Onnea Suomi!

Ei parta pahoille kasva, akryyli 2017

Suomi täyttää sata. Vanhus on varsin vetreässä kunnossa.

Kuvan ehkä vähän Väinämöiseltä näyttävä koira on unohtanut pipansa johonkin, mutta tamperelaiset tänä vuonna syntyneet vauvat ovat hyvin varusteltuja. Pepitan vauvakin sai heti syntymänsä jälkeen sinivalkoisen pipan juhlavuoden kunniaksi. Nyt pipapäistä on koostettu kuvakavalkadi Aamulehden nettisivuille.

Jotkut näistä nappisilmistä juhlivat varmasti myös Suomen 200-vuotisjuhlia.

Valopilkkuja yössä

Tässä muutama kikka yöelämään! Vauva nukkuu kätevästi yönsä parisängyn sivuvaunussa. Unipesä tuo turvaa ja paksu unipussi lämpöä. Yöimetyksien sujumista pikkutunneilla helpottaa yövalo, jonka saa päälle kättä kurottamalla. Käden ulottuvilla on myös vesimuki sängyn päätyyn sijoitetussa lokerohyllyssä. Kun vauva alkaa tarttua esineisiin, pitää lamppu ja muki tietysti siirtää.

Vauvanvaatteissa kotiin päin?

Kirpputorilöytö Forssan Hope-kirpputorilta: käyttämätön Familon-nallemakuupussi vuoden 1978 äitiyspakkauksesta, 8 euroa. Pepitan tilille on kilahtanut äitiysavustus, 140 euroa. Niin kuin ennenkin Pepita ei tälläkään kertaa ottanut äitiyspakkausta, vaan valitsi mielummin rahan, jolla voi tehdä mieleisiään hankintoja uutta tulokasta varten. Pepita kuuluu siis vähemmistöön. Vain kolmannes äideista valitsee rahan, Kelan nettisivuilla kerrotaan.

Toki suomalainen äitiyspakkaus on huippukeksintö ja sillä on hieno historia. Pepita on kuitenkin hieman pettynyt, ettei Suomen juhlavuosi näy yhtenäisenä linjana tuotteiden kuoseissa. Miten olisi vaikka ollut ideoiden nappaaminen Suomen luonnosta —  revontulibodyja, pyrypotkareita, metsänvihreää unipussia? Mitä jos pahvilaatikossa olisi pärekorikuviointi? Ja leluksi jokin tulevaisuuden klassikko, jota jälkipolvet kilvan haalisivat kokoelmiinsa Paapu-helistimien tyyliin. Mieluummin ainakin norppa kuin kesy luppakorvakoira.

Esteettisyyden ja idearikkauden lisäksi tietysti myös tuotteiden alkuperä on olennainen asia. Vauvanvaatteita hypistellessä sitä on saanut huomata, miten harvinaisia Suomessa valmistetut vaatteet nykyään ovat. Pepita ei saa millään Kelan sivuilta selville, missä äitiyspakkauksen tuotteet on tehty. Itse koottuun äitiyspakkaukseensa saa juhlavuoden kunniaksi poimia tuolla 140 eurolla mahdollisimman kotimaisia tuotteita. Kirpputoreja kiertämällä löytyy helmiä, sillä laadukkaat vaatteet kestävät monta käyttäjää.

Pepita on suuntaamassa synnyttämään kymmenen päivän sisällä. Jos kaikki sujuu hyvin, uusi kansalainen saa kotiintullessaan ylleen nämä vaatteet:

 

Pepitan äidin neuloma villapotkari, tehty aikoinaan Rouva Huun ollessa vauva 1967.

Pepitan äidin neuloma vaalea villatakki uutta tulokasta varten 50 vuotta myöhemmin, vuodelta 2017.

Ruskovillan silkkimyssy, saatu lahjaksi esikoisen syntyessä.

Myllymuksut-merkkinen sininen body, kirpputorilta. Kuosissa näkyy delfiineitä, jotka ovat kuuluneet tamperelaiseen eläimistöön.

Myllymuksuilta myös kestovaippa, käyttämättömänä kirpputorilta ostettu.

Jonkun itse ompelemat sinivalkoiset joustofroteepöksyt, kirpputorilta. Vaaleansiniset pikkusukat, kirpputorilta.

Ja sairaalasta pitäisi mukaan tarttua sinivalkoinen pipa, jollaisia Aamulehti on haastanut lukijoitaan neulomaan kaikille Taysissa syntyneille juhlavuoden vauvoille. Loistoidea!

Matkarattaiden uusi kukoistus

Vauvavarustelu jatkuu. Yksi asia, jolla on tarkoitus helpottaa kulkemista, on matkarattaat, joihin saa kiinni auton turvakaukalon. Klik vaan ja turvakaukaloon nukahtanut nyytti pääsee rattailla markettiin.

Testivoittajakaukalo ja telakka hankittiin vähän käytettynä 100 eurolla. Kaukaloon sopivat Britax B-agile-rattaat löytyivät nettihuutokaupasta 40 eurolla ja niihin sopivat kaukaloadapterit nettikirpparilta 10 eurolla.

Rattaiden kuomun kangas oli kuitenkin haalistunut auringossa. Musta kangas oli muuttunut epätasaisen ruskeaksi, kuten myyjä oli luvannutkin. Ihanaa! Täydellinen tuunausta kaipaava kohde! Pepita pesi kuomun ja hankki Vallejo-kangasvärejä, jotka sopivat myös tummille tekokuiduille ja jotka eivät kaipaa silitystä. Värien luvataan olevan myös myrkyttömiä. Värikartasta tuli valittua peittävät sävyt, jotka sekoittuvat kauniisti keskenään.

Kuomun rakenteessa on pari kivaa kikkaa. Takaosassa on vetoketjullinen pussukka, johon saa mukaan vaikka varavaipan. Kuomun keskellä on verkkomainen laajennusosa, jonka saa käyttöön avaamalla vetoketjun.

Luonnosta Pepita ei kuomutuunaukseen malttanut tehdä, vaan Enni Id-henkiset kukkakuviot saivat rönsyillä vapaasti. Ensimmäinen värikerros tuntui hukkuvan tummaan kankaaseen. Kaksi kerrosta tarvittiin tarpeeksi peittävään lopputulokseen.

 

 

Taatusti ei tule samanlaisia vastaan.

Pepitan kirjasta nukketeatteria!

Kuva: Caius Andreas Bruun

Pepitan kirja Ilvekset kuin veljekset, (Lasten Keskus 2004) on päätynyt Nukketeatteri PikkuKulkurin nukketeatteriesitykseksi! Ensi-ilta on Annantalolla tiistaina 27.9. kello 18. Esitys on suunnattu 3-8 -vuotiaille. PikkuKulkuri on nimensä mukaisesti kiertävä nukketeatteri, jossa näyttelijäntyön hoitaa Ilpo Mikkonen. Esityksen on dramatisoinut ja ohjannut Teija Sivula, visualisoinut Heini Maaranen ja musiikki on Tapani Rinteen.

Pepita on kuullut väliaikatietoja projektin etenemisestä aika ajoin. Nukentekijän (kuten muidenkin tiimin jäsenten) ammattitaidosta Pepita oli täysin vakuuttunut, mutta silti tippa tuli linssiin, kun Pepita näki yläpuolella olevan kuvan näytelmän kohtauksesta. Miten hienosti onkaan tavoitettu kirjan tunnelma ja Otto-ilveksen hahmo! Pitsiä ja räsymattoa! Ah!

Esityksen materiaalivalinnat yhdistyvät kekseliäästi Pepitan kirjan kuvitukseen. Kuvituksessa Pepita on käyttänyt pehmeäsävyisen akryylimaalauksen rinnalla kollaasimateriaalia, kuten pilkkukankaita, undulaatinsulkia, siemeniä ja kakkupaperia.

Ilvekset kuin veljekset kertoo tarinan pienestä Otto-ilveksestä, jonka leopardi ja gepardi ovat yhdessä adoptoineet. Pilkkuja rakastavan Otto-pojan sopeutuminen ei ole helppoa. Enempää juonipaljastuksia ei tällä erää.

Koska tarinaan olennaisesti kuuluu pilkut, Pepita poikkesi ensi-iltavaateostoksilla. UFF:in alepäiviltä löytyi pilkullinen Noa Noan kietaisuleninki, 3 €. Pepita piristää mekkoa Rouva Huun polkunapilla.

Kirjojen elämänkaari on aina pieni arvoitus. Tämän ilveskirjan polku kulkee nyt hyvässä maastossa.

Hätähousu

Pepita ja perhe pyöräilivät pari viikkoa sitten järvenrantaan pienelle eväsretkelle lämpimän illan kunniaksi. Mehua, kahvia, mustikkasuklaata ja chilipähkinöitä. Aurinko paistoi ja laineet liplattivat. Ilokuun ihana ilta.

Mutta vesirajan tuntumassa rantakallio oli liukas. Varoituksista huolimatta 6-vuotias meni liian lähelle märkää kohtaa ja liukui veteen! Vaikka vettä oli vain parikymmentä senttiä, kaikki vaatteet kastuivat.

Onneksi Pepita oli ottanut lapsille varalle fleecetakit mukaan. 6-vuotias sai siis kuivan takin ylleen, mutta alaosan verhoilu olikin haaste. Vilttiin kääritytyneenä sai syötyä eväät ja sillä aikaa alushousut ehtivät kuivua tuulessa. Mutta jotta rannasta päästäisiin pois, piti kehitellä housut. Yhteistyössä miehen kanssa syntyi uusi keksintö, jonka voisi nimetä hätähousuksi. 8-vuotiaan raidallisesta fleecetakista kietaistiin pulahtajalle oivalliset pöksyt. Jalat vaan hihoihin, vetskari kiinni ja vyötärölle kiristystä Pepitan hiusdonitsin avulla. 6-vuotias pyöräili design-housuissaan tyytyväisenä kotiin. Takin kaulus jäi takapuolelle kiilamaiseksi pingviininpyrstöksi.

Ehkä joku vaatemuotoilija saa tästä innoitusta ja kohta kaupoissa ei enää myydä vaatekappaleita vain yhteen tarkoitukseen.

Enni Idin jäljillä

ITE-taiteilija Enni Idin (1904-1992) omaleimainen mökki Padasjoella oli viikko sitten sunnuntaina avoinna yleisölle viimeistä päivää tänä kesänä. Pepita perheineen kävi tutustumassa mökkiin, jonka sisätilat, kalusteet ja tavarat Enni oli maalannut täyteen kukkia ja köynnöksiä. Vain katon Enni oli jättänyt valkoiseksi, jotta yhteys taivaaseen säilyisi.

Mökissä oli myös Ennin leninkejä, joissa hämmästyttävällä tavalla toistuvat maalattujen köynnösten värit ja kuviot.

Myös muoviset arjen käyttötavarat olivat saaneet kylkeensä kasviaihetta ja kissoja.

Enni Idin kissatauluissa on jotain, joka sykähdyttää Pepitaa. Ne ovat vaistonvaraisia ja vimmaisia, mutta silti herkkiä.

Kuviin on vaikea saada taltioitua mökin runsautta ja tunnelmaa. Siksi käynti paikan päällä kannattaa. Taiteesta kiinnostuneelle Idin mökki on ITE-taiteen helmi, sisustusintoilija voi saada vaikkapa rohkeutta pensseliinsä.

Värikästä juhannusta!

Väripala toivottaa kaikille hyvää keskikesän juhlaa.
Sateen sattuessa juhla on erityisen värikäs.

Livenä Iittalassa

Kuvittelija, akryyli 2016

Pepita maalasi siis eilen yleisön edessä Iittalan naivistinäyttelyssä reilun parin tunnin ajan. Väkeä oli liikkeellä mukavasti. Maalaaminen valvovien katseiden alla oli tietenkin erilaista kuin kotipesässä, mutta sujui yllättävän hyvin. Pieni Kuvittelija-maalaus tuli valmiiksi ja jäi näyttelyn aulaan myyntiin.

Suvikortin päivästä jäi käteen valttikortteja, joista lisää myöhemmin.

Viisikymmentä toukokuun sävyä

Fifty shades of May, akryyli 2016

Pepita suhtautuu tekstiileihin eräänlaisina arkistoina.

Miehen lempipaidasta on ommeltu tyttären hamonen, synnytykseenlähtömekon vyöllä voi taluttaa pehmoleluja. Turkoosi maalitahra parhaisiin pöksyihin tuli siniseltä kaudelta.

Vaatteiden ohella myös tyynyt, täkit ja matot ovat tärkeitä. Kuluneet kohdat maistuvat arjelta. Yksityiskohtaiset tilkut ja koristekirjonnat vievät ajatukset niiden tekijöihin. Mitä elämän tilkkutäkkejä kodin tekstiilit ovatkaan!

Yksi Pepitan lempikirjoista on Kirsi Tapperin kirjoittama ja Seija Juvan kuvittama Paita, (Sanoma Oy 1984) jossa tyttö tekee tilaustyönä paidan suurmiehelle. Paidasta tulee jättisuuri ja sen kuvioilla on tarkoituksensa.

Iittalan kesänäyttelyssä on esillä Pepitan Fifty shades of May. Tässä kuussa on on ollut varmasti vähintään viisikymmentä sävyä.

Mihin vitsa vääntyy?

Palmusunnuntain aamuna olohuoneen pöydän ääressä käynnistyi jokavuotinen vitsankoristelutuokio. 6-vuotias oli perinteisillä linjoilla. Hän koristeli innolla heti aamulla vitsansa pillinpalaketjuilla, höyhenillä ja muovipussinpaloilla, sonnustautui pupuasuun ja lähti pikku kierrokselle pihaan naapurin pojan kanssa.

7-vuotias innostui asiasta vasta iltapäivällä. Hän pukeutui leijonaksi ja lähti naapurin pojan kanssa lähipitseriaan virpomaan. Mitä? Pitseriaan, miksi? No, olihan hänen saatava käyttää jossain keksimäänsä virpomislorun muunnelmaa, joka päättyy: Vitsa sulle, pitsa mulle.

Pitsaa ei tietenkään tullut, mutta limppari kyllä.  

Kesällä kerran -blogin hengessä

Pepita asetti Kesällä kerran -blogin innoittamana itselleen haasteen. Kaikenkirjaviin pukeutuvalle tyttärelle etsittiin kerrankin hillitympi asukokonaisuus. Mustaa, valkoista, harmaata, tehosteena keltaista. Kuvassa KappAhlin koirapaita, joulupukilta. Jooko-merkkinen pallomekko kirpputorilta, 1 €.

21. luukku

Joulusiivousta 5-vuotiaan tapaan. Lipaston vaatteet vedettiin ulos, viikattiin lattialle riviin ja aseteltiin sitten varovasti takaisin. Montessori-päiväkotiryhmästä on tarttunut tyttäreen tervetullutta järjestelmällisyyttä.

9. luukku

Joskus suuria muotoilun keksintöjä tulee vahingossa. Pepita havahtui yhtenä touhukuisena yönä siihen, että 7-vuotiaan piti ottaa kouluun mukaan tonttulakki. Viime vuonna kumpikaan lapsista ei ollut suostunut käyttämään silloin helposti löytyneitä hiippalakkeja. Kerran hylätyt lakit pysyivät piilossa, uutta lakkia ei ollut ja naapureiden ikkunat olivat jo pimeinä. 7-vuotias nukkui tietämättä vanhempiensa ongelmasta.

Pepita ja mies vaeltelivat kodissa ja tarttuivat epätoivoisesti kaikkeen punaiseen, kunnes Pepitan käteen osui suloinen tummanpunainen neulepipa. Loistavaa. Pari tiukua hiipan kärkeen lainattiin villatossuista. Oli syntynyt uusi muotoilun tuote. Kuinka mukava onkaan kotikutoisen oloinen, rento, joustava pipa, jossa nykyaika ja perinteet kohtaavat! Ihan eri fiilis kuin tiukoissa kangaslakeissa, jotka eivät istu. 

Vanhemmat ponnistelivat lapsensa maineen vuoksi ja poika pääsi hienossa lakissa kouluun, niinkö? Eihän tuo uusi lakki tietenkään pojalle kelvannut. Poika lainasi koulusta tavallista tonttulakkia. Pepita ja mies tunsivat itsensä ihan tontuiksi.

Mutta kotona neulepipaa yllättäen kyllä käytetään. Ehkä aika on pian kypsä tonttulakkien muodonmuutokselle?

Päivän väri oli punainen

Resepti hyvään oloon: metsä, marjoja ja hyvää seuraa.

Sadepäivän haasteita

Seinäkuussa, kun seinät ovat meinanneet kaatua päälle, on silti täytynyt keksiä tekemistä neljän seinän sisällä. Tänään oli seinäkuinen sadepäivä, se kuukauden taatusti viimeinen sadepäivä! 5-vuotiaalle piti keksiä virikettä. Postin mainoslehdessä oli paperinukenvaatetuskilpailu, ja viimeinen osallistumispäivä oli käsillä.

