Pepita sai Adventure-palkinnon!

Eilen jaettiin Raumalla Pertsa ja Kilu -päivillä Laivakello- ja Adventure-palkinnot. Loistava sanataituri, kirjailija Hannele Huovi palkittiin Laivakello-palkinnolla. Pertsa ja Kilu -päiviä järjestää Väinö Riikkilä -seura. 

Kuvittajalle myönnettävä Adventure-palkinto annettiin Pepitalle! Palkinnon perusteluissa lukee mm. seuraava, tuhti lause: "Adventure-palkinnon saajan kuvituksissa näkyy rakkaus lapsiin, halu ymmärtää lasten maailmaa ja asettua lapsen asemaan niin, että vaikeat aiheetkin on kuvattu lapsilähtöisesti ja lasta ymmärtäen. Näin lapsi saa vapauden kasvaa haluamallaan tavalla ja haluamassaan tahdissa."

Lisää palkinnosta vaikkapa Lastenkirjahyllystä. 

Tämä Adventure-uutinen ei siis ole uutisankka. Ankat kylläkin piristivät Pepitan päivää synnyinkaupungin Forssan kirpputoreilla tänään. Suloiset vesilinnut löytyivät kahdelta eri kirpputorilta, yhteensä 8 eurolla. Ankkojen sisälle voi varastoida aarteita. Toisella ankalla oli mukanaan pikkuinen, rakkaudenvärinen lapsiankka.

Adventure-palkinnon jälkeen on aika purjehtia kohti uusia seikkailuja.

Yllätys yllätys!

Yllätysmunien kotiin salakujettama muovitilpehööri ei ole juurikaan kiehtonut Pepitaa. Tänä pääsiäisenä munista on kuitenkin alkanut löytyä hauskoja, muototajua haastavia kääntöhahmoja. Sammakko, joka on toisin päin hirvenpää! Pingviini, joka on toisin päin sarvikuononpää! Ja kun muistelee takavuosien iloisia löytöjä, tulee mieleen tonttu, joka on toisin päin krokotiili! Netin uumenista löytyi tieto, että tuo tonttukroko on Kinderin yllätys vuodelta 1999. Hahmon lumovoimasta todistaa se, että tuo tonttukroko löytyi edelleen Pepitan laatikosta. Pikkuhahmon vuolukiviveistosta muistuttava ulkonäkö poikkeaa edukseen tavallisesta yllätyskrääsästä.

Tällaisten silmänkääntötemppujen kehittäminen ei varmasti ole helppoa, mutta taatusti palkitsevaa. Näin pääsiäisen kunniaksi Pepita kaivaa esiin itsetekemänsä kääntökuvan pupusta, joka riisuu päähineensä ja pukee housut käden käänteessä. Kuva on kirjasta Makin makiikkaa (Lasten Keskus 2007).

Vaikka yhdenkin kääntökuvan keksiminen on haastavaa, on kuitenkin olemassa kokonaisia kääntökuvakirjojakin, esimerkiksi Satu Kontisen Hupskeikkaa (WSOY 2010). Kääntökuvien kiehtovuus lienee pelkistämisessä. Joka elementillä on oltava kaksi uskottavaa roolia.

Munien löydöt ajoivat Pepitan etsimään tietoa yllätysfiguurikulttuurista netistä. Radio Novan helmikuisesta nettijutusta löytyy kurkistus Kinder-hahmojen keräilyyn. Pepita huomaa, että Kinder-yllätysten keräily ei ole enää leikin asia. Vanha yllätys voi olla aarre. Ruotsalaisen keräilijän sivustolta löytyy noita kauniita 1990-luvun lopun vuolukivimäisiä kääntöhahmoja lisääkin. Pepita ei niin välitä, kertyykö yllätyshahmoille aikojen saatossa keräilyarvoa vai ei. Kääntöhahmot pääsevät Pepitan taidekasvatusvälineistöön. 

Suurin yllätys on, että, että pienestä munasta voi saada tuhdin oivalluksen.

Suuri löytö!

Tuhtikuun kunniaksi Pepita julkaisee kuvan suurimmasta matkamuistostaan. Kolmimetrinen puu tarttui mukaan viime elokuussa, kun Pepita shoppaili Tukholman kirpputoreilla.

Millaisia tuhteja löytöjä lukijat ovat tehneet?

Pätkä työssä

Pepita etsii kuvataideopettajan töitä, yhden pätkän loputtua. Kotona on tietenkin taidekasvattajalle töitä aina, siitä pitää huolen kaksi pätkää. Se 5-vuotias pätkä päätti tässä eräänä iltana maalata sormiväreillä. Pepita viritti paksun vesiväripaperin maalarinteipeillä pöytään ja avasi väripurnukat. Aluksi maalaaminen oli vielä melko kesyä, mutta pian olohuoneessa oli meneillän riehakas performanssi, jossa 5-vuotias raapi, läiskytteli, hinkkasi mahaansa paperiin ja haukahteli kuin koira.

Tässä erityisen riemukkaassa sormivärituokiossa 5-vuotiaalle saattoi muistua mieleen Vauvojen värikylpy -työpajan kokemukset neljän vuoden takaa. Pepitalla on itsellään tuoreempaakin kokemusta Värikylvyistä. Valkeakosken Sanomat teki jutun, kun Pepita yhdessä työparinsa kanssa ohjasi Vauvojen värikylpyä Valkeakoskella tänä keväänä. Vauvojen kanssa väreinä käytetään ruoka-aineita. Pepita oli tyytyväinen, että oli tullut hankkineeksi aikoinaan äitiyslomallaan Vauvojen värikylpy- työpajaohjaajan pätevyyden, sillä työpajan järjestäminen oli todella antoisaa.

Pätkän ilonpito sormivärien parissa panee ajattelemaan sormivärien roolia kotien ja koulujen taidehetkissä. Sormiväreillä lienee vaara leimautua pienten puuhailuksi, johon kelpo kynäotteen hallitsijat eivät enää tohdi sekaantua. Silti spontaani värihetki sopii taatusti myös koululaiselle ja myös aikuiselle. Kodintekstiilien värjäytymistä voi ehkäistä harrastamalla sormiväreilyä kylppärissä tai kesällä ulkona.

Ja lopputulos? Onko sillä lopulta väliä? Olennaisinta taisi olla tällä kertaa hyvä hetki, ilo, se miltä värit tuntuivat ja näyttivät, miten ne levittyivät. Tärkeää oli lupa olla värin äärellä omalla persoonallisella tavalla. Hetki tallentui kameraan, mutta mikä tärkeintä, myös mieleen.

Suurkaupungin sykkeestä

Tervehdys suurkaupungista. Siis mistä? Hämeenlinnasta tietenkin. Hämeenlinna on suuri, koska siellä syntyi Sibelius. Pari viikkoa sitten Pepita vei ensimmäiset maalauksensa Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyyn. Tulevan kesän maalauksissa on Pikku-Ainolan tunnelmaa Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi. Yksi maalauksista oli kuvassa näkyvä Tervehdys suurkaupungista. Pepitaa kiehtoo  löytää pienestä suurta. Ja jokaisen ison on joskus terveellistä yrittää nähdä maailma pienen silmin. Tätä kokonaisuutta luodessaan Pepita pitää myös korvansa höröllä. Sibeliuksen musiikki on innostavaa maalausmusiikkia. Aikaa avajaisiin on vielä kymmenisen viikkoa. Sitten onkin aika oikoa suuret rusetit juhlakuntoon.

Mutta maalikuussa siis levitetään vain maalia, eikä vielä päästä maaliin.

Väripala täyttää 1 vuotta!

Väripalaa on nyt tarjoiltu vuoden ajan. Synttärin kunniaksi yksi kukka ja helmeilevä tarjoiluehdotus. Kuvassa esiintyvä postiluukku enteilee uusia postauksia.

Arjen helmiä

Helmikuu on alkanut. Ja Pepita on pysähtynyt kaikista kiireistään hetkeksi miettimään arjen helmiäissävyjä. Jos uhmaikäisen pukeminen on vaikeaa, voi keksiä jotain, joka on pienen mielestä helmeä. Tyllimekkoon voi pukeutua pakkasella, tietysti.

Helmikuussa Pepita yrittää muistaa, että helmiä pitäisi pujottaa jokaiseen päivään.