Laiskan äidin syöttötuoli

Vauva on ruvennut maistelemaan soseita. Pepita löysi nettikirpparilta Flexa-syöttötuolin, joka tosin vielä odottaa, että vauva oppii istumaan. Pepita yllätti itsensä päätymällä muoviseen istuimeen. Puurojämien jynssääminen puutuolin pinnasta on kuitenkin koettu jo kahteen kertaan, joten nyt oli aika kokeilla jotain selkeälinjaisempaa. Pepita ei myöskään halunnut keittiöönsä pahoja esteitä. Flexan jalat eivät työnny häiritsevästi reitille.

Flexa kaipasi pehmustetta. Sellaisen olisi toki voinut ostaa, tarjolla oli punaisia tai sinisiä nalleja, melkein 40 euroa. Ei, Pepita kaipasi jotain kotikutoisempaa.

Remontin nostattamien tavaroiden virrassa ajelehti vaahtomuovia. Pepita leikkasi tuoliin sopivan palan matkimalla ostopehmusten muotoa. Sitten olisi pitänyt hankkia kangas ja ommella. Arvaa jaksoiko Pepita semmoista? Ei, ei todellakaan.

Pepita pyöritteli pehmustetta kädessään ja mietti pari päivää. Sitten se idea tuli. Indiskan tyynynpäällinen oli jo melkein joutunut kirpparilaatikkoon. Ja kyllä, tyynynpäällinen ja pehmuste olivat aivan saman levyisiä!

Kun pehmusteen asetti neliömäisen tyynynpäällisen toiseen laitaan, tyhjänä olevasta alueesta tuli pehmuketta tuolin peppuosaan. Päällisiä on kaksi, joten toisen ollessa pesussa voi käyttää toista. Ei tikkejä! Ihanaa olla laiska! Ja miten kotikutoista. Pehmuste toistaa keittiön uuden tilkkumaton sävyjä.

Joulukoirat

Pepitan joulunodotus on ollut tänä vuonna aika sumuista. Hienoja postissa lähetettyjä joulukortteja omista lapsista Pepita ei todellakaan ole pystynyt lähipiirille lähettämään, eikä joululahjojen joukossa ole mitään itsetehtyä.

On aika antaa itselle armoa. Vaikka jouluvalmistelut vauvaperheessä ovatkin aika kaoottisia, iloa tulee pienistä ponnistuksista. 7-vuotias tahtoi tehdä koiranmuotoisia joulutorttuja. Snautserimalli löytyi Dronningholmin sivulta. Sitä hieman yksinkertaistettiin kahden viillon versioksi. Kinuskikissan blogista löytyy vielä lisää malleja.

Luovaa joulua kaikille.

Olotilojen muodonmuutos

Olohuoneen ja keittiön lattia vaati maalia. Puulattian lakkapinta oli kulunut ja ahdistava. Lattia haluttiin vauvankestäväksi. Kolot ja painaumat kuuluvat toki vanhan lattian luonteeseen, joten järeää hiontaa ei haluttu. Huonekalut sysättiin keoksi olohuoneen toiseen laitaan ja lattialle tilattiin pinnan karhennus ja maalaus vesiohenteisella lattiamaalilla. Sävyn nimi oli Valkama, eli eräs vaalea harmaa Tikkurilan värikartasta. Kymmenen päivän jälkeen huonekalut siirrettiin toiseen laitaan ja toinen osio sai saman käsittelyn. Ohessa operoitiin myös portaat.

Lattian jälkeen olohuoneen seinät alkoivat näyttää nuhjuisilta. Kellertävä paperitapetti sai nyt vihdoin mennä. Pepita sai vision turkooseista tapeteista. Tapetin värin piti olla syvä, juuri sinisen ja vihreän puolivälistä. Pinnassa piti olla ornamenttia, joka erottuisi juuri ja juuri. Ornamentti ei saanut olla liian pientä piperrystä. Tapetinetsintä oli uuvuttavaa. Turkoosi ei todellakaan ole tämän hetken hittiväri seinäpaperimarkkinoilla.

K-raudan poistohyllystä se oikea vihdoin löytyi. Caselio-tapettien turkoosi lumosi. Pepita tilasi vuokra-aviomiehen, joka notkui kolmessa metrissä ja asensi tapetit huolella.

