Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Perfect home?


Roinakurssilla vuoden alussa piti keksiä itselleen voimalause huoneentauluksi. Pepita kirjoitti:

"Roina on hyvä renki, mutta huono isäntä."

Viime aikoina Pepita on saanut nähdä monenlaista elämää esineiden kanssa aina Perfect Home -kutsuille osallistumisesta kierrätyslavan täyttämiseen. Tavaran elinkaaressa on jotakin kiehtovaa ja irvokastakin.

Juuri ennen sateen yltymistä Pepita piipahti vielä kerran taloyhtiön rompelavalla, joka oli ollut viikon ajan yhteisesti sovittu uusien esinesuhteiden solmimispaikka. Ihan kuin lava olisi tänään halunnut opettaa jotain. Liitutaulu. Tähänkö tauluun se voimalause pitäisi kirjoittaa? Vanha ikkuna. Pitäisikö katsoa uusiin suuntiin? Sen Pepita ainakin tietää, että mitkään esineet eivät tee kotia täydelliseksi. Täydeksi ne voivat kyllä tehdä.

Kehäkuu on alkanut. Kehäkuussa poimintoja erilaisita kehistä. Tavara kiertää, piiri pyörii, hyvä kehä antaa voimia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti