Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulusydän


Väripala toivottaa sydämellistä joulua kaikille!


Kuvan sydän on 6-vuotiaan tussista.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Suodatetut kukat


Joululoma alkaa! Päiväkodin aikuisille oli hankittu joulutervehdykseksi pikkuiset tulilatvat. Vielä piti miettiä, miten kukat tarjoiltaisiin. Muovikääreet saivat lähteä. Tilalle Pepita tempaisi suodatinpaperit. Äkkiä syntyi vielä toinen oivallus. Suodatinpaperi taitoksille  ja saksilla paloja pois kuten paperihiutaleissa. Ruukku luomuksen keskelle, nauhaa ympärille ja kylkiäiseksi vielä pompom.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Kaksinkertainen kuusijuhla


Lahjan antamista harjoitellaan joka kerta lasten kanssa, kun kavereilla on synttäreitä. 6-vuotiaan eskarikaverikaksoset täyttivät kuusi. Tällä kertaa tytär oikein puhkui antamisen iloa. Korttikin syntyi huolella jo monta päivää etukäteen. Kortin kuvassa kaksoset avaavat pakettia, josta pomppaa heidän pikkuveljensä. Huomaa kaksosten hämmästyneet ilmeet! Hauskana yksityiskohtana numero kuusi kuusien keskellä.

Kortin kontrasteja lisättiin tietokoneella, jotta hennot lyijykynä- ja puukynäviivat näkyisivät paremmin. Kortiksi päätyi siis tuloste, mutta samalla hauska tilannekuva jäi itsellekin talteen.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Kukkiiko huumori?

Madame Mau, akryyli 2016

Pepita pakkasi viisi pientä maalausta lähtemään Ouluun. Ensi vuoden alussa 4.1. - 25.1. Neliö-Galleriassa on esillä naivistista taidetta sisältävä Huumorinkukkia-näyttely.

Pimeänä aikana maalatuissa teoksissa Pepitan huumorinkukka ei rönsyile. Huumori on nupullaan, se avautuu jollekin, jos avautuu. Ehkä Pepitan eläinmuotokuvien huumori on muutenkin eräänlaista myötäelämistä, komppaamista, hiljaista hihitystä.

Aiheissa on päitä, kehyksissä ruskeaa puuta. Mutta pääasia on, että maalaaminen ei maistunut puulta.

Herkällä korvalla, akryyli 2016

tiistai 13. joulukuuta 2016

Laivakoira seilasi sydämeen


Pepita löysi taannoin lapsuutensa lempikirjan tamperelaiselta Bonus-kirpputorilta. Laivakoira, Tammen kultaisten kirjojen numero 26, vuodelta 1954. Kirjan on kirjoittanut Margaret Wise Brown, kuvittanut Garth Williams ja suomentanut Marjatta Kurenniemi. Ensimmäisen painoksen kirja maksoi vain 3 euroa.

Pepita on lukenut kirjan juhlallisella paatoksella lapsille iltasaduksi jo monta kertaa. Kiitos kirjan nimikoinut Matti, kuka sitten ikinä oletkaan, olet pitänyt aarteen hyvässä kunnossa. Onneksi tämä mainio kirja on päässyt osaksi Rouva Huun kokoamaa Tammen kultaista juhlakirjaa.

Mikä kirjassa Pepitaa on lapsesta saakka oikein viehättänyt? Turre lähtee purjehtimaan, joutuu haaksirikkoon, rakentaa ajopuista mökin, korjaa laivansa, hankkii uudet vaatteet ja jatkaa purjehtimista.

Pienenä Pepitaa kiehtoi kirjassa seikkailu, itse tekeminen ja kodikkuus. Ja nuo samat asiat ovat edelleen ovat Pepitalle tärkeitä!

Yksi parhaista kohtauksista on se, kun Turre on vieraan maan vaatekaupassa ostoksilla. Kaupassa on kutakin tuotetta vain yksi, vähän niin kuin kirpputorilla.

