Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Liian paljon televisiota

Liz Pichonin kuvitusta Hekku-kirjaansa

Väripalan pienessä lastenkirjakattauksessa on jo kasvatettu kukkia ja tunteita. Mitä vielä saisi olla? Miten olisi pari palaa ruutukasvatusta?

Luin eilen lasten kanssa Liz Pichonin kuvakirjan Hekku hylkää television (Kustannus-Mäkelä 2003). Kirja kertoo viisihenkisestä koiraperheestä, jossa yksi koiralapsista tuijottaa päivät pitkät televisiota, vaikka sisaruksilla on kivat leikit meneillään. "Kohta sinun silmäsi ovat kulmikkaat kuin televisioruutu," varoittaa äitikoira poikaansa. Sitten vanhemmat kyllästyvät Hekun riippuvuuteen ja raahaavat television pihavajaan. Hekku ei näekään enää lempiohjelmaansa Superkoiraa. Mutta Hekku heittäytyykin luovaksi ja alkaa leikkiä Superkoiraa, joka pelastaa pahvilaatikkotelevision. Sisarukset yhtyvät koko iltapäivän kestävään leikkiin. Erikoinen käänne kirjassa on se, että äitikoira livahtaa vaivihkaa pihavajaan katsomaan Superkoiran viimeistä jaksoa. Kun muu perhe löytää äidin vajasta, Hekku ei tahdo katsoa ohjelmaa, vaan leikkiä. Koiraperhe päättää katsoa kuitenkin yhdessä tämän viimeisen jakson ja leikkiä sen jälkeen Hekun kanssa. Hekku vakuuttaa lopussa television ääreltä, että huolta ei ole, kaukosäädin on hänellä. 

Kirja on jo yli 10 vuotta vanha, joten lasten kohtaamien ruutujen määrä on kasvanut ja niiden käytön rajoittaminen vaikeutunut. Televisio toimii kuitenkin edelleen hyvänä symbolina mistä tahansa mediaruudusta, vaikkakin nykylasten omia kännyköitä tai tietokoneita ei kovin helpolla saakaan raahatuksi lukkojen taakse vajaan. Kirja ei syyllisty liialliseen ehdottomuuteen, sillä lopussa television yhteinen kohtuukäyttö hyväksytään. Se, mitä tapahtuu Superkoira-sarjan päättyessä, jää arvoitukseksi. Kirja antaa rivien välissä myös sisustusvinkin: televisio sijoitetaan pois olohuoneesta, epämukavampaan tilaan. Tosin nykysuositus lienee se, että ainakin tietokone sijaitsisi olohuoneessa, jotta vanhemmat voisivat vahtia lapsen tekemisiä paremmin.

Hekku-koiran lopussa pitelemä kaukosäädin johdattaa ajatukset kaukosäätimen hallinnointiin. Voisin kiteyttää asian niin, että kaukosäätimen valtias olkoon perheessä se, joka arvostaa leikkiä eniten.

4- ja 5-vuotias kuuntelivat kirjan kiinnostuneina ja kuvituksen hauskoista yksityiskohdista juteltiin. Illalla television ääreltä kuului kysymys: "Äiti, tuleeko liiasta telkkarin kattomisesta oikeasti ruudun muotoiset silmät?"


Petra Heikkilän kuvitusta Hippu-kirjaansa

Television katselusta ollaan huolissaan toisessakin kuvakirjassa. Hipun laatikkoleikki (WSOY 2009) on itse kirjoittamani ja kuvittamani, eräänlainen ruutukasvatuskirja sekin. Siinä Hippu-possun kotiin hankitaan uusi televisio, joka saapuu suuressa pahvilaatikossa. Hippu vaatii laatikon itselleen leikkiin. Pikkupossu saakin leikkiä itsekseen, sillä vanhemmat viihtyvät sohvalla televisiota katsellen. Hippu tekee pahvilaatikosta kodin, jäätelökioskin, auton ja siivoojarobotin, mutta huomiota ei vanhemmilta heru. Vasta sähkökatkos saa vanhemmat havahtumaan. Silloin he löytävät aivan uudenlaista iltaohjelmaa Hipun huoneesta ja juuri ostettu televisio jää jatkossakin kakkoseksi.

Kirjan synnyn aikoihin vauvaperheessämme ei median liikakäyttö ollut erityisen ajankohtainen teema. En ollut myöskään törmännyt Liz Pichonin Hekku-kirjaan. Olin kirjaa tehdessäni yleisellä tasolla huolissani siitä, miten media ryövää aikaa perheitten yhdessäololta. Kirjan ideointivaiheessa muistelin entistä kämppäkaveriani, joka oli lapsuudessaan askarrellut itse television pahvilaatikosta. Käsistään taitavan ystäväni televisiossa liikkui piirretty kuvanauha joka kelautui talouspaperirullan ympärille. Hippukin kehittelee kirjassa oman, simppelimmän versionsa. Pahvilaatikkotelevisioita toivoisi lisää lastenhuoneisiin. Eivätkä ne siivoojarobotitkaan hassumpia olisi...

2 kommenttia:

  1. Hei Pepita: tuumailuissasi voi olla vinha perä. Mainio moraliteetti televisonkatsomisen vaaroista on myös Malin Kivelän ja Linda Bondestamin Pixonin pojat ja tv:n kotoisa kajo, Teos 2013.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, pitääpä tutustua tuohonkin kirjaan!

    VastaaPoista