Vapaaehtoinen remontti ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen vauvaperheessä, mutta kyllä uudistus sisustuksessa on sellainen piristysruiske, että nyt olohuoneessa tuntee tulleensa värien valkamaan. Pikkuhiljaa tavarat alkavat löytää paikoilleen. Tavarat löytävät myös uusia paikkoja. Kuvan peilinkehykseen tulee uusi maalaus. Aurinko on tullut olotilaan.

Vauvan tasalla

Viime kuukausi on mennyt arjen harjoitteluun uuden tulokkaan kanssa. Repaleisista öistä huolimatta olo on onnellinen.

Huolellisista valmisteluista on ollut hyötyä, sillä juuri nyt ei kodin järjestämiseen ja virittelyyn ole aikaa. Nyt kun lapsia on kolme, toimintatapoja on pitänyt miettiä uudelleen. Isompia lapsia on järkevää osallistaa, keksiä pikku tehtäviä avittamaan arkea.

Isosisko voi vaikkapa tehdä lättytaikinaa lattialla vauvan kanssa.

Väripalatarjoilua

Pepita kaipasi jotain itse tehtyä, nopeasti syntyvää väriläiskää kotiin. Kirpputorilta oli jo taannoin löytynyt koristeellinen uusvanha tarjotin, jossa oli lasin alla jokin tylsä kuva. Kuvan sai onneksi pois taustan hajottamalla.

Pepita maalasi itselleen mieluisen lintuaiheen ovaaliksi muotoillulle kangaspahvipohjalle. Kuvan sai pysymään paikoillaan niittaamalla toisen pahvin taustaksi puiseen tarjotinkehykseen.

Tarjotin sirkuttaa nyt pikkulintupoweria arkiseenkin tarjoiluhetkeen. 

 

Eskarilainen lähtee

6-vuotiaalla alkaa tänään esikoulu. Hänen kohdallaan muutos lienee pienin mahdollinen. Montessori-eskari on päiväkodin yhteydessä, jopa samassa ryhmässä kuin ennen. Toki eskarit irtoavat välillä ryhmästä omiin rientoihinsa. Vaikka ulkoisesti rutiinit säilyvätkin melko samoina, jokin ratas naksahtaa kuitenkin eteenpäin. 6-vuotiaasta on tulossa iso.

Pepita on lueskellut viime aikoina Sally Nortonin kirjaa 101 asiaa, jotka joka muksun pitäisi tehdä ennen esikoulua, suom. Juha Virkki (Atena 2010). Kirja sisältää jokaiselle vanhemmalle (ja varmaan muillekin) tuttuja tempauksia, joilla lapset saavat aikuiset tuntemaan itsensä kovin pieniksi. Kamalimpia kohtia on esimerkiksi numero 96: "Postita kirjeesi joulupukille, ennen kuin äiti ehtii nähdä sen." Tai numero 30: "Hukkaa kallein aarteesi pallomereen." Ravistavimpia on numero 82: "Älä anna äidin elää unelmiaan kauttasi."

Kesän lopulla Pepitalle tuli mieleen, että voisihan tuolle melkein-eskarilaiselle opettaa jonkin näppärän taidon. Koska 6-vuotias rakastaa keittiöhommia, hän halusi opetella keittämään kahvia. Niin siis Pepita ja mies saavat aina välillä juoda 6-vuotiaan valmistamaa virvoiketta. Tekoprosessia toki valvotaan sopivalta etäisyydeltä ja tytär saa keittää kahvia vain tilauksesta. 

Niin, 6-vuotiaasta tulee vähitellen iso, mutta se ei ole vain haikeaa, se on myös täynnä oppimisen iloa! 

Muodon vuoksi

Pienenä Pepita kadehti kaverinsa piirustuslevyä. Äiti sanoi tyttärelleen, ettei moista kapistusta tarvita, Pepita osaa piirtää ilman kaavioita. Sittemmin muodot ovat löytyneet vapaalla kädellä hyvin ja äidin lausahdus on jäänyt kannustuksena mieleen.

Pepitan mielestä näissä sabluunoissa on silti jotakin kiehtovaa. Siksi nyt aikuisena Pepita keräili Tupperwaren piirustulevyjä kirppiskierroksilta, porasi kulmiin pikkuiset reiät ja liitti levyt yhteen ohuella metallilangalla. Keittiö sai värikkään verhon. Maailma ikkunan takana värjää hahmot elävästi. Kaavoihin kangistumattoman kuvataideopettajan verhoksi tämä sopii hyvin.

Kaapinoviin saa piirtää

Timmikuun kunniaksi keittiö tarvitsi vielä lisää kunnonkohotusta. Pari vuotta sitten Pepita maalasi kaapinovet, mutta yksi syrjässä ollut unohtui. Valkoinen ovi oli kummitellut mielessä siis jo pitkään.

Sisustuskaupasta löytyi mustaa liitutaulukontaktimuovia ja liitutaulutussi. Muovituksen jälkeen 6-vuotias syöksyi koristelemaan kaapin houkuttelevaa mustaa pintaa.

– Laitetaan muihinkin oviin tätä muovia, 6-vuotias toivoi piirrettyään oven täyteen.

Tyttären ehdottamaan keittiöuudistukseen Pepita ei ryhtynyt, mutta salli toki taiteilun muidenkin kaapinovien värilliseen pintaan, jossa uusi tussi käyttäytyi samoin kuin kontaktimuovin päällä. Pepita muistaa lapsuudestaan erityisen hienona hetket, jolloin kädessä oli tussi ja edessä iso pohja.

Ilotulitus keittiön lattialla

Uuden vuoden kunniaksi Pepita päätti ilotulittaa. Keittiö oli riisunut räsymattonsa jo jokin aika sitten ja kaipasi nyt jotain erilaista. Pepita kirjoitti nettikirpparin hakukenttään värikäs matto ja ruudulle ilmestyi heti räväkkä Askosta peräisin oleva Sparkle-matto.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Matto sijaitsi kilometrin päässä ja seuraavana päivänä se oli jo lattialla. Matossa on vetovoimaa. Legokori parkkeerasi matolle välittömästi.

Kaunis arki

Timmikuu alkoi taas. Tässä timmikuussa Väripalalla on asioita, jotka näyttävät hyviltä.

Pepita oli jo kauan etsiskellyt kirpputoreilta värillisiä juomalaseja elämän tuoksinassa rikkoutuneiden tilalle. Marraskuussa Forssan Fidassa Pepitaa onnisti ja erä lempivärin laseja pääsi uudelle omistajalle 0,30 € kappalehintaan.

Arjen harmaudessa sitä välillä tulee miettineeksi, mistä energia oman elinpiirin tarkoin harkitun värikirjon rakentamiseen oikein tulee. Kuvan näkymä ei ole lavastettu. Se aukeni Pepitan eteen eilisiltana lasten nukutuksen jälkeen, kuin vastauksena mietintöihin.

2. luukku

Tämä peruna tahtoo päästä jouluruokaan.

1. luukku

Väripalan kuvajoulukalenterista avautuu ensimmäinen luukku! 5-vuotias on oppinut muotoilemaan joulutorttuja.

Sisustussilmäilyjä Roomassa

Pepita pyrki Roomassa tallentamaan muutamia hauskoja sisustusideoita. Sisustuskauppoihin Pepita ei kylläkään astunut. Virikkeitä oli tarkoitus ammentaa kaduilla kävellessä. Yhtä katua tamperelainen Pepita tervehti erityisen iloisena. Katu oli tietenkin Via del Moro. Kadulta löytyi Veccia Trastevere -ravintola, jossa oli loistoidea – leipäkorista tehty tunnelmallinen lampunvarjostin.

Majapaikan viereisen kauppahallin ulkopuolella lojuvat tyhjät tavaralaatikot alkoivat kiehtoa. Olisipa hienoa, jos keittiössä olisi iso lipasto, joiden etupaneelit olisivat näitä kirjavia tekstejä pullollaan! Kai tämän joku on jo keksinyt?

Sirkushenkisen perheen vessanlogot voisivat muistuttaa näitä nykytaiteen museo MACROn logoja.

Pullonkorkkikokoelmalla voisi tuunata kukkaruukun. Tietoa ei ole siitä, onko kuvassa esiintyvää kasvia juotettu pullosta. 

Rooman kirpputorikokemuksista tulee postaus harraskuussa, kirpputorit kun ovat Pepitan lempiharrastus.

Johan on markkinat!

Peräkonttikirppis valloitti Tampereen Keskustorin tänään. Pepita vaelteli kolme tuntia saalistamassa. Myyntipaikkoja oli vajaalle 500 myyjälle, joten pengottavaa riitti. Pepita löysi muun muassa lasten laatuhousuja, siivet keijulle, kilven ritarille, kehyksiä tauluille, tapettia askarteluun.

Herkullisimmat löydöt olivat tällä kertaa keittiön kaunistuksia ja erityisesti pyöreitä sellaisia. Tarjottimet hurmasivat selkeillä muodoillaan 5 €/kpl. Patalaput pöytäliinan reikien korjailuun tai tahrojen piilotukseen 1 €/kpl. Paksukais-säästölipas sopii vaikka elokuvaherkkurahastoksi 1 €. Outokuussa pitää tietenkin tehdä lisäyksiä outoihin kokoelmiin. Yksinäinen emalikulhonkansi pääsee 34 lajitoverin joukkoon keittiön katonrajaan 0,50 €.

Ikkunan kevätmuotia

Outokuu alkoi! Outokuussa löydetään outoja ideoita kotoa ja kauempaa. Pepita tulee esittelemään pari värikästä kokoelmaansa. Värikkäitä outouksia voi kuulla vaikka lasten suusta tai nähdä taiteen ja leikin äärellä.

Keittiön ikkuna kyllästyi vanhaan kaapuunsa ja heittäytyi vallattomaksi. Ikkuna on kyllä hieman säädytön liian lyhyessä vappumekossaan, mutta onneksi naapurit jättävät sen rauhaan. 

Olen kuullut, että ikkunaverhoista on joskus paremman puutteessa tehty juhlamekkoja, mutta kas, miksei se toimisi toisinkin päin? Eli mekko ikkunaan romantikolle. Kylppärin ikkunaan vaikka mummon vintageuimapuku. Makuuhuoneeseen aamutakki. Ja ne ikkunalle annettavat vaatteet voivat olla juuri niitä vaatteita, jotka eivät sovi itselle, mutta ovat ah, niin kauniita. Ikkuna pystyy kuitenkin läpivalaisemaan kuosit - me ihmiset emme niin valovoimaisia ole.

Makeaa mahan täydeltä!

Pepita Ruutu tykkää makeasta. Liiallinen makean syöminen ei ole hyvästä. Siksi Pepita on päättänyt syödä silmillään makeita värejä, sitä terveyssisaret eivät sentään pysty kieltämään. 

Parikymmentä vuotta vanhat keittiönkaapinovet olivat vielä vuosi sitten ankean valkoiset. Rungot olivat edelleen kohtalaisessa kunnossa. Ovien vaihtoa budjetti ei olisi kestänyt, vaikka puuovet olisivat kyllä sopineet yli 100-vuotiaan rivitalovanhuksen keittiöön. Niinpä Pepita vain hioi ja maalasi levyovet. Jos työn olisi teettänyt ammattilaisella, väriksi olisi varmaankin valittu se yksi tarkoin mietitty. Kun maalauksen teki itse, kuukausien kuluessa värejä tulikin neljä. Omille paikoilleen asetetut maalatut ovet alkoivat vaatia tietynvärisiä kavereita. Avohyllymuoti huojensi Pepitan urakkaa hiukan, kolme kaapinovea poistettiin kokonaan. Aidon materiaalin kaipuu sai Pepitan hankkimaan kirpputorilta edullisen puisen pesukomuutin ja lipaston keittiötarvikkeiden säilytykseen. Nyt Pepita voi makeilla keittiöllään, joka lienee kauhistus valkoisen maalaisromantiikan ystäville ja tiukkapipoisimmille perinnetalovaalijoille.

Sokerinhimoa voi joskus yrittää hillitä itsepetoksella. Tässä Pepitan lempitarjottimessa on kakkua jos jonkinlaista. Sitä voi ainakin kuvitella herkut oikeiksi, siihen käden ulottuville. Tarjottimessa lukee: "Joka suu herkkusuu, siksi AXO" ja sama ruotsiksi. Axo on Paraisilla toimiva perinteikäs leipomo. Axon tuotteet ovat olleet markkinoilla jo 1940-luvun alusta. Pepita löysi tarjottimen Loimaan rompetorilta viime kesänä.

