Seitsemän minuutin siivous

Puhtikuu on lopussa ja niin on puhtikin. Nyt ei siis sisusteta huonetta, ei edes pientä. Tehdään piilo. Vitriinikaappi ei kertakaikkiaan sovi kaikille. Ei ainakaan niille, joiden juhlakattausastioista ei saa rakennettua harmonista kokonaisuutta. Pepitan paremmat astiat riitelevät keskenään, eikä niitä jaksa katsella. Otso yrittää jatkuvasti karhuta lisää tilaa Paratiisilta. Pitkävartiset kuohuviinilasit ovat kuin tylsä, väritön metsä.

Äkkiä Pepita tajusi mihin vuosi sitten jemmattu vanha tapetti sopisi. Liimapaperin avulla kiinnitetyt tapetinpalat jättävät astioiden kiistat näkymättömiin. Seitsemän minuutin siivous.

Ja vappuna astiastot joka tapauksessa saavat muuta ajateltavaa.

Miten lapsen saa siivoamaan?

Lastenhuone on ehkä kodin huoneista kaikkein ladatuin. Siis ladattu tavaralla, mutta ladattu myöskin odotuksilla huoneen toimivuudesta ja mielikuvilla siitä, miltä huoneessa kuuluisi näyttää. Käytännölliset vanhemmat odottavat lastenhuoneelta helppoa järjestyksenpitoa ja muunneltavuutta lapsen kasvaessa. Kumpikin aika kovia tavoitteita. Sisustusintoilijavanhemmilla saattaa olla selkeät ajatukset siitä, miten päiväpeiton väri sointuu täydellisesti yhteen lattiamaton kanssa. Todellisuudessa voi olla, että päiväpeitto harvemmin on levitettynä sängyn päälle ja maton peittää lelumeri.

Pepita raivaa lastenhuoneen silloin tällöin vieraankestäväksi. Vierailujen välillä huoneessa säilytetään siedettävää tasoa "marjanpoiminnalla" ja houkuttelulla. Marjanpoiminta tarkoittaa sitä, että lattialla sikinsokin olevat pikkulelut, palikat, helmet tai roskat kerätään "marjakippoihin" ja kumotaan oikeisiin sammioihin. Lapsi saattaa myös innostua, jos saa kerätä ensin "vain palikoita", sitten "vain pehmoeläimiä".

Pepita kuuluu niihin äiteihin, jotka antavat lasten kumota koko legosammion lattialle, kunhan alle on levitetty viltti. Viltin avulla lapset siivoavat legot jopa iloiten. Siivoamaan houkuttelu toimii parhaiten ennen jotakin hartaasti odotettua. Odotettu asia alkaa siis siivoamisen jälkeen.

Pepita ei ole saanut aikaiseksi liimailla kuvalappuja lelulaatikoihin. Laput voisivat auttaa lapsia muistamaan mitä laatikoissa pitäisi säilyttää. Kuvalapuiksi voisivat kelvata vaikka ne muistipelikortit, joiden parien sijaintia ei kukaan muista. Joskus joku lelu hautautuu kaapin pimentoon muutamaksi viikoksi. Löydettäessä se on ihmeellisesti muuttunut jälleen uudeksi.

Lapset eivät nuku vielä huoneessaan, joten Nukku-Matin vierailua varten huonetta ei tarvitse raivata. Sohvankorvikkeena toimii kaksi päällekkäistä vieraspatjaa patjansuojuksen sisälle kätkettynä. Patja voi olla lautta. Tai saari. Tai viimeinen oljenkorsi lelumereen hukkuvalle.

Joskus leikkien purku tuntuu pahalta, äidistäkin. Nuket saavatkin joskus jatkaa mehukestejään seuraavaan päivään, jopa olohuoneessa.

Pepita kaipaa lisää vinkkejä lastenhuoneen järjestykseen.
Kerro omasi!

Kauas pallot karkaavat

Pääsiäinen meni ja vappu on tulossa. Tarmokkaat puhtikuun kotoilijat tekevät tietysti erikseen pääsiäiskoristeet ja vappukoristeet. Laiskuus aikaansaa joskus luovuutta. Pääsiäiskoristeiksi lasten kanssa tehtyjä kontaktimuovi-ikkunamunia katsellessaan Pepita sai idean. Munat on helppo kääntää ylösalaisin ja sommitella karkaaviksi ilmapalloiksi. Sitten reunan alle sujautetaan pätkä narua. Siinä kaikki. Pääsiäisen viimeisistä yllätysmunista tuli siis ilmapalloja!

Väripala suosittelee tänään

Unhomieli-blogi otti Maijjan haasteen vastaan ja suositteli viittä asiaa. Unhomieli heitti haasteen eteenpäin kaikille halukkaille. Tässä siis Väripalan viisi suositusta. Kaikkiin niihin liittyy jotenkin ruutu.

Sammuta ruutu.

Tee valinta kevein perustein. Ota irtokehykset ja naulaa ne valintasi ympärille. Voit muuttaa mieltäsi, kun haluat.

Mene pelaamaan sanaristikkopeliä hyvän ystävän kanssa. Sano meneväsi jumppaan. Aivojumppaan.

Leiki, että maton ruudut ovat vaikkapa merta ja hiekkarantaa. Jätä leikin jäljet lattialle.

Isoäidin neliö. Kääriydy villaiseen, hiukan virttyneeseen peittoon ja lepää.

Pääsiäispupujen kokoontumisajot

Tältä näyttää siellä, missä pääsiäispuput valmistautuvat jokavuotiseen urakkaansa. Yllätysmunien jakaminen uuvuttaa pupuparkoja kovasti, siksi he nauttivat vihreää ruohoa mahat täyteen ennen työtehtävien alkamista.

Median ihannetyttö?

Äidille ja tyttärelle.
Nukke kirpputorilta 0,20 €, peltitarjotin 2 €.
Nuken housut kuvausrekvisiittaa.

Näin missikisojen kynnyksellä muutama sana nykypäivän naisihanteesta. Pepita on jo vuoden päivät pohtinut, mistä löytää tyttärelle terveempi hahmo leikkeihin kuin mitä lelumarkkinoilla olevat naisnuket edustavat. Barbie ei ole mittasuhteiltaan realistinen. Bratz-nuket näyttävät moraalittomilta. Uusimmat tulokkaat, Monster High -nuket näyttävät kuolleilta. Yksikään naisnukke ei vielä ole kotiimme muuttanut ja 4-vuotias leikkiikin vielä tyytyväisenä vauvanukeilla. Vauvat syntyvät uudelleen ja uudelleen, niitä ruokitaan tissistä ja pullosta ja ne täyttävät joka päivä yksi tai kaksi tai ovat kipeitä. Välillä tytär on hoitanut nelosia ja voivotellut niiden hoitamisen rankkuutta.

Ylihuolehtivana äitinä Pepita googlettelee jo selviytymisstrategiaa tulevan naisnukkevaiheen varalle ja elättelee toivoa nukkemaailman uusista keksinnöistä. Viime heinäkuussahan amerikkalainen taiteilija Nickolay Lamm näytti maailmalle, miltä näyttäisi keskiverron 19-vuotiaan naisen mukaan tehty Barbie. Asia ei jäänyt tähän. Tämän vuoden maaliskuussa lanseerattiin todellakin Lammin suunnittelema Lammily-nukke. Ensimmäiset uudet kaunottaret jalkautuvat kansan pariin nettisivun mukaan vuoden lopulla. Lammilyn iskulause kuuluu "Average is beautiful". Hmm. Pepitan mielestä kauneutta löytyy tietenkin myös keskiverron ulkopuolelta. Kotisivullaan Lamm kuitenkin tulkkaa iskulauseen tarkoittavan, että todellisuus on kaunista.

On varmasti vielä matkaa siihen, että lelutehtaat alkaisivat tehdä nukkeja, joissa näkyisi ruumiinmuotojen koko kirjo. Lammilyn viitoittama suunta lienee kuitenkin oikea. Pepita näkee Lammin projektin taideteoksena, joka on saanut aikaan raikasta keskustelua ihannevartalosta, lelumuotoilun tyylittelyn moraalista  ja leluista median sanansaattajina.

Pepita oli lauantaina vierailulla synnyinseudullaan. Tyttärelle löytyi tuliainen kirpputorilta. Mittasuhteiltaan terveitä nukkejahan voi hyvällä tuurilla löytää suuntamalla katseet lapsinukkeihin ja suurten lelumerkkien ulkopuolelle. Suloinen, 20-senttinen muovinukke maksoi sentilleen saman verran. Tukka on mohairia ja vaatteet jääneet maailmalle. Silmämeikkimuodista päätellen nukke lienee vähintään Pepitan ikätoveri. Nukkea tyttärelle ojentaessaan Pepita sai opetuksen. 4-vuotias lausahti suu mutrussa: "Mä en haluu uutta nukkea." Tyttäreni lapsiluku oli tällä erää täysi.

Pajunkissapäivän taikavitsat

Sunnuntaina oli pajunkissapäivä. Tarkoitus oli virpoa hengessä mukana oleville naapureille ja lähikulman tärkeälle pariskunnalle. 4-vuotias tahtoi virpoa tipuasussa. Hyvissä ajoin oli hankittu kirkkaankeltainen lippalakki, josta aamulla muokattiinkin tipupäähine. Mummilta oli lainattu keltainen pusero. Kun oli sonnustautumisen aika, 4-vuotias arvioi, että lopputulos ei näyttänut oikealta tipulta. Hän turvautui tuttuihin prinsessatamineisiin, laittoi kruunun päähänsä villapipon päälle ja puuhelmet kaulaansa.

5-vuotias tahtoi olla ritari. Hän löysi korkkikokoelmastaan leikkikypäränsä koristeeksi haarniskamiesaiheisen korkin. Uusi, 80 sentillä kirpparilta löydetty rintapanssari pääsi heti ihmisten ilmoille.

Pepitaa oli alkanut ahdistaa virallisten askartelutarvikkeiden hinta. Kirpputorilta oli löytynyt yksi iso kirjavien höyhenten pussi 50 sentillä. Loput virpomisvitsojen koristeista sai luvan löytyä kotoa. Pepita kaiveli kaappeja värikkäiden materiaalien toivossa, yritti hillitä lasten kinasteluja, availi ovea noidille, lappoi munia koreihin ja lähetti miehen vielä pajunkissametsään, kun aiemmin itse kerätyt oksat näyttivätkin liian vaatimattomilta. Mielessä oli ajatus, että valmistautuminen olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten. Alkoi kuitenkin tiivis, koko perheen yhteinen työpaja, jossa silputtiin punaisia, keltaisia ja turkooseja muovipusseja ja katkottiin pillejä palasiksi. Värikkäät pillinpalat näyttivät yllättävän hauskoilta naruun pujotettuina, linkkeinä oksanhaarojen välillä. Koristelu alkoi muistuttaa melkein värikylpyä, tuli jotenkin luova olo. Kinastelukin loppui. Jotain taikaa vitsoissa siis oli – vaikka lapset eivät olleetkaan noitia.