Keikkaa Valkeakoskella

Kuva: Hanna Nerama

Pepita pääsi eilen Valkeakosken kirjastoauton kyytiin! Aamupäivä meni joutuisasti kolmella koulu- ja päiväkotipysäkillä. Pepita kertoi lapsiryhmille siitä, miten Ilvekset kuin veljekset -kirja syntyi. Mukana menossa oli Pepitan itse ompelema Otto-ilves. Alunperin Pepita loi jättipehmon Helsingin kirjamessujen esiintymistä varten, kirjamessuillahan kaiken pitää olla suurta.

Ilvekset kuin veljekset -kirja on juuri nyt ajankohtainen, koska Nukketeatteri PikkuKulkuri tulee esittämään kirjan tarinaa lauantaina Valkeakosken kirjastoon. PikkuKulkurin Facebook-sivulta voi lukea koko kevään esitysaikataulun. 

Sadepäivän haasteita

Seinäkuussa, kun seinät ovat meinanneet kaatua päälle, on silti täytynyt keksiä tekemistä neljän seinän sisällä. Tänään oli seinäkuinen sadepäivä, se kuukauden taatusti viimeinen sadepäivä! 5-vuotiaalle piti keksiä virikettä. Postin mainoslehdessä oli paperinukenvaatetuskilpailu, ja viimeinen osallistumispäivä oli käsillä.

Ehkä kuluneen kesän kelit vaikuttivat 5-vuotiaan piirtämiin vaatteisiin. Tumput, pipo ja leveälierinen hattu, jonka alla on hyvä pitää sadetta.

Kirpparikirja taukokuulle

Tadasu Izawan ja Shigemi Hijikatan kuvitusta Pinokkio-kirjaan.

Lukuhetki aikuisen kanssa tarjoaa lapsille tauon keskelle päivän vilskettä. Pepita on huomannut, että kuvakirjalla saa häivytettyä lastenvälisten riitojen jälkimaininkeja. Myös lounaan kypsymisen odottelu sujuu paremmin kirjan avulla. Parhaita tarinoita ei aina kannata jättää iltasaduiksi, sillä illalla väsymys voi joskus pilata lukuhetken.

Tampereen Keskustorin peräkonttikirppikseltä tarttui tänään eurolla haaviin suloinen Pinokkio-kirja vuodelta 1970, jonka on Carlo Collodin sadusta mukaellut Oscar Weigle. Kirja on ilmestynyt WSOY:n Nukkesadut-sarjassa, jossa tuttuja satuja on kuvitettu nukkeasetelmin. Japanilaiset kuvittajat Tadasu Izawa ja Shigemi Hijikata ovat tehneet kuvituksia lukuisiin kuvakirjoihin 1960-1970-luvuilla, joita löytyy vaikkapa Trash Collectorin sivuilta.

Pepitaa nukkeasetelmakuvitukset ovat kiehtoneet jo aivan pienestä lähtien. Nukkekirjojen hartaudella tehdyt pienoismaailmat ovat huikaisevia, värit suloisen makeita ja muodot selkeitä. Kuvassa näkyvä Pinokkio-kirjan valasaukema muovimerineen ja hapsuhetuiloineen on Pepitasta liikuttavan kaunis.

Väripalalla aletaan tarjoilla joka kuukausi vähintään yksi päivä- tai iltasadunmittainen kirjapalasuositus, joka on löytynyt kirpputorin uumenista. Älkää huolestuko, menu on varmasti nautittavaa. Kirjoissa ei ole parasta ennen-päivää. Pääasia on, että kirja avautuu.

Muistot teatteriksi

Koukkuniemen kesäteatterin ohjelmalehtinen,
ulkoasu: Ruut Luoto.Räsymatto kuvausrekvisiittaa.

Ilokuu on alkanut! Ilokuussa Pepita yrittää keskittyä iloa tuottaviin asioihin. Pepita saa usein iloa törmätessään taiteeseen. Kuluneella viikolla Pepita näki kaksi teatteriesitystä, joiden molempien teemana olivat muistot.

On elomme muistoja vain sai ensi-iltansa eilen. Se ei ole aivan tavallinen kesäteatteriesitys. Koukkuniemen Kalevala -hankkeessa tamperelaisen Koukkuniemen vanhainkodin asukkailta  kerättyjä lapsuus- ja nuoruusmuistoja on muokattu koskettavaksi, täysipainoiseksi esitykseksi, jonka on ohjannut 23-vuotias Meri-Maija Näykki. Muutkin tiimin jäsenet ovat nuoria lahjakkuuksia.

Esitysdramaturgiasta vastannut Iira Halttunen, 20,  kertoo käsiohjelmassa luomisprosessista näin: "---Jokaisen muisto on tärkeä, eikä sitä saa esittää väärässä valossa edes näyttämöllä. Toisaalta fiktio on myös paras suojaverho ihmiselle ja tämän muistoille. Sekin on tehnyt tämän esityksen tekemisestä kutkuttavaa ja mielenkiintoista alusta asti." 

Ihan konkreettinenkin suojaverho esityksestä löytyy. Räsymaton takana tapahtuu kaikki se, jota ei haluta esityksessä suoraan näyttää. Ja matoilla on myös muita rooleja, kuten esiintymisareenan pinta, piilopaikka, huutolaislapsi. Räsymatto toimiikin Pepitan mielestä loistavana materiaalina, onhan se varmasti kuulunut haastateltujen vanhusten elämään. Lisäksi räsymaton voi nähdä eräänlaisena muistojen kudelmana, joka esitys itsessäänkin on.

Sää salli ensi-illan ulkona. Näsijärven rannalla leppoisa tuuli yritti kuivata liikutuksen  kyyneleitä yleisössä. Lisätietoja hankkeesta löytyy hankkeen nettisivulta täältä.

Marja-Muusa Hämäläinen esittää Muistojen maalari -paperinukketeatteria.
Taustalla Anna-Liisa Hakkaraisen teoksia.

Alkuviikosta Pepita poikkesi Naivistit Varkaudessa -näyttelyssä. Näyttelyn teema on Iloa Itä-Suomeen. Vanhassa kauniissa puutalossa on esillä naivistisia teoksia 40 tekijältä. Pepitan maalaukset löytyvät yläkerrasta.

Pepitan perhe sai nähdä näyttelyn kuraattorin Marja-Muusa Hämäläisen esittämää paperinukketeatteria, jossa hän oli nivonut omat naivistiset maalauksensa mukaan esitykseen. Esityksen nimi oli Muistojen maalari. Taiteilija löytää tarinassa oman tapansa työskennellä muiden ihmisten muistojen ikuistajana. Pepitaa kiehtoi yksinkertaisesti ja toimivasti rakennetut kulissit ja nuket. Oivaltavana loppuyllätyksenä katsojat saivat valita oman muistojen helmen mukaansa.

Niin todellakin, muistot voivat olla räsymaton kuteita, mutta myös helmiä helminauhassa.

Kun sateenvarjo jäi kotiin

Tartutaan hetkeen, akryylimaalaus 2006

4-vuotias oli tahtonut pakata matkalle mukaan suloisen pilkullisen sateenvarjonsa. Pepita ei suostunut.

Hiekkaranta, Atlantti, simpukat. Romanttiselle huvilalle saavuttuaan Pepita perheineen tahtoi päästä ehdottomasti keräämään simpukoita. Viisi minuuttia kävelyä ja varpaat mereen. Mutta miksi ihmeessä ihmiset pyrkivät pois rannalta? Ai, taivaallahan on tummia pilviä. Mitä pienestä kesäsateesta, eihän sellainen simpukoiden keräämistä haittaa.

Mitä jos pitelisi vaan sadetta hetken rantajyrkänteen lipan alla? Sade ei olekaan kovin pieni. Se on rajuilma. Törmältähän tippuu soraa valuvan veden mukana. Kohta voisi tulla isompiakin kappaleita, kiviä, mutaa. Äkkiä takaisin huvilalle!

Pepita kantaa 4-vuotiasta sylissään halki aution hiekkarannan. 5-vuotias juoksee kaukana edellä isänsä perässä. Taivas alkaa viskoa karpalonkokoisia rakeita, jotka erottuvat valkoisina ruskeassa sannassa. 4-vuotias tuhisee: – Äiti, miksei me otettu sitä sateenvarjoa?

Taivas välähtää meren puolella ja ukkonen jyrähtää välittömästi. Pepita ei jää katsomaan valoshowta. Kiire kiire kiire! Rannassa tulee vastaan virta. Portaat, polku ja katukin ovat muuttuneet vuolaaksi puroksi. Vettä on välillä nilkkoihin asti. Paljain varpain kahlataan talolle, vastavirtaan. Ehjinä. Aarteet pestään ja asetellaan terassin lattialle. Isoin aarre on kuitenkin olla turvassa.

Suomeen palattuamme 4-vuotias ottaa pilkullisen sateenvarjonsa, nukkensa ja simpukoita. Hän laatii matolle asetelmaa. Nukke ja varjo keltaiselle ruudulle, simpukat siniselle. Samalla lapsi selostaa: – Tää nukke meni rannalle makoilemaan ja keräämään simpukoita. Se nukke oli lukenut säätiedotuksen ja se otti mukaan sateenvarjon.

Viskaa tiskaaja laukkuun!

Matkalle mukaan – TISKIHARJA. Sillä pestään reissussa vaikkapa tutti- ja juomapullot. Tärkeä hotellimajoituksessa, mutta hyvä myös itsenäisemmässä loma-asumisessa ulkomailla. Romanttisessa huvilassa voi olla keittiössä vain pieni sievä sieni astianpesua varten. Vai pitäisikö elää sittenkin maassa maan tavalla?

