Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Luovuuden hedelmä


Kesän aikana kukkivat kukat, mutta myös luovuus. 6-vuotias keksi yhdistää omenanraakileen, ruohotupon ja kepin. Ilme syntyi muutamalla survaisulla. Tulos kuvassa.

Kuvataidekoulun opettajana Pepita on luonnollisesti miettinyt mahtaisiko tytär innostua kuvataidekouluharrastuksesta. Kotikaupungin kuvataidekoulun alaikäraja on 7 vuotta. Pepita ei vielä uskaltanut keväällä lähteä uhmaamaan järjestelmää ilmoittamalla tammikuussa syntynyttä 6-vuotiasta pääsykokeisiin, eikä tyttärelläkään varovaisen tiedustelun perusteella olisi ollut uskallusta aloittaa harrastusta.

Nyt syksyllä tytär on kuitenkin rohkeampi, samoin Pepita. Takaportti kuvataidekouluun löytyi. Jaossa oli paikkoja ilman pääsykoetta yhden lukukauden mittaiseen 7-9 -vuotiaille suunnattuun ryhmään. Ensimmäisen opintokerran jälkeen 6-vuotiaan ilme oli valoisa. Nyt sekä äiti että tytär tekevät töitä kuvataidekoulussa, eri kaupungeissa tosin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti