Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Satu menee puihin!


Pepita ja perhe viettivät syysloman Iso-Britanniassa. Ohjelmassa oli kolme päivää Norwichissa, kaksi Walesissa ja vielä lopuksi kaksi päivää Lontoossa. Tavoitteena oli yrittää löytää tasapaino lasten ja aikuisten kiinnostusten kohteiden välillä.


Norwichin lähellä sijaitseva BeWILDerwood oli täysosuma, josta nautti koko seurue. Metsään, isojen puiden siimekseen sijoitettu satupuisto oli elämys. Luontoon sointuvat puumajat ruokkivat mielikuvitusta. Ilmassa oli aitoa seikkailun ja oivalluksen iloa. Miksi tällaista ei ole Suomessa?


BeWILDerwood-päivämme oli sateinen keskiviikko. Ehkä juuri siksi puisto oli ruuhkaton, avautumisaikaan vain pari kouluryhmää ja muutama perhe. Saavuimme paikalle brittiystävämme autolla. Yli 105-senttisinä Pepitan seurueen jäsenet (3 aikuista, 2 lasta) maksoivat pääsymaksua 15,50 puntaa kukin.


Puihin rakennetut majat, labyrintit ja liukumäet tempaisivat mukaansa ja märkyys unohtui. 6- ja 8-vuotias nauttivat estottomasti, mutta sekä pienemmät että isommat viihtyvät puistossa varmasti.


Seurueemme nelikymppiset aikuiset painelivat lasten mukana kaikkialla, eikä missään vaiheessa tullut lälly olo. Liukumäet saattoivat olla aikuiseen makuun hieman liian hurjia. 


BeWILDerwoodin kehyskertomus pohjautuu Tom Blofeldin lastenkirjoihin. (Blofeld on myös puiston omistaja.) Ihmisille tarkoitettujen puumajareittien varrella saattoi ihailla pieniä, vaaksanmittaisille hahmoille rakennettuja asumuksia. Puiston kokemista ei haitannut, vaikka tarinaa ei ollutkaan tuttu. Missään ei (onneksi) näkynyt roolipukuihin sonnustautuneita karvaturreja.


Eväitten syöntiin oli oma paikkansa, jossa aikuiset saivat ostaa kahvikupposensa. Tarjolla olisi ollut myös lähiruokaa. Välttämättömät huolto-ja varastorakennukset oli tehty samaan tyyliin kuin muut rakennelmat. Vessat olivat siistit ja toimivat. Krääsäkauppakin löytyi, mutta melko maltillinen sellainen. Kirjat olivat kaupassa hyvin esillä.


Kokemuksen kruunasi pieni puroajelu, jonka Pepita seurueineen ajeli molempiin suuntiin, kun kerran tungosta ei ollut. Veneen kuljettaja vinkkasi huomaamaan ajelun varrella näkyvät satuolentojen talot. Puksuttelimme myös Mildred-krokotiilin ohi, joka päästeli sieraimistaan yllättäen vesisuihkun aivan veneen kohdalla!


Pepitaan teki vaikutuksen puistosta henkivä luottamus lapsen kykyyn pitää hauskaa ilman ylenpalttista ylhäältä tulevaa ohjaamista ja holhoamista.  
10 +

torstai 13. lokakuuta 2016

Leluaineksia kotoa ja luonnosta

Lilla Villanin yksi iso seinä on liitutaulua. Hauska idea näyttelytilassa!

Pepitan kuvitusnäyttely on esillä kulttuuritalo Lilla Villanissa Sipoossa lokakuun ajan. Pepita piipahti paikalla kertomassa kolmelle eskariryhmälle kirjantekemisestä ja kuvittamisesta. Lapset olivat eskarissa tutustuneet Pikku Nunuun löytöretki-kirjaan. Kirjan kuvitus on toteutettu kollaasitekniikalla ja kirjassa on yhtenä juonteena afrikkalaisten lasten itse tekemät lelut. Niinpä Pepita oli kehitellyt vierailunsa loppuun puolen tunnin työpajan, jossa lapset saivat tuunata hahmon perinteisestä suomalaisesta lelumateriaalista, kuusenkävystä.

Koska aika oli niin lyhyt, Pepita oli valmistanut etukäteen lapsille eräänlaisia hahmotelmia. Kodeista löytyvä roina on hyvä saada oivaltavaan uusiokäyttöön, joten käpylehmä karkasi uudelle vuosituhannelle. Joulupallot, mehupillit, lateksimaalinjämät ja taulunkiilat pääsivät lelumateriaaliksi.

Kuudenkymmenen käpyhahmotelman tekeminen etukäteen vaati toki melkoisesti aikaa, mutta siinä sivussa Pepita tuli pohtineeksi materiaaleja leikkisästä näkökulmasta. Kuinka hauskoja mehupillinivelet ovatkaan! Miten moneksi joulupallopää muuntuukaan!




Ajan kanssa Pepita toki tekisi kaiken lasten kanssa alusta lähtien, mutta pikapajaa varten valmiiksi liimatut raajat ja päät lunastivat paikkansa. Pepita näytti lapsille käpyhahmolauman ja pyysi heitä herättämään hahmot eloon. Variaatioita ja materiaalivaihtoehtoja oli sen verran, että lasten mielikuvitus alkoi lentää! Riemu oli suuri, kun lapset pajan päätteeksi saivat oman hahmonsa mukaansa.


Tuunaukseen lapset saivat käyttää kakkupaperia, kangasnauhaa, höyheniä, askartelusilmiä, lehtileikkeitä, permanenttitusseja sekä erikoisuutena ugandalaista puunkuorikangasta, jota Pepita oli tuonut mukanaan aikoinaan matkaltaan.


Joulupallojen naruista hahmot saa ripustettua vaikkapa kuuseen. Mikäli asia innostaa, metsään kannattaa mennä käpyjahtiin ennen lumen tuloa!


perjantai 7. lokakuuta 2016

Pinkki vinkki Keravalta


Pepitan perheen tie vei sunnuntaina katsomaan virkkaustaiteilija Agata Oleksiakin Our Pink House -teosta Keravalle. Pepita kuvaili ennen talolle menemistä lapsille simppelisti, mitä on luvassa. Talo, joka on peitetty virkkauksella.

6-vuotias kysyi: - Onko se niin kuin Enni Idin talo, mutta virkattu?

Pepita tajusi, että ehkä näinkin voisi sanoa. Vaikka taiteilijanaisten edustamat taidesuuntaukset ovatkin aivan erilaiset, niin pohjimmiltaan niistä voi löytää samaa henkeä.

Taidemuseo Sinkan nettisivulta voi lukea, että virkkauskuvioilla peitetty talo on Oleksiakin mukaan toivon ja unelmien talo. Vapaaehtoisten naisten, muunmuassa maahanmuuttajien voimin virkatun teoksen syntyprosessi on osa teosta. Taiteilija haluaa naisten näkymättömän työn päivänvaloon.


Padasjoen Enni Id maalasi yksin ja omaksi ilokseen. Mutta ehkä Enni Idinkin mökki on eräänlainen yhden naisen toivon ja unelmien talo.