Jos automatkalla lempinukke on unohtunut edelliseen etappiin, tiskiharjasta voi taikoa permanenttitussin avulla sähäkän tilapäishoidokin. Epätoivoista? Kyllä.

Mutta kuvan pepitaruutuinen harja on silti Pepitan suosikki.

Paistaa se päivä perheeseenkin!

Äitienpäivänä Pepita kävi lapsuudenkodissaan kukittamassa oman äitinsä. Samalla Pepita kokosi vanhat nukkeystävänsä suloiseen perhepotrettiin. Isosiskoni, joka nämä nuket alunperin omisti, muisti tämän perheen nimenkin – tämähän on Päivänpaiste-perhe. Sunshine Family -kuvahaulla ruudulle avautuu valtava kuvameri, jossa näkyy perheen tykötarpeita (joita Pepitalla ja hänen siskollaan ei koskaan ollut) ja myös tummaihoinen perhe.

Näissä Mattelin 1970-luvulla valmistamissa perhenukeissa on Pepitan mielestä jotain valtavan herttaista. Äidin ja isoäidin kasvoissa ei ole meikin hiventäkään ja heillä on tietenkin ajan henkeen sopivat kukkamekot päällä. Isä näyttää boheemilta pehmolta ja isoisä ei stressaa parranajosta.

Leikeistäni on aikaa jo miltei kolmekymmentä vuotta. Siinä ajassa perheeltä on hävinnyt kengät yhtä lukuunottamatta ja vauvankin varpaat ovat kasvaneet ulos potkupuvusta. Tälle perheelle paljasjalkaisuus sopii.

Onko sinulla muistoja näistä nukeista?

Median ihannetyttö?

Äidille ja tyttärelle.
Nukke kirpputorilta 0,20 €, peltitarjotin 2 €.
Nuken housut kuvausrekvisiittaa.

Näin missikisojen kynnyksellä muutama sana nykypäivän naisihanteesta. Pepita on jo vuoden päivät pohtinut, mistä löytää tyttärelle terveempi hahmo leikkeihin kuin mitä lelumarkkinoilla olevat naisnuket edustavat. Barbie ei ole mittasuhteiltaan realistinen. Bratz-nuket näyttävät moraalittomilta. Uusimmat tulokkaat, Monster High -nuket näyttävät kuolleilta. Yksikään naisnukke ei vielä ole kotiimme muuttanut ja 4-vuotias leikkiikin vielä tyytyväisenä vauvanukeilla. Vauvat syntyvät uudelleen ja uudelleen, niitä ruokitaan tissistä ja pullosta ja ne täyttävät joka päivä yksi tai kaksi tai ovat kipeitä. Välillä tytär on hoitanut nelosia ja voivotellut niiden hoitamisen rankkuutta.

Ylihuolehtivana äitinä Pepita googlettelee jo selviytymisstrategiaa tulevan naisnukkevaiheen varalle ja elättelee toivoa nukkemaailman uusista keksinnöistä. Viime heinäkuussahan amerikkalainen taiteilija Nickolay Lamm näytti maailmalle, miltä näyttäisi keskiverron 19-vuotiaan naisen mukaan tehty Barbie. Asia ei jäänyt tähän. Tämän vuoden maaliskuussa lanseerattiin todellakin Lammin suunnittelema Lammily-nukke. Ensimmäiset uudet kaunottaret jalkautuvat kansan pariin nettisivun mukaan vuoden lopulla. Lammilyn iskulause kuuluu "Average is beautiful". Hmm. Pepitan mielestä kauneutta löytyy tietenkin myös keskiverron ulkopuolelta. Kotisivullaan Lamm kuitenkin tulkkaa iskulauseen tarkoittavan, että todellisuus on kaunista.

On varmasti vielä matkaa siihen, että lelutehtaat alkaisivat tehdä nukkeja, joissa näkyisi ruumiinmuotojen koko kirjo. Lammilyn viitoittama suunta lienee kuitenkin oikea. Pepita näkee Lammin projektin taideteoksena, joka on saanut aikaan raikasta keskustelua ihannevartalosta, lelumuotoilun tyylittelyn moraalista  ja leluista median sanansaattajina.

Pepita oli lauantaina vierailulla synnyinseudullaan. Tyttärelle löytyi tuliainen kirpputorilta. Mittasuhteiltaan terveitä nukkejahan voi hyvällä tuurilla löytää suuntamalla katseet lapsinukkeihin ja suurten lelumerkkien ulkopuolelle. Suloinen, 20-senttinen muovinukke maksoi sentilleen saman verran. Tukka on mohairia ja vaatteet jääneet maailmalle. Silmämeikkimuodista päätellen nukke lienee vähintään Pepitan ikätoveri. Nukkea tyttärelle ojentaessaan Pepita sai opetuksen. 4-vuotias lausahti suu mutrussa: "Mä en haluu uutta nukkea." Tyttäreni lapsiluku oli tällä erää täysi.