Ehkä kuluneen kesän kelit vaikuttivat 5-vuotiaan piirtämiin vaatteisiin. Tumput, pipo ja leveälierinen hattu, jonka alla on hyvä pitää sadetta.

En pukeudu mustaan

Satakielen vapaailta, akryyli 2015

Tamperelainen stylisti ja juontaja Kati Vasell on keksinyt värikkään teemaviikon, jonka motto on ollut En pukeudu mustaan. Katukuvan piristämiseen tähtäävää teemaviikkoa on jäljellä vielä pari päivää. Pepitan mielestä teemaviikko tulee tarpeeseen, mutta ei tällä erää ole alkanut kuvata omia värikausivaatteitaan.

Sen sijaan Pepita maalasi harmaan linnun, satakielen, joka viettää vapaailtaansa. Vapaailtanaan satakieli ei konsertoi ja pukeutuu tavoistaan poiketen värikkäästi. Satakieli on siis tauolla. Ehkä jopa taukokuun loppuun asti.

Arjen helmiä

Helmikuu on alkanut. Ja Pepita on pysähtynyt kaikista kiireistään hetkeksi miettimään arjen helmiäissävyjä. Jos uhmaikäisen pukeminen on vaikeaa, voi keksiä jotain, joka on pienen mielestä helmeä. Tyllimekkoon voi pukeutua pakkasella, tietysti.

Helmikuussa Pepita yrittää muistaa, että helmiä pitäisi pujottaa jokaiseen päivään.

Pilkuntarkkaa kauneutta

Pepita etsii jatkuvasti sointuja. Sanoista, väreistä ja muodoista. Joskus löytyy ihan sattumalta näin sointuva kokonaisuus, kun ojentaa pilkkumekkoiselle siskontytölle leivoksia.

Väritys on hauska harrastus

Pepita osallistui syyskuussa tiedonjanoisena Reggio Emilia -pedagogiikkaan keskittyvään seminaariin Hämeenlinnassa. Päässä on risteillyt ajatuksia lapsen luovuudesta ja ilmaisua tukevista leikeistä. Ja leikillähän on vaikutusta oppimiseen, sanottiin Helsingin Sanomissa 27.9.2014.

Joskus leikit jäävät pahasti kesken, kun pitää lähteä asioille kaupungille. Vai jäävätkö? Ehkä lapsen aivot ovat niin hyvin leikeissä kehittyneet, että hän keksii keinon, miten leikin saa mukaan. 4-vuotias tiikeri tuunasi kerran syyskuussa housunsa raitakuosiin ja hyppäsi sitten autoon. Kaupungilla astelevan tiikerin pitää kai olla erityisen raidallinen. Välikausi voi olla värikausi.

Lapsethan maalaavat itseään paljon. Siis niitä suloisia, värikkäitä omakuvia! Pepitan tytärkin maalasi itsensä. Hän vietti kerrankin hiljaisen, tehokkaan vartin lastenhuoneessa itsekseen. Näette tässä vain osan tästä omaleimaisesta punaisen kauden teoksesta:

Teoksen nimeksi olisi sopinut "Puolialaston laskeutuu portaita" tai "Punainen minuutti". Ihme ja kumma, vanhemmat eivät nähneet punaista, vaan huusivat yhtäaikaa: "Kamera!" Ja punaisen minuutin jälkeen tyttö oli suihkussa ja jälleen oma itsensä. Vain tukkaan, jossa pullopeiteväriä oli ollut shampoomaisesti ympäriinsä, jäi pariksi päiväksi haalea punainen häivähdys. Lastenhuoneen lattiasta, matosta, pöydästä, patjasta ja täkistä väri lähti helposti.

Selityskin löytyi. 4-vuotias oli halunnut painaa jalkansa kuvan paperille. Ja siitä se idea sitten lähti. Todistusaineistoakin löytyi. Tuo ensimmäinen, varovainen jalanjälki löytyi siivotessa piirustuspöydän alta.

Loppupäätelmänä on, että 4-vuotias tarvitsee vartalomaalisetin. Ja aikuisen vierelle maalaushetkeen. Virhe ei koskaan saa olla se, että on liikaa väriä. Virhe voi olla siinä, että silloin on liikaa väliä.

Harraskuu päättyy. Huomenna alkaa Touhukuu. Tervetuloa touhuilemaan joulun tunnelmissa!