Päivän hyvä työ

Pepita ja mies veivät lapset vuorokaudeksi mummulaan. Hämmästyttävää oli, miten paljon 24 tuntiin mahtui. Matka Iittalan Kuusijuhlan kautta Helsinkiin, lounas kreikkalaisessa ravintolassa, Farmi Ryhmäteatterissa, lokakuisen kuvitusnäyttelyn töiden kuljetusta, kummitytön syntymäpäivät, paluu Tampereelle, illallinen intialaisessa ja vielä yksi poliisitehtävä. Siis mikä?

Pepita on aina ihmetellyt lastenkirjojen auvoista maailmaa, jossa poliisit parveilevat herttaisessa kaupungissa järjestystä valvoen, hymyssä suin. Eihän sellaista oikeasti ole. Vai onko kuitenkin, Tampereella?

Matkalla ravintolasta kotiin Pepitan mies huomasi paljon juhlineen miehen kellahtavan pehmeästi erään pylvään ja seinän väliin. Juhlijasta jäi näkymään vain jalat. Pepita ja mies menivät katsomaan, millaista apua juhlija tarvitsisi. Tajuissaan hän oli, osasi kertoa kotiosoitteensakin, mutta pystyyn ei kyennyt nousemaan. Muutaman sekunnin ehdittiin miettiä, mitä tehtäisiin, kun katua ajeli poliisiauto.

Pepita viittoili auton pysähtymään. Autosta astui poliisi, jolla oli levein hymy, jota Pepita on ikinä nähnyt. Hyväntuulisena poliisi ilmoitti, että he hoitavat miehen tästä eteenpäin. Pepita tunsi olevansa jossain Kardemumman yössä.

Elämyspäivä teki hyvää, mutta päivässä sai myös tehtyä hyvää.

Loma Roomassa

Pepita karkasi syyslomalla miehen kanssa neljäksi päiväksi Roomaan, koska roomantiikkaa tarvittiin. Pepita ihmetteli, miksei ollut aiemmin päätynyt tuohon kaupunkiin, vaikka luulisi, että sinne ajautuisi ihan vahingossakin. Kaikkien teiden kun sanotaan vievän Roomaan. 

Lomakuun asenne näkyi matkaillessakin. Loma ei kummankaan matkalaisen mielestä saanut olla nähtävyyksien suorittamista. Piti olla hauskaa. Siis romediaa!

Lomakuun kunniaksi postauksia siis Roomasta. Tässä ensin nähtävyyspostaus. Pepita luki opaskirjasta, mitä nähtävyyksiä pidettiin pakollisina. Sitten Pepita ja mies valitsivat niistä jotkut ja päättivät, mistä vinkkelistä paikka katsastetaan.

Colosseum. Colosseum kierrettiin ulkopuolelta. Edellisenä päivänä oli satanut rankasti, joten Pepita löysi uuden kuvakulman.

Heijastuksia myös uuden arkkitehtuurin äärellä, nykytaiteen museo MAXXIssa. Museon peilipinta ihastutti evästauolla. 

Pietarinkirkko. Vatikaani päätettiin tutkia ajan kanssa toisella reissulla. Yhtenä iltana majapaikkaan matkatessa virheellisesti valittu bussi vei yllättäen Pietarinkirkon kupeeseen. Kirkon kupoli yövalaistuksessa oli taianomainen. 

Borghesen puisto. Mielikuvitus alkoi laukata loppumattoman puiston puiden muotoja katsellessa. Kuvassa ehkä hiirenkolosseum. Kartasta näkyi puiston roomanttinen muoto.

Rakastavat suppilovahverot

Pepita meni metsään. Siis ei mokannut, vaan meni vihreään, hyvään paikkaan. Suppilovahveroita löytyi niin, että myssy oli otettava päästä. Ei kunnioituksesta, eikä lämmön vuoksi, vaan ihan siksi, että ämpärit olivat jo täynnä.

Sieniä puhdistaessaan Pepita huomasi lempisienissään uuden ominaisuuden. Jotkut sienistä olivat kasvaneet lemmekkäinä yhteen. Niillä oli kaksi jalkaa, mutta yhteinen lakki. Tietävätkö sienet jotain erityistä rakkaudesta? Ehkä hyvän parisuhteen salaisuuden? Yhteisen mietintämyssyn alta tehdään hyviä päätöksiä, eikö vaan?

Sienillä on kuitenkin vähän erilainen elämä kuin meillä ihmisillä. Ne eivät koskaan voi riisua hattuaan ja tuulettaa päätään.

Seitsemän vuoden kriisi?

Yllätyspari, akryylimaalaus 2012

Pepita ja mies ovat olleet tänään naimisissa tasan seitsemän vuotta.

Pienenä Pepita seurasi telkkarista Napakymppi-ohjelmaa. Ohjelmassa oli tietokoneella iso rooli. Mikäli neiti tai herra X olivat samaa mieltä kumppanisuosikistaan tietokoneen kanssa, pääsi pariskunta matkalle kaukomaille. Pepitasta tuo oli kovin romanttista. Ajatella, tietokone tiesi, kuka on se oikea.

Pitihän sitä sitten isona itsekin kokeilla. Ei siis televisio-ohjelmaan menemistä, mutta kumppanin etsimistä tietokoneen avulla. Pepita teki profiilin nettitreffisivustolle. "En ole kevytkenkäinen, mutta askel ei paina.", aloitti Pepita kuvailunsa kahdeksan ja puoli vuotta sitten. Tietoverkon uumenista löytyi 175 kilometrin päästä mies, jota Pepita tuskin olisi koskaan muuten kohdannut. Vuoden päästä oli jo hääpäivä sovittu.

Pepita ei ole koskaan arkaillut kertoa ihmisille, miten sulho löytyi, vaikka ehkä joidenkin mielestä nettideittailu on noloa.

Myöhemmin Pepita maalasi Yllätyspari-maalauksen, jossa pingviini ja jääkarhu ovat menneet naimisiin. Eräänlainen napakymppipari, kumpikin eri navoilta kotoisin.

Napakymppi-ohjelmassa pariskunta pääsi siis parhaassa tapauksessa kaukomaille. Avioliitto on parhaassa tapauksessa eräänlainen loppuelämän mittainen kaukomatka, yleensä kylläkin kumpuilevassa maastossa.

Yleinen uskomus on, että avioliitossa on seitsemän vuoden tietämillä kriisi. Huolestuneena Pepita googletteli, onko asian laita todella niin. Iltalehden jutussa 12. 6. 2011 viitataan brittiselvitykseen, jossa yksi kriisi tulisi jo kolmen vuoden kohdalla. Pepita ei muista neljän vuoden takaisia tapahtumia, sillä puolivuotias vekkari herätti monta kertaa yössä.

Perinteistä kiinnostuneena Pepita otti selvää, mikä on seitsemännen hääpäivän nimitys. Villahäät. Ehkä siinä on resepti seitsemän vuoden kriisin ehkäisyyn. Ei mitään puolivillaista. Ihan tositarkoituksella tässä ollaan.