Lisäksi vielä niksi keittiön kuorrutukseen – peltitarjottimista on sekä koristeiksi että käyttöesineiksi, kun ne kiinnittää isolla magneetilla jääkaapin kylkeen. Tarjottimesta tulee näin jättimäinen jääkaappimagneetti, eikä tarvita liimaa, poraa eikä koukkuja. Ehkä tämä ei ole mikään uusi juttu todellisille sisustusintoilijoille, mutta Pepita hykerteli onnellisena oivalluksensa jälkeen.

Kevätkuppeja

Eilen oli kevätpäiväntasaus. Ulkona oli näyttänyt taas muutaman päivän talviselta, lämpöisen kevätpilkahduksen jälkeen. Takapuolitalvi, sanoivat lapset. Mikä hieno ilmaisu! Takatalvi, joka tulee tavallaan puolittain ja on vähän peppumainen juttu, niinhän sen voisi selittää. 

Tänään kevät nostaa taas päätään ja kohta maankaivelut ja polkupyöräharjoitukset voivat jatkua. Kasvatan sinnikkäästi keittiön ikkunan äärellä kukkakokoelmaa. Primavera-sarjan kukat saavat kukkia kaikissa väreissä. Niistä juodaan silloin, kun kahvia on keitetty riittävästi. Kuppi valitaan mielialan mukaan. Tänään otan sinisen, menneen talven lumille!

Ylistys astiankuivauskaapille

Pitkäaikainen keittiöapulaisemme neiti Cylinda päätti irtisanoutua. 
Hän oli kyllä lakkoillut jo viime syksystä. Astiat olivat välillä todella huonosti pestyjä ja välillä hän unohti käyttää pesuainetta. Joskus hänellä tosin oli oikeia tarmonpuuska, silloin en meinannut saada häntä lopettamaan tiskaamista millään. Pistimme tuittuilut vanhuuden piikkiin. Neiti Cylinda oli kuitenkin ollut jo edellisten asukkaiden palveluksessa jo kymmenisen vuotta. Meille hän jaksoi työskennellä vielä kahdeksan vuoden ajan. 

Viime päivinä olemme miehemme kanssa tehneet neiti Cylindan hommat. Samalla on noussut uuteen arvoon astiankuivauskaappi. Astioita kaappiin nostellessani muistelin, että astiankuivauskaappia pidetään suomalaisena keksintönä. Ylen elävän arkiston nettisivulta löysin tiedon, että kaapin kehitti Työtehoseuran kotitalousosaston päällikkö Maiju Gebhard 1940-luvulla. Sivulta löytyy myös vanha video, jossa Gebhard esittelee, miten kaappi toimii. Käsin tiskatessani huomasin, miten nerokkaasti vesi ohjautuikaan puhtaista astioista takaisin tiskialtaaseen. En voi kuin ihmetellä, miksi kuulemma vain Italiassa ja Ruotsissa on otettu astiankuivauskaappeja keittiöiden kalustukseen. Onko tiskipöydälle avotelineeseen ladottuja astioita pidetty kodikkaina? Vai onko tiskaajan ja astioita kuivaavan apurin yhteistyö ollut niin herttaista, että siitä on tahdottu pitää kiinni?

Wikipediasta löydän tiedon, että Gebhard oli laskeskellut, että ennen pesukoneiden käyttöönottoa perheenemäntä käytti tiskaamiseen ja astioiden kuivaamiseen lähes 30 000 tuntia elämästään. Järkyttävää, vaikka laskukaavan perustana tuntuu olevan ehkä vähintään kymmenhenkisen perheen tiskit, taloudessa, jossa suurin osa perheestä syö kaikki ruuat kotona ja ateriat koostuvat kolmesta ruokalajista, jotka kaikki syödään eri lautasilta ja perheenisäntä ei koskaan auta yhtään. Lopetamme Cylindan tuuraamisen. Meille tulee töihin Asko, hänet kiinnitetään jo tällä viikolla.