Onko lukijoilla muistoja Tammen kultaisista kirjoista?

perjantai 9. joulukuuta 2016

Salainen koirakippo


6-vuotias toi päiväkodista kotiin savesta muotoilemansa tuikkualustan. Tytär oli touhottanut savikiposta jo heti siitä päivästä lähtien, kun hän oli käynyt eskariryhmänsä mukana ohjatussa savipajassa. Kotona 6-vuotias oli tunnustanut, että oli tehnyt kipon pohjaan salaa koiranpään, eikä pelkkiä koristekuvioita, kuten muut. 6-vuotiasta oli kipon tekemisen jälkeen alkanut jännittää, säilysikö hänen kapinakoiransa, vai tasoittelisiko ohjaaja kohoumat. Ilo oli suuri, kun kippo tuli koiruuksineen takaisin, tietenkin.

Tämä edellinen vaikuttaa pikkuasialta, mutta taidekasvattajana Pepita näkee siitä moneen suuntaan. Ensinnäkin huolettaa se, miten vähän päiväkodin piirissä olevat lapset pääsevät kokeilemaan savea, jonka polttaminen on ymmärrettävästi haaste. Ja Pepitaa harmittaa myös, että sitten kun savea lapsille tarjotaan, tehtävä on kovin kaavamainen. Tuikkukippo, no joo. Missä on tutkiminen ja tarina?

Vaikka savesta ei voisikaan tilan ja materiaalin määrän rajoittaessa tehdä kovin isoa veistosta, niin miksei voisi tehdä jonkinlaista sysäystä johonkin, jota lastentarhanopettajat voisivat ohjata eteenpäin toisilla materiaaleilla?

tiistai 6. joulukuuta 2016

Päivän hyvä työ


Pepita ja mies veivät lapset vuorokaudeksi mummulaan. Hämmästyttävää oli, miten paljon 24 tuntiin mahtui. Matka Iittalan Kuusijuhlan kautta Helsinkiin, lounas kreikkalaisessa ravintolassa, Farmi Ryhmäteatterissa, lokakuisen kuvitusnäyttelyn töiden kuljetusta, kummitytön syntymäpäivät, paluu Tampereelle, illallinen intialaisessa ja vielä yksi poliisitehtävä. Siis mikä?

Pepita on aina ihmetellyt lastenkirjojen auvoista maailmaa, jossa poliisit parveilevat herttaisessa kaupungissa järjestystä valvoen, hymyssä suin. Eihän sellaista oikeasti ole. Vai onko kuitenkin, Tampereella?

Matkalla ravintolasta kotiin Pepitan mies huomasi paljon juhlineen miehen kellahtavan pehmeästi erään pylvään ja seinän väliin. Juhlijasta jäi näkymään vain jalat. Pepita ja mies menivät katsomaan, millaista apua juhlija tarvitsisi. Tajuissaan hän oli, osasi kertoa kotiosoitteensakin, mutta pystyyn ei kyennyt nousemaan. Muutaman sekunnin ehdittiin miettiä, mitä tehtäisiin, kun katua ajeli poliisiauto.

Pepita viittoili auton pysähtymään. Autosta astui poliisi, jolla oli levein hymy, jota Pepita on ikinä nähnyt. Hyväntuulisena poliisi ilmoitti, että he hoitavat miehen tästä eteenpäin. Pepita tunsi olevansa jossain Kardemumman yössä.

Elämyspäivä teki hyvää, mutta päivässä sai myös tehtyä hyvää.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Yhteinen joulukalenteri


Viime viikkoina on ollut hienoja hetkiä, kun 6-vuotiaalla ja 8-vuotiaalla on ollut pari puolen tunnin yhteistä askarteluprojektia. Tiukkaa keskittymistä, työnjakoa, ongelmanratkaisua.

Pepitaa ei näihin projekteihin kutsuttu apuun, eikä välienselvittelyäkään ihme kyllä tarvittu. Halloween-tohinassa lapset lohtivat paperikoristenauhan olohuoneeseen.


Marraskuun lopulla syntyi joulukalenteri äidille ja isille. Lasten mielestä vanhemmilla pitää ehdottomasti olla oma joulukalenteri. Kalenterissa näkyy hauskalla tavalla lasten vahvuudet. 8-vuotias matikkapoika oli tehnyt huolellisesti numerot ja luukut. Kuvituksesta vastasi 6-vuotias. Tänään luukusta tuli kissa.