pullonkorkkikokoelmalle löytyi kirpparilta vanha kultasepänliikkeen sormuslaatikko. On tärkeää, että lapsen aarteet saavat paikan kotona.

5-vuotiaan lempparitarrakirja on ostettu Tiikerikaupasta. 

Taiteen tukemista on sekin, että huomioi työskentelymukavuuden. Pienten kuvantekijöiden on helpompi työskennellä ison pinnan kanssa telineen avulla. Näin harraskuun loppuun vielä pieni pala valkeakoskelaisten lasten harrastuksesta ja samalla Pepitan työstä. Valkeakosken kuvataide- ja käsityökoulun blogissa telineet kannattelivat pienten touhukkaiden tekijöiden luomuksia lokakuussa.

Lasten taidetta tuutin täydeltä!

Harraskuu alkoi jälleen. Pepita päätti koota pienen kahvilanäyttelyn lastensa taideteoksista. Tuutin täydeltä -näyttely on nyt esillä Vohvelikahvilassa Tampereella Ojakadulla tämän kuun ajan. 

Tuutin täydeltä -nimi sopi näyttelylle mainiosti. Pepita ripusti seinät niin täyteen kuin vain pystyi. Jokaisessa työssä on lappu, jossa on tekijän nimi ja tekohetken ikä, työn nimi ja tekniikka. 

Näyttelyn tarkoitus on innoittaa perheitä antamaan arvostusta lasten tekemille kuville ja antaa vinkkejä kotona tehtäviin taidepuuhiin.

Nuoret kuvantekijät itse pääsivät eilen illalla teostensa ja vohveleiden äärelle juuri ennen sulkemisaikaa. Näyttelystä vielä tarkempaa katsausta myöhemmin harraskuussa.

Sunnuntaimaalari

Pepita vietti Satupäivää lomakuun merkeissä. Pepita ei keksinyt tai kuvittanut yhtään satua. Sen sijaan Pepita ruokki satua. Lastenhuoneen pyöreä piirustuspöytä korvautui lasten maalaustelineellä, joka oli löytynyt joltain kirppisrallilta viime kesänä eurolla. Telineen reunaan Pepita liimasi pyykkipojat, joiden varaan sai viriteltyä muutaman maitopurkinpohjan värejä varten. Väreiksi pursotettiin pullopeitevärit.

Pepita kokeilee, miten tyttären montessoripäiväkotiryhmässä nähty systeemi toimii kotioloissa. Jokaista väriä varten on nimittäin oma siveltimensä, joten vesikuppia ei tarvita. Vesipistettä ei yläkerrassa sijaitsevassa lastenhuoneessa ole, joten telinevirityksen voisi kuvitella kannustavan spontaaniin maalaamiseen, kun alkuvalmisteluja ei juuri tarvita. Vesikuppi ei myöskään voi kaatua, jos sitä ei ole. Pepitalle vesikupittomuus on uutta. Tavallisesti Pepitan motto on ollut, että ei maalausta ilman vettä.

Päivän viimeisen maalauksen jälkeen voi aikuinen virittää telineeseen uuden paperin seuraavaa kertaa varten. Värikupposet tosin tarvitsisivat vielä suojakuvut kuivumisen ehkäisemiseksi. Ehkä take away -kahvikupit maitopurkinpohjien tilalla toimisivat paremmin.

Värit naamariin!

Lomakuu on alkanut. Eihän tämä kuu tietenkään kokonaan lomaa ole, syysloma kestää vain viikon. Mutta toki pienestäkin lomasta kannattaa hössöttää. Ja kiireisimmässäkin arkitohinassa on hyvä muistaa tauot ja pienet helpotukset. Kaikkea ei aina tarvitse tehdä vaikeimman kautta. Kesällä kerran -blogista Pepita löysi vinkin hauskoista itsemaalattavista kissanaamareista, joita saa ostaa tiikerikaupasta. Pepita vapautti 5-vuotiaan naamarin äärelle akryylimaalien kanssa. 5-vuotias suhtautui maalaamiseen varsin kunnianhimoisesti.

Pepita kärsii jonkinlaisena taidekasvattajan ammattitautina siitä, että valmiita askarteluaihioita ei tule aina ajatelleeksi. Lapsen persoonallisen kädenjäljen toivoisi näkyvän kaikessa, kuten naamarin muodoissa, mutta aina kokonaisvaltaisten luomusten tekemisen ohjaaminen ei ole mahdollista kotona, arjen tiimellyksessä. Varsinkin kun sitä kokonaisvaltaisten luomusten tekemistä ohjaa noin 50 lapsen kanssa viikottain jo työkseen. Mutta näin lomakuun alussa Pepita alkoi ymmärtää, että parempi oman näköiseksi maalattu sarjatuotantokissa, kuin kokonaan itse tehty, mutta pelkissä haaveissa.

Lakkopäivän robotti

Pepita ei lakkoillut eilen, vaan osallistui työpaikallaan koulutukseen. Pepita oppi tekemään robotin. Piirtäjärobotin. Pepita on hämmentynyt siitä, miten yhdistämällä muutaman johdon, pienoissähkömoottorin, patteripesän, katkaisimen ja epäkeskon kynään ja kierrätyssälään saa aikaan olennon, jolla on luonnetta. Pepitan Ruusurobotti vipeltää paperilla touhukkaana punaista viivaa vetäen.

Voisikohan robotti tehdä kuvataideopettajan hommat lakon aikana? Ainakin se paneutuu ansiokkaasti uusiin ympyröihin.