Löytökoira

Pepitan ja tyttären lempiharrastuksia on koirien katselu. Kaupungilla tulee vastaan jatkuvasti erilaisia kiehtovia koirapersoonia.

Reitti kohti keskustaa kulkee Pepitan mielestä Suomen kauneimman kirkon ohi. Hämmästyttävää oli, että 6-vuotias löysi kirkon muuristakin koiran. Pieni lyttykuono on ollut siinä jo yli sata vuotta vahtimassa ohikulkijoita.

Äiti, sinä olet tähti!

Pepita vietti äitienpäivän aattoa Tallinnassa, muun muassa Kumussa, nykytaidetta ja sydäncappucinoa siemaillen. Sillä aikaa mies ja lapset muokkasivat Pepitalle äitienpäiväaamun laulua:

Tuiki tuiki äitönen,

koko päivän sua katselen.

Lämpimänä loistat vaan,

sua kun halata mä saan.

Tuiki tuiki äitönen,

sulle suukon antelen!

Aamuinen jälleennäkeminen oli tavallista hilpeämpi. Olihan Pepita ollut perheensä luota poissa, kaukomailla, peräti puolitoista vuorokautta.

Pepita sai lahjaksi mansikoita. Tosin amppeliversiona, joten maistiaisia tulee vasta aikojen päästä.

Sadustuspönttö joka kotiin

Lasten löytämä satulinna voisi päätyä sadustuspönttöön. 

Tee nyt kotiisi Sadustuspönttö!

Siis mikä? Pepita on löytänyt asian, jolla ei ehkä ole nimeä. Ja koska juuri nyt Pepita haluaa puhua asiasta sen oikealla nimellä, oli sitten keksittävä asialle oikea nimi. Siis sadustus.

Satupäivän kunniaksi, Sinisen Keskitien haasteeseen vastaten Pepita peräänkuuluttaa satumaailman haalimista ja vaalimista. Sitä voisi kutsua sadustukseksi. Sadustusta ei tule sekoittaa sadutukseen. Sen sijaan sadustus voisi liittyä Anni Swanin Pikkupappilassa-kirjassa kuvailtuihin satusilmiin, jotka näkevät maailman "omalla ihanalla tavallaan".

Sadustus voisi olla sitä, että tunnistaa ja jakaa sadulle elintärkeitä elementtejä ja pitää niistä huolta. Naapurin tokaluokkalainen tyttö sadusti, kun hän ripotteli kanelia puiston puihin keijuja varten ja kertoi tietämyksensä myös muille lapsille. 4- ja 6-vuotias sadustivat löytäessään metsästä linnan ja toivat sen aarteena kotiin. Pepita sadustaa uskoessaan menninkäisiin, tonttuihin ja kiltteihin noitiin.

Sadustuspönttö voisi olla linnunpönttömäinen laatikko, joka vähitellen täyttyisi tavoista, joilla satu elää kodissa. Joillakin pönttöön päätyisi lista lempisaduista, joillakin vaikkapa valokuvia peikonkoloista, toisilla ehkä kokoelma prinsessojen hiuskiehkuroita tai ulkoa löydettyjä aarteita. Talletuksia voisi tehdä pöntön ulkoseinille kuin ilmoitustauluun. Salaisuudet voisi pujottaa pöntön reiästä sisään. Sisätila pitäisi tietenkin sisustaa sadulle suotuisaksi. Sadustuspönttö voisi toimia myös sadunkirjoittajan välineenä uusien satujen keksimiseen, eräänlaisena luovana muistikarttana. Ikärajaa pöntön käyttöönottoon ei ole.

Sadustava ihminen lukee, kertoo tai kuuntelee satuja eläytyen ja kerää talteen pienimmätkin sadunrippeet, ettei satu kuole. Eläähän se satu jotenkuten ruudullakin, mutta parhaiten satu hengittää aukaistun kirjan sivujen välissä tai kertojan keksiessä seuraavaa lausetta. Satua voi ruokkia leikillä, rohkealla heittäytymisellä, joutilaisuudella — ja saduilla.

Anni Swanin satusilmiin ja muihin kirjallisuussitaatteihin satumaailmasta voi tutustua vaikkapa Satukortistosta, joka on Helsingin Kallion kirjaston satuihin keskittynyt sivusto.

Sadun suojelua ei saa mokata. Otetaan tämä Satupäivä tosissaan.

Kaupunki uudessa kuosissa

Mitä näette kuvan katulyhdyssä? Tämä erityisen kaunis yksilö osui kohdalle lasten kerhomatkan varrella. Tämähän on kuin urbaania maastokuosia, josta voi löytää piileskeleviä eläinhahmoja!

Lyhdyn hahmojen muodostuminen metallipylvääseen on ollut tietysti sattumanvaraista, mutta joissakin kangaskuoseissa on käytetty hyväksi piilokuvia. Maastokuosi on innoittanut Finlaysonin Jussi-kankaan suunnittelijaa Sami Vullia. Jussi-kuosi muistuttaa tavallista maastokangasta, mutta tarkemmalla tutkimisella huomaa, että kuosissa on pupujusseja sikin sokin.

Nukun yöni Jussi-tyynyllä. Ei ihme, että eläinhahmot pyörivät päässä päivälläkin.

Mikä on elämän tarkoitus?

Elämäntapablogissa kuuluu aina välillä miettiä syntyjä syviä ja kirjata muistiin jokin mietelause.

Lauantaina Pepitalla oli pitkästä aikaa tilaisuus katsella taivaalle ja pysähtyä miettimään. Mikä on villakoiran ydin elämässä? Taivaalla laukkaava villakoira oli juuri käynyt trimmattavana. 

5-vuotias oli kysynyt eräänä iltana: "Äiti, arvaa mikä on tärkeintä elämässä?" 

Äiti uteliaana: "No?"

5-vuotias: "Elämä."

Pepita päätyy tänään päättelemään, että villakoiran ydin on löytää villakoira. Ja hidastaa juuri sopivasti, että ehtii sen laukkaan mukaan.